Maanantai oli kyllä kaikkien maanantaiden maanantai. Tiesin varsin hyvin, että pitäisi ehtiä harjoitella omaa osuuttani ennen kvartettitreenejä, mutta en vaan kyennyt nousemaan sängystä. Muuten ymmärtäisin tämän, vaan kun vaihteeksi oikeasti olin nukkunut ihan tarpeeksi, en tajua. Selittämätön väsymys varjosti koko päivää. Kvartettitreenit tuntuivat siltä, että haluan takaisin kotiin, ja niinpä sitten häivyinkin heti niiden jälkeen konsalta.
Kotona en saanut pitkään toviin tehtyä mitään. Niin täysin vetelä olo, että en osannut edes ahdistua laiskuudestani, sekin olisi vaatinut liikaa vaivaa. Lopulta sain kiskottua itseni kahvinkeittimelle asti, ja kahvin voimin soitettua hetkisen, ennen kuin Olmi saapui oven taa.
Olin ihan varma, että järjetön väsy häiritsisi kiipeilyäkin pahemman kerran, mutta ihme kyllä se ei tehnytkään niin, vaan jostakin löytyi seinälle energiaa. Jopa siinä määrin, että sain kiivettyä ekan oikean tapanilalaisen 6+:n reitin ("oikean" siksi, että C-hallissa on jotain muka-kuusplussia jotka eivät oikeasti ole niin vaikeita, ja "tapanilalaisen" siksi, että kokemukseni mukaan ainakin Turun Palatsilla 6+:t ovat paljon vaikeampia). Moni kuutosen reitti puolestaan alkaa jo mennä kruksia lukuunottamatta puhtaasti. Kivaa.
No comments:
Post a Comment