Viime vuoden puolella tuli sellaisia hassusti puoliksi meneviä päiviä, että olin osan päivästä sellisti ja toisen puolen lintsitäti. Nytpä sitten esittäytyi tämän vuoden tyyli: puolet päivästä olin ahdistunut onneton sellisti, toisen puolen ihmeissään hihkuva metrokuskiharjoittelija.
Aamupäivästä konsalle, juuri sen verran aikaisin ettei ehtinyt ihan tarpeeksi nukkua. Tutkintoahdistus ja väsymys yhdistyivät kokonaisvaltaiseksi kamalaksi oloksi, olisin halunnut mennä takaisin nukkumaan tai ryömiä johonkin koloseen tai mitä vain, mutta oli pakko soittaa. Siispä harjoittelin vähäsen, ja sitten oli hirvittävästi pelkäämäni viimeinen säestysharjoitus. Soitin koko ohjelman läpi. Ja menihän se, ihan kelvosti vielä kai. Päällimmäiseksi tunteeksi vain jäi se, että soittaessa on koko ajan sellainen kielekkeen reunalla haahuileva olo, että mikä tahansa pikkuvirhe voi kipata minut reunan yli niin, että kaikki keskittyminen ja muisti katoaa enkä tiedäkään enää mitä teen ja mitä soitan. On se outoa. En oikeasti pelkää yleisöä tai esiintymistä, vaan blackoutteja. Sitä, etten muista, mitä tulee seuraavaksi. Tästähän selviäisi soittamalla nuotista, mutta kun se vaan ei ole yhtään sama. Ei voi eläytyä ja heittäytyä soittamaan jos koko ajan tuijottaa paperia. Argh.
Soiton jälkeen, vaikka jännityksen jäljiltä oikeasti ei meinannut jaloillaan pysyä, piti viskata sello kaappiin ja suunnata taasen metrovarikolle. Teoriatunnit pysyin hereillä kahvin voimin, vaikka kyllä sieltä jotenkin kummasti jotain tietoakin päähän jäi. Vaan sitten, sitten! Sittenpä oli päivän ajoharjoittelun vuoro, ja mepäs lähdimme jo näin kolmantena koulupäivänämme suhailemaan metroradalle vuorojunien väliin. Ajelin välin Vuosaaresta Kampin (vähän käytetylle ja siksi jännälle!) kääntöraiteelle, ja sitten Ruoholahdesta Vuosaareen. Oli se kyllä aikas erilaista kuin autolla ajo. Paljon kivampaa ja jännempää, ainakin näin aluksi.
28/02/2007
27/02/2007
Piiiiiiiiiiitkä päivä
Jos olen joskus pitkiä päiviä valitellut, niin tämä oli kyllä niidenkin joukossa jonkinmoinen ennätys.
Koskapa äiti täytti tänään 50 ja halusin, että sitä lahjotaan niin, että olemme kaikki lapset samaan aikaan paikalla, piti minun raahata raatoni Laaksolahteen ennen kuin Olmi ehti häipyä töihin. Se oli lähdössä töihin 6.40, joten jouduin heräämään viiden jälkeen. Auts. Koska olin sentään varautunut menemällä ajoissa nukkumaan, oikeasti onnistuin tässä. Siispä ojensimme yhteistuumin kuumailmapallolahjakortin. Hip.
Lojuiltuani aamukahvin ja vähän päälle Laaksolahdessa oli pakko hyljätä synttärisankari ja mennä Ruoholahteen. Muutama tunti jotain harjoitteluntapaista ja sitten soittotunti. Ahdisti. Tunnin aikana ja jälkeen oikeasti tiedostin, etten vaan kykene ottamaan vastaan mitään positiivista palautetta. En vaan usko sitä. Ihan sama, mitä Tapani sanoo. Todella rakentava asenne. En tajua, millä saisin pääni ojennukseen. Lounas tosin auttoi vähäsen.
Sellismistä vaihdoin metrokuskivaihteelle, elikäs siirryin varikolle. Jokunen tunti opiskeltiin teoriaa, ja sen jälkeen mentiin ihmettelemään metron ohjaamoa ja kaiken maailman nappuloita ja vipusia mitä sieltä löytyy. Illan ehdoton kohokohta oli kyllä se, kun kävimme ajelemassa metrolinjan päästä päähän, ajo-opettaja siis kuskina, mutta ohjaamosta vaan oli siistit näkymät, ja tunnelit on niin mageita, ja whiiii. Jeejee.
Kotia selvisin yhdentoista kieppeillä. Huh.
Koskapa äiti täytti tänään 50 ja halusin, että sitä lahjotaan niin, että olemme kaikki lapset samaan aikaan paikalla, piti minun raahata raatoni Laaksolahteen ennen kuin Olmi ehti häipyä töihin. Se oli lähdössä töihin 6.40, joten jouduin heräämään viiden jälkeen. Auts. Koska olin sentään varautunut menemällä ajoissa nukkumaan, oikeasti onnistuin tässä. Siispä ojensimme yhteistuumin kuumailmapallolahjakortin. Hip.
Lojuiltuani aamukahvin ja vähän päälle Laaksolahdessa oli pakko hyljätä synttärisankari ja mennä Ruoholahteen. Muutama tunti jotain harjoitteluntapaista ja sitten soittotunti. Ahdisti. Tunnin aikana ja jälkeen oikeasti tiedostin, etten vaan kykene ottamaan vastaan mitään positiivista palautetta. En vaan usko sitä. Ihan sama, mitä Tapani sanoo. Todella rakentava asenne. En tajua, millä saisin pääni ojennukseen. Lounas tosin auttoi vähäsen.
Sellismistä vaihdoin metrokuskivaihteelle, elikäs siirryin varikolle. Jokunen tunti opiskeltiin teoriaa, ja sen jälkeen mentiin ihmettelemään metron ohjaamoa ja kaiken maailman nappuloita ja vipusia mitä sieltä löytyy. Illan ehdoton kohokohta oli kyllä se, kun kävimme ajelemassa metrolinjan päästä päähän, ajo-opettaja siis kuskina, mutta ohjaamosta vaan oli siistit näkymät, ja tunnelit on niin mageita, ja whiiii. Jeejee.
Kotia selvisin yhdentoista kieppeillä. Huh.
26/02/2007
Metrokoulun alku
Aamulla aikainen herätys ihan vain siksi, että sain raahattua sellon konsalle kaappiin, ettei sitä tarvisi myöhemmin siirrellä. Metrokuskikurssi kun ei alkanut metronkuljettajan aamuaikaan, vaan ihan inhimillisesti yhdeksältä. Ja olipa jännää. Oli jännää kiertää varikkoa ja katsoa, miten paljon väkeä ja laitteita ja tilaa tarvitaan metrokaluston kunnossapitoon, ja ääh, ei sille voi mitään, musta metrot vaan on mageita.
Jännää oli toisaalta myös olla pitkästä aikaa koulussa, ihan kunnolla, yhdeksästä vähän päälle neljään mittainen päivä. Oli jo unohtunut miten raskasta on vain istuskella luokassa. Lisäksi havaitsin, etten pidä välitunneista. En keksi, mitä ihmettä tekisi, kun on yhtäkkiä vartin tauko. Silloin pitäisi vissiin sitten happihypellä ulkona ja olla sosiaalinen. Se vaan on niin järjettömän vaikeaa. Muutenkin tuollainen asetelma, jossa yhtäkkiä on ympärillä 14 uutta ihmistä, jotka alkavat jotenkin ryhmäytyä ja joiden seasta pitäisi hahmottaa itselleen jonkinlainen paikka, on minusta vaikea ja pelottava. Olen toki lähes aina kiltti ja ystävällinen ja helposti lähestyttävä, mutta en itse osaa lähestyä muita. Saas nähdä, onnistunko tutustumaan keneenkään kurssin aikana.
Koulun loputtua kirmasin vauhdilla Ruoholahteen. Vasta matkalla tajusin, että niin, on maanantai, ja kello vasta sen verran vähän, että vaikken enää muksuryhmätunnille ehtinyt, ehdinpä pitää oppilaalleni tunnin. En ollut yhtään miettinyt etukäteen semmoista. Oppilaallakin oli nuotit kotona. Väsytti aivan sairaasti. Tuli siitä jotain silti. Vielä sen jälkeen oli pakko harjoitella, että olisi edes vähän soittanut, mutta ei vaan jaksanut paljoa, joten luovutin paljon ennen konsan sulkeutumisaikaa. Ja ajoissa nukkumaan, koska huomenna pitää herätä sairaan aikaisin (vaikkei vieläkään metrokuski-aikaisin).
Jännää oli toisaalta myös olla pitkästä aikaa koulussa, ihan kunnolla, yhdeksästä vähän päälle neljään mittainen päivä. Oli jo unohtunut miten raskasta on vain istuskella luokassa. Lisäksi havaitsin, etten pidä välitunneista. En keksi, mitä ihmettä tekisi, kun on yhtäkkiä vartin tauko. Silloin pitäisi vissiin sitten happihypellä ulkona ja olla sosiaalinen. Se vaan on niin järjettömän vaikeaa. Muutenkin tuollainen asetelma, jossa yhtäkkiä on ympärillä 14 uutta ihmistä, jotka alkavat jotenkin ryhmäytyä ja joiden seasta pitäisi hahmottaa itselleen jonkinlainen paikka, on minusta vaikea ja pelottava. Olen toki lähes aina kiltti ja ystävällinen ja helposti lähestyttävä, mutta en itse osaa lähestyä muita. Saas nähdä, onnistunko tutustumaan keneenkään kurssin aikana.
Koulun loputtua kirmasin vauhdilla Ruoholahteen. Vasta matkalla tajusin, että niin, on maanantai, ja kello vasta sen verran vähän, että vaikken enää muksuryhmätunnille ehtinyt, ehdinpä pitää oppilaalleni tunnin. En ollut yhtään miettinyt etukäteen semmoista. Oppilaallakin oli nuotit kotona. Väsytti aivan sairaasti. Tuli siitä jotain silti. Vielä sen jälkeen oli pakko harjoitella, että olisi edes vähän soittanut, mutta ei vaan jaksanut paljoa, joten luovutin paljon ennen konsan sulkeutumisaikaa. Ja ajoissa nukkumaan, koska huomenna pitää herätä sairaan aikaisin (vaikkei vieläkään metrokuski-aikaisin).
25/02/2007
Turhuus
Sunnuntai oli sopivan turha päätös turhalle viikonlopulle. En oikein saanut tehtyä mitään, mitä olisi pitänyt. Piti etsiä Laaksolahdesta video, jolla on prosemmaa varten keräämäni soittotuntiaineisto, mutta ei sitä löytynyt ollenkaan, ties mihin olen sen laittanut. Piti mahdollisesti kuvataiteilla jotain kieliteknologian kurssin harjoitustyöksi väkerreltävälle nettisivulle, mutta enpä edes aloittanut. Piti harjoitella, eihän siitä mitään tullut. Piti tehdä edes jotain äidin synttärilahjan suhteen, mutta päädyin vain ahdistumaan ja siirtämään asiaa edemmäs. Ääääää.
Selvästikin viikonlopun suurin saavutus oli, että löysin ne pari geokätköä. Suurin anti-saavutus puolestaan oli, että kehitin jostain jonkun ihme Stargate-innostuksen, ja latailin useamman uuden jakson katseltavaksi. Tyhmää, ääh. Voisi niin paljon paremminkin aikaansa käyttää.
Huomenna alkaa metrojunankuljettajakurssi. Huu.
Selvästikin viikonlopun suurin saavutus oli, että löysin ne pari geokätköä. Suurin anti-saavutus puolestaan oli, että kehitin jostain jonkun ihme Stargate-innostuksen, ja latailin useamman uuden jakson katseltavaksi. Tyhmää, ääh. Voisi niin paljon paremminkin aikaansa käyttää.
Huomenna alkaa metrojunankuljettajakurssi. Huu.
Niskajumi?!
Jos oli perjantai haaskattu harjoittelupäivä, niin olipas kyllä lauantaikin. Tällä kertaa ongelmana ei ollut niinkään väsymys, vaan se, että jotenkin mystisesti olin saanut niskani ihan solmuun. Ei minulla yleensä mitään selkäongelmia ole, mutta nyt vaan oli pää/niska/hartiaseudun jumitus niinkin ikävä, että häiritsi. Bläh. Jotain sain soitettua, mutta hyvin epämääräisesti.
Iltakävelyllä äitin kanssa löytyi sitten se Laaksolahden urheilupuiston geokätkö, joka edellisellä kerralla ei ollut sattunut silmään, sekä mahdollisesti koordinaatit Jupperin multikätkölle, mutta ne pitää sitten katsastaa joskus kun on vähemmän lunta.
Yöllä eksyin lukemaan fanficcia. Ääh. Jokin mielen nurkkaus yrittää yllyttää jatkamaan viimoisinta rävellystäni, joka jäi joskus kesällä täysin kesken. En tykkää ikuisesti keskeneräisiksi jääneistä ficeistä. Toisaalta, jos nyt välttämättä haluaa laittaa aikaa kirjoitteluun, olisi kiva kirjoittaa jotain, mitä ei itsekin häpeäisi ja pitäisi roskana.
Iltakävelyllä äitin kanssa löytyi sitten se Laaksolahden urheilupuiston geokätkö, joka edellisellä kerralla ei ollut sattunut silmään, sekä mahdollisesti koordinaatit Jupperin multikätkölle, mutta ne pitää sitten katsastaa joskus kun on vähemmän lunta.
Yöllä eksyin lukemaan fanficcia. Ääh. Jokin mielen nurkkaus yrittää yllyttää jatkamaan viimoisinta rävellystäni, joka jäi joskus kesällä täysin kesken. En tykkää ikuisesti keskeneräisiksi jääneistä ficeistä. Toisaalta, jos nyt välttämättä haluaa laittaa aikaa kirjoitteluun, olisi kiva kirjoittaa jotain, mitä ei itsekin häpeäisi ja pitäisi roskana.
23/02/2007
Väsypäivä
Olin päättänyt pitää kivan ja rauhaisan aamun, heräilin ilman herätystä silloin kun huvitti, keittelin kahvia sun muuta--mutta jokin vain mätti. Kun nimittäin puolilta päivin selvisin konsalle, havaitsin, että jostain ihan käsittämättömästä syystä väsytti niin älyttömästi, etten oikein kyennyt soittamaan. Yritin sitten juoda kauheasti kahvia. Kahviossa intouduin vain julistamaan perinteisen positiivista elämänfilosofiaani: "huonosti se kumminkin päättyy", tuli todettua ensin avioliitosta, sitten elämästä. Väsymys vain ei suostunut häipymään, enkä edes keksinyt sille mitään selitystä, koska olin kumminkin nukkunut ihan tarpeeksi, eikä pitäisi univelkojakaan kauheasti olla. Ihan syvältä tämmöinen. Sen vähän kun sain jotain soitettua, totesin, että Brahms on juurikin sellaisessa vaiheessa, että haluaisin soittaa sitä säestyksen kanssa, ja ajan. Semmoinen puolitoista tuntia olisi kiva. Ei vaan ole mahdollista. Saasta tätä typerää tutkintoa oikeasti. Pentele.
Hmm, ja kun sitä tutkintoa on tässä tullut jo kirottua niin monet viikot, niin laitetaans tähän nyt mainos: jos jostakin syystä joku blogiani seuraileva on 5.3. klo 12.00 Helsingissä ja kiireetön, silloin voi tulla kärsim... eikun kuuntelemaan II-resitaaliani. Ohjelmassa Virtaperkon Metsä ja uni, Janacekin Satu sekä Brahmsin sonaatti F-duuri. Ei sinne kuitenkaan ketään tule, mutta olenpa sanonut.
Soittelun yrittelyn jälkeen siirtäydyin Laaksolahteen. Siellä pääsin muun muassa vertailemaan äidin synttärikakkukokeiluja, ja sitten lähdimme iltakävelylle vilkuilemaan geokätköjä. Kolmesta etsimästämme löysimme vain yhden, toinen vain pysyi piilossaan, kolmas oli luultavimmin lumen alla. Ja illan päätteeksi käväisin Mirjan porukoiden luona kirjoittamassa vuokrasopimuksen. Nyt on sitten ihan oikeasti vanha kämppä irtisanottu ja uusi virallisesti sovittu.
Hmm, ja kun sitä tutkintoa on tässä tullut jo kirottua niin monet viikot, niin laitetaans tähän nyt mainos: jos jostakin syystä joku blogiani seuraileva on 5.3. klo 12.00 Helsingissä ja kiireetön, silloin voi tulla kärsim... eikun kuuntelemaan II-resitaaliani. Ohjelmassa Virtaperkon Metsä ja uni, Janacekin Satu sekä Brahmsin sonaatti F-duuri. Ei sinne kuitenkaan ketään tule, mutta olenpa sanonut.
Soittelun yrittelyn jälkeen siirtäydyin Laaksolahteen. Siellä pääsin muun muassa vertailemaan äidin synttärikakkukokeiluja, ja sitten lähdimme iltakävelylle vilkuilemaan geokätköjä. Kolmesta etsimästämme löysimme vain yhden, toinen vain pysyi piilossaan, kolmas oli luultavimmin lumen alla. Ja illan päätteeksi käväisin Mirjan porukoiden luona kirjoittamassa vuokrasopimuksen. Nyt on sitten ihan oikeasti vanha kämppä irtisanottu ja uusi virallisesti sovittu.
Soittoa ja kätköjä
Aamun avasivat iloluontoisesti homehtumista yrittävä kahvinkeitin sekä Hoasin huoneistoja perustarkastusta varten katsastava setä, joka soitteli ovikelloa kun olin kylpytakissa ja kämppis vielä kait nukkumassa. Onneksi setä meni pois ja tuli vasta myöhemmin takaisin.
Käväisin Kulosaaressa opettamassa, paitsi että meni säveltämiseksi se tunti. Sävelsimme hienon "sormet pyöreiksi" -laulun, jee jee. Sittenpä konsalle loppupäiväksi harjoittelemaan. Aloitin harvinaisen lahjaisasti: totesin, että onpas tuo talla kaamean kieroon mennyt, jospa vaikka suoristaisin sitä vähän. Löysäsin kieliä ja yritin vääntää, niin pum, kaatui sitten kokonaan mokoma. Iiik. Oli vähän asettelemista ja virittämistä että sain takaisin ja pelotti, että rikon jotain, mutta lopulta sain kohdalleen, ja on se nyt paljon suorempi. Selvästi vaikutti äänenväriinkin, en vaan osaa päättää, menikö parempaan vai huonompaan suuntaan. Soittelin myöskin osan ajasta "karaokena", eli yritin korvata säestysharjoitusten olemattomuutta soittamalla nauhan päälle. Ei se ihan sama asia ole, mutta kuvittelen että siitä ehkä oli jotain hyötyä.
Harjoiteltuani sen verran, etten enää kyennyt taukoilemallakaan palauttamaan keskittymistäni, laitoin sellon kaappiin ja lähdin kätkökierrokselle! Ensin kävin ostamassa välttämättömän varusteen eli taskulampun, sitten bongasin melkoisen nopsasti kaksi geokätköä Ruoholahden tienoilta ja kolmannen Rautatientorilta. Neljäs kohteeni oli Pasilan aseman kieppeillä, hitusen vaikeapääsyisellä kalliolla, johon oli jännä hiippailla yksikseen ja josta oli hienot näkymät yli ratapihan. Harmi vaan, kätkö oli jäässä ja lumessa, joten en saanut nimeäni siihen. Jännää ja siistiä oli silti. Vasta kotiinpäin kävellessäni tajusin, miten älyttömän kylmä oli. Tee ja chococappuccino/minttusuklaa-Baileys lämmittivät. Sen sijaan uusin Heroes aiheutti ahdistusta.
Käväisin Kulosaaressa opettamassa, paitsi että meni säveltämiseksi se tunti. Sävelsimme hienon "sormet pyöreiksi" -laulun, jee jee. Sittenpä konsalle loppupäiväksi harjoittelemaan. Aloitin harvinaisen lahjaisasti: totesin, että onpas tuo talla kaamean kieroon mennyt, jospa vaikka suoristaisin sitä vähän. Löysäsin kieliä ja yritin vääntää, niin pum, kaatui sitten kokonaan mokoma. Iiik. Oli vähän asettelemista ja virittämistä että sain takaisin ja pelotti, että rikon jotain, mutta lopulta sain kohdalleen, ja on se nyt paljon suorempi. Selvästi vaikutti äänenväriinkin, en vaan osaa päättää, menikö parempaan vai huonompaan suuntaan. Soittelin myöskin osan ajasta "karaokena", eli yritin korvata säestysharjoitusten olemattomuutta soittamalla nauhan päälle. Ei se ihan sama asia ole, mutta kuvittelen että siitä ehkä oli jotain hyötyä.
Harjoiteltuani sen verran, etten enää kyennyt taukoilemallakaan palauttamaan keskittymistäni, laitoin sellon kaappiin ja lähdin kätkökierrokselle! Ensin kävin ostamassa välttämättömän varusteen eli taskulampun, sitten bongasin melkoisen nopsasti kaksi geokätköä Ruoholahden tienoilta ja kolmannen Rautatientorilta. Neljäs kohteeni oli Pasilan aseman kieppeillä, hitusen vaikeapääsyisellä kalliolla, johon oli jännä hiippailla yksikseen ja josta oli hienot näkymät yli ratapihan. Harmi vaan, kätkö oli jäässä ja lumessa, joten en saanut nimeäni siihen. Jännää ja siistiä oli silti. Vasta kotiinpäin kävellessäni tajusin, miten älyttömän kylmä oli. Tee ja chococappuccino/minttusuklaa-Baileys lämmittivät. Sen sijaan uusin Heroes aiheutti ahdistusta.
21/02/2007
Ankaraa arkea
Aina on vaikeaa siirtäytyä Turusta Helsinkiin, mutta tänään se oli ihan ennätyskamalaa. Onnistuin hienosti heräämään aamulla samoihin aikoihin töihin suuntaavan Mirin kanssa, joten sain kyydin asemalle ja ehdin jo kahdeksan junaan. Kymmeneltä Helsingissä, puoli kahdeltatoista konsalla. Ehdin sitten soittaa siellä vajaan tunnin kun tajusin, että kun tänään kerta on toiseksi viimeinen säestysharjoitus ennen tutkintoa, olisi varmasti hyödyllistä äänittää se. Äänittämiseen tarvin läppärin, jonka olin tyhmänä jättänyt kotiin pikaliimattuani siitä lohjenneen kulman. Siispä pikajuoksua/julkisilla ajelua takaisin Pasilaan, kone mukaan ja takaisin konsalle. Niin se vain on, että alle tunnissa ei tuosta selviä, vaikka kuinka kiiruhtaa.
Kuten arvata saattaa, säestysharjoitus meni niin päin helvettiä kuin olla ja voi. Aikataulut hajosivat täysin sikäli, että kun en mennyt kyllin röyhkeästi vaatimaan omaa vuoroani, minulle jäi virallista harjoitusaikaa 15 minuuttia, ja pianosäestyksellinen osuus ohjelmastani kestää semmoisen 35min. Venytettiin sitten harjoitusta vähän yliajalle, mutta eihän se mihinkään riittänyt. Janacek meni periaatteessa yllättävän hyvin, mutta Brahmsista en ehtinyt soittaa kuin ekaa osaa--ja vittuperkelesaatana en osannut sitä ollenkaan. Olkoonkin, että keskittymiskykyni oli niin hukassa, että minusta tuntui, kuin en olisi koko tilanteessa ollenkaan oikeasti itse läsnä, ei siltikään pitäisi olla mahdollista tällaisen! Alku meni kahdesti poikki, sitten otin nuotin ja soitin suurimman osan ajasta siitä, vaikka olen tuota osaa jo soittanut ulkoa säestyksen kanssa varmaan kuukauden.
Säestyksen jälkeen olin hajoamispisteessä ja olisin halunnut piiloutua nurkkaan itkemään, mutta sen sijaan piti tavata Musica Nova -biisini säveltäjä, Olli Virtaperko. Ihmeesti en hajonnutkaan sitten, vaan oli kiinnostavaa ja avartavaa ja hyödyllistä katsoa, mitä säveltäjä oli milläkin merkinnöillään tarkoittanut, mitä olin tulkinnut väärin ja niin edelleen. Eikä edes yhtään pelottavaa, vaikka etukäteen juuri tämän kohtaamisen etukäteisjännittäminen oli yksi niistä jutuista, jotka tappoivat säestystreenikeskittymiseni.
Säveltäjätapaamisen jälkeen olisi ollut hyvää harjoitteluaikaa, mutta en vaan kertakaikkiaan kyennyt. Väsytti aivan järjettömästi, ja vielä oli YS-treenit edessä. Menin sitten kaiken järjen vastaisesti vilkuilemaan paria ihan ydinkeskustassa olevaa geokätköä, mutta olivat niin näkyvillä paikoilla, että vaikka uskon paikantaneeni niiden kätköpaikat, en viitsinyt ryhtyä kaivelemaan. Niin epätoivoisen väsyneeltä sitten tuntui, että ostin energiajuomaa. Sen voimin orkesteriin. En olisi niin millään jaksanut. Etenkin kun harjoiteltiin ihan samoja juttuja kuin viime viikolla, jotka eivät ole meille selloille vaikeita edes. Ihme, että pysyin hereillä treenien loppuun asti.
Kuten arvata saattaa, säestysharjoitus meni niin päin helvettiä kuin olla ja voi. Aikataulut hajosivat täysin sikäli, että kun en mennyt kyllin röyhkeästi vaatimaan omaa vuoroani, minulle jäi virallista harjoitusaikaa 15 minuuttia, ja pianosäestyksellinen osuus ohjelmastani kestää semmoisen 35min. Venytettiin sitten harjoitusta vähän yliajalle, mutta eihän se mihinkään riittänyt. Janacek meni periaatteessa yllättävän hyvin, mutta Brahmsista en ehtinyt soittaa kuin ekaa osaa--ja vittuperkelesaatana en osannut sitä ollenkaan. Olkoonkin, että keskittymiskykyni oli niin hukassa, että minusta tuntui, kuin en olisi koko tilanteessa ollenkaan oikeasti itse läsnä, ei siltikään pitäisi olla mahdollista tällaisen! Alku meni kahdesti poikki, sitten otin nuotin ja soitin suurimman osan ajasta siitä, vaikka olen tuota osaa jo soittanut ulkoa säestyksen kanssa varmaan kuukauden.
Säestyksen jälkeen olin hajoamispisteessä ja olisin halunnut piiloutua nurkkaan itkemään, mutta sen sijaan piti tavata Musica Nova -biisini säveltäjä, Olli Virtaperko. Ihmeesti en hajonnutkaan sitten, vaan oli kiinnostavaa ja avartavaa ja hyödyllistä katsoa, mitä säveltäjä oli milläkin merkinnöillään tarkoittanut, mitä olin tulkinnut väärin ja niin edelleen. Eikä edes yhtään pelottavaa, vaikka etukäteen juuri tämän kohtaamisen etukäteisjännittäminen oli yksi niistä jutuista, jotka tappoivat säestystreenikeskittymiseni.
Säveltäjätapaamisen jälkeen olisi ollut hyvää harjoitteluaikaa, mutta en vaan kertakaikkiaan kyennyt. Väsytti aivan järjettömästi, ja vielä oli YS-treenit edessä. Menin sitten kaiken järjen vastaisesti vilkuilemaan paria ihan ydinkeskustassa olevaa geokätköä, mutta olivat niin näkyvillä paikoilla, että vaikka uskon paikantaneeni niiden kätköpaikat, en viitsinyt ryhtyä kaivelemaan. Niin epätoivoisen väsyneeltä sitten tuntui, että ostin energiajuomaa. Sen voimin orkesteriin. En olisi niin millään jaksanut. Etenkin kun harjoiteltiin ihan samoja juttuja kuin viime viikolla, jotka eivät ole meille selloille vaikeita edes. Ihme, että pysyin hereillä treenien loppuun asti.
Geokätköilyä!
Ääh. Kiitos eilen luolasta vahingossa löydetyn geokätkön, tänään kulutin suurimman osan päivästä ihmettelemällä netistä kyseistä harrastusta. Kätköjähän onkin vaikka missä ja paljon enemmän kuin olisin kuvitellut! Yhtäkkiä huomaan oikeasti suunnittelevani, että joskus voisin hommata GPS-paikantimen... Hetkellisesti irroittauduin puuhasta Mirin palailtua töistä. Vaan kun illan kiipeily peruuntui kun Palatsi olikin kiinni, ja jouduin tappamaan aikaa ihmisten palaveeratessa pian alkavan uuden kaupunkipelikampanjan juttuja, jatkoin sitten setvimistä Daren ja Google Earthin kanssa.
Iltaohjelmaksi minä ja Miri lähdimmekin etsimään kätköä Palatsin tienoilta. Näinpä siis löysimme itsemme penkomasta kivenkoloja pakkasessa ja pimeässä taskulampun kanssa maanisesti hihitellen. Kivaa! Löysimme myös loppujen lopuksi kätköpurkin, mikä oli vielä kivempaa. Ja sitten äkkiä sisään lämpimään intoilemaan ja katsomaan netistä lisää kätköjä, joita voisi seuraavaksi etsiä. Helposti hölmöistä jutuista innostuvia, mekö, mitä häh?
Iltaohjelmaksi minä ja Miri lähdimmekin etsimään kätköä Palatsin tienoilta. Näinpä siis löysimme itsemme penkomasta kivenkoloja pakkasessa ja pimeässä taskulampun kanssa maanisesti hihitellen. Kivaa! Löysimme myös loppujen lopuksi kätköpurkin, mikä oli vielä kivempaa. Ja sitten äkkiä sisään lämpimään intoilemaan ja katsomaan netistä lisää kätköjä, joita voisi seuraavaksi etsiä. Helposti hölmöistä jutuista innostuvia, mekö, mitä häh?
20/02/2007
Lomaluolailua
Virallisesti hiihtolomaisena tunsin vähän lusmuksi oloni, kun sain nukkua pitkään ja lojua vaikka muut menivät töihin. Aamupäivän yritin harjoitella Mirillä. Sujui se vähäsen paremmin kuin Pasilassa soitaminen, muttei paljoa. Kaaoksen valtaama keittiö häiritsi liikaa, joten piti tietysti tiskata. Toisaalta olin liian aikaansaamaton että olisin keksinyt ruokaa, joten elelin suolapähkinöillä siihen saakka, kun Miri ilmaantui töistä. Kauppareissun jälkeen viimein päästiin väsäämään syötävää. Leivoin laskiaispullia. Enpä ole semmoistakaan tehnyt aikoihin ja enpä muista milloin olisin tehnyt ihan yksikseen, mutta jollain ihmeen tuurilla onnistui oikein mainiosti. Dare saapui myöskin syömään ja suunnittelemaan, mitä hassua puuhaa keksittäisiin.
Lopulta päätimme mennä taas luolaan. Kun Tiemuskin intoutui lähtemään mukaan, oli koossa sama seurue kuin viime kerrallakin. Suuaukko löytyi tällä kertaa saman tien, vaan onneksi ja iloksi kolossa oli vielä koluamattomia nurkkauksia. Yhdestä tutummastakin onkalosta löysimme yllättäin geokätkön, jota emme viimeksi olleet huomanneet. Vinkeään paikkaan olivat keksineet laittaa. Hienoin löydös oli kuitenkin aiemmin huomaamatta jäänyt juuri ryömimiseen riittävän korkea, mutta silmänkantamattomiin eteenpäin jatkuva ja hyvin leveä onkalo. Vau. Hitusen matala se oli että olisi voinut kovin kauas ryömiä, joten päätettiin jättää seuraavaan kertaan.
Luolasta poistuttuamme päätettiin sitten katsoa teemaan sopivasti The Descent. En vaan osaa katsoa kauhuleffoja. Ei tuntunut niin pelottavalta kuin odotin, ja muutenkin, äh. Mutta lisää luolia pitää ehdottomasti nähdä.
Lopulta päätimme mennä taas luolaan. Kun Tiemuskin intoutui lähtemään mukaan, oli koossa sama seurue kuin viime kerrallakin. Suuaukko löytyi tällä kertaa saman tien, vaan onneksi ja iloksi kolossa oli vielä koluamattomia nurkkauksia. Yhdestä tutummastakin onkalosta löysimme yllättäin geokätkön, jota emme viimeksi olleet huomanneet. Vinkeään paikkaan olivat keksineet laittaa. Hienoin löydös oli kuitenkin aiemmin huomaamatta jäänyt juuri ryömimiseen riittävän korkea, mutta silmänkantamattomiin eteenpäin jatkuva ja hyvin leveä onkalo. Vau. Hitusen matala se oli että olisi voinut kovin kauas ryömiä, joten päätettiin jättää seuraavaan kertaan.
Luolasta poistuttuamme päätettiin sitten katsoa teemaan sopivasti The Descent. En vaan osaa katsoa kauhuleffoja. Ei tuntunut niin pelottavalta kuin odotin, ja muutenkin, äh. Mutta lisää luolia pitää ehdottomasti nähdä.
18/02/2007
Turku - Tampere - Turku
Lauantaina aamupäivästä ilahdutin Mirin naapureita soittelulla. Tarkoitus oli lähteä jossakin vaiheessa Tamperetta kohti, ja kohtalaisen ajoissa päästiinkin liikkeelle ja poimittiin Tiemus kyytiin, mutta sitten keksittiinkin matkan varrella kovasti kaikkia jänniä nähtävyyksiä, jotka piti katsoa, kuten jättiläiskorvapuusti. Tampereelle ehdittiin niin myöhään, että kun Tiemus oli heitetty kyydistä, alunperin suunniteltu avantopaikka oli juuri menossa kiinni. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun avantoihmeet ilmoittivat, että olisi joku toinenkin avantoilupaikka, joten kylmään veteen mentiin silti. Se oli vähän kamalampaa kuin muistin, mutta hengissä selvittiin ja viimein päästiin syömään.
Muu illan ohjelma oli Mirin tamperelaisten tuttujen näkemistä, ja sitten mentiin baariin. Hellä oli ihan vinkee paikka, mutta minä vaan en sovi yhteen baarien kanssa. Enkä biletyksen kanssa ylipäänsäkään, näköjään. Typeräksi angstaamiseksi meni. Taas. Sitten ärsytti ja hävetti ja ääh. Pitäisi vaan pysyä kotona ja/tai keskittyä olemaan tylsä ja virallinen.
Sunnuntaina ei ollut krapulaa, vain häpeä ja tarve pyydellä anteeksi. En ihan osannut sitäkään. Kaikesta huolimatta selvisimme Mirin ja mukaan liittyneen Villen kanssa kiipeilypaikkaan. Sielläpä sitten ilmoittivatkin, että on yksityistilaisuus, joten jouduimme odottelemaan pari tuntia. Onneksi kassatäti tarjosi kahvia. Kiipeily tuntui sujuvammalta kuin perjantaina. Omaa kiipimistä tärkeämpää ja hyödyllisempää tässä reissussa kuitenkin oli se, että näköjään selvisin varmistus-asenneongelmistani. Kokeilin Mirin varmistamista niin ID:llä (josta en pitänyt), grigrillä ilman ankkurointia (joka ei ollut mikään ongelma) kuin ATC:lläkin, ja päätin että oikeastaan oikeasti pidän eniten viimeksimainitusta. Jee. Kiipimän ja saunan jälkeen oli taasen kauhea nälkä, joten äkkiä syömään, ja sitten kohti Turkua. Uskalsin jopa ajaa pätkän, vaikka olikin ihan pimeää. Matka taisi kestää kohtalaisen pitkään hitaan ajeluni takia, vaikkei tällä kertaa poikettukaan ihmettelemään nähtävyyksiä.
Muu illan ohjelma oli Mirin tamperelaisten tuttujen näkemistä, ja sitten mentiin baariin. Hellä oli ihan vinkee paikka, mutta minä vaan en sovi yhteen baarien kanssa. Enkä biletyksen kanssa ylipäänsäkään, näköjään. Typeräksi angstaamiseksi meni. Taas. Sitten ärsytti ja hävetti ja ääh. Pitäisi vaan pysyä kotona ja/tai keskittyä olemaan tylsä ja virallinen.
Sunnuntaina ei ollut krapulaa, vain häpeä ja tarve pyydellä anteeksi. En ihan osannut sitäkään. Kaikesta huolimatta selvisimme Mirin ja mukaan liittyneen Villen kanssa kiipeilypaikkaan. Sielläpä sitten ilmoittivatkin, että on yksityistilaisuus, joten jouduimme odottelemaan pari tuntia. Onneksi kassatäti tarjosi kahvia. Kiipeily tuntui sujuvammalta kuin perjantaina. Omaa kiipimistä tärkeämpää ja hyödyllisempää tässä reissussa kuitenkin oli se, että näköjään selvisin varmistus-asenneongelmistani. Kokeilin Mirin varmistamista niin ID:llä (josta en pitänyt), grigrillä ilman ankkurointia (joka ei ollut mikään ongelma) kuin ATC:lläkin, ja päätin että oikeastaan oikeasti pidän eniten viimeksimainitusta. Jee. Kiipimän ja saunan jälkeen oli taasen kauhea nälkä, joten äkkiä syömään, ja sitten kohti Turkua. Uskalsin jopa ajaa pätkän, vaikka olikin ihan pimeää. Matka taisi kestää kohtalaisen pitkään hitaan ajeluni takia, vaikkei tällä kertaa poikettukaan ihmettelemään nähtävyyksiä.
16/02/2007
Tanssia, tyhmää soittoa ja Turku
Aloitin aamuni kuin joskus vuosia sitten aina tein: raahauduin aamulla Tapiolan koululle/lukiolle. Oli aikas nostalgisen tuntuista. En tosin pahemmin törmäillyt siellä mihinkään vanhoihin opettajiin tai muihin tuttuihin. Sentään bongasin Joen, jonka vanhoja tansseja sinne menin ihastelemaan. Hip. Olivat kyllä ihanat, jotenkin ihan yllätyin itsekin siitä miten innostunut ja toisaalta liikuttunut olin katsellessani. Voooooi.
Tanssien jälkeenkään en ehtinyt vanhalla koululla pyöriä, kun piti kipaista konsalle pikkolosellotunnille. Se oli taas kurja. Jos opettaja viime viikolla nimenomaan sanoi, että soita tästä minulle eka sivu hitaasti ulkoa, minusta on todella inhottavaa, ettei tästä pidetäkään kiinni. Olisin sen ekan sivun osannut hyvin, mutten sitten soittanut sitä kuin kertaalleen, koska sen sivun loppuun päästyäni ope sanoikin, että soita vaan eteenpäin--enkä ollut katsonut sitä ollenkaan edemmäs. Sitten ärsytti kun en osannut, ja toisaalta tuntui niin epäreilulta, kun en tietenkään osannut, kun se oli sanonut ettei tarvi harjoitella sen enempää... ärh.
Ihqujen tanzujen ja tyhmän soittotunnin jälkeen alkoi viikonloppu: junaan ja Turkuun. Totuttuun tapaan siellä saman tien seinälle. Edellisestä kiipimästäni oli ties kuinka monta viikkoa, ja aluksi tuntuikin harvinaisen kömpelöltä touhulta. Hiljakseen kumminkin jotain ehkä palautui mieleen, tai ainakin alkoi tuntua kivemmalta. Jee. Jospas vain ehtisi kiivetä vähän useammin. Kiipimisen jälkeen tietty syömään ja kahville, ja sitten Mirille hyppimään tanssimatolla, möllöttämään ja hysterisoimaan.
Tanssien jälkeenkään en ehtinyt vanhalla koululla pyöriä, kun piti kipaista konsalle pikkolosellotunnille. Se oli taas kurja. Jos opettaja viime viikolla nimenomaan sanoi, että soita tästä minulle eka sivu hitaasti ulkoa, minusta on todella inhottavaa, ettei tästä pidetäkään kiinni. Olisin sen ekan sivun osannut hyvin, mutten sitten soittanut sitä kuin kertaalleen, koska sen sivun loppuun päästyäni ope sanoikin, että soita vaan eteenpäin--enkä ollut katsonut sitä ollenkaan edemmäs. Sitten ärsytti kun en osannut, ja toisaalta tuntui niin epäreilulta, kun en tietenkään osannut, kun se oli sanonut ettei tarvi harjoitella sen enempää... ärh.
Ihqujen tanzujen ja tyhmän soittotunnin jälkeen alkoi viikonloppu: junaan ja Turkuun. Totuttuun tapaan siellä saman tien seinälle. Edellisestä kiipimästäni oli ties kuinka monta viikkoa, ja aluksi tuntuikin harvinaisen kömpelöltä touhulta. Hiljakseen kumminkin jotain ehkä palautui mieleen, tai ainakin alkoi tuntua kivemmalta. Jee. Jospas vain ehtisi kiivetä vähän useammin. Kiipimisen jälkeen tietty syömään ja kahville, ja sitten Mirille hyppimään tanssimatolla, möllöttämään ja hysterisoimaan.
15/02/2007
Kammermusikkonzert
Kun aamupäivä olisi ollut tyhjä ja hyvää aikaa harjoittelulle, tietenkin nukuin pommiin. Näin varsin hämärää unta, jossa matkailtiin autolla jossain Algeriassa, mukana niin turkulaisia kuin Stadian opettajiakin, joiden kanssa muun muassa todistimme liikenneonnettomuutta, joka roiski tien liukkaaksi verestä pitemmältä matkalta, sekä hämärästi käyttäytyviä poliiseja, ja lopuksi ravintolassa jotain paikallista rituaalinäytelmää, joka muuttui liukuvasti larpiksi, jossa oli mukana myöskin YSläisiä. Höö.
Viimein konsalle asti selvittyäni törmäsin juuri pianotutkinnosta selvinneeseen Heleniin, jotenka piti mennä syömään seuraksi. Ehdin loppujen lopuksi harjoitella vajaan tunnin pikkoloselloa ja saman verran modernia. Ei riitä mihinkään tuommoinen. Ei kuitenkaan voinut enempää, kun oli Suaven saliharjoitus. Paria tuntia, harjoittelua, sellotuntia ja kahviossa lojumista myöhemmin olikin sitten illan konsertin aika.
Suave esitti Aikamme Kamarimusiikkia -viikon konsertissa Tötterströmin 2. jousikvarteton. Aika vinkee biisi, etenkin kun viimeinen osa on "Alla Tarantella", jee. Ärsyttävästi minua ei koko keikka oikeastaan jännittänyt yhtään, ennemminkin vain oli epämääräisen keskittymiskyvytön ja sähläävä meininki. Ensimmäinen osa meni melkein kokonaan ihmetellessä, että häh, nyt me muka ollaan tässä lavalla ja esiinnytään. Toisen osan tangoilun jälkeen sentään sain kolmannen osan keskittyneet ja hiljaiset ja hitaat asiat soitettua juuri sellaisina, mikä on minulta aina huima saavutus. Loppuun asti siis selvittiin eikä eksytty matkalla. Nyt kvartetti jäänee tauolle ainakin siksi aikaa, kunnes saan selville, sopiiko kiireisen metrojunankuljettajaopiskelijan päiviini myös kamarimusiikkia.
Keikan jälkeen mentiin yksille (tai no, muut ehkä useammillekin) istumaan, mutta suuntasin kohtalaisen ajoissa pois, kun vielä piti tehdä läksyjä sun muuta.
Viimein konsalle asti selvittyäni törmäsin juuri pianotutkinnosta selvinneeseen Heleniin, jotenka piti mennä syömään seuraksi. Ehdin loppujen lopuksi harjoitella vajaan tunnin pikkoloselloa ja saman verran modernia. Ei riitä mihinkään tuommoinen. Ei kuitenkaan voinut enempää, kun oli Suaven saliharjoitus. Paria tuntia, harjoittelua, sellotuntia ja kahviossa lojumista myöhemmin olikin sitten illan konsertin aika.
Suave esitti Aikamme Kamarimusiikkia -viikon konsertissa Tötterströmin 2. jousikvarteton. Aika vinkee biisi, etenkin kun viimeinen osa on "Alla Tarantella", jee. Ärsyttävästi minua ei koko keikka oikeastaan jännittänyt yhtään, ennemminkin vain oli epämääräisen keskittymiskyvytön ja sähläävä meininki. Ensimmäinen osa meni melkein kokonaan ihmetellessä, että häh, nyt me muka ollaan tässä lavalla ja esiinnytään. Toisen osan tangoilun jälkeen sentään sain kolmannen osan keskittyneet ja hiljaiset ja hitaat asiat soitettua juuri sellaisina, mikä on minulta aina huima saavutus. Loppuun asti siis selvittiin eikä eksytty matkalla. Nyt kvartetti jäänee tauolle ainakin siksi aikaa, kunnes saan selville, sopiiko kiireisen metrojunankuljettajaopiskelijan päiviini myös kamarimusiikkia.
Keikan jälkeen mentiin yksille (tai no, muut ehkä useammillekin) istumaan, mutta suuntasin kohtalaisen ajoissa pois, kun vielä piti tehdä läksyjä sun muuta.
14/02/2007
Sitä samaa selloa
Sainpa vihoviimein itseni potkittua tapaamaan opinnäytetyöni ohjaajaa ja ihmettelemään, mikä ihme opinnäyte ja mistä mä semmoisen teen. Tuli paljon ideoita, mutta ei yhtään selkeitä ja varmoja, joten pitäisi kauheasti miettiä ja pähkäillä ja pohtia, että mitä. Kyseessä siis on Stadian kirjallinen päättötyö, joka voi käytännössä käsitellä melkein mitä vaan mikä jotenkin liittyy soitonopetukseen. Aihe on toistaiseksi "jotain soittotuntikielestä", mikä ei ole mikään aihe. Mutta ehkä se tästä lähtee. On vähän pakkokin, muuten en valmistu.
Muu aamupäivä meni harjoittelemisen yrittämiseen, kuten tavallista. Aikaa soittamiselle kyllä olisi, mutta keskittymiskyky on nolla. Soitan kaksi tahtia, totean, etten yhtään ajatellut, mitä soitin, soitan samat kaksi tahtia uusiksi enkä vieläkään ajattele... Sitä sitten monta tuntia. Sitten vituttaa. Tämä on sitä päänsäseinäänhakkaamisharjoittelua. Löysin jonkunmoisen järjen soittooni vasta viimeiseksi puoleksi tunniksi, sitten piti mennä Suaven treeneihin.
Väliin parin tunnin kahvi- & laskiaispullatauko, ja sitten tietystikin päivän lopuksi YSsää. On joitain asioita, mistä ärsyynnyn pikavauhtia, ja yksi niistä on se, kun ihmiset laahaavat orkesterissa soiteltaessa. Ei saa soittaa liian hitaasti. Liian nopeasti tietenkin saa. Oikeastihan molemmat on aivan yhtä pahoja virheitä, hihii. (Muita ärsyynnyttäviä asioita ovat mm. ruuhkaratikat joissa ei pääse istumaan sekä se, jos joku tulee koputtelemaan harjoituskopin ovea jostain tyhmästä syystä ja keskeyttää harjoitteluni. Instant-räyh.)
Muu aamupäivä meni harjoittelemisen yrittämiseen, kuten tavallista. Aikaa soittamiselle kyllä olisi, mutta keskittymiskyky on nolla. Soitan kaksi tahtia, totean, etten yhtään ajatellut, mitä soitin, soitan samat kaksi tahtia uusiksi enkä vieläkään ajattele... Sitä sitten monta tuntia. Sitten vituttaa. Tämä on sitä päänsäseinäänhakkaamisharjoittelua. Löysin jonkunmoisen järjen soittooni vasta viimeiseksi puoleksi tunniksi, sitten piti mennä Suaven treeneihin.
Väliin parin tunnin kahvi- & laskiaispullatauko, ja sitten tietystikin päivän lopuksi YSsää. On joitain asioita, mistä ärsyynnyn pikavauhtia, ja yksi niistä on se, kun ihmiset laahaavat orkesterissa soiteltaessa. Ei saa soittaa liian hitaasti. Liian nopeasti tietenkin saa. Oikeastihan molemmat on aivan yhtä pahoja virheitä, hihii. (Muita ärsyynnyttäviä asioita ovat mm. ruuhkaratikat joissa ei pääse istumaan sekä se, jos joku tulee koputtelemaan harjoituskopin ovea jostain tyhmästä syystä ja keskeyttää harjoitteluni. Instant-räyh.)
13/02/2007
Haaaaarghjoittelua ja metrovaattei
Heräsin hurjan aikaisin että ehtisin asioita ja sitten kämmäsin jumittamalla nettiin ihmettelemään opintotuki- ja verojuttuja, jotka vaan eivät avaudu minulle, ja sen jälkeen myöhästyin bussista, kun en tajunnut, mille niistä noin kolmesta Pasilan aseman ympäristön bussipysäkistä pitäis mennä. Löysin sentään perille sovitelemaan työvaatteita. Hii. Jotenkin sitä tuntui taas hitusen todemmalta metrokurssin lähestyvä aloitus, kun kokeili kuskin asustusta. Ja musta vaan on niin vinkeetä että työasuuni kuuluu solmio. :-P
Ylläripylläri, seuraavaksi suuntasin konsalle harjoittelemaan. Harjoittelu tökki, kun oli kamala nälkä, joten menin lounaalle heti kun sitä oli. Harjoittelu tökki lounaan jälkeenkin, koska sain puhelun, josta sain hyvin huonon omantunnon. Olin nimittäin vähänniinku luvannut mennä soittamaan Kätketyt kasvot -larppiin, mutta kun ei siitä hetkeen ollut kuulunut, ajattelin, että noh, jos minua ei vaikka kaivatakaan sinne. Olisipas kaivattukin, mutta pentele, minä olen nyt menossa Turkuun. Piste. Sanoin siis, etten tule tuonne. Olen viimein oppinut sanomaan "ei" kaikennäköisiin keikkapyyntöihin sun muihin tämmöisiin soittojuttuihin. Vielä kun oppisin elämään sen kanssa.
Iltapäivän aikatauluputkessa oli oma soittotunti, kvartettitreenit ja kaksi oppilasta, joista jälkimmäinen Kulosaaressa. Kyllä taas väsytti kun viimein pääsin kotia.
Ylläripylläri, seuraavaksi suuntasin konsalle harjoittelemaan. Harjoittelu tökki, kun oli kamala nälkä, joten menin lounaalle heti kun sitä oli. Harjoittelu tökki lounaan jälkeenkin, koska sain puhelun, josta sain hyvin huonon omantunnon. Olin nimittäin vähänniinku luvannut mennä soittamaan Kätketyt kasvot -larppiin, mutta kun ei siitä hetkeen ollut kuulunut, ajattelin, että noh, jos minua ei vaikka kaivatakaan sinne. Olisipas kaivattukin, mutta pentele, minä olen nyt menossa Turkuun. Piste. Sanoin siis, etten tule tuonne. Olen viimein oppinut sanomaan "ei" kaikennäköisiin keikkapyyntöihin sun muihin tämmöisiin soittojuttuihin. Vielä kun oppisin elämään sen kanssa.
Iltapäivän aikatauluputkessa oli oma soittotunti, kvartettitreenit ja kaksi oppilasta, joista jälkimmäinen Kulosaaressa. Kyllä taas väsytti kun viimein pääsin kotia.
12/02/2007
Koppikoomausta
Humppakeikan valvominen ilmeisesti häiritsi edelleen, koska en meinannut saada niin millään unta. Tai sitten se vaan oli tätä tavallista "päässäni pyörii liikaa asioita, liika tekemättömiä juttuja, ahdistus, angst" -juttua, mikä usein estää uinumasta. Blääh. En vaan osaa nukkua, piste, ja yritän sitten syyttää siitä olosuhteita, vaikka oikeasti niissä ei olisi mitään vikaa. Nukahdin niin älyttömän myöhään, että hyvät suunnitelmat aikaisesta heräämisestä ja harjoittelemisesta jäivät haaveiksi, ja oikeasti olin koululla vasta kymmenen jälkeen.
Koko päivä menikin sitten epämääräisessä koomassa zombeillen, ei auttanut edes normaalia paljon reippaampi kahvinkulutus. Vaan tästä huolimatta taisin istua suurimman osan päivästä harjoituskopissa ja sain monta tuntia soiteltua. Tehokkuus ja keskittyneisyys vaihteli oikein hyvästä olemattomaan.
Sellomuksuilla oli tänään konsertintapainen, mutta ryhmästämme puuttui puolet, muun muassa oma oppilaani. Oli kuitenkin aivan yllättävän paljon väkeä, erinäisiä vierailevia lapsosia esiintymässäkin ja kaikkea, mikä oli ihan jännää. Vielä lapsosten jälkeen soitin hetkisen pikkoloselloa ennenkuin viimein valuin kotiin.
Puolitajuttoman mutta ahkeran soittoharjoittelun sivutoimena leikin kännykällä. Se alkaa jo olla kohtalainen läppärin hätäkorvike: onnettoman sonierkkisonin sisäänrakentaman nettiselaimen tilalle löytyi toimivampi Opera Mini, sitten on MidpSSH että voi irssiä käytellä, ja kun kyllästyy sen kömpelöyteen, voi vaihtaa luontevammin kännyn näppäimillä toimivaan jmIrc:iin. Hii. Saapi nähdä, kuinka valtaviksi saan puhelinlaskuni... Ne ovatkin olleet perinteisesti hyvin pieniä, kun en oikeastaan ikinä soita kenellekään.
Koko päivä menikin sitten epämääräisessä koomassa zombeillen, ei auttanut edes normaalia paljon reippaampi kahvinkulutus. Vaan tästä huolimatta taisin istua suurimman osan päivästä harjoituskopissa ja sain monta tuntia soiteltua. Tehokkuus ja keskittyneisyys vaihteli oikein hyvästä olemattomaan.
Sellomuksuilla oli tänään konsertintapainen, mutta ryhmästämme puuttui puolet, muun muassa oma oppilaani. Oli kuitenkin aivan yllättävän paljon väkeä, erinäisiä vierailevia lapsosia esiintymässäkin ja kaikkea, mikä oli ihan jännää. Vielä lapsosten jälkeen soitin hetkisen pikkoloselloa ennenkuin viimein valuin kotiin.
Puolitajuttoman mutta ahkeran soittoharjoittelun sivutoimena leikin kännykällä. Se alkaa jo olla kohtalainen läppärin hätäkorvike: onnettoman sonierkkisonin sisäänrakentaman nettiselaimen tilalle löytyi toimivampi Opera Mini, sitten on MidpSSH että voi irssiä käytellä, ja kun kyllästyy sen kömpelöyteen, voi vaihtaa luontevammin kännyn näppäimillä toimivaan jmIrc:iin. Hii. Saapi nähdä, kuinka valtaviksi saan puhelinlaskuni... Ne ovatkin olleet perinteisesti hyvin pieniä, kun en oikeastaan ikinä soita kenellekään.
11/02/2007
Aikaansaamatonta
Vaihteeksi unessa ei ollut mitään etäisestikään larp-sävytteistä, eikä myöskään huvipuistoja, joita on myöskin viime aikoina näkynyt. Sen sijaan olin menossa jollain valtamerilaivalla Jenkkeihin, matkakumppaneina ainakin Mirja pikkusiskoineen ja Helen. Jossain vaiheessa ennen satamaa käytiin uimassa laivan ympäristössä, mikä oli aika jännittävää. Maissa puolestaan ihmeteltiin paikallisia metroja, jotka olivat paljon hienompia kuin täällä. Senpä siitä saa kun googlaa iltansa hylättyjä metrotunneleita/asemia, joita muualta maailmasta löytyy, siiiiiistiä.
En niin tykkää yhtään, mutta se vaan on niin, että kotona ei kertakaikkiaan kykene harjoittelemaan yhtä tehokkaasti ja keskittyen kuin muualla. Tänään asiaa ei kyllä ainakaan auttanut se, että yön humppakeikasta toipuakseni nukuin kamalan pitkään ja silti olin ihan zombi suurimman osan päivästä. Harjoittelemista vältellessäni sain tosin siivoiltua ihan pikkuisen, tai lähinnä järjesteltyä tavaroita. Vähän niinkuin "hei, kohta mä muutan!" -hengessä. Koska niin se vaan on, että jos jotain ei ihmeitä tapahdu, niin viimeistä huhtikuussa olen olemassa Perkkaalla, en Pasilassa. Ihan yksikseen. Jee.
Iltasella käväisin Laaksolahdessa saunassa ja ihmettelemässä täysi-ikäistynyttä pikkuveljeä ja sen semmoista.
En niin tykkää yhtään, mutta se vaan on niin, että kotona ei kertakaikkiaan kykene harjoittelemaan yhtä tehokkaasti ja keskittyen kuin muualla. Tänään asiaa ei kyllä ainakaan auttanut se, että yön humppakeikasta toipuakseni nukuin kamalan pitkään ja silti olin ihan zombi suurimman osan päivästä. Harjoittelemista vältellessäni sain tosin siivoiltua ihan pikkuisen, tai lähinnä järjesteltyä tavaroita. Vähän niinkuin "hei, kohta mä muutan!" -hengessä. Koska niin se vaan on, että jos jotain ei ihmeitä tapahdu, niin viimeistä huhtikuussa olen olemassa Perkkaalla, en Pasilassa. Ihan yksikseen. Jee.
Iltasella käväisin Laaksolahdessa saunassa ja ihmettelemässä täysi-ikäistynyttä pikkuveljeä ja sen semmoista.
Humppaaargh
Nukuttuani vähän turhan pitkään olin harvinaisen järkevä ja päätin lähteä konsalle harjoittelemaan. Soittelo sujuikin siellä ihan harvinaisen hyvin, ja oikeasti noudatin barokkiopen ohjeita, ja soitin hitaasti. Brahmsia tosin, enkä Bachin sarjaa, joka on pikkololäksynä. Ehkä siinä höpinässä motorisesta muistista oli jotakin pohjaa, koska yllättäen huomasin, että nopea osa, jonka muka osaan parhaiten, pakeni muistista kummasti kun sitä soitti hyyyyvin hiiitaaaasti. Eikä se edes ollut hirveän tylsää.
Ikävä kyllä konsa menee lauantaisin jo viideltä kiinni, niin sitten piti siirtyä kotiin, missä en tietenkään enää saanut soitettua. Lähinnä sitten ihmettelin älytöntä cd-läjää, joka taas vaihteeksi tarttui kotimatkalla kirjastosta mukaan.
Yhdeksän jälkeen suuntasin YSSO-keikalle. Keikka alkoi ruokailulla tilaajien laskuun Manalassa, mikä oli tosi jees, ja onneksi saatiin kahviakin. Sitten siirryttiin Vanhalle odottelemaan. Siellä siis oli Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan satavuotisjuhlat jotka vaikuttivat melkoisen hauskoilta bileiltä. Niin hauskoilta jopa, että olivat melkoisesti myöhässä. Soiton piti alkaa noin 00:10. Kun oikeasti viimein pääsimme aloittamaan, kello oli 01:40. Aloitimme soittamalla poloneesin. Se kesti 25 minuuttia. Argh näitä humppakeikkoja.
Keikalta kotiin ja taksijonoon päästiin sitten joskus puoli kolme, kolmen aikoihin kotona, enkä edes osannut vielä silloinkaan mennä heti nukkumaan. Gläh.
Ikävä kyllä konsa menee lauantaisin jo viideltä kiinni, niin sitten piti siirtyä kotiin, missä en tietenkään enää saanut soitettua. Lähinnä sitten ihmettelin älytöntä cd-läjää, joka taas vaihteeksi tarttui kotimatkalla kirjastosta mukaan.
Yhdeksän jälkeen suuntasin YSSO-keikalle. Keikka alkoi ruokailulla tilaajien laskuun Manalassa, mikä oli tosi jees, ja onneksi saatiin kahviakin. Sitten siirryttiin Vanhalle odottelemaan. Siellä siis oli Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan satavuotisjuhlat jotka vaikuttivat melkoisen hauskoilta bileiltä. Niin hauskoilta jopa, että olivat melkoisesti myöhässä. Soiton piti alkaa noin 00:10. Kun oikeasti viimein pääsimme aloittamaan, kello oli 01:40. Aloitimme soittamalla poloneesin. Se kesti 25 minuuttia. Argh näitä humppakeikkoja.
Keikalta kotiin ja taksijonoon päästiin sitten joskus puoli kolme, kolmen aikoihin kotona, enkä edes osannut vielä silloinkaan mennä heti nukkumaan. Gläh.
09/02/2007
Iltaa kohti selkiintyvää
Sain viimein yöllä rähmättyä hahmon valmiiksi, vaikka siitä tulikin epämääräinen sörsseli vähän kaikkea. Ja tietysti valvoin taas liian myöhään, ja nukuin aamulla liian pitkään. Liian pitkään ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, vaan olin kait varsin väsynyt, kun otin ja hajosin pikkolosellotuntiini täysin. Kävimme syvällisen keskustelua siitä, mihin muistiin ulkoaopittavat asiat menevät, missä lähinnä opettaja oli täysin sitä mieltä, että minä opin kappaleet motoriseen muistiin, vain ja ainoastaan, ja sen takia en koskaan tavallaan osaa niitä kunnolla. En oikeasti kykene allekirjoittamaan tuollaista, minusta on pöllö väite että voisi osata puolituntisen teoksen vain ja pelkästään motorisesti, mutta enpä minä tämmöisistä paljoa oikeasti tiedä. Sitä paitsi, siinä tilanteessa en oikeasti miettinyt mitään tuollaista, en oikeastaan kyennyt ajattelemaan kuin sitä, että taas selvisi asia, jonka olen tehnyt iät ja ajat aina ihan väärin, olen huono, olen väärässä, olen ihan paska. Hieno asenne, auttaa aina ihan hirveästi.
Pilattuani tuolla aamupäiväni menin kotia ja ajattelin harjoittelevani jotain, mutta enpä paljoa taaskaan saanut aikaan.
Illaksi Mirjalle tynkä-AOK-tapaamiseen, paikalle kun ehdimme emännän lisäksi vain minä ja Helen. Ei se mitään, oli silti mukavaa. Saunottiin, syötiin kolmisteen hirveällä vauhdilla ilmeisesti kai neljän hengen satsi fondueta ja päälle Pätkis-kakkua, ja katseltiin Mirjan Uuden-Seelannin matkakuvia. Niissä oli aivan mielettömiä maisemia. Äääh, olisi kyllä niin ihanaa lähteä johonkin ulkomaille. Siitä on kovin kauan kun olen käynyt missään Viroa tai Ruotsia kauempana. Vaan meninpä juuri perumaan senkin Stadian bändin Saksan-keikan mikä olisi ollut tiedossa, koska ajattelin, että ehei, en voi, pitää ehtiä ajelemaan metroa.
Pilattuani tuolla aamupäiväni menin kotia ja ajattelin harjoittelevani jotain, mutta enpä paljoa taaskaan saanut aikaan.
Illaksi Mirjalle tynkä-AOK-tapaamiseen, paikalle kun ehdimme emännän lisäksi vain minä ja Helen. Ei se mitään, oli silti mukavaa. Saunottiin, syötiin kolmisteen hirveällä vauhdilla ilmeisesti kai neljän hengen satsi fondueta ja päälle Pätkis-kakkua, ja katseltiin Mirjan Uuden-Seelannin matkakuvia. Niissä oli aivan mielettömiä maisemia. Äääh, olisi kyllä niin ihanaa lähteä johonkin ulkomaille. Siitä on kovin kauan kun olen käynyt missään Viroa tai Ruotsia kauempana. Vaan meninpä juuri perumaan senkin Stadian bändin Saksan-keikan mikä olisi ollut tiedossa, koska ajattelin, että ehei, en voi, pitää ehtiä ajelemaan metroa.
08/02/2007
Soittoilua
Nukuin ihan liian pitkään valvottuani sitä mokomaa ärsyttävää kampanjahahmoa kirjoitellen. Ei tule valmista. Kumpikaan kahdesta edellisestä kaupunkipelihahmostani ei ollut puoliksikaan näin ongelmainen. Tietenkin näin sitten larppiunta. Taas. Taisipa olla kolmas yö putkeen. Pelasin taas Siniä, mutta vietin suuren osan ajasta ihan tosielämän äitini seurassa, istuimme pitkän aikaa aamiaisella McDonaldsilla, ja törmäilin läjään vanhoja musaopistotuttuja. Hämärää.
Lopulta sain raahattua itseni konsalle, ja oli taasen melkoisen tyypillinen mukamas-muusikko-opiskelupäivä: aamusta harjoittelua, sitten pediryhmispalaveri, lisää harjoitteluntapaista, soittotunti, pikkoloselloharjoittelua, kvartettitreenit. Kotiin yhdeksän jälkeen. Ja silti tuntuu, etten saanut mitään aikaan. Harjoittelukeskittymistä kyllä vähän häiritsikin se, että ohessa aina välillä askartelin nettisivua, kun semmoinen oli kieliteknologian kotiläksy.
Lopulta sain raahattua itseni konsalle, ja oli taasen melkoisen tyypillinen mukamas-muusikko-opiskelupäivä: aamusta harjoittelua, sitten pediryhmispalaveri, lisää harjoitteluntapaista, soittotunti, pikkoloselloharjoittelua, kvartettitreenit. Kotiin yhdeksän jälkeen. Ja silti tuntuu, etten saanut mitään aikaan. Harjoittelukeskittymistä kyllä vähän häiritsikin se, että ohessa aina välillä askartelin nettisivua, kun semmoinen oli kieliteknologian kotiläksy.
07/02/2007
Edestakas
Tänään piti olla varsin rauhaisa ja tyhjä päivä, jolloin ehtisi harjoitella paljon. Aamusta totesinkin, että kun ei ole kiire ja en jaksa herätä, voisin nukkua ja mennä vähän myöhemmin konsalle. Tietysti sitten näin unta, missä olin kvartettitreeneistä älyttömästi myöhässä. Sitten sain puhelun metrotyypiltä ja tekstarin Tapanilta, ja yhtäkkiä päivästä tulikin perinteistä edes-takas-juoksentelua.
Konsalle kvartettitreeneihin, ihan ajoissakin vielä. Sitten sieltä metrovarikolle viemään viimeinen paperi, mikä vielä puuttui. Olen nyt sitten ihan oikeasti menossa metrojunankuljettajakurssille. Huu. Sain lukujärjestyksenkin, eikä se ehkä ole ihan niin paha kuin pelkäsin. Yhden soittokeikan joudun tosin delegoimaan jollekin muulle. Metrovarikolta kipin kapin takaisin konsalle säestysharjoituksiin, jotka olivat, noh, on sitä pahempaakin soopaa tullut soitettua, mutta olisi se kiva osata vähän enemmän niin ei ahdistaisi se tutkinto niin paljon.
Sitten oli sentään sen verta väliä, että ehdin hipsiä kotiin, syömään, ja mikä tärkeämpää, vaihtamaan puhelimeen SIM-kortin. Liittymäni nimittäin vaihtui tänään, ja olin sen autuaasti unohtanut, minkä takia olin suuren osan päivästä ilman kännykkää mihin voisi soittaa, iik.
Illalla tietystikin YS. Sellosektiosta puuttui puolet, mutta eipä se menoa haitannut.
Konsalle kvartettitreeneihin, ihan ajoissakin vielä. Sitten sieltä metrovarikolle viemään viimeinen paperi, mikä vielä puuttui. Olen nyt sitten ihan oikeasti menossa metrojunankuljettajakurssille. Huu. Sain lukujärjestyksenkin, eikä se ehkä ole ihan niin paha kuin pelkäsin. Yhden soittokeikan joudun tosin delegoimaan jollekin muulle. Metrovarikolta kipin kapin takaisin konsalle säestysharjoituksiin, jotka olivat, noh, on sitä pahempaakin soopaa tullut soitettua, mutta olisi se kiva osata vähän enemmän niin ei ahdistaisi se tutkinto niin paljon.
Sitten oli sentään sen verta väliä, että ehdin hipsiä kotiin, syömään, ja mikä tärkeämpää, vaihtamaan puhelimeen SIM-kortin. Liittymäni nimittäin vaihtui tänään, ja olin sen autuaasti unohtanut, minkä takia olin suuren osan päivästä ilman kännykkää mihin voisi soittaa, iik.
Illalla tietystikin YS. Sellosektiosta puuttui puolet, mutta eipä se menoa haitannut.
06/02/2007
Taidottomuustai
Tänään oli soittotunti, ja niinhän se lusmuilu kostautuu, että en sitten osannut soittaa. Yritin kyllä harjoitella ennen tuntia, mutta ei se vaan ottanut sujuakseen. Myöskin ne pari tuntia, jotka soittotunnin jälkeen vietin harjoituskopissa, tuntuivat kovasti pään hakkaamiselta seinään. Yhyy, yääh, en osaa, en ala. Eilisen nihkeät tunnelmatkin roikkuivat kovin painavina niskassa edelleen.
Päivä kääntyi paremmaksi joskus niihin aikoihin, kun tajusin, että on olemassa hiihtoloma, ja että ilmeisesti sen kohdalla kalenterissani oikeasti on tyhjempää. Jee. Oppilaani oli myöskin hilpeä, ja saimmepas jotain soiteltuakin.
Illalla kotosalla kokeilin vielä, olisiko mitään järkeä ja pointtia äänittää omaa soittoaan, kun ainoana välineenä on läppäri ja sen sisäänrakennettu mikki. Yllättäen äänenlaatu ei ollutkaan järkyttävän kelvoton. Kyllä siitä erottaa väärät ja falskit äänet, huonot jousenvaihdot ja muut hirveydet. Tämäpäs voisikin olla harjoittelun kannalta hyvä juttu.
Päivä kääntyi paremmaksi joskus niihin aikoihin, kun tajusin, että on olemassa hiihtoloma, ja että ilmeisesti sen kohdalla kalenterissani oikeasti on tyhjempää. Jee. Oppilaani oli myöskin hilpeä, ja saimmepas jotain soiteltuakin.
Illalla kotosalla kokeilin vielä, olisiko mitään järkeä ja pointtia äänittää omaa soittoaan, kun ainoana välineenä on läppäri ja sen sisäänrakennettu mikki. Yllättäen äänenlaatu ei ollutkaan järkyttävän kelvoton. Kyllä siitä erottaa väärät ja falskit äänet, huonot jousenvaihdot ja muut hirveydet. Tämäpäs voisikin olla harjoittelun kannalta hyvä juttu.
05/02/2007
Masennuntai
Maanantain meni tavallisesta päivästä ankeaksi ja päättyi harvinaisen masentuneisiin tunnelmiin.
Aamusta ehdin kohtalaisen ajoissa konsalle harjoittelemaan ja sain vähän soiteltua. Kvartettia harjoiteltiin vaihteeksi ihan konserttisalissa, ja saatiin myöskin jotain aikaan, tai ainakin tajuttiin, että ei osata, ja keikkaan on aikaa vajaa kaksi viikkoa. Kvartetin jälkeen suunniteltiin selloryhmis, ja sitten kipaisin keskustampaan päin hakemaan ajokorttiotteen metrojuttuihin ja käväisemään kirjastossa.
Päätin haaskata reilun tunnin tyhjää aikaa istumalla kahviossa hahmoani kirjoitellen tai jotakin sen suuntaista. Silloin tipahtikin sähköpostiini viesti, joka muistutteli YS-SalonkiOrkesterikeikasta lauantaina. Pentele, olin sitten mennyt lupautumaan sellaiselle, enkä käsittämättömän typeränä ollut merkinnyt sitä kalenteriini. Olin ajatellut mennä Turkuun viikonlopuksi. Enpä mene. Kaiken päälle vielä havaitsin, että kyseistä keikkaa varten harjoiteltaisiin illalla. Siispä selloryhmiksen jälkeen Vanhalle soittamaan YSSO-humppaa. En olisi jaksanut, oli nälkä ja väsy ja vitutti. Kävin ostamassa tauolla karkkia, mikä oli tyhmää.
Kotiin viimein päästyäni selailin kalenteria ja totesin, etten tiedä, milloin seuraavan kerran ehdin Turun suunnalle, ja muutenkaan en tykkää niistä kaikista kiireistä, mitä siellä on. Angst. Aikataulustressi. Masennus. Ahdistus. Ikävä.
Yritin korjata mielentilaani syömällä liikaa karkkia, mutta siitä tuli vain paha olo. Sen sijaan Apocalyptica auttoi.
Aamusta ehdin kohtalaisen ajoissa konsalle harjoittelemaan ja sain vähän soiteltua. Kvartettia harjoiteltiin vaihteeksi ihan konserttisalissa, ja saatiin myöskin jotain aikaan, tai ainakin tajuttiin, että ei osata, ja keikkaan on aikaa vajaa kaksi viikkoa. Kvartetin jälkeen suunniteltiin selloryhmis, ja sitten kipaisin keskustampaan päin hakemaan ajokorttiotteen metrojuttuihin ja käväisemään kirjastossa.
Päätin haaskata reilun tunnin tyhjää aikaa istumalla kahviossa hahmoani kirjoitellen tai jotakin sen suuntaista. Silloin tipahtikin sähköpostiini viesti, joka muistutteli YS-SalonkiOrkesterikeikasta lauantaina. Pentele, olin sitten mennyt lupautumaan sellaiselle, enkä käsittämättömän typeränä ollut merkinnyt sitä kalenteriini. Olin ajatellut mennä Turkuun viikonlopuksi. Enpä mene. Kaiken päälle vielä havaitsin, että kyseistä keikkaa varten harjoiteltaisiin illalla. Siispä selloryhmiksen jälkeen Vanhalle soittamaan YSSO-humppaa. En olisi jaksanut, oli nälkä ja väsy ja vitutti. Kävin ostamassa tauolla karkkia, mikä oli tyhmää.
Kotiin viimein päästyäni selailin kalenteria ja totesin, etten tiedä, milloin seuraavan kerran ehdin Turun suunnalle, ja muutenkaan en tykkää niistä kaikista kiireistä, mitä siellä on. Angst. Aikataulustressi. Masennus. Ahdistus. Ikävä.
Yritin korjata mielentilaani syömällä liikaa karkkia, mutta siitä tuli vain paha olo. Sen sijaan Apocalyptica auttoi.
04/02/2007
Lusmuntai
Näin vaihteeksi larppiunta. Tämä oli harvinaisen hämärä sekamelska, jossa oli mukamas Toto-peli, mutta pelasin Siniä, joka oli Jaanan vaatteissa, Hapmu-tyyliin. Muut pelaajatkin olivat omituisia hybridejä tutuista ihmisistä.
Tänään piti olla vapaapäivä että ehtii soittaa. Enpäs oikein soittanut, teinpäs kaikkea muuta.
Aamupäivästä muun muassa kirjoittelin seuraavan kaupunkipelikampanjan hahmoani, vaikken edelleenkään tiedä, ehdinkö sitä pelailemaan, naureskelin horoskoopeille, sekä katselin juna- ja metrokuvia.
Käväisin iskän ja Joen kanssa syömässä. Havaitsin, että olen kai vähän nörttiintymään päin, kun kykenin vertailemaan ja keskustelemaan uusista teknoleluista olematta aivan pihalla. Kännykän videopuheluominaisuuskin tuli sitten kokeiltua, hip.
Takaisin kotiin ja "soittamaan". Olisin voinut melkein jotain saadakin tehtyä, mutta äiti soitteli ja päädyin angstaamaan tämän lähestyvistä synttäreistä, joihin en edes ehdi, pitäisi keksiä sitten jotain oikeasti kivaa ja siistiä, mutta enpäs tiedä, ääääh...
Soitin sentään illan päätteeksi tutkinto-ohjelmistoni läpi, mutta kun yritin sitä tyhmää soittoasentoani korjailla, oli lopputuloksena vain se, etten oikeasti löytänyt laisinkaan luonnollista asentoa. Ohjelmistokin tuntui pitkältä ja raskaalta, enkä osannut Virtaperkon Metsää ja unta enää ulkoa, vaikka vielä pari viikkoa sitten muka osasin. Ja vaikka oikeasti on paniikki ja ahdistus siitä, etten osaa ja en ehdi, siltikään ei harjoitusintoa vaan meinaa mistään löytyä. Aina tää on tämmöistä. Tämän takia minusta ei tule isona oikeaa sellistiä.
Tänään piti olla vapaapäivä että ehtii soittaa. Enpäs oikein soittanut, teinpäs kaikkea muuta.
Aamupäivästä muun muassa kirjoittelin seuraavan kaupunkipelikampanjan hahmoani, vaikken edelleenkään tiedä, ehdinkö sitä pelailemaan, naureskelin horoskoopeille, sekä katselin juna- ja metrokuvia.
Käväisin iskän ja Joen kanssa syömässä. Havaitsin, että olen kai vähän nörttiintymään päin, kun kykenin vertailemaan ja keskustelemaan uusista teknoleluista olematta aivan pihalla. Kännykän videopuheluominaisuuskin tuli sitten kokeiltua, hip.
Takaisin kotiin ja "soittamaan". Olisin voinut melkein jotain saadakin tehtyä, mutta äiti soitteli ja päädyin angstaamaan tämän lähestyvistä synttäreistä, joihin en edes ehdi, pitäisi keksiä sitten jotain oikeasti kivaa ja siistiä, mutta enpäs tiedä, ääääh...
Soitin sentään illan päätteeksi tutkinto-ohjelmistoni läpi, mutta kun yritin sitä tyhmää soittoasentoani korjailla, oli lopputuloksena vain se, etten oikeasti löytänyt laisinkaan luonnollista asentoa. Ohjelmistokin tuntui pitkältä ja raskaalta, enkä osannut Virtaperkon Metsää ja unta enää ulkoa, vaikka vielä pari viikkoa sitten muka osasin. Ja vaikka oikeasti on paniikki ja ahdistus siitä, etten osaa ja en ehdi, siltikään ei harjoitusintoa vaan meinaa mistään löytyä. Aina tää on tämmöistä. Tämän takia minusta ei tule isona oikeaa sellistiä.
03/02/2007
YS ja koti-ilta
Suurin osa päivästä meni YS:n harjoituslauantain merkeissä. Vaikken aamulla olisi millään meinannut jaksaa lähteä soitamaan, olivat harjoitukset oikeastaan mukavat ja menivät nopeasti. Shosta vaan on niin parasta.
Tietysti olisi pitänyt vielä orkesterin jälkeen jaksaa harjoitella, mutta en jaksanut. Sen sijaan hyppelin vaihteeksi tanssimatolla, innostuin leipomaan suklaa-mysli-kaurakeksejä, katselin pelottavaa leffaa ja tulin pelotelluksi irkissä--tai siis lähinnä sain valistusta metron ajamisen huonoista puolista. Ihan kun ei valmiiksi jo ahdistaisi se, mitä ihmettä tästä keväästä/kesästä oikein tulee. On se ärsyttävää. Olen oikeasti halunnut ajella metroa varmaan siitä lähtien, kun muksuna lakkasin pelkäämästä niitä, mutta nyt sitten kuitenkin kykenen näkemään vain homman huonot puolet. Äh. Taas tätä vanhaa kunnon "ole varovainen kun toivot, toiveesi voi toteutua"-meininkiä. Sen voisi nimetä kuluvan lukuvuoden teemaksi useammastakin syystä.
Tietysti olisi pitänyt vielä orkesterin jälkeen jaksaa harjoitella, mutta en jaksanut. Sen sijaan hyppelin vaihteeksi tanssimatolla, innostuin leipomaan suklaa-mysli-kaurakeksejä, katselin pelottavaa leffaa ja tulin pelotelluksi irkissä--tai siis lähinnä sain valistusta metron ajamisen huonoista puolista. Ihan kun ei valmiiksi jo ahdistaisi se, mitä ihmettä tästä keväästä/kesästä oikein tulee. On se ärsyttävää. Olen oikeasti halunnut ajella metroa varmaan siitä lähtien, kun muksuna lakkasin pelkäämästä niitä, mutta nyt sitten kuitenkin kykenen näkemään vain homman huonot puolet. Äh. Taas tätä vanhaa kunnon "ole varovainen kun toivot, toiveesi voi toteutua"-meininkiä. Sen voisi nimetä kuluvan lukuvuoden teemaksi useammastakin syystä.
Lappuset on blaah.
Suuren osan päivästäni kulutin kiroten sitä, miten paljon on vielä juttuja, jotka olisi niiiin paljon helpompi hoitaa netitse, mutta ei voi. Aamulla kävin hakemassa HKL:n terveysasemalta paperit, joissa sanotaan, että olen soveltuva metrokuskiksi terveyteni puolesta (niillä kun ei ihan mitään hävittäjälentäjän tasoisia vaatimuksia ole). Sitten piti barokkisellotunnin ja kvartetin jälkeen kipittää viemään lappuset metrovarikolle Itäkeskukseen. Jos ja kun kerran niillä terveystyypeillä kuitenkin on kaikki tiedot tietokoneella, miksi ihmeessä pitää silti juoksennella edes takaisin kaiken maailman lappusten kanssa?
Toinenkin lappunen oli, jonka kanssa piti juoksennella. Piti jättää Stadiaan tutkintoilmoittautuminen, että joskus sen II-resitaalin saisin soitettua. Tarvin siihen vastuuopettajan allekirjoituksen, joten etsiskelin Tapania koko päivän. Löysin sitten iltapäivästä pidettyäni soittotunnin oppilaalleni--ja tässä vaiheessa selvisi, ettei Tapanin nimi edes kelpaa siihen, vaan pitää olla jonkun toisen sello-open. Blääh. Miksei tuollaistakin ilmoittautumista voi tehdä netissä, kun kerran muuten useimmat Stadian kurssi-ilmoittautumiset ovat siellä... Toisaalta nuo soitto-opintojen systeemit ovat kaikkein kivikautisimmat kaikista muutenkin.
Kun kaikki lappusten kanssa juoksentelut ja soittopuuhat oli hoidettu, pyörähdin Pasilassa ja siirryin Laaksolahteen. Siellä oli leppoisaa, ja saunassakin käytiin, jee.
Toinenkin lappunen oli, jonka kanssa piti juoksennella. Piti jättää Stadiaan tutkintoilmoittautuminen, että joskus sen II-resitaalin saisin soitettua. Tarvin siihen vastuuopettajan allekirjoituksen, joten etsiskelin Tapania koko päivän. Löysin sitten iltapäivästä pidettyäni soittotunnin oppilaalleni--ja tässä vaiheessa selvisi, ettei Tapanin nimi edes kelpaa siihen, vaan pitää olla jonkun toisen sello-open. Blääh. Miksei tuollaistakin ilmoittautumista voi tehdä netissä, kun kerran muuten useimmat Stadian kurssi-ilmoittautumiset ovat siellä... Toisaalta nuo soitto-opintojen systeemit ovat kaikkein kivikautisimmat kaikista muutenkin.
Kun kaikki lappusten kanssa juoksentelut ja soittopuuhat oli hoidettu, pyörähdin Pasilassa ja siirryin Laaksolahteen. Siellä oli leppoisaa, ja saunassakin käytiin, jee.
01/02/2007
Väsy mutta puuhaa
Aatoksena oli mennä pitkästä aikaa ajoissa konsalle aamusta, mut eipäs siitä mitään tullut. Eivät tahdo mokomat univelat yhden yön nukkumisella kuittaantua. Ehdin sentään hetkisen soitella ennen soittotuntiani, mutten oikeen tarpeeksi enkä keskittyen.
Soittotunnilla tajusin viimein asian, jota Tapani on yrittänyt selittää pitemmän aikaa: pidän oikeasti selloa väärin. Väärässä asennossa. Olen kait tehnyt aina niin. Ei se nyt ihan kamalan iso korjaus ole mikä pitäisi tehdä, mutta kovin vaikea, sekä ajatuksena että käytännössä... Ei ole yhtään kiva tunne, kun tiedostaa tehneensä jotain väärin semmoiset 16 vuotta. Ääh. Olipas siis soittotunti.
Oman soiton pähkäilyn jälkeen siirryin opettamisen pariin, vaikka tunsin kyllä harvinaisen epäpäteväksi itseni, kun en kerta itse edes perussoittoasentoa osaa. Tunti oli harvinaisen levoton, mutta syytän kyllä siitä osittain oppilastakin, sekin oli jos mäkin olin, nii.
Olin ihan ollut varma, etten oppilaan jälkeen jaksaisi kuin hiippailla Pasilaan, mutta mystisesti jalkani kävelyttivätkin minut konsalle, harjoituskoppijonoon ja pikkoloselloa harjoittelemaan. Sehän olikin oikein hauskaa. Ja sitten sain aivan parhaan puhelinsoiton: Mirja kyseli, josko minua voisi kiinnostaa muuan piahkoin vapautuva kämppä! Ai että voisiko! Jes, jes, jes, olispas kyllä aivan loistavaa päästä yksiöön täältä solusta. Toivottavasti tämä toimii ja toteutuu.
Illalla piti vielä väkerrellä läksyjä, kun menin taas vaihteeksi ottamaan kieliteknologiaa etänä. Ihmettelinpä sitten yömyöhään jotain RST- ja XML -dokumentteja vähän huonolla menestyksellä ja ärsytti. Ääh.
Soittotunnilla tajusin viimein asian, jota Tapani on yrittänyt selittää pitemmän aikaa: pidän oikeasti selloa väärin. Väärässä asennossa. Olen kait tehnyt aina niin. Ei se nyt ihan kamalan iso korjaus ole mikä pitäisi tehdä, mutta kovin vaikea, sekä ajatuksena että käytännössä... Ei ole yhtään kiva tunne, kun tiedostaa tehneensä jotain väärin semmoiset 16 vuotta. Ääh. Olipas siis soittotunti.
Oman soiton pähkäilyn jälkeen siirryin opettamisen pariin, vaikka tunsin kyllä harvinaisen epäpäteväksi itseni, kun en kerta itse edes perussoittoasentoa osaa. Tunti oli harvinaisen levoton, mutta syytän kyllä siitä osittain oppilastakin, sekin oli jos mäkin olin, nii.
Olin ihan ollut varma, etten oppilaan jälkeen jaksaisi kuin hiippailla Pasilaan, mutta mystisesti jalkani kävelyttivätkin minut konsalle, harjoituskoppijonoon ja pikkoloselloa harjoittelemaan. Sehän olikin oikein hauskaa. Ja sitten sain aivan parhaan puhelinsoiton: Mirja kyseli, josko minua voisi kiinnostaa muuan piahkoin vapautuva kämppä! Ai että voisiko! Jes, jes, jes, olispas kyllä aivan loistavaa päästä yksiöön täältä solusta. Toivottavasti tämä toimii ja toteutuu.
Illalla piti vielä väkerrellä läksyjä, kun menin taas vaihteeksi ottamaan kieliteknologiaa etänä. Ihmettelinpä sitten yömyöhään jotain RST- ja XML -dokumentteja vähän huonolla menestyksellä ja ärsytti. Ääh.
Subscribe to:
Posts (Atom)