30/05/2006

Kuu Kurusta kesään

No nyt on sitten tullut kuruiltua kerrakseen - luvat saatuani olin Hurjakurulla sekä eilisen että tämän päivän. Siinä välissä näin yöllä unta, jossa suljin Kurua, ja jotenkin onnistuin kadottamaan niitä lauttoja johonkin, minkä vuoksi päädyin korvaamaan niitä huopahatuilla. Oli siis joko hyvin pieniä lauttoja, tai tosi suuria hattuja. Sattumoisin tosissaan suoritin ko. sulkemisoperaation molempina päivinä, ja kohtalaisella menestyksellä. Tänään vain meinasi mennä meikäläisellä pieni vihreä pyörylä nenään, kun vanhempi työntekijä neuvoi kovasti koko ajan, siinä missä eilen kukaan ei neuvonut yhtään. Minulla kun muutenkin on tämmöinen Velmu 5 v. "Eikun minä itte!" asenne uusien asioiden oppimisen suhteen.

Kuin maagisesti on hahmonkirjoitusprojektinikin edennyt siihen malliin, että periaatteessa nyt on viisi hahmoa valmiina deadlineen mennessä kuten pitikin. En vain ole niihin niin yhtään tyytyväinen. Tuntuvat samaan aikaan liian lyhyiltä ja liian pitkiltä, liian tylsiltä ja liian epäuskottavilta, ja ennen kaikkea sellaisilta, etten itse haluaisi niitä pelata. Onnea sitten vaan niille, jotka tuohon peliin joskus päätyvät tulemaan...

28/05/2006

Kuruilua

Hohhoh, yksi päivä Lintsillä, ja heti se taas tunkee uniin. Näin viime yönä unta, jossa Lintsillä oli uusi vuoristorata. Se oli melkoisen iso ja ihmeellinen. Jostakin käsittämättömästä syystä siinä oli Taikasirkus-teema (Taikasirkus siis on muuan lastenlaite, se entinen "Matkustan ympäri maailmaa" hommeli). Siinä myös jotenkin kummallisesti vaihdettiin gondoleja kesken matkan, ensin mentiin lastausalueelle jotain ihme hissireittiä, sitten oli kaksi samassa vaunussa, ja lopulta oltiin yksin. Menin siihen yhdessä äidin ja veliolioiden kanssa, mutta heräsin ennen kuin ajo päättyi.

Unet sikseen, tänään se sitten tuli se kaivattu toinen Kurupäivä, ja sen myötä luvat kyseiseen laitteeseen - loistawaa! Se kun on melkoisen letkeä laite. Lisäksi sain lisäiloa, tai lähinnä vahingoniloa siitä, että The-Laite-That-Must-Not-Be-Named, henkilökohtainen inhokkini, oli suuren osan päivästä huollossa (kuten suuren osan eilisestäkin).

27/05/2006

Höh.

Tänään palasin taas työntekoon, ja totesin, ettei ikinä pitäisi ottaa hyviä asioita itsestäänselvinä. Kuvittelin, että järjen ja logiikan mukaan olisin päässyt jatkamaan ennen lomaa aloittamaani harjoittelua Kurulla, mutta sieltä tippuikin Hepparataa. Oli aika hektinen päivä, jonoa koko ajan. Illalla oli Lintsin synttäri-ilotulitus, joka pilvisellä mutta kirkkaalla ja valoisalla säällä kuului enemmän kuin näkyi. Ja nyt väsyttää kovasti, ja huomenna on kymmenentuntinen päivä taas.

26/05/2006

It's the Major Way

Huh, mikä matka! Tämä oli tavallaan odotettavissa, kun Jormien kesken liikenteeseen lähdettiin, mutta tuli kyllä todella tehtyä kaikki vaikeimman kautta, ja kaikki, mikä vain jotenkin voi pieleen mennä, myös meni pieleen. YS:n viisipäiväinen reissu tuntui huomattavasti helpommalta kuin Majorin kaksi yötä ja yksi kokonainen päivä maissa.

Toissapäivänä meidän piti lähteä klo 12.30 menevällä AutoExpressillä, mutta tietenkin kovan tuulen takia oli kaikki pienemmät laivat peruutettu. Saimme jonotusnumerot viiden maissa lähtevään, hienoon ja uuteen Galaxyyn, ja varmat paikat kahdeksan jälkeen seilaavaan Meloodiaan. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että sahattuamme pari kertaa Ruoholahden ja Länsisataman väliä, pääsimme siihen ihan vihoviimeiseen mahdolliseen laivaan. Galaxyyn ei annettu kenellekään mitään jonotuspaikkoja, ja jouduimme odottamaan Meloodiaa. Seurasi elämäni kamalin laivamatka. Hyvin voi käsittää, miksi olivat peruneet ne pienemmät purkit, koska tuo isompikin keinui aivan järkyttävissä määrin. Taisi olla eka kerta kun laattasin laivassa, mutta samoin teki ainakin puolet muistakin matkustajista, ja kolme neljäsosaa meidän kvartetista. Elämäni pisimmät kolmisen tuntia olivat ne, ja Tallinnaan saapuminen oli ihmeellisen ihanaa.

Kun laiva saapui Tallinnaan kovasti myöhässä ja aivan täyteen tungettuna kiitos peruutusten, eivät iloiset satamaihmiset olleet tajunneet reagoida mitenkään. Auki oli kokonaista kolme passintarkastuskoppia, ja jonot olivat valtaisat. Asiaa ei auttanut, että porukka oli edelleen aika lailla pahoinvoivaa. Ja kun viimein päästiin terminaalista ulos, oli edessä vielä taksishow. Jormat taistelivat urheasti ehkä puolisen tuntia, että saisivat taksin - ja sitten sen matkan olisikin kävellyt kymmenessä minuutissa. Ainakin hotelli Reval Central oli oikein mukava, siellä kaikki tosissaan sujui. Kaikenkaikkiaan, noin kolmentoista tunnin matkustus Helsinki-Tallinna-välillä lienee jonkinlainen hitausennätys.

Eilinen konsertti lukeutui myös harvoihin hyvin menneisiin asioihin matkallamme. Yleisönä oli noin 80 saksalaista Wagner-harrastajaa, suurimmaksi osaksi semmoisia mukavia mummoja. Soitto meni ihan kohtalaisesti, mutta yleisön vastaanotto oli häkellyttävän positiivinen. Kehuja sateli joka suunnasta ja monella kielellä. Pääsin myös toteamaan, että viime kerrastani saksalaisten seurassa noin kaksi vuotta sitten on tapahtunut edistystä. Viimeksi en tajunnut mistään mitään. Nyt tajusin aika lailla kaiken, mitä sanottiin, en vain itse osannut sanoa mitään.

Tänään shoppailtiin vielä aamupäivällä vähäsen, ja sitten lastauduttiin laivaan ja ylitettiin meri huomattavasti mukavammin semmoisella AutoExpressillä, mihin ei menomatkalla päästy. Kotimatkalla vielä matkan epäonnisuus-teema jatkui loppuun asti, kun bussi sataman ja aseman välillä joutui odottamaan ohittavaa junaa, mitä ei käytännössä ikinä tapahdu, ja paikallisjuna kotiinpäin oli vähäsen myöhässä.

Nyt on V-Jorma taasen onnellisesti kotona, ja vähemmän onnellisesti pitäisi tarttua toimeen ja alkaa tehdä kaikkea järkevää. Taas vaihteeksi.

24/05/2006

Tiiviste

Höpistyäni eilien kaikenmoista turhaa vähän liiankin kanssa, tänään lyhyen kaavan mukaan:
Major häipyy parin tunnin päästä Viroon. Huomenna kartanokonsertti noin 80:lle saksalaiselle Wagner-harrastajalle. Ylihuomenna kotiin. Jotta näin. Silloin palaan asioihin.

23/05/2006

Todellinen Tilitys

Ajattelin esittää katkelman musiikkipedagogiopiskelijan elämästä, jotta voisimme kaikki todeta, kuinka kätevää ja käytännönläheistä on ammattikorkeakoulun toiminta.

"ESO-kortti" on Esittävän Säveltaiteen Opintokokonaisuuden "opintokirja" tai "todistus", johon kerätään merkintä kaikista soittosuorituksista. Usein opiskelija joutuu juoksemaan pitkin ja poikin metsästämässä juuri sitä tiettyä opettajaa, jonka nimen korttiinsa tarvitsee. Näitä suorituksia ei koota mihinkään sähköiseen tietokantaan muuten kuin suurina opintoviikkokasoina, joiden nimikkeenä on "Osasuoritus". Käsittämättömän kivikautinen systeemi kaikenkaikkiaan.

Tarina menee näin:

Syksy 2003:
Opiskelija aloitta opintonsa Stadiassa. Hänelle on nimetty piano-opettaja pakollista pianonsoittosuoritusta varten. Hän menee tapaamaan tätä Piano-opettajaa, jolle kertoo suorittaneensa pianon 3/3-tutkinnon musiikkiopistossa. Opettaja toteaa, että piano on täten hyväksiluettu, eikä tarvitse tulla tunneille - ei oikeastaan saa, vaikka haluaisikin. Tässä vaiheessa uusi ja tietämätön Opiskelija ei ymmärrä pyytää Opettajalta kuittausta ESO-korttiinsa.

Kevät 2004:
Keväisin on aika hankkia merkintä vuoden opintosuorituksista, joten Opiskelija pääsee ensi kertaa todella tutustumaan ESO-kortin ihmeellisyyksiin. Hän yrittää saada hyväksiluvun vaatiman allekirjoituksen korttiinsa. Hän kysyy asiaa muuan piano-opettajalta, joka sanoo, että soittajan oma ESO-vastuuopettaja voi laittaa nimensä siihen. Vastuuopettaja on kuitenkin sitä mieltä, ettei voi kyseistä allekirjoitusta antaa. Kaikki pakenevat kesälaitumille, ja kuittaus jää saamatta.

Kevät 2005:
Jo kyynisemmäksi käynyt Opiskelija yrittää toistamiseen saada merkintää. Hän kysyy asiaa usealta piano-opettajalta. Hänelle väitetään, ettei mitään hyväksilukuja anneta kenellekään aiempien suoritusten perusteella, koska uusi opetussuunnitelma sanoo niin. Opiskelija joutuu selittämään opettajille, että hän noudattaa opetussuunnitelmaa vuodelta 2003, jonka mukaan hänelle kuuluu hyväksiluku. Ovelat piano-opettajat intoutuvat mainostamaan, kuinka hauskaa ja hyödyllistä vapaa säestys on, ja lopulta, juuri kun Opiskelija on saamaisillaan haluamansa allekirjoituksen, hän päättääkin hakea vapaan säestyksen opinto-oikeutta seuraavalle vuodelle.

Syksy 2005:
Opiskelija saa tietoonsa vuoden soitto-opinto-oikeutensa, ja havaitsee, ettei hänelle ole myönnetty vapaata säestystä. Opiskelija päättelee tästä, että hänen ei siis tarvitse harjoittaa minkäänlaista pianonsoittoa tässä oppilaitoksessa.

Kevät 2006:
Vanha ja kärttyisä Opiskelija yrittää kolmanteen kertaan hankkia merkintää. Hän aloittaa kysymällä muuan Piano-opettajalta. Piano-opettaja käskee kysyä Koulutussuunnittelijalta. Koulutussuunnittelija käskee kysyä Opintoneuvojalta, jonka puoleen Opiskelija seuraavaksi kääntyy. Yllättäen hän saakin tältä kuulla, ettei hänen pianonsoiton suorituksensa ole lainkaan hyväksiluettavissa ilman erillistä vapaan säestyksen opiskelua. Tässä vaiheessa Opiskelija juoksee paikalta kiroten ja raivoten ja toteaa, ettei tämä kertakaikkiaan voi olla näin vaikeaa.

"Onnellinen" loppu:
Tunteja myöhemmin Opintoneuvoja soittaa Opiskelijalle ja ilmoittaa, että selvitti asian orkesterisoittajien pianonsoitosta vastaavan opettajan kanssa: hyväksiluku onnistuu kyllä. Opintoneuvoja lupaa viimeinkin kirjoittaa Opiskelijan ESO-korttiin sen allekirjoituksen, jota tämä on nyt lähes kolme vuotta metsästänyt.

Työkrapula?

Jos kerran semmoista larpin jälkeistä masennusta tulee kutsuttua larppikrapulaksi, niin eilinen tunnelma olkoon sitten nimeltään työkrapula. Se ilmeni äärettömänä väsymyksenä, joka suuresti haittasi kvartettitreeneissä soittamista, ja jätti viimeiseen egyptin tenttiin valmistautumisen ihan liian vähälle - enkä itse tentissäkään jaksanut oikein välittää. Neljästä tentistä kolme on takana päin ja niistä kaikista vitonen, eli tämän vikan pitäisi mennä todella huonosti, että se tiputtaisi kokonaisarvosanaa. Eikä se varmaan niin huonosti mennyt.

Muutenkin eilen ja jo toissapäivänä illalla töistä palattuani olin epämääräisen angstinen taas vaihteeksi. Syynä lähinnä se, että Helen ei ollut kotona koko viikonloppuna, ja kovasti kävi ahdistamaan ajatus siitä, että täällä minä elelen keskellä sellaisen ihmisen tavaroita, joka ei edes ole ikinä täällä, ja haluaisi vain täältä pois, ja minä estän sitä lähtemästä. Kärjistettyä tuo toki on, eikä H itse sitä varmasti allekirjoittaisi, mutta siltä silti tuntui.

Ahdistus johti sitten hämäriin ja ahdistaviin uniin, joissa välistä luulin, että kaikki ne harvat ihmiset, jotka elämässäni pysyvinä ovat, olivat jotenkin kuolleet tai kadonneet, ja olin ihan yksin. Mutta eipä ihme että yksinäiseltä tuntuu, kun puolen vuoden sisään neljä "hyvää" kaveria (missä "hyvä" on nykyään ankaraa liioittelua) on joko muuttanut tai muuttamassa yhteen miehensä kanssa tai mennyt kihloihin tai sekä että. Tähänastisen kokemukseni mukaan tuollainen vähentää niiden näkemistä ja niistä kuulemista rajusti.

Eilisiltana yritin epätoivoisesti taas olla sosiaalinen osoittaakseni, että tässä maailmassa on ehkä mulla kuitenkin pari "oikeaa" kaveria. Matemaatikko-nero-kaverini yläasteen ja lukion ajoilta valmistui eilen maisteriksi (kolmessa vuodessa!), ja menin sen bileisiin baariin istuskelemaan. En ollut siellä kovin pitkään, mutta yllättävän kivaa oli, pelasin Scrabblea parin ihan tuntemattoman matemaatikkopoitsun kanssa, ja melkein hävisin. Onneksi en ihan, koska se olisi näin wannabe-kielitieteilijänä hävettänyt suuresti.

21/05/2006

Huippuu!

Kummaa, mutta näköjään eilinen kärsimys kannatti. Tänään oli yksi leppoisimmista päivistä tähän asti. Pääsin koulutukseen laitteelle, missä oli kaikkea, mitä eilen ei ollut. Monta letkeää ihmistä seurana (eilen olin yksin), lämmitetty koppi, jossa jopa tuli välillä niin kuuma, että piti mennä ulos hyppimään (eilinen oli lähinnä katos, johon tuuli sisään), jännittäviä uusia nappeja opeteltavaksi (eilen oli vain start-nappula), ja kaiken päälle vielä lounaalla oli erityisen hyvää ruokaa, ja karkkikaupassakin ehdin käydä (eilen siellä oli niin paljon jonoa, ettei ollut toivoakaan). Ja aurinkoakin näkyi, mutta ihmisiä oli silti sen verran vähän, ettei jonoa juuri päässyt syntymään. Että näin. Laitteen nimenkin voinen paljastaa: se oli Hurjakuru.

Nyt on sitten viisi päivää vapaata Lintsiltä, ja pitäisi taas ryhtyä sellisti-Velmuksi Lintsitädin sijaan. Se on aina vähän vaikeaa. Sitten lauantaina varmaankin palaan taas Kurulle, ellei jotakin ihan ihmeellistä tapahdu.

20/05/2006

Pohjaa

Kun kuvittelin, että toissapäivänä oli tyhmä laite ja eilen oli kylmää, niin tänäänpä sitten päädyin kylmänä sateisena päivänä laitteelle, jota sekä käyttäjä että asiakkaat pitävät tyhmänä (laite jääköön anonyymiksi). Päivän aikana kuulin kommentteja tyyliin "Toi on ihan ääliö, ei mennä siihen", "Toi toinen oli paljon parempi", ja ajon aikana iloisilta ruotsinkielisiltä poitsuilta, että "Det är tråkigt!" - ja minkäs sille mahtaa, kun mokomassa härvelissä ei ole mitään, mitä käyttäjä voisi säätää mihinkään suuntaan. Huoh.

Siinä sitten 11 tuntia, josta suurimman osan aikaa satoi enemmän tai vähemmän. Ihan niin kylmä ei tosin tullut kuin eilen, mutta osasinkin pukeutua vähän paremmin nyt. Vaikka sää oli kamala, jostakin käsittämättömästä syystä puistossa oli väkeä vaikka kuinka. Teki mieli kysyä niiltä, että mitä ihmettä te täällä oikein teette.

Tästä kumminkin selvittiin. Huomenna on tunnin lyhyempi päivä, ja voin taas toivoa, että tippuisi joku kivempi laite. Luultavasti niin myös käy, koska tästä ei paljon alemmas voi enää mennä - paitsi jos tulee samaa uusiksi...

19/05/2006

Kesämuotia

Kaikki joskus Lintsillä käyneet varmaan tietävät, että siellä on yleisesti ottaen kylmä. Tänään tuli harvinaisen selväksi, miten kylmä siellä oikeasti voi tulla. Parhaimmillaan mulla oli päällä kaksi t-paitaa, neuletakki, collegepaita, villapaita, takki ja sadetakki, jalassa villadamaskit, trikoot, housut ja sadehousut, ja päässä tietysti villapipo, kuten toukokuussa kuuluukin. Ja silti oli kylmä.

Eipä silti, tänään oli kumminkin kivempi päivä kuin eilen, koska laite oli huomattavasti mukavampi: vanha kunnon Hepparata. Siinä on sitä paitsi aina kaksi tyyppiä, joten kun asiakkaita ei ihan kauheasti ollut, niin oli sitten seuraa kun piti sitä aikaa tappaa. Mikäs siinä, pääsi tutustumaan taas yhteen uuteen työkaveriin.

Huomenna on 11-tuntinen työpäivä, ja on luvattu vielä kurjempaa säätä ilmeisesti. Karkkia tulee luultavasti kulumaan aivan järkyttäviä määriä.

18/05/2006

AsiakaspalVelmua

Eilen olin asiakaspalvelutäti. Käyttelin yksin Pikajunaa, kuuluttelin asiakkailleni kaikkea mukavaa ja ainakin tunsin olevani pirteä ja positiivinen. Ysituntinen meni taas äkkiä. Sen sijaan illalla olin epäsosiaalinen. Olin mukamas kovasti menossa juhlimaan palkkapäivää, mutta kun sinne ei tapahtunutkaan mitään suurta massalähtöä, vaan ihmiset vaan harhasivat ja hajaantuivat joka suuntaan, jotenkin vain päädyin palaamaan kotiin. Jumitin koneella niin myöhään, että olisin varmaan mennyt aikaisemmin nukkumaan, jos olisin lähtenyt bileisiin.

Tänään... Grr. Ärh. Mikä päivä. Ei enää tämmöisiä. Aamulla oli kvartetti-Jormaa, ja soitin tietysti päin puukasvustoa, koska en ole useaan päivään harjoitellut, kiitos töiden. Ja töissä sitten... Ehkäpä voin nätisti jättää sanomatta Sen Ärsyttävän laitteen nimen, jota käyttelin, ettei kukaan nyt saa mitään pahoja vaikutteita. Oikeasti laite on varmasti kiva kyydissä oleileville olioille, mutta käyttäjälle Ei Tod. Se jumitteli ja sekoili, samoin käyttäjänsä, joka halusi vaan pois. Ostin liikaa karkkia tauoilla, että tulisi edes vähän parempi mieli.

Asiakaspalveluuteni meni ikkunasta ulos. Kertaalleen neuvoin asiakkaille väärin yhden pituusrajan (ihan toisessa päässä puistoa olevasta laitteesta, mutta kuitenkin, pitäisi ne tietää). Sitten kertaalleen laitteeni jumitettua, kun olin saanut sen itse toimimaan taas, yksi asiakas kävi kyselemässä laitteeni pituusrajaa, enkä meinannut osata enää pistää yhtään lausetta kasaan, vaan selitin jotain ihan sekavia. Ja sitten kaaduin vielä portaissa ja lensin rähmälleni maahan suoraa jonkun asiakkaan eteen. Mahtoi ajatella, että onpas tässä vakuuttava ja luottamusta herättävä laitetyöntekijä. Höö.

Toivottavasti huomenna tulee joku muu laite. Tosin, ehkä aikaisempi nukkumaanmenoaika voisi kaikenkaikkiaan edesauttaa työhyvinvointiani.

16/05/2006

Hyvä päivä!

Hip hip hei, tänä iltana angstata ei! Ensinnäkin, haluaisin nyt kertoa, että mulla on aivan mahtava lahjaisa pikkuveli. Tuo kun otti ja voitti Nelosen stop motion -kisassa, siis semmoisessa, missä piti väkertää sellainen oma "jatkuu"-tunnus. Se on täällä - on se hieno vaan. Loistawaa. Joe on ihq!!!1 (<-teinixi!) Tuo sentäs menee telkkariin ja siitä saa ihan hienot palkinnotkin, on se vähän toista kuin joku fanitätien kirjoituskilpailu, missä meikäläinen kisailee.

Siispäs, sain tuon mahtiuutisen kuulla joskus vasta iltapäivällä, mutta päivä oli oikein hjuva jo ennen sitä. Pääsin nimittäin vihoviimein harjoittelemaan isoon laitteeseen. Laite oli Pikajuna, eli junailulinja jatkuu. Se oli varsin jees, ja yhdeksäntuntinen päivä meni aivan hämmästyttävän nopeasti. Huomenna varmaan lisää samaa. :)

Päivänsäde ja angstinkainen

On se hyvä, että odotin yön yli ennen blogin ääreen etsiytymistäni, muute olisin tuottanut täydellisen lukukelvotonta tekstiä. Toisaalta nukuin äärettömän huonosti, en meinannut saada unta ollenkaan, eikä todellakaan ole mitään veikeitä unia kerrottavaksi tällä kertaa. Sen sijaan on painavaa huonoa asiaa ja angstattavaa, sekä yksi hyvä ja kiva juttu, joka on oikeasti aika merkityksetön. Koska proseminaaristanikin sain sellaista palautetta, että säästän aina pihvin viimeiseksi kirjoituksessani, teen nyt päinvastoin, ja säästän sen höttöisen mutta hyvän asian viimoiseksi.

Huonoa asiaa edustaa se, että kämppikseni, tuo ihmeellinen ihminen, joka on jaksanut katsella minua jo puoli vuotta valittamatta juurikaan, vaikka olen aina myöhässä yhteisten siivoamisten suhteen, vietä ihan liikaa aikaa tietokoneella ja hukkaan tavaroita omiin kaappeihini... No siis, kämppis ilmoitti, että tälle yhteiselolle tulee sitten stoppi joskus syksyn mittaan. Ei sikäli, että se olisi minusta kiinni, vaan päinvastoin muuan miehestä. Mieshän on aina kaiken takana, eikö se niin menekin? No, ainakin itse suhtaudun asioihin niin, mikä on kiva kavereiden kannalta, kurjaa niiden miesten kannalta, mutta ei sillä, eihän se ole mitenkään huono asia, etten ole kavereideni miesten ylin ystävä.

No, tätä sitten angstasin iltani, niin syvällisesti, että hiljalleen aivan kaikki alkoi ärsyttää. Rehellisyyden nimissä, jos pääsen vaihtoon ensi kevääksi, mikä ei ole mitenkään varmaa, tämä oikeastaan helpottaa asioita: jos (jos ja jos) lähdemme tästä kämpästä samaan aikaan, niin mun ei tarvitse murehtia alivuokralaisen järkkäämistä tilalleni. Mutta kun jos tuo H aikoo häipyä jo syksyllä, ja mä lähden helmikuussa, niin sitten meillä on ongelma. Ja jos en pääse vaihtoon, voi hyvin olla, että päädyn palaamaan Laaksolahteen äidin nurkkiin jotain uutta Hoasin kämppää jonotellessani. No, siellä ei ainakaan tarvi maksaa vuokraa.

Yritin kääntää angstini luovaksi ja kirjoittaa niitä hahmoja, muttei sekään oikein sujunut. En osaa. Ei niistä tule hyviä. Väitän olevani luova ihminen, mutta kirjoitan hyvin ja lahjaisasti kielitieteellisiä esseitä, ja sitten kun pitäisi oikeasti kirjoittaa jotakin luovaa, niin en osaa ollenkaan. Ärsytys.

No siis. Loppuun se luvattu päivänsäde-osasto, joka oikeastaan liittyy kirjoittamiseen. Sen verran joku "luovuuttani" arvostaa, että on ehdottanut fanficciani muuan kisaan. Sääli vaan, että itsekin pidän ko. kirjoittelua roskana ja tyhmänä kaappiharrastuksena, joten tämä tavallaan iloinen uutinen ei pahemmin iltaani piristänyt.

15/05/2006

Uni antaa siivet!

No niin, lapsoset, täti menee taas unipäiväkirjaosastolle! Unet ovat kivoja, etenkin kun niistä vielä muistaa suuren osan. Toissayötäkään en kuitannut, joten sanottakoon, että silloin näin aikas omalaatuista scifin ja toden sotkevaa unta, jossa kämppikseni kanssa olimme kai muuttaneet Turkuun. Ainakin siellä asui paikallisia, ja mystisesti myös kämppikseni tunsi heidät, mikä unessakin hämmensi minua. Paitsi että oikeasti se oli jossain Kuussa, ainakin ulkona olevista avaruuspuvun vaativista olosuhteista päätellen. Ilmeisesti siis alitajuisesti pidän Turkua vieraana planeettana, tai ainakin omamme kiertolaisena...

Mutta viime yönä, viime yö oli kiva! Näin pitkästä aikaa lentämisunta. En edes muista, milloin oli edellinen kerta. Tosin tähän lentämisuneen liittyi jossain välissä epämiellyttäviä yksityiskohtia, kuten valtavia ampiaisparvia (jostain syystä pelkään ampiaisia ihan liikaa). Perusasetelmana oli kuitenkin (taas!) YS:n matka, jossa olimme ilmeisesti Tartossa. Erityisen hyvin jäi mieleen kohta, jossa olimme juuri olleet sellistiporukalla matkamuistokaupassa, missä oli ainakin pikkupulloja liköörejä sekä jotain puista krääsää. Kun tulimme kaupasta ulos, levitin käteni, jotka sitten muuttuivat saman tien siiventapaisiksi, ja lehahdin talon katolle. Se oli semmoinen kohtalaisen korkea kerrostalo vielä. Hassuinta oli, että YS-tovereiden suhtautuminen stunttiini oli tasoa "No mitä sä nyt taas tollai", eli ei edes erityisen hämmästynyttä - mikä taisi olla aika realistinen reaktio myös, kun ne tosielämässäkin taitavat jo olla tottuneita siihen, että olen vähän hassu toisinaan.

Äitienpäivää

Äitienpäivä sujui harvinaisen äitienpäivämäisesti. Aamulla heräsin harvinaisen aikaisin ja suuntasin Laaksolahteen. Matkalla poimin valkovuokkoja Kuttulammen metsiköstä, kuten olen tehnyt joka ikinen äitienpäivä niin kauan kuin muistan. Se tuntui mukavalta, kuten sekin, että oikeasti yllätin äidin ilmestymällä suht' koht' aikaisin ovelle.

Pääsimme lähtemään ajoissa Nokiaa ja mummeja kohti. Oli myöskin mukavaa nähdä taas mummeja, ja muitakin hassuja sukulaistätejä. Tosin kulutin puolet ajastani taas vaihteeksi epyktin kääntelyyn ja vääntelyyn, seassa muun muassa täysin päätön "Myytti ihmiskunnan tuhosta", jossa Ra hämää silmäänsä juottamalla sen humalaan. Öö.

Palasimme illaksi kotiin (dii-dii-dii-dii... Finnair), joten saatoin viettää sen tavalliseen tapaani, tässä jumittaen. Hahmojen kirjoittelu jäi kovin vähälle, lähinnä totesin aiemmat tekeleeni kököiksi, mutta sellaisiksi ne varmaan jäävätkin. Ei voi ekalla yrittämällä kirjoittaa taidetta. Kunhan saisi edes jotenkin ymmärrettäviä niistä.

13/05/2006

Tanssia & tyhmyyttä

Olipa ihana aamu (melkein kuin TV-ohjelma) - sain nukkua piiitkään, eikä ollut kiire mihinkään. Olisi ollut koko aamupäivä aikaa tehdä kaikenlaista järkevää, mutta kuten usein tapana on, se jotenkin katosi johonkin ja sitten tulikin kiire ja olin loppujen lopuksi myöhässä.

Herättyäni käväisin Hakaniemen suunnalla etsimässä juttuja, kuten vaatteita tanssiaisiin. UFFilla sattui (epä)onneksi olemaan 1 euron päivä. Jos siis olisin jotain löytänyt, niin olisi tullut halvaksi, mutta väkeä oli siellä niin järkyttävästi, että en jaksanut kauaa penkoa, vaan palasin kotiin, missä jumitin tietokoneelle, kun "ei ollut mikään kiire".

Siinä vaiheessa, kun olisi jo voinut lähteä jos olisi halunnut olla ajoissa Lieskan kevättanssiaisissa, aloin miettiä, mitä ihmettä laittaisin sinne päälleni. Peilailin ensin varmaan puoli tuntia, kun kaikki vaatteet oli ihan tyhmiä. Sen jälkeen laitoin hiuksia ainakin saman verran, mutta kun nekin on ihan tyhmät, niin lopulta päädyin kumminkin jättämään ne auki, ja lähdin kohti tanssiaispaikkaa eli Oulunkylää paljon paljon myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Matkalla tuli vielä iloinen puhelinsoitto, että olisikin pitänyt aloittaa jo viideltä, eikä kuudelta, kuten luulin, joten äkkiä paikalle, pikainen vaatteidenvaihto (meikkaamisesta ei tietoakaan) ja sitten soittamaan. Soitto tuntui melkoiselta rimanalitukselta, mutta minkäs teet. Amoroso tökki eniten, nuotit olivat ihan killissä ja soitto meni muuten vaan metsään.

Soitto-osuuden jälkeen pääsin itsekin tanssimaan. Suurin osa tansseista vaan oli ihan outoja, ja tuttujakaan en ollut tanssinut sitten viime kesän Ropeconin. Tanssin muutaman, mutta täydellisen epätyytyväisenä räjähtäneeseen ulkoasuuni ja tansseja osaamattomana oli vähän musta lammas/ruma ankanpoikanen/tms. huono analogia -tunne. Päädyin häipymään kahden tanssisetin jälkeen tänne takaisin koneen taa. Jos nyt iltasella vaikka saisin siivottua vessan tai jotakin muuta yhtä mukavaa ja hyödyllistä.

12/05/2006

"Loma" lähestyy

Viimeisiä tavallisia koulupäiviä elellään, kun tänään oli Heliaa sekä vielä kohtapuoliin pedioppilaani viimeinen tunti ennen kesälomaa. Eilen oli jo aika loma-asenne, kun oli vain hassut larppitanssimusatreenit ennen töitä. Töissä pääsin tällä kertaa Rinkelin vaksiksi - ei vieläkään sitä tuuria, että pääsisi harjoittelemaan jotain isoa laittetta käyttelemään. Möh. No, kesä on tietysti vasta alussa. Sitä paitsi oli se Rinkelissä työskentely silti ihan siistiä, vaikken saanutkaan painella nappuloita. Onhan se sentään kesän kuumin uutuuslaite, ja isoin ainakin. Nimi on herättänyt mielipiteitä moneen suuntaan, mutta minusta se on aika letkee ja veikee.

11/05/2006

Unia

Silläkin uhalla, että tämä alkaa kohta muuttua unipäiväkirjaksi blogin sijaan, nyt on pakko vähän tilittää. Nimittäin toissayön pieleen mennyt saksantentti sun muu oli aika pientä tämänöiseen verrattuna, sen verran omituisen ahdistavia unia näin. Tai yhden unen lähinnä, joka eteni aina vain ikävämpään suuntaan.

Unen alkupuolella oli joku YS-meininki meneillään, ainakin siellä oli taas tuttuja sellistejä, tosin kämppis-Helzikin taisi olla siellä. Olimme jossain vuoristossa, missä oli ollut kait joku konferenssi musiikkiin liittyen. Sieltä menimme viettämään aikaa johonkin alppimaja-tyyliseen mökkiin. Jotenkin kummasti joku keittiön kaappi tai vastaava syttyi palamaan, ja yritin sammutella sitä sulkemalla ovet ja lätkimällä niiden päälle märkiä pyyhkeitä. Jälkeenpäin olin tosin masentunut ja angstinen, mutta ketään ei kiinnostanut. Sen sijaan jotkut ilmeisesti syyttivät minua koko tulipalosta.

Pakenin paikalta johonkin ihan muualle etsimään hiljaista nurkkaa (en enää ollutkaan sitten vuoristossa). Paikalle ilmestyi joku Lintsin pomo, joka jostakin käsittämättömästä syystä syytti minua kaikkien lintsiläisten työvaatteiden tärväämisestä. Yritin sitten selittää, että olin ollut sammuttamassa tulipaloa, mutta pahalta näytti, ei se tuntunut uskovan ollenkaan.

Ja lopulta jotenkin mystisesti päädyin junaan (joka vielä oli joku Pendolinon tapainen pikamenijä), jossa onnistuin painelemaan jotain nappeja niin, että se juna ampaisi menemään. Yritin kovasti pysäyttää sitä hätäseis- ja stop-napeilla (niinkuin jotain Lintsin laitetta), mutta ne eivät tehneet mitään. Lopulta jotenkin sain sen pysähtymään, mutta sitten hyvin vihaiset sedät hakivat minut sieltä pois, ja onneksi viimein heräsin, enkä saanut tietää, mitä kaikkea ikävää näistä kaikista oudoista syytöksistä lopulta seurasi.

10/05/2006

Arjessa taas

Viime yön olin Laaksolahdessa äitin luona, kait toista kertaa siellä sen jälkeen kun muutin sieltä pois. Jotenkin nukuin vähän huonosti ja näin hämäriä painajaisia, muun muassa semmoista, missä menin saksan tenttiin lukematta kunnolla (kauhistus!) ja sellaista, jossa eräs tuttu sellisti haukkui mua selkäni takana niin että kuulin sen...

Tänään oli hassu yhdistelmä "normaaliarkea" ja "kesätyöarkea", elikäs ensin harjoittelua, säestystreenit ja oppilas, jotka sujuivat vaihtelevasti, mutta kaikesta selvittiin. Sen jälkeen pikaisesti sello sun muut roinat Pasilaan, ja sitten Lintsille Karusellia pyörittelemään. Yllättävän vaivattomasti tämmöinen onnistui.

08/05/2006

Haikeus

Käsittämätön tuuri kävi. Egyptin tentissä kysyttiin vain ja ainoastaan pätkiä Sinuhesta, eikä mitään muuta, ja senhän toki osasinkin. Hienoa. Tentti tuli tehtyä niin nopsasti, että sitten jäi vielä mukavasti aikaa säätää sellomuksuryhmän kevätkonserttia. Se meni myöskin hyvin ja oli oikein onnistunut, muksut soittivat hienosti. Tuntuu vaan niin haikealta ja vaikealta käsittää, että tämän jälkeen ei tuo ryhmä enää kokoonnu koskaan yhteisille tunneille. Olihan se välillä kaaosta, mutta samalla kivaa ja opettavaista sekä oppilaille että opettajille.

Huomenna pitäis mennä pitkästä aikaa sellotunnille, kvartettitreeneihin ja töihin. Möh.

Return till kodu

Paatti rantautui Katajanokkaan tänään 11:15, ja taasen täällä istun kotikoneen takana tekemässä kaikkea muuta kuin pitäisi.

Matka oli mainio. Siitä pitäis varmaankin vähän paremmalla ajalla kirjoitella lisää. Tiivistettynä: Ensin seilattiin Sverigeen Viikkarin båtilla, joka oli ihan jees. Uppsala var jättekiva, mutta siellä oltiin vain yksi yö ja ei ehditty ollenkaan nähdä tarpeeksi. Se oli vähän niinkuin Turku, mutta kaikki puhui Ruåtsia, ja tuomiokirkko oli vielä isompi. Soitettiin keikka. Sieltä mentiin sitten Regina Balticalla yli Tallinnaan, ja se oli kyllä paattina aika extreme-elämys. Hyttikäytävät muodosti käsittämättömän labyrintin, ja vessan/suihkun lattiassa oli halkeamia ja se sanoi slurp. Virossa busseiltiin Tarttoon, joka oli oikein hea linn. Lähinnä siellä tosin tuli syötyä liikaa. Sielläkin oltiin vain yksi yö, ja soitettiin myöskin keikka. Sitten olikin jo eilinen ja palattiin kodumaahan. Että näin pikamatka. Joka toinen yö paatissa, ja liian vähän aikaa joka paikassa, mutta muuten mahtawaa.

Egyptin tentti noin kolmen tunnin kuluttua... Sain just ja just Sinuhen käännettyä loppuun laivamatkan aikana, vielä on üks teksti ihan vaiheessa ja taitaa jäädäkin niin. Onneksi voi uusia. Mieluusti menis vaan nukkuun nyt, mutta ei ei.

Elämättömyyteni tunnustukseksi vielä todettakoon, että niin kivaa kuin matkalla olikin, niin oikeasti vähän harmittaa, että missasin HaUn, mikä olis ollut viikonloppuna. Toivottavasti kesällä on peli...

03/05/2006

YS-Matkaan!

Noin tunnin päästä pitäis ryhtyä roudautumaan kohti Katajanokkaa, ja YS-reissun ensimmäistä laivamatkaa. Niitä tulee kaikkiaan kolme, ja kun vielä maissaolopäivillekin on kovasti kaavailtu kaikenmoisia bileitä, niin meno voi olla aika hurjaa. Optimistina päätin ottaa mukaan kaikki Egyptin tekstit ja sanakirjat sun muut, koska maanantaina (jolloin tulemme takaisin aamupäivällä) on Egyptin tentti, ja kuvittelen voivani kääntää/lukea sitä varten jossain välissä. Ja harjoitellakin pitäis. Mahdoton yhtälö, pelkään ma. Ainakaan ei tekeminen lopu kesken, eli tylsää ei pitäisi olla. Sehän on tärkeintä elämässä. Jotta, matkaan siis vaan, ja kuittaan sitten joskus vajaan viikon päästä, miten meni.

02/05/2006

Mä en haluu...

...tehdä yhtään mitään. Haluan nukkua seuraavat n vuorokautta. Aamulla totesin, että tuntuu, kuin olisi joku käynyt vähän potkimassa. Selkä on aika jumissa eilisen liian pienessä veturikopissa istuskelun jäljiltä, niin kivaa kuin se silloin olikin. Muutenkin väsyttää kovasti. Eikä vaan auta, tänään piti tehdä vaikka mitä, ja kaikkea sain aikaankin, vaikka kaikki tuntui myös menevän pieleen.

Aamuiset kvartettitreenit (Suave, ei Jormaa) olivat aika onnettomat, kestivät alle tunnin, ja kaikki olivat joko vappu- tai työväsyneitä tai sekä että. Treenien jälkeen en jotenkin osannut tehdä yhtään mitään, istuin konserttisalin portaille ihmettelemään, ja huomasin, että sellokoteloni selkäpuolella on inhottava halkeama. Pentele. Hajosin sitten siihen, pahemman kerran. Olisin halunnut mennä johonkin pimeään paikkaan itkemään väsymystä ja ärsytystä ja maailman yleistä ikävyyttä. Sen sijaan piti istua pari tuntia kuuntelemassa opinnäytetyösymposiumia.

Sain itseni sen verran kasaan, että menin koteloni kanssa Wainiolle, mistä sen aikanaan ostikin - ei siitä ole kahta vuottakaan vielä. Eivät olleet liian avuliaita. Olivat sitä mieltä, että ei se itsestään noin hajoa, joku isku siihen on tullut (vaikken moista olekaan havainnut), ja että turha sitä mihinkään valmistajalle on mennä toimittamaan. Superliimaa vaan, ja sillä se hoituu. Eivät edes tarjoutuneet liimaamaan.

Tässä välissä sitten ihme kyllä onnistuin palauttamaan nuotteja kirjastoon, lähettämään matkakorvauslappusen sekä vielä hankkimaan kotivakuutuksen, viimein, ja sellonikin sisältyy siihen. Sen jälkeen kävin pitämässä jokseenkin töksähtelevän sellotunnin. Päivän pelastajana äiti ehti hakemaan minut sen jälkeen, kävimme ostamassa liimaa ja yritimme fiksata sellolootaa. Ehkä tuo nyt sitten kestää. Toivon mukaan. Silti ärsyttää älyttömästi, koska kotelo oli aika älyttömän hintainen.


Nyt pitäis pakata, ja miettiä kauheasti matkalle lähtöä. Ja edelleenkin haluaisin vain olla tekemättä yhtään mitään ja/tai nukkua, tai ehkä itkeä, tai jotain. Mutkun ei niin ei. Äh.

01/05/2006

Juna tulee!

Eilen oli vähän rankkaa. Päädyin Helikopteria käyttelemään, ja aamulla tuntui aika hurjalta mennä ihan yksikseen uutuuslaitetta kokeilemaan. Kyllähän se kumminkin sujui, ja loppujen lopuksi selvisin päivästä ihan hyvin, kaikesta edellisen illan angstaamisestani huolimatta. Illalla kun muut läksivät vapunviettoon, läksin minä kotiin ajoissa nukkumaan.

Tänään, oi iloa ja onnea! :-D Pääsin ajamaan Muksupuksua, eli sitä pikkuista junaa, joka kiertää Lintsin vesitornia. Se olikin laite, jota olin kovasti halunnut ajella. Se oli juuri niin kivaa kuin olin ajatellut, ja päivä meni leppoisasti. Olen kai jotenkin vähän outo, kun tuommoinen samaa rataa ajelu on musta niin kivaa. Mutta kun siitä näkee hyvin koko Lintsin, ja tuntee oikeasti ajavansa sitä laitetta, ja lapsetkin on niin söpöjä.

Huomenna pitäisi taas muuttua sellistiksi/sello-opeksi/tiesmiksi, ja ylihuomenna lähdetään YS-matkalle. Ihan outoa, kun olen juuri ehtinyt asennoitua Lintsi-tätinä olemiseen.