31/08/2007

Lukuvuoden varaslähtö

Tämän päivän tunnelmista päätellen olen ihan selvästi kesän aikana tottunut liian pitkiin uniin ja liian vähään kofeiiniin. Kun oikeasti päätin että nyt on herättävä ajoissa, ja suurin piirtein siinä onnistuinkin, pirteyden saavuttamiseen vaadittu kahvin ja energiajuoman määrä aiheutti epämääräistä kärttyisyyttä ja muuta tyhmää. Plääh. Voisi vaikka yrittää tottua nukkumaan vähän vähemmän, kun ei meinaa millään aika riittää kaikkeen, mitä pitäisi tehdä.

Lukuvuoteni alkoi tänään, vähän varaslähdöllä, koska virallisesti opettajatapaamiset ovat huomenna ja soittotunnit alkavat ensi viikolla. Satuin kuitenkin olemaan konsalla harjoittelemassa kun sello-openi soitteli ja kyseli, haluaisinko tunnin. Ehdottomasti halusin. Tavanomaiseen tapaan tunnilla soitto ei tietenkään mennyt yhtään niin hyvin kuin yksin harjoitellessa ("Ei tää äsken mennyt näin huonosti, ihan oikeesti!"), mutta oli hyvin hyödyllistä kumminkin.

Illaksi piti mennä töihin taasen, ja jotain pientä liikennekaaoksenpoikasta taas syntyi, tällä kertaa sen takia, että joku oli ilmeisesti pudonnut radalle ja loukannut itsensä tai jotakin vastaavaa. Töistä päästyäni järkytyksekseni totesin, että nyt on jo torstai ja huomenna perjantai ja pitäisi vielä tehdä vaikka mitä ennen nukkumista. Grblh. Tämä viikko on mennyt vähän liian nopsasti.

30/08/2007

Hmh

On taas hieman viikonpäivistä pihalla oleva olo. Keskiviikko oli viikon eka työpäivä. Sen sijaan että olisin soitellut ahkerasti aamupäiväni, suuntasinkin ajoissa keskustaan, kävin yliopistolla hakemassa opintosuoritusotteen, jotta voin ruinata Stadian vapaastivalittaviin hyväksilukuja, ja menin Itäkeskukseen kirjastoon etsimään pari lähdettä Vieraat kulttuurit -kurssiin, kun siinä sellaisia piti olla.

Metronajoilta alkoi lupaavan tavanomaisen tapahtumattomasti, mutta yllättäen neljännen kierrokseni aikana liikenne yhtäkkiä sekosi. Syyksi selvisi Kulosaareen hyytynyt juna, ja muutaman kierroksen ajan junat olivat parhaimmillaan kymmenen minuuttia myöhässä sen vuoksi. Onneksi kuitenkin viimeiseen kierrokseeni mennessä aikataulu saatiin kiinni taas, ja pääsin kotiin ihan ajosarjani mukaiseen aikaan.

Yöstä luin loppuun kuutos-Potterin. Sen lukeminen oli erityisen jännää, koska päinvastoin kuin aiemmat sarjan kirjat, olin lukenut sen vain kerran aiemmin, silloin kun se tuli ulos. En enää muistanut puoliakaan tapahtumista, vaan sain arvailla uudelleen, että mitenkäs tämä nyt menikään. Kaiken lisäksi silloin, kaksi vuotta sitten kesällä kun tätä viimeksi luin, olin juuri Unna ja Nuuk -lastenelokuvan kuvauksissa avustajana esittämässä kivikautista tyyppiä, ja kirjan sivujen välissä on punaisia täpliä, missä "sotamaalaukseni" on rapissut siihen. Voi niitä aikoja. Kuutoskirja on selvästi paljon hallitumpi kokonaisuus kuin viitonen, varmaan osittain myös siksi, että Harry on yhtäkkiä paljon kypsemmän oloinen. Ihmissuhdejuonien paljous ei välttämättä nappaa, mutta kai se on asiallista kun kerta halutaan kuvata, miten teinit varttuvat. Ja kirjan viimeiset pari lukua ovat kyllä minusta sarjan surullisimpia. Snif.

28/08/2007

Pläh

Vaikka kuinka aikaisin mukamas yritin mennä nukkumaan illalla, en taaskaan aamulla päässyt ajoissa liikkeelle, väsytti vaan niin liikaa. Johtunee siitä, etten saanut nukuttua, kun opiskeluahdistus hiipi jostain mielen nurkilta. Aamupäivästä konsalle päästyäni se sitten kunnolla hyökkäsi. Liittyi siihen, että näin yhden suurin piirtein samassa vaiheessa opintoja olevan ihmisen juttelevan juuri niille opettajille, joiden kanssa minunkin pitäisi setviä asioita, mutta kun en vaan millään uskaltaisi kun se on niin vaikeaa ja juuri niistä opettajista en ikinä ota selvää tai tajua niiden ohjeiden perusteella, mitä minun oikeasti pitäisi tehdä... Loppujen lopuksi tämä johti jotenkin sellaiseen oloon, että paskat, en mä ikinä tule mistään valmistumaan, ja tuotan vaan pettymyksiä kaikille--poden jo sitä, että tuotin pettymyksen joillekin kielitieteen opettajille kun en olekaan ollut aktiivisesti siellä, vaikka aiemmin kovasti ahkeroin ja sain hyviä arvosanoja ja prosemmastani hyvää palautetta... Angst angst. Lopputuloksena en kyennyt keskittymään soittamiseen ollenkaan, vaan laitoin ajoissa sellon lootaan ja tapoin aikaa tuijottamalla listaa tekemättä olevista opinnoista, mikä ei varsinaisesti piristänyt sekään.

Käväisin Kulosaaressa opettamassa ja siirryin Perkkaalle vakaana aikomuksena tehdä edes jotain opintojeni eteen. Päädyin rähmimään typerää Vieraat kulttuurit -kurssia. Lisäksi yritin tehdä pizzaa, ja sekin meni tietysti pieleen.

Päivän ainoa valopilkku oli, että illasta käväisin Mirjalla teellä. Edelleen tyhmää, että nähdään niin harvoin, vaikka asutaan näin lähekkäin. Tuli taas keskusteltua syvällisesti esimerkiksi eri musiikkikulttuurien eroista ja suhtautumisesta toisiinsa. Kansanmusapuolellakin soitelleella Mirjalla on asioista paljon luovempia näkemyksiä kuin minulla. Aina oikein järkytyn, kun huomaan, miten tehokkaasti on länsimaisen taidemusiikin vuosisataiset perusajattelumallit päähäni iskostettu. Jos kappaleessa on nuotti, jonka harjoitellessaan lukee väärin, ja huomaakin, että itse asiassa väärin luettu versio kuulostaa kivemmalta kuin se, mitä säveltäjä on kirjoittanut, miksei sitä sitten voisi soittaa "väärin"? (Itse kun tähän juuri reagoin heti niin, että Eieieiei ei sitä voi muuttaa minkä säveltäjä on sinne suuressa viisaudessaan laittanut--mutta miksei voi? Siksi että "näin se vaan klassisella puolella on aina ollut" on kovin huono perustelu, vaikka tietysti varmasti joku syvällinen taidemusiikintutkija osaisi perustella järkevämmin.)

27/08/2007

Sormivoimapäivä

Tämän päivän harjoittelutavoite oli neljä tuntia, ja surullista kyllä, se jäi saavuttamatta ihan älyttömän typeryyden takia. Soitin kyllä reilut kolme tuntia erittäin tehokkaasti, vaan siinä vaiheessa, kun olin juuri aloittamassa konserton hitaan osan harjoittelua, koputteli joku harjoituskopin ovelle ja kysyi, että eikös tässä lue että puoli neljä. Ja tottahan siinä kopin oven kellotaulussa näkyikin lukevan, että lopettaisin puolelta, vaikka tarkoitus ja ajatus oli, että neljältä. En vaan ollut osannut laittaa sitä siihen oikein, perkele. Jostain syystä se tuntui ihan hirvittävän pahalta ja kamalalta, ja pakenin itkien paikalta. Äh. Osittain se oli sitä, että en vaan siedä sitä, kun soittoni keskeytetään, vieläpä kesken kauniin ja herkän osan, ja toisaalta sitä, että voi elämä että voi vituttaa kun noin idioottityperästä syystä jää päivän harjoittelusaldo liian pieneksi. Mutta eipä auttanut, suuntasin sitten konsalta kotiin puolta tuntia aiemmin kuin olin suunnitellut.

Kotona en kauaa homehtunut, koskapa illan ohjelmassa oli kiipeilyä Tapanilassa. Melkoisen tehokas sormilihastenkehityspäivä kun ensin soitin ahkerasti ja sitten vielä kiipesin. Sainpa vieläpä kiivettyä reitin, jonka keväällä nimesin Wiralliseksi Projektiksi, koska millään en vaan sitä saanut loppuun. Ei se vieläkään puhtaasti mennyt, mutta ei tuntunut ollenkaan niin vaikealta enää.

Ennen nukkumisen harkitsemista tulin setvineeksi ihan vähän Salaisuuksia-pelijuttuja irkissä höpötellessäni, ja luin viitos-Potterin loppuun. Ei siitä mihinkään pääse, se on mielestäni sarjan huonoin kirja. On siinä hyviäkin juttuja ja jänniäkin juonikuvioita, mutta se on liian höttö jopa Potteriksi. Ihan liian paksu siihen nähden, paljonko sisältöä loppujen lopuksi on. Olisi kaivannut paljon tiivistämistä ja turhan jaarituksen poistamista, vähemmän Harryn ärsyttäviä tunteenpurkauksia ja märehtimistä ja vähemmän turhia yksityiskohtia, vaikka taikamaailman omituisten yksityikohtien osoittelu onkin olennainen osa Potterien viehätystä.

Ylimääräistyöpäivä (ja conikuva)

En saanut aamupäivästä tehtyä oikein mitään, soittelin ihan vähän ja osallistuin viikonlopun Salaisuuksia-peliin kolmen tekstiviestin verran. Lisäksi sähköposti toi Ropeconin studiovalokuvat, joista osa oli jopa ihan onnistuneita, ja ihme kyllä suurimmassa osassa silmäni olivat auki (olen melkein yliluonnollisen taitava olemaan aina silmät kiinni kuvissa). Pakko laittaa tähänkin yksi julkisesti ihmeteltäväksi ihan vaan siitä ilosta.

Työpäivä oli hassu. Poikkeusliikenteen vuoksi olivat laittaneet minut ylimääräiseksi kuskiksi, eli minulla ei periaatteessa ollut mitään ennaltamäärättyä ajettavaa koko päivänä. Siispä palloilin taukotilassa lukien viitos-Potteria (tunnustettakoon: päätin seiskan luettuani lukea koko sarjan läpi putkeen tarkistaakseni, toimiiko se alkuunkaan kokonaisuutena). Otin kyllä myös muutaman kierroksen ajettavakseni, vaikka aika vähän kenelläkään oli ajettavaa, kun vuoroväli oli 10 minuuttia ja liikenteessä normaalia päivää vähemmän vuoroja. Olihan se toisaalta kivaa kun oli löysä päivä, mutta mieluummin ajan enemmän ja lusmuan vähemmän, aika kuluu nopeammin ajellen.

26/08/2007

Parempi päivä

Voitto! Viimeinkin voin olla edes päivän rutisematta siitä, että en taaskaan soittanut tarpeeksi. Asetin aamulla tavoitteen, että vähintää kolme tuntia on soitettava, ja pystyin pitämään siitä kiinni. Olin konsalla ennen yhtätoista ja harjoittelin siihen asti, kun piti lähteä töihin, tietysti taukoja pitäen. Paljon enempää en varmaan olisi enää jaksanut soittaa, vaikkei olisi ollut töitä. Tästä kun vähän vielä harjoittelun määrää saisi lisättyä, konsertosta voisi tulla ihan siedettävä.

Työpäivään vähäsen vaihtelua ja yllättävyyttä toi se, että illalla siirryttiin hetkeksi poikkeusliikenteeseen, taas on jotain siltakorjausta jossain meneillään, mutta onneksi vain tämän viikonlopun.

25/08/2007

Pöljäperjantai

Alan tässä hiljakseen vakuuttua, että tämä viikko vaan on viallinen. Oli ihan turha ja tyhmä päivä tämäkin. Oli se läksiäisissä käyminen huono veto siinä mielessä, että en tietenkään kyennyt heräämään tarpeeksi aikaisin, ja olin konsalla vasta puolen päivän jälkeen. Harjoitteluaikaa silti olisi ollut, melkein koko päivä, mutta soittamisesta vaan ei tullut mitään. Ei minkäännäköistä kykyä keskittyä yhtään mihinkään. Syytin tästä sitä, että iltapäivästä piti mennä pitämään ensimmäinen tunti uudelle oppilaalle. Minulla kun on tapana pelätä oppilaita, etenkin kun ne ovat uusia--aika mahtava ominaisuus opettajan uraa ajatellen. Tuntikin sitten oli vähän semmoinen, varmasti annoin itsestäni todella levottoman ja epävarman kuvan. Totuudenmukaisen ainakin siis.

Pdettyäni soittotunnintapaisen pähkäsin pysäkillä, mennäkö bussiin, joka vie takaisin konsalle, vaiko suorinta tietä kotiin. Päätin mennä konsalle, jos vaikka vähän enemmän soittaisin ja välttäisin omantunnon soimauksen liian vähästä soitosta. Vaan konsalle päästyäni jouduin toteamaan, etten edelleenkään kyennyt keskittymään niin yhtään. On se nyt kumma. Ei vaan ole järkeä eikä hyötyä soitella mitä sattuu ajattelematta yhtään mitä tekee. Lähdinpä sitten kuitenkin liian aikaisin kotiin.

Jostain päähänpistosta keksin, että haluan leipoa bataattipiirakan, joten suuren osan illasta kulutin siihen. En oikein osaa päättää, mitä lopputuloksesta pitäisi ajatella, on kyllä omituinen leivonnainen kaiken kaikkiaan. Ensi kerralla voisi kokeilla voitaikinan sijaan murotaikinaa, ehkä olisi parempi. Kaipaa ehdottomasti vaniljakastiketta tai -jäätelöä tai jotain vastaavaa kaverikseen.

24/08/2007

Että tällainen päivä

Olipas taas päivä, joka sisälsi paljon juttuja, jotka olisi mieluusti jättänyt väliin. Ikäänkuin yritin hyvittää itselleni eilisen vapaapäivän rasittavuutta ottamalla aamupäivän vähän rennommin. Kun en kyennyt heräämään herätyksen soitua, nukuin vähän lisää, mikä oli virhe. Näin ekan allejääntiteemaisen unen, mitä muistan. Unessani Kalasataman asemalla oli joku teinityttö kävelemässä raiteilla vaaleanpunaisessa yöpaidassa, enkä ehtinyt jarruttaa, ja se liiskaantui laiturin ja junan väliin. Pahinta kuitenkin on, että unessa suhtauduin tähän täydellisen piittaamattomasti. Kai se periaatteessa on perusteltua kun ei ole oikeasti itse tehnyt mitään väärää, mutta kuitenkin luonnottoman tunteetonta. Ei ollut kiva uni missään mielessä. Muutenkin lusmuttu aamupäivä johti loppujen lopuksi liian vähään soittamiseen ja omantunnontuskiin ja ahdistukseen aikaansaamattomuudesta. Tulipa edes leivottua muffinsseja.

Töissä eilisen ukkosmyrskyn jäljet näkyivät vielä jonkin verran, vaikka periaatteessa liikenne kulki ihan normaalisti. Ja sitten osoitin taas ihan käsittämättömän äärimmäistä pätevyyttä. Tiistaina pudotin käännöllä radalle CD-kotelon. Tänään tipautin Vuosaaressa silmälasini kääntöraiteen kävelyritilän alle. Kyllä oli melkoisen jäätävä hetki kun ihmettelin, mihinkä ne lasit hävisivät, katsoin alas ja tajusin, että tuollahan ne sepelillä lepäävät. Kaikeksi onneksi minulla oli aikaa ja käännöllä tilaa että sain junan siirrettyä pois lasien kohdalta ja valvomolta luvan käydä hakemassa ne. Eivätkä edes naarmuuntuneet. Melkoinen tuuri onnettomuudessa, mutta huhhuh, olipa ihan älytön temppu tuokin. Tässä jännityksellä sitten odottelen, mitä sinne seuraavaksi pudotan.

Puoliltaöin töistä päästyäni päätin vielä pyörähtää Kaisan Japaniin-läksiäisissä. Vaikka päivän yleisen pieleenmenomeiningin huomioiden olin ihan varma, että se on Tosi Huono Idea, ei se oikeastaan edes ollut. Oli kiva käydä edes pikaisesti moikkaamassa ihmisiä.

22/08/2007

"Vapaata"

Olipa taas malliesimerkki rentouttavasta vapaapäivästä. Herätys liian aikaisin, hirveitä vaikeuksia päästä liikkeelle etenkin kun ulkona oli pimeää. Bussissa matkalla kohti konsaa katuvalot menivät päälle. Kello toki lähestyi jo kymmentä, mutta mieletön ukkosmyrsky iski päälle. Päästyäni konsalle ja saatuani itseni harjoituskoppiin jätinkin sitten tavarani sinne ja menin katoksen alle pihalle ihmettelemään. Aivan mieletön myrsky, kerrassaan mahtava, vau! Sellainen ukkosen rytinä kävi että kuulosti joltain pommitukselta. Sain loppujen lopuksi harjoiteltuakin jonkin verran, vaikka taas vähemmän kuin olisi kait pitänyt, kun taas ruokalasta löytyi tuttuja ja ruokatauko vähän venyi.

Soittamasta raahauduin opettamaan Kulosaareen, opettamasta kotiin niin äkkiä kuin mahdollista, ja Elmon kanssa kiipeämään, vaihteeksi Tapanilaan. Oli ihan mukava vaihteeksi kiivetä sisällä, vaikka nyt kesän jäljiltä kyllä täytyykin todeta, että kallioon totuttuani pidän siitä paljon enemmän. Kiipeämisen jälkeen käväisin vielä Laaksolahdessa pyörähtämässä, ja sitten kotiin, missä jämähdin irkkiin. Siinähän se päivä meni. Vaikka kaikki puuha oli periaatteessa ihan jees, jostain syystä olisi tavallaan hirveästi tehnyt mieli vaan olla kotona lojumassa, mutta semmoista ei suvaita. Ja huomenna taas työpäivä.

Ahkeraa ja pätevää

Aamulla aikaisehko herätys ja konsalle harjoittelemaan. Ei sitä aktiivista soittoaikaa tainnut edelleenkään tulla kuin ehkä juuri ja juuri kaksi tuntia, mutta kun se on kaksi tuntia ajateltua ja keskittynyttä soittoa, siitä on jo paljon iloa. Ehkei tämä ihan toivotonta ole. Konsalla oli kotoisaa, etenkin kun ruokalassa vielä bongasin Helenin, Olgan ja Virvan, pitkästä aikaa.

Illaksi töihin. Siellä osoitin suorastaan huomattavaa pätevyyttä pudottamalla CD-taskuni junan ja kääntöraiteen kävelyritilän väliin. Ohopsanhei. Onneksi ystävälliset valvomoihmiset koordinoivat seuraavan käännölle junaa ajaneen poimimaan levyni talteen. Olisi kyllä harmittanut, jos olisivat hävinneet tai hajonneet.

21/08/2007

Musiikillisia mielenhäiriöitä

Aamupäivä oli perinteikkään ADHD-henkinen: puuhasin järkeviä (pyykinpesu, tiskaus, sakkojen maksu kirjastolle ja muutama tarpeellinen puhelinsoitto ja sähköposti) ja vähemmän järkeviä (verkkokirjakaupasta tilatun nelos-Potterin hakeminen postista, levyjen hamstraaminen, maapähkinävoivarastojen täydentäminen) ja sain soitettuakin jonkin verran.

Saatuani eilen vision päätin tänään toteuttaa sen ja kasasin "Kesä 07"-soittolistan/CD:n, ihan noin harjoituksen ja urheilun vuoksi. "Sitä varten" tulin ostaneeksi Linkin Parkin uusimman levyn. Ei nyt ehkä ihan ensimmäinen bändi, mistä voisin kuvitella olevani kauhean innostunut, ja pikaisella kuuntelulla levyllä onkin pari kivaa biisiä ja monta hmmiä ja blaahia. Mutta kun piti saada omaksi radiossa usein soinut What I've Done. Jostain syystä se sattui leimautumaan jonkinlaiseksi allejäännin teemabiisiksi päässäni, ja ei pahassa vaan hyvässä, nimenomaan sellaisessa "siitäkin selvittiin" -hengessä. Kaiken kaikkiaan kokoelmasta taisi tulla metro-CD-läjäni ehkäpä järkevin ja onnistunein, se seurailee samaan aikaan kronologisesti juttuja, mitä eri vaiheissa kesää tuli kuunneltua, ja toisaalta peräkkäisten biisienkin kuvittelen jotensakin sopivan yhteen. Hienona sattumana vielä kun sitten ajaessani sitä kuuntelin, What I've Done osui juuri Siilitien kohdalle, tosin väärään suuntaan mennessä, mutta kuitenkin.

Vielä paljon suurempi musiikillinen mielenhäiriö tosin on, että jostain täydellisen käsittämättömästä syystä viime päivinä on tehnyt mieli kuunnella Sibeliuksen Karelia-sarjaa. Teinpä sitten myös niin, ja se oli kovin kivaa. Hih. Päivän suurin musiikillinen pettymys oli kirjastosta löytynyt Enrico Bronzin (taannoisen Paulon sellokilpailun voittajan) levytys parhaillaan harjoittelemastani Boccherinin konsertosta. Harvinaisen blääh. Häiritseviä temponvaihteluita, jotenkin keskeneräinen meininki, eikä edes erityisen lystejä kadensseja. Pitää soittaa itse paremmin.

20/08/2007

Tynkäsunnuntai

Sunnuntaiaamu oli kohtalaisen lyhyt, koska työt alkoivat aikaisin. Niinpä siinä sitten kävi, että tyhmänä avasin irkin, mistä ei seurannut mitään hyvää--harvemminhan siitä seuraa. Koska kaupassakin oli pakko käydä, en sitten ehtinyt soittaa ollenkaan. Tämä johti siihen päätelmään, että jep, voisin yrittää osoittaa vaikkapa sen verran itsehillintää, että pidän irkin kiinni aamupäivisin, silloin, kun olisi mahdollista soittaa. Illalla voi irkata, kun ei voi soittaa.

Töihin kahdeksi, ja taaskin päivä oli kovin hiljainen ja rauhaisa. Jännittävintä mitä koko päivänä tapahtui oli, että tööttäsin parille idiootille muksulle, jotka meinasivat roikkua kiinni junan kyljessä, kun se lähtee liikkeelle. Vanhan junan töötit ovat loistavat, etenkin kun molempia painaa samaan aikaan ja vähän pidempään. Kaikki laiturillaolijat hyppäävät puoli metriä ilmaan säikähdyksestä. Mwahahaha. Tosin olenkin ottanut tavaksi sen perään kuuluttaa ja pyytää anteeksi matkustajilta. Hrm. Työpäiväni myöskin päättyi ihan mielettömän aikaisin, kun ihanan kiltti sijaiskuljettaja otti viimeisen kierrokseni. Olin kotona hyvissä ajoin ennen puoltayötä. Jee.

19/08/2007

Turku ja takaisin

Perjantainakan ei sopinut nukkua pitkään, vaikka kuinka oli vapaapäivä. Musen keikan liput kun tulivat myyntiin klo 9, ja piti olla niitä hakemassa. Olin paikalla ehkä 8.45, eikä jono ollut mitenkään hirveän pitkä. Siltikään kenttäpaikkoja ei ollut enää yhtään, ja takanani jonossa olleille ei meinannut riittää tarpeeksi montaa paikkaa. Vaan sainpa lippuja. Kokemus oli tuokin, en ole aiemmin ollut ostamassa mihinkään isolle keikalle lippuja.

Lippusten kanssa kulkeuduin Mirille tappamaan aikaa. Ajantappo uhkasi luisua tylsyydeksi. Onneksi viimein päästiin liikkeelle, eli ruokakauppaan, hankkimaan päiväksi syötävää. Olin päättänyt, että jotain bataatista, joten ostettiin Hyvin Suuri Bataatti. Siitä tuli bataattivuokasörsseliä. Ruoka houkutteli paikalle myös Tiemuksen, Susannan ja Daren, ja oli ihan hyvääkin vielä. Jee.

Loppupäiväksi tekemistä pähkätessämme päädyimme lautapeleihin. Olen niitä pelannut aika vähän, mikä on sääli, kun yleisesti ottaen pidän pelaamisesta ja melkein mistä vain peleistä. Tuuria ja taitoa minulla oli illan molemmissa peleissä yhtä vähän, mutta ei se ole olennaistakaan. Illuminati oli vinkeä ja kiero, ja sain paljon hupia irti pelissä pyörineistä hassuista salaseuroista. Ihme kyllä muut eivät nähneet maailman pelastus-vapautuksena sitä, kun pelaamani Cthulhun seuraajat tuhosivat maailmasta roskapostin, roskaruuan ja videopelit ja vielä ottivat tyttölehdet hallintaansa. Hihii. Zombies!!!-peli oli leppoisan yksinkertainen oppia, mutta myöskin tosi lysti.

Lauantaina ei olisi niin yhtään innostanut vaihtaa kaupunkia ja mennä töihin, mutta muutakaan ei voinut, ja työt vieläpä alkoivat jo yhdeltä. Ehdin Itäkeskukseen niin ajoissa, että muilta kuskeilta ensin ristiriitaisia neuvoja saatuani viimein uskaltauduin soittamaan liikennetyönjohtoon ja setvimään syyskuun työvuorojani. Loppujen lopuksi pyysin vain kuusi päivää vapaata, mikä oli aika lailla pienin mahdollinen ja juuri ja juuri riittävä määrä, mutta auttaa sekin jo paljon. Ja sitten ajelin junaa edes takaisin. Harvinaisen tapahtumaton päivä oli, ei yhtään vikaa, ei edes yhden yhtä punaista valoa että olisi joutunut kuuluttamaan. Vaati paljon kofeiinia, että pysyin hereillä.

17/08/2007

"Järkevää" vapaa-aikaa

Keskiviikkona ennen töitä käväistiin Olmin kanssa Rollareilla. Oltiin väsyneitä ja ei oikein osattu, mutta selvitettiin silti Spiderman, 6-. Sieltä suoraa töihin. Päivän jännittävänä sivujuonteena setvin aikataulua työhaastattelua varten.

Työhaastattelu oli torstaina aamupäivällä, ja eipä siinä ihmeempiä, saan sitten muutaman oppilaan Taidekoulu Tretjakovista. Melkoisen mahtavaa saada oman alan töitä, vaikka vain yksi viikkotunti. On se työkokemusta kuitenkin. Haastattelusta kipitin konsalle harjoittelemaan ja ahdistumaan aikatauluistani. Syyskuisen koesoiton päivämäärä selvisi, ja se onkin 14.9. eikä kuun lopussa kuten kuvittelin. Pari viikkoa vähemmän aikaa harjoitella. Argh. Pitäisi siis saada työvuorojakin vähennettyä reippaasti, enkä ole yhtään selvillä, miten se käytännössä tapahtuu, keneltä pitäisi pyytää ja niin edelleen. Tupla-argh.

Järkevänä olisin siis viettänyt jäljelläolevan vapaapäiväajan harjoitteluun. Sen sijaan soitettuani hetkisen kävin opettamassa Kulosaaressa, kipaisin kotiin ja hyppäsin junaan ja Turkuun, ilman selloa tietenkin. Nerokkaan järkevää. Mutta Cosmicissa oli kovin kivaa. Tonja keräsi kaikki pisteet kotiin ja lähestulkoon tappoi pöytäkunnan nauruun ihan mielettömällä eläinlääkärikäyntitarinalla. Ympäröivässä kaupungissa oli Taiteiden yö, joten jatkoimme Mirin kanssa Cosmicista rantaan syömään. Tiemuskin liittyi seuraan, ja sittenhän se meni suorastaan hurjaksi ryyppäämiseksi kahden kaljan ja Mirin kaapista löytyneiden epämääräisten bilejämäjuomien turvin.

15/08/2007

Jännyyksiä

Tiistai sisälsi pieniä jänniä juttuja. Aamupäivän ukkoskuuro esti kiipeilysuunnitelmat, joten jäin kotosalle. Kotosalla soittelin, lueskelin Hellblazeria, sekä sain puhelun opiskelututulta, että haluaisinko ehkä kaksi oppilasta. No totta kai haluaisin, jos vaan suostuvat minulle antamaan. Sitä varten olisi pitänyt laittaa CVtä eteenpäin, mikä piti jättää myöhemmäksi, kun kipaisin töihin.

Töissä päivän pieni jännittävä asia oli, että jouduinpa sitten puhumaan ranskaa työpaikalla, jossa en todellakaan olisi sitä odottanut. Kääntöraiteella oli kyydissä setä, joka heti ekana kysyi, että osaanko ranskaa. "Un peu", vastasin. Aika kökköähän se oli, mutta kykenin kommunikoimaan olennaiset asiat. Tosin tästä huolimatta sedän etsimä kadonnut laukku taisi jäädä kadonneeksi.

Kotiin palatessani pääsin ihastelemaan mieletöntä ukkosta. Vau. Salamat valaisivat koko taivaanrannan aivan kirkkaaksi. Oli jokseenkin aavemainen tunnelma kun vielä jonkun talon parvekkeella helisivät tuulikanteleet.

14/08/2007

Maanantai

Vaikka conin jälkeen väsytti kovin, nukuin levottomasti ja jostakin syystä näin metropainajaista, jossa ajoin uutta junaa, jonka jarrut eivät ollenkaan toimineet. Valvomossa eivät meinanneet uskoa kun ilmoitin, että ajoin pakkojarrun siksi, että juna vaan ei pysähtynyt vaikka jarrutin. Loppuvaiheessa unta ajoin jarrutonta junaa jossain tunnelissa, joka oli täynnä ihmisiä, mutta onneksi ne olivat jotain vihollisia, joiden yli sopikin ajaa.

Aamupäivä sisälsi vähän soittelua ja enemmän turhaa lojumista. Työpäivä puolestaan ei onneksi sisältänyt rikkinäisiä jarruja, mutta uutta junaa oli monta kierrosta, mikä oli oikein kiva.

13/08/2007

Epäperinnecon

Viimevuotisen Ropeconin jälkeisen blogitilitykseni muistelu hieman sekä hämää että hävettää. Juuri kun tuli todettua, että asiat vaan eivät pohjimmiltaan muutu, ja sitten yhtäkkiä huomaakin, että noh, toisinaan ne saattavatkin muuttua, eikä perinteiden rikkominen sittenkään ole mahdotonta. Ensimmäistä kertaa sitten ekan käymäni conin en viettänytkään koko aikaa Maijan seurassa, vaan vaihtelevasti suurelta osin myös kaiken maailman ihme turkulaisten kanssa hengaten. Kun vielä päälle lisää ne muut larppitutut, joita ei ole aikoihin nähnyt, ja joiden kanssa on kiva vaihtaa pitempäänkin kuulumisia, sekä vielä satunnaisen orkesteritutun ja vastaan tulevia jostain opiskelupaikoilta tuttuja ihmisiä, välistä oli aika jakaantunut persoona -olo.

Pe

Coni alkoi perjantaina, vaikka itse saavuin paikalle vasta lauantain puolella yöstä. Perjantaipäivä meni pakkaamiseen, hiusten ja kylpyhuoneen värjäämiseen sekä ihan normaaliin mutta vielä paljon normaaliakin kärsimättömämpään metronajeluun. Sen jälkeen vasta pääsin Mirin ystävällisesti autokyydittelemänä Dipoliin. Kello oli niin paljon, että lähinnä ehdin sanoa "moi" ja ostaa lipun työvuorossa olleelta Maijalta sekä "hei-hei" paikalta poistuville muille tutuille, pelata kokeeksi hankkimaani Metro-peliä Mirin kanssa ja sitten etsiä majoitustilantapaisen, että siellä voisi sitten yrittää nukkua.

La

Aamusta asustauduin Aeryniksi, paitsi että siniset piilolinssit tuntuivat edelleen niin kaameilta, ettei toivoakaan niiden käyttämisestä. Asu oli aika simppeli ja ei mitenkään ihmeen tunnistettava, mutta siltikin minusta cool, ja pidin maalatusta vesiaseestani kovasti.

Lauantaina tuli jopa osallistuttua useampaankin ohjelmaan: heti aamusta oli Daren kaupunkilarppi-luento, jossa asia oli tuttua, mutta tiivisti hyvin sanalliseen muotoon juttuja, joita en itse ole noin selvästi määritellyt (kuten sen, miten pelaamisen hitaus on olennaista kaupunkipeleissä). Kuuntelin myös lopun Roolipelit ja internet -paneelista, ja ihmettelin, miten ihmeellisistä asioista ihmiset saavat aikaan ongelmia, ja myöskin, miten ihmeessä "irkissä roolipelaaminen" voi olla näin kamalan vaikea ja uusi juttu, kun MUSHeja on ollut olemassa vuosikausia. Sen sijaan Avaruussodankäynti ja avaruusooppera -luento oli kiva ja kiintoisa. Sen verran pidin coniperinteistäni kiinni, että myös tanssiharjoituksissa piti kääntyä, edes kahden helpon setin verran, tanssimassa tuttuja asioita, pitkästä aikaa. Se on edelleen kivaa. Kuitenkin muiden suunniteltujen puuhien takia päätin, että tanssiaiset saisivat tältä vuodelta jäädä väliin. Gaalan kuitenkin katsoin, ihastelin tanssia ja pukuja, ja epäkohteliaasti vääntelin naamaani bändille. Ei se nyt niinkään, ettei toinen sellisti saanut kvinttejä soitettua sinne päinkään puhtaasti, mutta olisivat nyt edes heiluttaneet kunnolla hiuksiaan. Hrm.

Dipolin lähistöllä olisi ollut montakin geokätköä, vaan niistä erityisesti yksi kiinnosti. Kätkön nimi on Claustrophobia, ja se sijaitsee hyvin ahtaassa putkilossa. Uhottuamme ensin aikamme että totta kai sinne mennään, menimme rantaan katsomaan sisäänkäyntiä. Suureksi iloksemme saimme kuulla, että rannassa varjoconiaan pitävät käyttivät juuri sen tienoota käymälänkorvikkeena, ja kaiken lisäksi putki oli Oikeasti Kapea ja täynnä likaa ja hiekkaa ja urgh. Ensimmäistä kertaa päätimme, että ei, tämä kätkö saa nyt jäädä käymättä. Skippasimme suoraa seuraavaan ohjelmanumeroon, eli veteen. Perjantaina postista hakemani märkäpuku piti testata. Toimi. Aivan mahtavasti. Ero aiemmin kokeilemaani Mirin minulle liian isoon märkäpukuun oli huomattava: hyvin istuvassa puvussa tosiaan kelluu. Vaikka x-kirjaimen muodossa selällään pilvistä taivasta tuijottaen. Vau. Sinne olisi voinut jäädä loppuyöksi.

Loppuyölle oli kuitenkin vielä tekemisentapaista suunnitteilla. Aiemmin päivällä Dare oli heittänyt ilmoille ajatuksen, että voisi pelauttaa jotain. Yksi pitkistä perinteistäni conin suhteen on, että joka vuosi meinaan johonkin ropeen osallistua, mutta ikinä vaan en uskalla ja saa aikaiseksi. Se siitäkin perinteestä sitten. Melkoisen setvimisen jälkeen (johon itse osallistuin lähinnä vahtimalla muiden tavaroita) löysimme sopivan hiljaisen ja pimeän tilan. Muiden paettua muille tahoille loppujen lopuksi pelaamassa olimme vain minä ja Miri, mutta isompi porukka olisikin voinut olla liian suuri. Sortuneeseen luolaan jämähtäneiden sankareiden seikkailu oli klaustrofobinen ja synkeä. Mainiota oli, vallan mainiota. Eniten ehkä minua on hämännyt pöytäroolipelaamista miettiessäni se, osaisinko mitenkään eläytyä ja kokea asioita niin vahvasti kuin larpeissa, jos en oikeasti tee muuta kuin puhun ja viskelen noppia. Ainakin pimeässä väsyneenä lattialla lojuen oli hyvin helppo eläytyä. Oli hieno iltasatu.

Su

Sunnuntaille ei ohjelmalehtisestä löytynyt paljoakaan, mikä olisi erityisesti vedonnut. Aamupalan ohessa pidettiin huolta siitä, että Dare piti lyömänsä vedon ja käyskenteli edes hetkisen conialueella potkupuvussa. Hii. Sen jälkeen suunnattiin hakemaan saunarantaan kuivumaan jätetyt märkäpuvut, ja kummasteltiin teekkarisankaria, joka oli vaan ottanut ja kiskonut päälleen satunnaisen vastaansa sattuneen vieraan märkäpuvun ja tietysti vielä sisäpuoli ulospäin. Loppuconini muodostui perinteikkääseen tapaan koomaus-hengauspainotteiseksi. Pelattiinpa kumminkin Metropeliä vähän isommalla porukalla, ja noh, ei se nyt taida olla ihan parhaasta päästä mitä kaikkiin maailman lautapeleihin tulee, mutta ainakin teemasta irtosi paljon hupia tällaiselle pöljälle kuskille. Live-Tetriksenpeluuseenkin tänä vuonna ehdin osallistua. Se oli vinkeää. Oikea tetris on kyllä paljon helpompaa, mutta hauskuuden suhteen on vaikea sanoa, kumpi vie voiton.

Kahden aikaan oli aika poistua paikalta, iskän ja veljien kanssa grillailemaan ja syömään älyttömästi. Toisaalta harmitti lähteä kun conia olisi ollut vielä jäljellä, mutta oli myös kiva nähdä perheenjäseniä pitkästä aikaa ja kuulla kuulumisia. Conista vielä kuului perään kamalia: olin onnistunut huomaamattani tiputtamaan matkakorttini sinne. Mieletön tuuri, että sen oli joku vienyt löytötavaroihin, työsuhdelipun hävittäminen olisi hirveää.

Olin kotona sen verran ajoissa, että ajattelin vielä soittaa vähäsen, mutta kun Miri, Dare ja Kaisa tulivat tiputtamaan matkakorttini takaisin, jämähdinkin sitten vielä seuraan hetkeksi. Syömäänlähtemissuunnitelmat kuitenkin peruuntuivat, muut häipyivät ja minä palasin selloni luo, ja iloksi ja onneksi ehdin soittaa edes puolisen tuntia. Paljon parempi sekin kuin ei yhtään. Nyt kun conikin on ohi, olisi korkea aika lopettaa kaiken maailman tekosyiden taikominen ja soittaa, soittaa, soittaa ja soittaa.

10/08/2007

Välipäivä

Torstai oli jokseenkin turhan tuntuinen välipäivä viikonloppua ja Ropeconia odotellessa. Aamupäivällä koristusmaalailin vesipyssyä vähän kehnolla menestyksellä (en vaan osaa) ja soitin liian vähän. Kipitin töihin ja ajelin junaa edes takaisin. Jee jee. Tosi jänskää.

09/08/2007

Aamumuusikkoilua

Harvinaisen reippaan musikaalisena aamuna sain oikeasti itseni raahattua konsalle harjoittelemaan. Talo oli ihanan tyhjä, ei tietoakaan luokkien jonottelusta. Hassua sinänsä, se ei tuntunut ollenkaan niin kaukaiselta ja etäiseltä paikalta kuin yliopisto, mutta konsalla olinkin aika aktiivisesti keväällä, kun yliopistolla en juuri lainkaan. Soittoharjoittelurutiinikin alkaa ehkä hiljakseen palautua. Sitä tosin haittaa se, että uudet kielet ja tauon jälkeen aloitettu harjoittelu ovat saaneen aikaan niin kipeän peukalonsivun, että peukaloasemajuttujen soittaminen on hyvin nihkeää. Oman soittelun jälkeen siirryin Kulosaareen opettamaan, vaan siihen loppuikin muusikkous ja piti taas lähteä metrokuskeilemaan. Työpäivä oli minulle eka normaaliliikenteen arkipäivä poikkeusliikenteen jälkeen. Siinäpäs se meni, aika nopeasti tämäkin päivä. Onneksi.

07/08/2007

Vapaa-ahkeruutta

Kaksi päivää vapaata, ja vaihteeksi, kaksi päivää enimmäkseen yksikseen ja kotosalla, tavoitteena saada tehtyä järkeviä asioita.

Maanantai oli hyvinkin tavoitteenmukainen: tuhrattuani aamupäivän vesipyssyn mustaksimaalaamiseen, en loppupäivänä oikeastaan tehnyt muuta kuin pesin pyykkiä ja soitin. Huollon jäljiltä sello näyttää kuin uudelta, ja matalat kielet soivat aivan ihanasti. A on jotenkin vähän samean oloinen, mutta varmaan aukeaa kun sitä vähän lisää rääkkää.

Tiistaina suunnitelmissa oli väripiilolinssien testailua ja kaupunkireissu. Väripiilaritpa vaan eivät pitäneet minusta, tai sitten hyvin lievästi flunssainen olo vaikutti, mutta joka tapauksessa, ne tuntuivat niin sietämättömän ikäviltä, että oli pakko ottaa pois ennen liikkeellelähtöä. Vähän kummaa sikäli, että ne ovat tismalleen samaa linssiä kuin yleensä käyttämäni kertakäyttölinssit, vain väriprintillä varustettuna. Itse värillisyys oli kyllä suuri pettymys, "sininen" väri ilmeni lähinnä epämääräisenä kirjavuutena oman ruskean värini seassa.

Kaupungille siis kumminkin suuntasin, ja siellä yliopistolle, hakemaan lukuvuodenaloitusjuttuja. Tuntui ihan kummalta kävellä päärakennukseen sisään, jotenkin se oli kuin paikka jostain toisesta elämästä. Minäkö muka jossain yliopistolla opiskelemassa, hah, sallikaa mun nauraa. Minähän olen vain metrokuski joka tunnelia sahailee päästä päähän, en minä mitään mistään syvällisistä kirjanoppimuksista käsitä. Pitäisi kai taas yrittää käsittää. Yliopiston jälkeen ostin vielä viimeisiä osasia coniasuuni.

Loppupäivä olisi pitänyt omistaa soitolle, mutta sen sijaan sen kaappasi kaamea päänsärky, ehkäpä linssien jäljiltä, tai sitten vaan nälästä, koska se helpotti, kun sain viimein ruokaa aikaan. Soitto jäi aika vähälle. Äiti käväisi leikkimässä kotiapulaista ja pesemässä ikkunoita. Jee. Lisäksi taisin saada huudeltua itselleni märkäpuvun huuto.netistä, ainakin olettaen ettei tule mitään mutkia matkaan ja että se on edes lähestulkoon sopivan kokoinen.

06/08/2007

Normaalia menoa

Aamulla aikainen herätys ja kiipeämään aurinkoiseen Nuuksioon Mirin ja Daren kanssa. Emme osanneet, mikä ei kyllä minun kohdallani ollut ihmekään kun taas kohtalaisen tauon jälkeen aloitettiin heti kohtalaisen vaikeilla reiteillä. Myöskään Nuuksio kaiken kaikkiaan kivenä ei ilahduttanut muita. Plääh. Minusta se on ihan jees. Se on vaan vähän erilainen.

Ajelimme Itikseen, missä söimme Chicosissa, seurana myös paikalle sattunut Heiccu. Kahvin jälkeen oli aika Daren ja Mirin suunnata rokkaamaan. Olisipa tehnyt mieli lähteä Ankkarockiin eikä töihin, mutta eipäs auttanut, joten astelin portaat alas laiturille ja ohjaamoon, Heiccu seuranani ekalla kierroksella.

Sunnuntai 5.8. tarkoitti Helsingin metrossa paluuta normaaliliikenteeseen. Ei enää pendelisahausta Itäkeskus-Mellunmäki-välillä, mutta eipä myöskään enää vähintään 8 minuuttisia taukoja. Normaaliliikenne tuntui hektiseltä. Etenkin kun työpäivä oli yhdeksäntuntinen ja sisälsi kahdeksan kierrosta--poikkeusliikenteen aikana ei koskaan ollut enempää kuin 7 per päivä. Oli tosi hassu ajaa ilman Kulosaaren ja Kontulan remontti-tukoskohtia, ja tosi hassu myös ajaa Ruoholahdesta Mellunmäkeen, ja monessa muussakin mielessä hassua. Työpäivä ei ollut loppujen lopuksi ollenkaan niin paha kuin olin etukäteen pelännyt ja vinkunut, ennemminkin meni nopeasti kun tauot olivat niin lyhyitä. Ikävin puoli oli, että päivä loppui niin myöhään, että kotiin piti sompailla kautta täynnä ördääviä festarisankareita olleen keskustan.

Päivä oli myöskin ensimmäinen ihan flunssattoman oloinen koko viikolla, ja mielialakin osasi asettua. Siihen auttoi huomattavasti oikeiden ihmisten näkeminen, mielialaan siis--ellei sitten muuhunkin. Jäinpä nimittäin yöllä miettimään sitä, miten paljon mieli ja ruumis taas keskustelevatkaan keskenään, ja ihmettelemään, mikä näissä oloissani oli syytä ja mikä seurasta ja mistä.

05/08/2007

Grrrrgh

Aamulla piti heräillä vähän tavallista aiemmin ja valmistautua, koska äitini ja tätini käväisivät käymässä ja katsomassa kämppääni. Sitten pian liikkeelle kohti keskustaa, hakemaan sello huollosta. Sen verran kun laatikkoa raotin, se ainakin näyttää tosi hyvältä. Soittaa en ehdi ennenkuin maanantaina. Äääh. Sen sijaan ehdin ennen töiden alkua vielä ostaa vesipyssyn ja mattamustaa spraymaalia. Että saan coniasuuni aseenkin. Hihii.

Töissä ensimmäinen (tupla)kierros oli silkkaa tuskaa. Vanha juna oli kuuma kuin mikä eikä viilennyt vaikka oli kaikki ikkunat auki, ja kaamea flunssapäänsärky löi heti kun vain päätään käänsi. Tuli vähän sellainen olo, että josko vaikka pyörtyisin tänne ohjaamoon, se voisi olla jännää ja dramaattista. Enpä kuitenkaan sentään. Seuraava (myöskin tupla)kierros olikin paljon siedettävämpi, kiitos tauolla nappailtujen Coldrexien ja sen, että juna oli peruskorjattu eli ilmastoinnilla varustettu eli suorastaan kylmä. Ah. Onneksi ei enää ihan vanhaa junaa joutunut ekan tuplakierroksen jälkeen ajamaan.

Ja loppuun Viikon Virallinen Metrokuskiavautuminen. Kykenen ihan hyvin ymmärtämään ovenväliinjuoksijoita tai raajojaan ovien esteeksi sullovia, sekä myöskin tyhmiä känniördääjiä ja jopa junassa polttaviakin, vaikka kaikki nämäkin saavat minut kärttyisäksi ja vihaiseksi. Sen sijaan en vaan kykene ymmärtämään tai tajuamaan, mikä riivaa niitä vitun ääliöteinejä, jotka leikillään esittävät että "hehheh, me vähän niinku voitas hypätä alle" kun juna tulee asemalle, siis ikäänkuin ovat etukenossa hyppyasennossa tai ottavat vauhtia kohti rataa tai jotain vastaavaa. En oikeasti muista huomanneeni koko ilmiötä ennen allejääntiä, vaan nyt on toisin. Näitä "hassuja" teinisankareita näkee melkein joka päivä, parhaina päivinä useampaankin kertaan. Vauhdilla asemaa lähestyvästä junasta ei voi mitenkään erottaa, leikkivätkö ne allehyppääjää vai ovatko oikeasti sellaisia. Joka ikinen kerta aiheuttavat sellaisen sätkypaniikkitärinärytmihäiriöahdistuksen, että perkele, jos se niistä on oikeasti hauskaa... Grrrrr. Räyh. Mieleni tekisi komentaa sellaiset ääliöt ulos ajamastani junasta kokonaan, mutta enhän minä sellaista tietenkään kehtaa tehdä.

04/08/2007

Repeat

Perjantai oli merkityksettömän pieniä eroja lukuunottamatta niin samanlainen kuin torstai, että oikeastaan mitäs siitä turhaan kirjoittamaan.

03/08/2007

Limaargh

Viime päivien "oliskohan tää ehkä joku flunssa" saavutti vaiheen "pääni on täynnä limaa", siinä määrin jopa ettei ko. pää oikein tahdo toimia, mikä on kurjaa, kun parhaimmillaankin se toimii vähän miten sattuu. Inhoanvihaangrrh. Päivä meni vähän pihallaolevissa tunnelmissa. Harhailin edelleen kauppoja, en juuri ostanut mitään, ja kahvilassa yritin tarjota toiseen kertaan kuittiin nimeäni kun ehdin unohtaa kirjoittaneeni sen jo. Töissäkin olin suorastaan huimaavan pirteä ja reipas. Onneksi tuo ajaminen menee jo varsin rutiinilla. Lisäksi Helsingin metro täytti 25 vuotta. Saatiin sen kunniaksi kakkua ja kirja. Onnea vaan metrolle.

02/08/2007

Vauhtivapaa

Viikon ainoa vapaapäivä oli kohtalaisen vauhdikas ja puuhakas sekä tekemisen että päänsisällön tasolla. Aamupäivästä suuntasin keskustaan ja vihoviimein sain vietyä selloni huoltoon. Perusputsaus, uudet kielet ja uusi talla. Raukkaparka on kaivannut niitä jo varmaan pari vuotta, ja nyt vasta. Sitten kun saan takaisin sen, pitäisi alkaa vimmattu harjoittelu. Jotenkin tuo huoltoon vienti ahdisti ja pelotti, ei pelkästään siksi, että pitää luopua soittimestaan hetkeksi, vaan myös siksi, että olen ihan saapastyhmä kaiken välineurheilun suhteen mitä soittimiin tulee, ja jotenkin soitinkorjaajat tuntuvat poikkeuksetta minusta katselevan minua töykeästi nenänvarttaan pitkin... Oli siis suuri voitto että sain tämän tehtyä.

Sellosta erottuani kulutin tuntikaupalla kiertelemällä kauppoja, muun muassa UFFeja saamani Ropecon-puvustusvision perässä. Monena vuonna olen haaveksinut, että jos oikeasti cosplay-henkisesti valkkaisi jonkun hahmon jostain lempisarjastaan ja yrittäisi näyttää siltä. Nytpä taidan oikeasti yrittää. Lisäksi kävin ostamassa omppukaupasta näppäimistön, ja syömässä hyvää ruokaa ja vielä parempaa jälkiruokaa, vapaapäivän kunniaksi.

Aikani pyörittyäni asetuin viimein aloilleni Kinopalatsin teatteriin 7, riville 7, paikalle 7 (mystistä numeromagiaa...) katselemaan viitos-Potter-leffaa. Siitä jäi jotenkin epämääräisen tyytymätön olo. Jotenkin tyyli tuntui vähän epäyhtenäiseltä, ja musiikki oli ihan plääh, "lapsi"-näyttelijät alkavat näyttää auttamatta liian vanhoilta, ja onhan se selvä, että kun kirja on ihan älyttömän pitkä, sen tiivistämisen tulos on vähän poukkoilevan oloinen.

Poukkoileva oli myös mieliala kun pääsin leffasta. Siihen saakka olin ollut ihan iloisilla mielin, mutta teatterista ulos käveltyäni iski joku älytön melankolia. Tai ehkä se vaan oli nälkä--päästyäni kotiin ja saatuani ruokaa kaivauduin ylös synkistä mietteistä ja siirryin tavanomaiseen hyperimpään meininkiin. Tulinpa sitten muun muassa tilanneeksi kertakäyttöisiä värillisiä piilareita, jotka väittävät näkyvänsä tummissakin silmissä. Vähäsen epäilen, mutta sehän nähdään sitten. Testasin myös läppärin käyttöä pöytäkoneen korvikkeena kun on erillinen näyttö, hiiri ja näppis. Hyvin toimi. Vinkeetä.

01/08/2007

Poikkeavuutta ja poikkeuksia

Maanantain aamupäivästä myöhään tiistai-iltaan oli jotenkin henkisesti hassu olo. Ihan kuin olisin ollut jossain kuplassa tai usvassa, kaukana oman elämäni yläpuolella, tarkastellut kaikkea etäisesti ilman, että se kiinnostaa yhtään. Ei kuitenkaan mitenkään hyödyllisellä tavalla, vaan päinvastoin, ikäänkuin tyyppi, joka tuijottaa televisiota miettimättä, mitä se katsoo, vailla mitään tulkintaa tai syvällisempää pohdintaa, mutta toisaalta myös ilman tunteita. Näissä tunnelmissa työpäivätkin menivät hassun piittaamattoman oloisesti: ei se ajaminen yhtään innostanut, mutten tuntenut sitä normaalia ärtymystä ja pitkästymistä juuri lainkaan. Henkisen oudon olon ohessa oli tosin myös fyysinen outo olo, vähän kuin olisi tulossa kipeäksi, ja jotenkin lihakset jumissa ilman mitään selitystä. Joku flunssanyritelmä. Ehkä siinä selitys henkiselle outoilulle.

Tiistaina etäinen piittaamattomuuteni alkoi rakoilla, kun töissä asiat menivät hyvin kiinnostaviksi. Tuli vastaan sellainen liikennekaaos, etten ole aiemmin moista kokenut. Koko Herttoniemen valvomon alueelle (noin suurin piirtein Kalasatamasta Itäkeskukseen) ei tietokonehäiriön takia saanut vihreää valoa mihinkään opastetolppaan, vaan joka ikisistä valoista piti mennä poikkeusopasteella, eli periaatteessa luvan kanssa punaisia päin. Ennen poikkeusopasteen ohitusta pitää pysähtyä, joten siinäpä sitten ajeltiin töksähdellen tolpalta toiselle. Tätä parin kierroksen ajan. Jänskää, joskin aika rasittavaa. Onneksi häiriö korjaantui, ja vaikka pahimmillaan junat olivat päälle 10 minuuttia myöhässä, aikataulukin saatiin kiinni parissa tunnissa.

Tiistai-illasta viimeisiä pendelikierroksia ajellessani sitten oma elämä vaihteeksi alkoi taas tuntua omalta ja todelliselta, ja ahdistavalta. Grääh.