Kotkotkotkot

Ekasta työpäivästä selvisin, vaikka tavallaan vain hädintuskin. Työ itsessään oli ihan leppoisaa. Olin Kotkotissa lastaamassa lapsosia munankuorivaunuihin ja kuuntelemassa kotkotustaustanauhaa tunti toisensa perään.

Kaikki muu tuntuikin menevän pieleen. Mulla oli jo aamulla vähän huono olo, ja päivällä liian vähän vaatteita, niin että hytisin kylmästä koko lounastauon, vaikka olinkin jo hakenut lisävillapaidan. Onneksi iltaa kohti tuli vähän lämpimämpi tunnelma. Opinpa ainakin, että tarpeeksi vaatteita täytyy olla. Juvenalialaiset kaverit kävivät moikkaamassa, ja kysyivät, josko tulisin illalla vielä hetkeksi hengaamaan Kallioon, jossa muuan heistä asustelee.

No, illalla kun viimein pääsin töistä, päätinkin sitten mennä sinne kaverille käymään, ja se oli ISO vikatikki. En jotenkin siinä vaiheessa ollenkaan tajunnut, mikä perille päästyäni tuli hyvin selväksi: hiljalleen alkoi vain tuntua kipeämmältä. Katseltiin Liikkuvaa linnaa, ja kääriydyin huopaan ja ajattelin, että enpä muista, milloin viimeksi on ollut näin kuumeinen olo. Loppujen lopuksi totesin, etten oikeasti millään kestäisi raahautua bussipysäkille, saati sitten kävellä kotiin, ja otin taksin.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Nukutun yön jälkeen on vähän parempi fiilis, muttei siltikään erityisen terve. Mutta kun en voi enkä halua ilmoittaa Lintsille olevani kipeenä, koska ne varmasti tulkitsevat, että koska on vappu, olen "kipeenä", ja pahimmassa tapauksessa antavat potkut. Siispä menen kumminkin. Jos oikeasti työpäivän aikana tulee liian paha olo, niin näkevätpä ainakin muut toivon mukaan, ettei ole mitään vapputautia se...

Sitä samaa

..mitään uutta auringon alla taaskaan, mutta ainakin aurinko vaihteeksi paistaa ihan tosissaan, lumet sulaa ja lokit kirkuu öisin ikkunan alla. Lintsi-unet eivät jääneet siihen yhteen Vekkulaan. Viimeksi (toissayönä) ajelin Lohikäärmettä, ja eräs sello-oppilaani tuli kyytiin. Jos näitä näkee näin paljon jo ennen kuin on tehnyt yhtään työvuoroa, ni saas nähä, pääseekö niistä ikinä eroon kun on ollut siellä puoli kesää. Mutta niin se on: Huomenna on eka työpäivä. Ja se hitusen jänskättää.

Tänään oli vaihteeksi tentti, joka ei tuntunut sujuvan. Sattumoisin näin siitä unta viime yönä - se oli suorastaan kaamea painajainen, jossa jostain syystä kyseistä yliopiston Kieli ja sukupuoli -kurssin tenttiä oli korjaamassa muuan Stadian opettaja, josta kukaan ei erityisemmin pidä, ja sitten sain siitä kakkosen. Kaaaameaa. Toivottavasti oikeasti sentään meni vähän paremmin.

Muuta hassua viimeaikojen tapahtumaa on, että käväisin (tosin siitä toki on jo pari päivää) keikalla vanhan kunnon Musaopisto Juvenalian Kamariorkesterin riveissä. Viimeinkin pääsin takapulttiin soittamaan. Oli se vähän haikeaa, kun olin kuitenkin ko. bändin soolosellistinä ainaskin viisi vuotta. Soitinpa silti niin kovaa kuin kituvasta soittimesta lähtee. Pitäisi vaihtaa sekä kielet että talla. Sitten kun eka palkka tulee, niin se menee kyllä äkkiä kaikkeen tuollaiseen, mikä olisi pitänyt jo tehdä vuosi sitten. Tietysti ei sekään välttämättä auta. Ehkä pitäisi vaan vaihtaa soittajaa...

Äsken kävin Laaksolahdessa ryöväämässä villapaitoja ja muita lämpimiä vaatteita sen varalle, että Lintsillä on kumminkin kylmä. Sitten menin kauppaan, ja heräteostos-päähänpistona ostin aineksia, että voisin leipoa keksejä. "Torstai, Lost ja keksejä" oli muodostumassa traditioksi, kun yhtäkkiä torstaini täyttyivät kaikesta muusta, ja Lostit jäivät katsomatta ja keksit leipomatta. Josko nyt sitten olisi vuorossa "perjantai, Galactica ja keksejä". Oikeasti pitäisi kai mennä ajoissa nukkumaan, että osaisi huomenna painaa oikeita nappeja, mutta taitaa jännittää liikaa, että kykenisin nukahtamaan yhtään normaalia aiemmin.

Ahdistus

Lintsi aukeaa ylihuomenna. Työt alkavat lauantaina. Toisaalta olen innoissani, toisaalta jännittää aika paljon. Näin jo pari yötä sitten unta, missä olin Vekkulassa työvuorossa, ja siellä oli lumileopardi (!) jossa oli sinisiä pilkkuja, ja sitten ihmettelin, mihin numeroon tällaisesta ongelmasta oikein pitäisi ilmoittaa.

Tavallaan enemmän kuin kesätyö ahdistusta aiheuttavat vielä jäljellä olevat koulutyöt. Tänään kuvittelin tuossa juuri saaneeni valmiiksi muuan esseen, kun huomasinkin, ettei tehtävänanto ollut ollenkaan se, mistä olin kirjoittanut. Joko opettaja oli päivittänyt sen kesken kurssin (mikä on melkoisen ikävä temppu opiskelijoiden kannalta), tai sitten olen vain jotenkin ihan sokea, ja lukenut sen väärin. Toivon mukaan opettaja kelpuuttaa väärästä aiheesta tekemäni esseen, koska en todellakaan jaksaisi ryhtyä väkertämään uutta. Pitäisi vielä kääntää sivukaupalla egyptiä, kehitellä opinnäytetyösuunnitelma, Helia-symposium-esitelmä ja ties mitä muuta ennen YS-matkaa, joka on melko tasan viikon päästä.

Kummia kokemuksia

Barokkisellokeikka viime torstaina oli tosi omituinen. Lämmittelyssä soitin roskaa. Soitin myös roskaa konsertin alussa, yhtyeessä, jossa oli sopraano, kolme sinkkiä, pasuuna ja minä, ja joka oli seconda vistaa. Boccherini sen sijaan meni periaatteessa aika hyvin, mutta enpä muista, milloin olisi soittaminen tuntunut noin oudolta. Ihan ihme out of body -experience tai jotain. Joku käveli kesken keikan sisään kirkkoon keskikäytävää, istui penkkiin ja lähti taas, ja minä vaan katselin sitä ihan tyytyväisenä, enkä ajatellut soittamista yhtään, ja sormet vaan meni ittekseen oikein. Muutenkin jotenkin oli sellainen tunne kuin en olisi itse ollenkaan ollut siinä soittamassa, ei edes jännittänyt yhtään. Tavallaan kivaa, toisaalta taas ei.

Perjantaina oli Heliaa ja vapaa iltapäivä, jonka tärväsin tekemättä juuri mitään, mitä olisi pitänyt tehdä. Viikonloppu onkin sitten mennyt todella aikataulutetusti, eipä ole likaa ollut vapaata. Sekä la- että su-aamupäivä Lintsillä koulutuksessa, ja sitten iltapäivät jorMa-kvartettia, lauantaina peräti 16-22, vaikka pidettiinkin kyllä enemmänkin kuin lakisääteisen mittainen tauko. Mutta mutta, nyt pitäisi sitten osata kaikki tarvittava Lintseilystä Työt alkaa ensi lauantaina. Töitä onkin sitten koko vapuksi, mikä ei se oikeastaan haittaa tai harmita ollenkaan. Onpa taas hyvä syy vältellä liikaa sosialisoimista ja bileitä ja angstia. Mulla on paha tapa angstata vappuisin. Viime vapun vältin taitavasti harjoittelemalla tutkintoon. Se ainakin toimi ihan hyvin.

Tosipaikan tullen...

No ei se barokkiselloilu kyllä tänään ottanut sujuakseen yhtään eilistä enempää. Samanmoista tunarointia. Tuommoista tuo Boccherini tuntuu olevan: oikein kivaa ja menevää ja letkeää soitettavaa, kunnes tulee tosipaikka ja keikka, jolloin tajuaa, miten vaikea sitä on soittaa oikeasti hyvin ja puhtaasti. Ja keikka siis huomenna. Ulp.

Muuten tänään oli aikas vauhdikas päivä. Kaksi oppilasta ihan eri paikoissa, ja jälkimmäisen kanssa aikataulu meinasi sortua täysin, kun varaamani luokka olikin varattu toisaalle, vaikka mahtaisa Tilanvarausjärjestelmämme väitti muuta. Tuli hirveä kiirus ehtiä ajoissa Lintsin koulutukseen. Onnistuin kumminkin ryntäilemään julkisiin niin, että olin ihan ajallani siellä. Ja se vasta olikin jänskä koulutus. Paloturvallisuuteen liittyen pääsimme itse kokeilemaan pikkupalojen sammuttelua peitteellä ja sammuttimella. Wau, kivaa. Tosin jos tositilanteessa moista joutuisi tekemään, niin ei kyllä olisi yhtään kivaa. Olenpa ainakin kokeillut etukäteen.

Lintsin jälkeen päätin vielä olla pelottavan aktiivinen, ja etsiydyin YS:n kevätkokoukseen Vanhalle. Odotin suorastaan eeppistä vääntöä elämää suuremmista asioista, mutta jouduin vähäsen pettymään. Kokous olikin ehkä lyhin ja sujuvimmin etenevä kaikista tähän asti näkemistäni. Valittiin kiinnostavaa ohjelmistoa syksyksi, ja päästiin melko ajoissa kotiinkin.

Lomalta barokkisellosekoiluun

Eilinen oli oikein lokoisa lomapäivä. Totesin, ettei mulla ollut ruokaa ja kaupat oli kiinni, joten menin Laaksolahteen syömään muun perheen ruokia, ja katselin Molmi-olmin tietokoneella TV-ohjelmia, jotka menivät sivusuun siellä Paltamon puskassa, missä näkyivät vain kanavat 1-3.

Pasilaan palattuani jumitin koneelle ihan kuin viime viikon vierotusta ei olisi ollut ollenskaan. Tulipa Kainuussa kumminkin todistettua, etten sentään sekoa, vaikka olisin viikon poissa intterneetin ihmemaasta. Yllättäen sain setvittyä muuan asian, jota en ollenkaan odottanut, elikäs vähäsen HaU-larppisäätöä. Sen sijaan ärsyttävästi fanfic-betani ei ole edelleenkään vastannut, joten höhlä tarinani roikkuu edelleen puolivalmiina. Eipä sillä, tokkopa sitä kukaan lukee sittenkään kun se on valmis ja netissä. Ja ei, en aio kertoa, mitä kirjoitan ja mihin laitan ja niin edelleen. Se on mun salainen kaappiharrastus, ettäs tiedätte.

Tänään meni aamupäivä soitellessa selloja. Kun piti treenata barokki-Boccherinia torstain vanhan musan konserttiin, ja kun talossa on niitä barokkiselloja tasan kaksi, niin tietenkin se oikea millä olen aina soittanut oli toisaalla, ja yritin soittaa sillä väärällä, mutta eihän siitä mitään tullut. Epävireisen sähläyksen jälkeen vaihdoin omaan moderniin sellooni jonka viritin barokkivireeseen, mutta soitettuani tunnin väärää selloa en oikein osannut soittaa omaanikaan. Ja sitten juuri kun oltiin lopettamassa yhteisharjoittelua, niin oikea barokkisello vapautui. Pääsin sentään treenailemaan sillä yksikseni, joten ehkä huomenna paremmalla menestyksellä.

Äskettäin kävelin (ooh! se liikkuu!) kotia Lintsin koulutus/infotilaisuudesta. On se vaan jotenkin niin hämäävää, että ihan oikeasti olen kesätöihin menossa ja peräti ihan koko kesäksi. Sitä paitsi Lintsihän aukeaa jo ensi viikolla! Vähän jänskättää kyllä se.

Täällä taas

Eilen myöhään raahasin laukkuni, selloni ja itseni Opastinsiltaa alas takaisin kotia pitkän mutta letkeän junamatkan jälkeen. Kotia kohti lähdettiin tavallaan jo eilen aamulla yhdeksän maissa, kun bussi kuljetti Aholansaari Sinfoniettan soittoperiodin päätteeksi Kainuun opistolta Paltamosta Nilsiään. Siellä oli keikka klo 14.00, minkä jälkeen bussilla Kuopioon, missä tarkoitus oli pitää karonkantynkää, mutta se sitten kutistuikin Hesburgeriin ja pussikaljaan. Ihan lystiä silti oli... Keikka itsessään meni myöskin ihan hyvin, mutta ei jotenkin herättänyt niin suuria tunteita kuin viime YS-konsertti.

Koko Aholansaaren periodi sinänsä oli oikein leppoisa, vaikka harmittaa vähän, kun en oikein omia läksyjä kumminkaan saanut soitettua, paitsi barokkisello-Boccherinia. Ruokakaan ei ollut ihan niin erikoisen hyvää kuin jotkut edellisten visiittiensä perusteella muistelivat, mutta menetteli toki. Suurimpana saavutuksenani olin oikeasti viime tiistai-illasta eiliseen asti kokonaan koskematta mihinkään tietokoneen tapaiseenkaan.

Palattuani kotiin myöhään yöllä oli tietenkin pakko pistää kone päälle ja lukea postit, mutta mikä pettymys! Sähköpostipimennollani ei oikeastaan ollutkaan ollut mitään merkitystä, koskapa en ollut saanut paljoakaan postia. Odottelin kahta vastausta ihan erityisesti, ja kumpaakaan ei ollut laatikkooni kuluneen viikon aikana tippunut. Toista niistä en oikeastaan uskonutkaan saavani, enkä tavallaan ollut tästä yllättynyt, mutta toinen, äh... Se kyllä tosissaan harmittaa. Se nimittäin liittyy muuan fanfic-kyhäelmään, jolle ei nyt sitten tapahdu mitään kun ei tule palautetta.

Pääsiäistä!

Paluu arkeen tapahtui vähän onnahdellen. Sellotunnilla vaihteeksi oikeasti hajosin, koska puolitoista tuntia tekniikkaa ja Brahmsin F-duurisonaatin ekan osan alun mikronysväystä vailla mitään ilmaisun tai tunteen hiventäkään oli vaan kertakaikkiaan liikaa väsyneelle ja motivaatio-ongelmaiselle ihmiselle. Onneksi sen perään oli ihan leppoisat kvartettitreenit, joiden päätteeksi rakkaat MaJormat lahjoittivat mulle aidon Jorma-paidan. Enpäs tiedä, missä tätä kehtaa käyttää, mutta kaunis on ajatus. :) Egyptin tunnillakin onnistuin translitteroimaan ja kääntämään lennossa melkoisen sujuvasti, vaikken ollut viikonlopultani ehtinyt etukäteen. Illan sellomuksuryhmätunti peruuntui kun muksut sairastavat.

Tämä lienee nyt sitten viimoinen blogimerkintä hetkiseen, koskapa huomenna suuntaan Kainuun suuntaan Aholansaari Sinfoniettan pääsiäisperiodin merkeissä, missä menee maanantaihin asti. Toisaalta sääli on viettää pääsiäisloma melkein kokonansa poissa kaupungista ja ihmisten ilmoilta, mutta toisaalta Aholansaaren periodit on yleisesti mukavia, ja niissä tulee myös soitettua paljon.

Huomisen suuria huolia ovat, että ensinnäkin joudun roudaamaan laukkuani koko aamupäivän, ensin kielitieteen laitokselle Siltavuorenpenkereelle, sitten Ruoholahteen, missä on H-jorman alttoviulututkinto, joka puolestaan johtaa siihen toiseen suureen huoleen: stutkinto loppunee joskus 15.00 pintaan, ja juna lähtee 15.30. Toivon mukaan tutkinto ei ole myöhässä. Jos ja kun junaan ehdin, onkin sitten tiedossa vain junassa istuskelua myöhään yöhön, ja siitä edespäin loppuviikon ajan pääsiäislomailua ja musisointia.

VäsymYS

Jee, YS:n vuosijuhlat olivat kaikin puolin onnistuneet. Keikka meni hyvin, erityisesti se Strauss, joka pitkästä aikaa on orkesterikappale, joka herättää suuria tunteita. Nykyään niin helpolla keskittyy vaan soittamaan rutiinilla oikeita ääniä ja välttelemään virheitä, harvemmin tulee soitettua noin täysin tunteella ja eläytyen kuin eilen. Sen lisäksi iltajuhla oli ihana, pääsin kuin pääsinkin tanssimaan kaikki paitsi yhden tanssin (jota en olisikaan ollenkaan osannut), ja jatkoilla oli lystiä myös. Kotiin onnistuin raahautumaan joskus kuuden jälkeen aamuyöstä.

Tänään aamulla kyllä tuntuikin, että oli ollut bileet. Herääminen ja sängystä ylös pääseminen oli pitkällinen projekti. Ei ollut mitenkään otollisin synttäriolo se. Mutta hiljakseen se siitä sitten hälveni, ja iskän tarjoama ruoka kyllä maistui, samoin kuin kavereiden leipomat pullat tässä illalla. Ja lahjatkin olivat mainioita, sekä kivoja että käytännöllisiä.

Nyt vaan väsyttää niin kamalasti, että vaikka periaatteessa viikonloppu on ollut kaikin puolin kiva ja mahtava ja ihana, niin nyt ei osaa muuta kuin haukotella. Joskos sitä tämän kerran olisi pakko mennä ajoissa nukkumaan.

Vuosijuhlia

Jesh, jos jollekin nyt on jäänyt tämä epäselväksi, niin YS = Ylioppilaskunnan Soittajat, eli Helsingin Yliopiston opiskelijaorkesteri, jossa soitan nyt kolmatta vuotta. Ensimmäisen vuoden olin apuemännän virassa, viime vuonna peräti emäntä, mikä oli mulle aivan väärä virka (se kun sisältää lähinnä bileiden järjestämistä, ja mun bilekäyttäytymisen/sen puutteen tuntien...). Tänä vuonna olen onnellisesti 2. soolosellisti, mikä taasen tarkoittaa, että soitan etupultissa ja yritän näyttää osaavalta. Ainakin hevisellisti-moshaus sujuu, muusta en tiedä.

YS-selitykselle on hyvä syy: tänään on kauan odotettu/pelätty(?) YS:n 80-vuotis-vuosijuhla. Siihen sisältyy konsertti sekä illallinen ja bileet. Aloitin tän aamun toodella hitaasti, heräsin liian myöhään nähtyäni kummia metrojuna/YS-matkaunia. Aamun tavoite on yrittää näyttää kauniilta (tai edes vähän tavallista enemmän ei-räjähtäneeltä), ja ehtiä klo 15 Yliopistolle lämmittelyä ja keikkaa varten. Ei pitäisi olla mahdotonta.

Huomenna on sitten se toinen pelätty vuosijuhla, nimittäin omani. En nyt ihan 80 v. sentään vielä täytä, mutta ihan liikaa kuitenkin.

Angstia ja unitulvaa

YS soitti eilen Forssassa. Keikka meni kivasti, oli hyvä meininki, mutta sitten sen jälkeen kaikki läsähti. Jäin bussissa istumaan ihan yksikseni ainoana koko penkkirivissä, edessä ja takana istuvilla oli hirveä bilemeinkinki, ja onnistuin jotenkin rakentamaan hirveän ahdistuksen ja angstin siitä (taas se sama "mulla ei ole kavereita, kukaan ei rakasta mua"). Puolitoista tuntia istuin hiljaa tuijottaen ikkunasta ulos ja ahdistuin lisää (sen sijaan että olisin edes yrittänyt olla sosiaalinen), ja viimein kun päästiin Helsinkiin, juoksin kotiin selitettyäni ensin jotain sekavaa muille kyyneleet silmissä. Sekopää mikä sekopää. Onneksi kotona kykenin vastustamaan kiusausta kirjoittaa tänne järkyttävän itsesäälistä angstiroskaa. Eikä tänäänkään siitä sen enempää. Sen sijaan vähän unipäiväkirjaa:

Viimeiset pari yötä oon nähnyt aika jänniä unia, esimerkiksi toissayönä olin menossa naimisiin, paitsi että jäi hämäräksi, oliko se tosielämää, larppia vai jotakin muuta. Jotenkin olin ikäänkuin Smallvillen Lana, mutta kuitenkin kun menin kovasti myöhässä takahuoneeseen laittautumaan, siellä olivat äitini, tätini ja mummini. Niitä ei yhtään kiinnostanut, että mulla oli häät, vaan ne jättivät mut meikkaaman yksikseni hirveässä paniikissa. Kun viimein pääsin saliin odottavien vieraiden ja sulhon luo, se oli joku aivan vieras mies. Jotenkin kesken vihkiseremonian jostain tajusin, että mulla on vääriä, keinotekoisia muistoja, enkä sitten mitenkään voisi mennä naimisiin, ja uni loppui siihen. Toissayönä siis.

Viime yöltä jotenkin etäisesti on muistissa muutamakin uni, ensimmäisessä oli ilmeisesti taas joku larppi tai jotain vastaavaa, jossa seikkailtiin jossain autiotalossa, jossa oli tapahtunut murha, ja se oli jotenkin pelottavaa. Siitä heräsin joskus kuuden maissa pitkästä aikaa siihen epämukavaan seikkaan, että toinen käteni oli olkapäästä sormiin asti täydellisen puutunut. Auts. Se on aina vähän pelottavaa kun niin käy. Kun tunto sitten viimein palasi siihen, nukahdin uusiksi, ja näin toistakin hassua unta.

Tässä viimeisimmässä unessa olin muuttamassa pois mukamas tästä nykyisestä asunnosta, koska siellä oli tapahtunut jotain hämärää. Siihen ehkä liittyi jotain yliluonnollista, tai avaruusolioita, tai jotain. Asunto tosin näytti kovasti omakotitalolta ja meitä asui siellä kolme, vaikka tosielämässähän asustelen kerrostaloasunnossa yhden kämppiksen kanssa. Ja unessa yksi kämppiksistäni oli Teal'c. Taaskaan en ole varma, kuka itse olin, oma itseni vaiko joku Stargate-sankari. Sitä se fanficci keskellä yötä teettää.

Soitteloa taas

Näppiksessäni on pölyä, eli sekin pitäisi kait jotenkin siivota. Voisko tää pöly mennä jonnekin pois? Mahdollisesti myös se, joka on jotenkin jumittanut mun pään viimeaikoina niin, etten saa mitään tehtyä. Nytkin taas kun pitäisi harjoitella, otin ja jämähdin tähän näin. Sellotunti parin tunnin päästä, pakko olis soittaa ennen sitä.

Eilen sain tosin jotakin suurta aikaan: onnistuin pitämään kohtalaisen keskittyneen ja ennen kaikkea hiljaisen tunnin oppilaani kanssa. Meillä nimittäin on yhteinen ongelma, että molemmat puhumme liikaa, ja pahimmillaan tunnit menevät pelkäksi selittämiseksi. Olen tästä suorituksesta aika ylpeä. Toivottavasti saan saman linjan jatkumaan.

YS:n kenraali vuosijuhlakonsertteja varten oli myöskin eilen, ja sekin kai meni ihan hyvin. Se oli ihanan aikaisin, 17-20, kun YS:n normaali harjoitusaika on 18.30-21.30, mikä on ihan liian myöhään keskittymistä vaativille orkesteriharjoituksille. Päätin tosin, että soittamamme Straussin Kuolema ja kirkastus pitäis uudelleennimetä Murhaksi ja kirkastukseksi, ainakin mun soittoasenteesta ja -asennosta päätellen. Välistä ärsytti, kun kapu valitti, että näytämme liian pitkästyneiltä ja neutraaleilta (tosin lähinnä ykkösviuluille puhui), kun musta tuntuu, että puolet ajasta soitostani ei kuulu mitään, mutta siitä huolimatta näytän siltä, että yritän listiä jonkun tai vähintään hajottaa selloni (jälkimmäisen olen tosin jo yhdessä konsertissa tehnytkin, joten se ei ole mitenkään mahdoton visio).

Soolosellolöytöjä

Yritin tänään etsiä soolosellobiisiä, joka sopisi mahdollisesti syksyllä tulossa olevaan 2. resitaaliini. Löysin läjän kaikkea tosi hassua, muun muassa kappaleen, jonka alussa soittaja tuijottaa yleisöä hypnotisoivasti 10 sekuntia, kunnes räpsäyttää älyttömän neljä ääntä kerralla sfff bartok-pizzicaton (mummot kumoon ja sillain). Hih. Vois olla aika hauska, mutta vaikutti vähän liian pitkältä sekä työläältä. Oikeasti hienolta sen sijaan tuntui semmoinen kappale kuin P. Vasksin Das Buch (siis "Kirja", mutta eihän se ole suomeksi yhtä vakuuttava kuin saksaksi). Siinä oli älyttömän runnomisen ja raastamisen lisäksi kauniita sointuja, ja bonuksena muutamassa tahdissa pitää laulaa ylä-ääni. Kivaa. Kaiken kaikkiaan noita sooloselloteoksia on tosi vähän verrattuna siihen, paljonko on sävelletty sellolle ja pianolle yhdessä, ja tuosta vähästäkin suurin osa tuntuu olevan vähän mitä sattuu.

Muutenkin tänään oli kovin musiikillinen päivä. Barokkisellotunnilla meinasin hajota, kun en osannut (mitään uutta auringon alla). Kvartettitreeneissä olin vähän turhan väsynyt. Välissä käväisin Lintsillä sovittamassa työvaatteita, ja annoin varmasti tosi loistavan kuvan itsestäni olemalla ylihilpeän überpositiivinen (tuli ihan Sini-susi-fiilis).

Hassu täti huitoo

Eilen oli mukava ilta, järkättiin Heltsille vähän myöhäiset synttärit. Tehtiin hyvää tomaatti-basilikalohta, ja sitten onnistuin maagisesti tekemään klöntitöntä suklaakuorrutusta kakkua varten. Ja juu, skippasin tosiaan YS:n vanhat tanssit. En sitten tanssi vuosijuhlissa, paitsi korkeintaan valssia. Mutta tosiaan, luultavasti tanssimaan en pääsisi vaikka kuinka haluaisin.

Tänään heräsin ja onnistuin pudottamaan herättävän kännykkäni kauas nurkkaan sängyn alle. Kun möngin sitten sinne etsimään sitä, havaitsin että siellä on ehkä sentin kerros pölyä. Yök. Pitäisi kait joskus imuroida. Yhteiset tilat kyllä imuroin kyllä aina kiltisti joka toinen viikko kun on mun vuoro, mutta omaa huonetta tulee siivottua kovasti harvemmin. Kun ei täällä ole muita kuin minä, niin väliäkös hällä, pölyyntyköön vaan.

Muuten päivällä meinasin hajota sellotunnille taas vaihteeksi, kulutin suurimman osan egyptintunnista suunnittelemalla huonoa fanficcia, ja vedin muksuille selloryhmää. Kerrankin se tuntui sujuvan. Leikin kapellimestaria viittilöimällä ylös alas pallolla, ja ne oikeasti pysyivät perässä! Olen siis selvästi piilevä kapulahjakkus. :P

Huoh.

Jahas, taas voi todeta, että eipä ole tullut oikeastaan tehtyä mitään. Eilen kävin sentään pitämässä yhden sellotunnin sekä moikkaamassa muuta perhettä kotosalla. Kerrankin satuin jopa paikalle oikeaan aikaan, että ehdin syödä muiden kanssa, yleensä menen aina väärään aikaan ja syön lämmitettyjä jämiä.

Sitten kun palauduin Pasilaan, en tietenkään saanut enää mitään tehtyä. Jumitin taas tietokoneella ja välttelin kaikkea, mitä pitäisi oikeasti tehdä. Suurena saavutuksena vastailin pariin tehtävään yhdellä nuijalla nettikurssilla--se käsittelee yrittäjyyttä. Sen kun vielä keksisi, minkälaisen pienyrityksen voi sellonsoitonopettaja/yleiskielitieteilijä oikein perustaa, että siitä olisi jotakin hyötyä jollekin. Ei riitä oma mielikuvitus ainakaan semmoiseen. Mutta kun pitäis kirjoittaa hahmoja yhteen larppiin. Vaikka olenkin pelannut jo useamman vuoden, en ole ikuna ennen kirjoittanut hahmoja kellekään muulle kuin itselleni. Sitä paitsi peli on historiallinen, ja sijoittuu ajanjaksoon, jota en tunne erityisen hyvin. Huolestuttaa, mitä tästä oikein tulee.

Ja lopuksi vielä... Päivän Teini-Angsti: Tänään olisi YS:n vuosijuhlaa varten vanhojentanssitreenit, mutta tuntuupi siltä, etten viitsi lähteä sinne kuitenkaan. Koko ajan olen ollut menossa, mutta nyt taas ajattelenkin, että mitäs turhaa. Ei mulla ole ketään kenen kanssa tanssia, ei treeneissä, eikä varmasti sitten juhlissakaan. Ehkä se on kätevämpää vain olla tanssitaidottomana, niin ei tarvi angstata siitä, ettei pääse tanssimaan vaikka osaiskin.