Valivalivali... not.

Jesh, nettini toimii taasen, on toiminut jo useamman päivän, onneksi. En siis ole seonnut. Hassua sinänsä, että tämä bloginkuvatus näköjään on muotoutumassa juuri niin tilitykseen ja tarpeettomaan angstaukseen keskittyneeksi kuin alunperin pelkäsin ja arvasin. Samaan tapaan mun paperille kirjoitettu päiväkirjateksti syntyy yleensä silloin, kun ärsyttää. Kun on kivaa, niin tekee mieluummin ehkä jotakin muuta kuin kirjoittaa sitä ylös. Sääli sinänsä, antaa vähän harmaan ja synkeän kuvan mun elämästä.

Tänään ei ole ollut mitenkään kurja ja synkeä, vaan ihan jees tavallinen päivä. Aamulla melkein nukuin luennolla valvottuani tyhmän fanficin sun muun parissa myöhään taas vaihteeksi. Sitten näin kamuja ja söin, ja soitin pari tuntia kvartetissa. Kotiin päästyäni aattelin tehdä jotakin järkevää, kuten litteroida prosemma-materiaalia, jonka viimein sain kerättyä elikäs videoitua, sekä soittaa selloa. Sen sijaan katselin lähinnä telkkaria ja lähdin Selloon (väärä sello, äh) shoppaamaan äidin kanssa ja haaskasin rahaa. Äsken katselin ekan jakson Battlestar Galacticaa, kun se onneksi ja iloksi alkoi Neloselta. Ei vaikuttanut yhtään hassummalta. Loppui kamalan kesken. Pitää odottaa viikko seuraavaa. En wareta. En en. Ehen. Ainakaan BSG:tä.

Joko nyt?

Hyvät uutiset:
Ihmeen kaupalla sain kuin sainkin Gikuyun kielioppityöni valmiiksi ja palautettua deadlineen mennessä.
Egyptin tentti samoin tuntui aika helpolta, kun olin siihen jonkin verran lukenutkin.

Huonot uutiset:
Eilinen pediryhmätunti oli mun opetusvuoro, ja taas tuntui, ettei tehty mitään. Aina tuntuu siltä, kun on itse opetusvuorossa. Mitä tämä sitten kertookaan, totuuden vai mun omituiset harhaluulot, sitä en tiedä.
Prosemmatyöni on aivan vaiheessa. Pitäis videoida läjäpäin opetusta ja litteroida se, toistaiseksi kun aineistoa on tasan yhden oppitunnin verran - tosin se on kylläkin jo aika paljon. Alan kallistua sellaisen yhden soittotunnin kieltä tutkailevan case-tutkimuksen kannalle... Säälittävää se kyllä olis, ja tärväis suunnitelmani koskien tän työn ja Stadian opinnäytteen liitettävyyttä.

Ja se huonoin kaikista uutisista:
Nettini ei toimi vieläkään. Prkl. Ärh. Mur. Räyh. Eilen joku Soneran setä soitti, että tänään ehkä joku Soneran asentajasetä vois käydä potkimassa jotain kytkintä jossain talon keskuksessa, ja sit jos se ei auta, niin soittaa uusiksi ja sopia, milloin (kaukaisessa tulevaisuudessa?) vois ehkä tulla mätkimään kytkintä mun huoneessa... Argh.
Tietty voi olla, et nettini toimii parhaillaankin sen asentajan ansioista, ja en vaan tiedä sitä, koska menen kotiin vasta joskus myöhään. Se olis kyllä ihanaa ja päivän pelastus. Siinä toivossa on kiva elellä.

Epätoivo

Eilen jonotin *puolitoista tuntia* Soneran nettihuoltoon ja kuuntelin tappavan kauheaa hissimusaa. Se tyyppi tietenkin oletti, että mä oon ihan pihalla, ja kysyi, että olenko esimerkiksi koittanut käynnistää koneen uudelleen. Jesh. Olisi vaan kysynyt, montako kertaa... Totesi sitten lopulta, että juu, kuullostaisi siltä, että vika on heillä, tekevät sille ehkä joskus jotain. Aikaisintaan maanantaina. Sen järkevin ehdotus oli, että kokeilisin toimiiko mun koneessa kämppiksen netti (jossa siis ei ole häikkää ollut). Aikaisemmin olin aatellut, että olis liian iso vaiva roudata mun kone sen huoneeseen, mutta päädyin sit tekemään senkin. Ja hyvinhän se Heltzin netti toimi.

Epävoivoani ja yleistä pöllöyttäni osoittaakin parhaiten se, että otin ja lainasin pikkuveljeltä piiitkän nettipiuhan, ja käyttelen nyt sitten kämppiksen nettiä omalta koneeltani (kun se ei ollut kivaa olla kämppiksen koneella). Että näin. Toivottavasti tää oikeasti alkaa ens viikolla toimia, saatan muuten seota lopullisesti. Jos se nyt enää on mahdollista edes.

Nettipimento

Kärsimys! Nettini päätti ilmeisesti, että olen liian riippuvainen siitä, ja lakkasi toimimasta. Pimentoa on kestänyt jo puolitoista päivää, toissaillasta alkaen. Kun ei ole tietäväisiä pikkuveliä tässä nyt ihan lähistöllä (kun toinen niistä peräti lähti inttiin), olen sitten yrittänyt itse leikkiä jotakin jostain tietävää tyyppiä ja oppinut kaikenlaista jännää uutta IP-osoitteista ja DHCP-palvelimista. Ei se silti ole yhtään auttanut, ei toimi vieläkään. Loppujen lopuksi ei ole kovin montaa temppua, mitä edes voisin koittaa, kun periaatteessa kaiken pitäis toimia mun päädyssä ihan moitteetta, se vaan ei löydä IP-osoitetta. Vian siis voisi päätellä olevan Hoasnetissä. Hassua vaan, että Helenin netti on toiminut koko ajan ihan hyvin. No, se on tietty ihan eri liittymä. Sitä paitsi sillä ei olekaan yhtä kiinteetä ja läheistä suhdetta nettiinsä kuin mulla... Onneksi mä pääsen sitten tähän sen koneelle roikkumaan, kun oma on nettivajaa.

Tänään totesin olevani jo niin epätoivoinen, että lähetin Soneralle nettipalautetta asiasta. En tiedä, lukevatko ne moista ollenkaan. Olis oikeasti pitänyt soittaa, mutta kun mä inhoan puhelimessa puhumista vieraiden ihmisten kanssa... no okei, en edes inhoa, vaan lähinnä pelkään. Mut toivottavasti tuo net alkaa pian taas toimia. Tarvisin sitä oikeasti jopa ihan järkeviin asioihin, kuten läksyihin. En nimittäin omista yhden yhtä korppuakaan, joten en ole keksinyt mitään keinoa siirtää tavaraa tältä koneelta omalleni. On se niin kamalaa.

Koulu on taas

Jeeeeh, mun otsikoiden laatu vaan jaksaa pysyä yhtä luovuudenpuutteisena.

Tänään alkoi taasen koulu, tai siis Stadia. Kuten aina, yliopiston loma alkoi viikkoa aiemmin ja loppuu viikkoa myöhemmin, eli se alkaa vasta viikon päästä. Stadian alkukaan ei ollut mitenkään liian rankka, vaan ryhmätunti muksujen kanssa ja yhden kvartsutreenit. Ihan siedettävää. Huomenna pitääkin sitten mennä ihmettelemään opinnäytetyö-hankepajaa.

Oli muuten kumma tunne mennä taas Konsalle hyppimään, kun on niin monta päivää putkeensa roikkunut täysin elämättömästi kotona, suurimmaksi osaksi tietokoneen takana. Jotenkin yritin tänään muutenkin olla kovin aktiivinen, ja sain jopa aikaiseksi yhden egyptin käännöksen, kymmenisen minuuttia sellotunti-diskurssin litterointia, ja ihan pienen palan gikuyun kielioppia. Jos tähän tahtiin olisin tehnyt hommia lomalla, niin nyt olisi jo kaikki tehtynä ja ahdistaisi paljon vähemmän. Toisaalta, sitten se ei kyllä olis ollut lomaa ollenkaan.

Uusi vuosi, uusi tyhmyys.

Joulu oli kiva. Sain lahjoja. Sit tein läksyjä (mut koska ne oli Egyptin läksyjä, se oli oikeasti mukavaa).

Aloitin vuoden tosi hämärissä merkeissä, Aholansaari Sinfoniettan kamarimusiikkiperiodin lomassa. Meillä oli keikka aattona klo 18 Tahkolla, ja sitten oltiin yötä Tetrimäki-nimisessä idyllisessä paikassa Vehmersalmella, ihan puskassa. Ei ollu raketteja, paitsi mitä Kuopion suunnalta näkyi jossain kaukana taivaanrannassa. Oli meillä jokunen tähtisadetikku kumminkin, ja shampanjaa. Ja kerrankin bileet, jotka ei loppuneet laskuhumalaan, vaan mulla oli oikeasti hauskaa. Ehkä vähän liiankin, koska seuraava aamu oli sietämätön, etenkin, kun oli keikka klo 14.00... Harmittaa, kun ei mennyt ihan putkeen se soitto, ja se meni nauhalle, kun se aaton paremmin soitettu ei mennyt. Noh, kaikkea ei voi saada, ja se oli joka tapauksessa oikein mukava soittoperiodi.

Eilen todistin, kuinka pöllö voi ihminen olla. Olin istunut tuntikaupalla tietokoneella tekemässä kenttätyökurssin Gikuyun kielioppityötä. Päätin sitten lähteä kauppaan ruokaa metsästämään, epämääräisissä kotolöhövaatteissa, tarkoituksena ottaa vaan lompsa ja avaimet mukaan ja tulla pian takaisin. Otin ja jätin avaimet pöydälle. Kämppis ei ollut kotona, ei tietoa, koska palais, ja mulla ei ollut edes kännykkää. Oli sentään lompakko.

Menin sitten syömään Pasilan asemalle Heseen, ja hengailin siellä yhtään liiottelematta 3 tuntia, toivoen kovasti, että kämmpis-Heltzi pomppaisi ulos jostain junasta. Uskomattoman nopeasti se aika oikeasti kului, kun niitä mahdollisia junia tuli 10 minsan välein. Lopulta kummiskin totesin, ettei tässä ole mitään mieltä (minkä joku vähemmän pöllö olisi tajunnut jo kolme tuntia sitten), ja lähdin julkisilla Laaksolahden kotiin. Sieltä sitten soitin Helenille - se oli tietysti juuri tullut junasta ulos Pasilassa. Äh. No, pääsin kumminkin yöksi kotiin. Mut olipa siinäkin tapa viettää lomapäivä.