29/06/2008

Kesäkeikka

Onneksi ja iloksi perjantain työpäivä alkoi vasta 6.29. Jos olisi ollut aikaisemmin, en olisi selvinnyt päivästä millään. Ajeltuani puolikkaan työpäivän verran ja päivystettyäni varakuskina pari tuntia menin pukuhuoneen retkisänkyyn nukkumaan puoleksitoista tunniksi - tai lepäämään ennemminkin, koska vaikka kuinka väsytti, nukahtaminen ei oikein onnistunut. Tämän jälkeen vietin reilun tunnin kierrellen Itäkeskuksen kauppoja etsien itselleni jotain kivaa kesäistä keikkavaatetta, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi, mutta löysin sentään lopulta jotain.

Illan ohjelmassa oli YS:n kvartettikeikka eräissä synttäri/kesäjuhlissa. Illan isäntä haki meidät paikalle avoautolla. Saattoipa olla eka kerta, kun olen ollut sellaisen kyydissä. Vähänkö oli siistiä, whii. Keikka muuten ei ollut mitenkään erityisen siisti, koska aikataulut ja muut järjestelyt paikan päällä olivat niin avoimet, kukaan ei osannut tarkalleen kertoa meille, milloin soitamme, eikä edes missä pitäisi soittaa. Saimme kuin saimmekin kuitenkin lopulta settimme soitettua, ja suurimmaksi osaksi soitin kohtalaisen oikein, mitä nyt yhden Bachin Gavotin alun mokasin kahdessa kolmesta kertauksesta. Itse asiassa soittaessa tuli parikin kertaa hämmentävästi sellainen olo, että pahus, tämähän kuulostaa hyvältä, ihan oikeasti. Joskus nimittäin unohdan täysin, että olen tosiaan soittanut aika kauan enkä ole ihan täysin huono. On kiva joskus huomata osaavansa jotain. Olin keikalta kotona vasta joskus kymmenen jälkeen, kun aamulla olin lähtenyt kotoa viideltä. Olipa hitusen pitkä päivä.

Eilen oli vapaa lauantai, ja yritin olla tehokas ja tehdä laiminlyömiäni hommia kotona, siivosin vessan ja muuta vastaavaa, sekä katselin orkesteristemmoja. Toki siinä sivussa tuli myös kirjoiteltua ficciä sekä luettua Green Marsia (jotta välillä voisi tuntea harrastavansa oikeaakin kirjallisuutta).

27/06/2008

Pihallaolevaa

Torstaina oli vaihteeksi Aikainen Aamu. Herätys 3.15, parin kilometrin kävely Pitäjänmäen asemalle, henkilökuntakuljetuksella Ruskeasuon varikon kautta metrovarikolle ja ajelemaan klo 5.22. Kyllä oli pirteä olo.

Töiden jälkeen illalla piti vielä raahautua YS-kvartettitreeneihin Vanhalle. Luonnollisestikin olin siellä ihan pihalla. Ei se niinkään, että olisin soittanut väärin, mutta kun en esimerkiksi mitenkään kyennyt hahmottamaan eräitä yksinkertaisia rytmikuvioita (tahtilaji 3/4, tahdissa neljäsosatauko+kahdeksasosatauko ja sitten kolme kahdeksasosanuottia - häh mitä häh?).

Bussissa Espoo-Helsinki-välillä istuessani väsyneeseen mieleeni iski hämmentävä ja häiritsevä ajatus: tämä tämänhetkinen elämäntilanteeni ei oikeasti kestä kuin kesän ajan. Olen jo täysin tottunut identiteettiini metrokuskina, joka käyttää vapaa-aikansa fanficciin, ja tuntuu, kuin olisin elellyt tällä tavoin ties kuinka kauan. On vaikea uskoa, että muutaman kuukauden kuluttua minun pitäisi olla oman alan töitä etsivä pätevä sellonsoitonopettaja sekä kielitieteenopiskelija. Tämä on niin paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa tämä kesäeloni, jatkuvasta rättiväsymyksestä huolimatta.

26/06/2008

Väsyy

Töissä alkoivat taas aamuvuorot. Argh. Erityisen kivoja niistä tekee se, etten vapaapäivinäkään oikein osannut nukkua, vaan jotenkin heräsin ilman mitään herätyskelloa neljän-kuuden tunnin unien jälkeen. Aika väsynyttä tämä elämä nykyjään.

Muutenkin työpäivä oli nihkeähkö: suljin ovet liian nopeasti Mellunmäkeen saavuttuani ja sain haukut tädiltä ja sedältä, jotka olivat jääneet kyytiin kääntöraiteelle ihan vain siksi, etteivät ehtineet ulos ("Miksi te teette tällaista? Ihan kauheaa joutua tänne!" sanoi täti). Lisäksi minulle oli lätkäisty seuraavaksi työpäiväksi kello 4.30 vuoro, mihin minun ei ole käytännössä mahdollista päästä muuten kuin taksilla omaan laskuuni, mutta vihainen puhelu työnjohdolle korjasi alkuaikaa vähän vähemmän mahdottomaksi.

Illalla yritettiin taas kiivetä, ja tällä kertaa se jopa onnistuikin. Sää näytti epävakaiselta, mutta ajelimme silti Rollareille, ja vaihteeksi kävi tuuri ja ei satanut. Vähän märkää kivi kuitenkin oli aiempien sateiden jäljiltä, ja kun oli niin väsy, tuntui, kuin joku olisi ottanut ja lisännyt painovoimaa. Puh. Oli se silti kiva edes yrittää.

25/06/2008

Mitäs tässä

Vähän on jäänyt taas vähille tämä päivittely, mutta eipä ole ollut paljoa sanottavaakaan. "Juhannus"viikonloppu meni odotetun kaavan mukaan: fanficcia ja töitä. Kirjoitettuani yhden pitkän stoorin aloitin toisen, kun nyt kerran inspiraatiota tuntuu riittävän. Maanantai-tiistai oli viikonloppuni, joka sekin (kas kummaa) sisälsi paljon kirjoittamista ja elämätöntä netissä roikkumista.

Maanantaina sentään näin muutaman kaverin, ja eilen oli kovasti tarkoitus kiivetä, mutta yritys kaatui siihen, ettemme löytäneet mitään paikkaa missä semmoista voisi harrastaa. Ulkona oli sateista, ja Pääkaupunkiseudun sisäkiipeilypaikkatilanne kesällä on käsittämättömän surkea: Tapanila on kiinni, Kumpula on remontissa, näköjään jopa Kauniaisten palloiluhallin boulderseinäkin pois laskuista kun ko. halli on kesälomalla. Jäljelle jää Myllypuro, jossa käyminen kuulemma ei juuri ole tyhjää parempi vaihtoehto, sekä Pasilan cave, johon nyt seuraavaksi voisi yrittää mennä, kun sen pitäisi jopa olla auki. Plääh. Kiipeilyn kariuduttua kävin sen sijaan etsimässä yhden ihan lähistölleni ilmaantuneen geokätkön. Ihan hauskaa vaihtelua kotona möllöttämiseen sekin oli.

21/06/2008

Juhannusangstia

Juuri sopivasti juhannusaattona aiemmin tehokkaasti epämääräisen elämäahdistuksen hävittänyt fiktioon uppoutuminen jotenkin lakkasi toimimasta. Koko päivän oli satunnaisen, selittämättömän onneton olo. Ehkä se liittyi siihen, että kaikki muut juhlivat juhannusta, minä vaan mökötin kotona ja sitten menin illaksi töihin - toisaalta, ei minulla ole koskaan ollut mitään juhannusperinteitä, enkä ole parina aiempanakaan vuonna mitenkään ihmeemmin jussia juhlinut. Vaihtoehtoinen selitys löytyy fanficista: monta viikkoa ahkerasti väkertämäni yli 30 000 -sanainen stoori eteni viimeiseen lukuunsa, jota en oikein osaisi enkä haluaisi kirjoittaa. Asioiden lopettaminen on muutenkin minusta aina ollut mahdottoman ikävää ja vaikeaa.

20/06/2008

Peruspäivä

Aamupäivä ficciä, iltapäivä töitä. Juhannuksen ajaksi odotettavissa lisää samaa kaavaa.

Töissä oli taas semmoinen tuuri, että olin koko päivän päivystämässä eli varalla, mutta liikennetyönjohto komensi minut ajamaan päivän loppuun tuplakierroksen, joten ajelin siis. Olin jälkimmäisellä kierroksella menossa itää kohti, kun Kamppiin pysähdyttyäni koko liikenne pysäytettiin, koska jossakin Myllypuro-Kontula välillä oli bongattu joku älypää radalla hiippailemassa. Siinäpä sitten odoteltiin päälle vartti, että kyseinen sankari saataisiin haettua sieltä pois. Pitkästä aikaa tulin kuulutelleeksi oikein kunnon höpöhöpökuulutuksia. Etenkin kun valvomo ilmoitti, että nyt saadaan liikenne taas liikkeelle, ja hihkaisin laiturilla epätietoisina palloilleille matkustajille, että "No niin, nyt on henkilö saatu pois radalta ja päästään jatkamaan ajelua, kyytiin vaan sieltä ja lähdetään! Loistavaa!" (tai jotakin sinne päin)

18/06/2008

Viihdyttävä vapaa

Tänään oli viikon ainoa vapaapäivä. Heräsin 7.30 ilman herätyskelloa, mutta hetken aikaa hereillä oltuani päätin, että pah, ja menin takaisin nukkumaan. Ei huono valinta. Lähdin sitten hitaasti liikkeelle, kirjoittelin lisää turhaa fanficciä ja tein spagettia ja jauhelihakastiketta ehkä ekaa kertaa koskaan tai ainakin tosi pitkään aikaan. Koska posti toi Aholansaari Sinfoniettan kesäperiodin nuotit, tuli pitkästä aikaa soitettuakin. Orkesteristemmojen lisäksi soittelin kaikkea satunnaista, mitä huvitti, kuten Bachin 3. sarjan Preludia ja Popperin Elfentanzia (en tietenkään osannut yhtään, kuulosti varmasti kauhealta ja naapurit kärsivät, mutta kivaa silti).

Illalla menin leffaan katselemaan isoa vihaista vihreää tyyppiä. The Incredible Hulk oli varsin jees. Ikävä kyllä en kykene mitenkään objektiivisesti vertaamaan sitä Iron Maniin, joka onnistui heittämään minut täydelle fanityttövaihteelle. Hulk on yleisesti ottaen minusta vähän bläh supersankari, kun se nyt vaan on iso ja voimakas ja tyhmä kuin saapas, vaikka sen arkihenkilöllisyys kuinka olisi fiksu ja harkitsevainen tiedetyyppi. Soundtrackin osalta Hulk kyllä voittaa Rautamiehen, oli paljon vaikuttavampi musiikki. Miinuspisteitä sille sen sijaan tulee runsaasti Liv Tylerista, jota vaan en voi sietää, yök. Ja yleisesti ottaen antaisin pluspisteitä viimeisestä kohtauksesta, mutta tässä vertailussa siinä ei kyllä olisi mitään järkeä...

Koettelemus

Neljän päivän aamuvuoroputki takana, ensimmäinen laatuaan, ja siitä selvittiin. Itse asiassa se meni helpommin kuin odotin, mutta osittain sen vuoksi, että sain "helppoja" vuoroja. Lauantaina kuuteen, sunnuntaina seitsemään, maanantaina 6.30. Ainoa oikeasti aikainen päivä oli eilen, jolloin piti ajaa avausjunaa Ruoholahdesta klo 5.17. Poikkeusliikenteelle tyypillisesti kaikenlaista pientä sattui ja tapahtui, rikkonaisia junia ja muuta, mutta jälleen omalla kohdallani mikään ei näkynyt paitsi siinä, että jokainen myöhästymistä aiheuttava asia sotkee liikennettä nyt paljon aiempaa pahemmin, kun Kulosaaren sillan toinen puoli on kokonaan pois käytöstä (itse asiassa kokonaan pois, piste, kun ei siinä ole kiskojakaan nyt).

Olen viimein alkanut myös nähdä suurimman hyvän puolen, mitä minulle on sanottu aamuvuoroissa olevan. Nimittäin sen, että töiden ehtii hyvinkin joskus jopa tehdä jotain, jos ei ole ihan liian väsynyt. Lauantaina oli YS:n kaudenkaatajaiset, joista toki lähdin aikaisin pois, mutta pääsinpä pyörähtämään paikalla. Sunnuntaina pidettiin epävirallinen AOK-kokous puolen vuoden vaihtonsa jälkeen maahan palanneen ulkomaankirjeenvaihtajan kunniaksi. Maanantai- ja tiistai-illat menivät perinteisemmissä tunnelmissa: töistä kotiin päästyäni jämähdin lojumaan lattialla ja tuijottamaan tietokonetta. Tämmöistä tämä varmaan tulee olemaan aika lailla koko kesä. Ei kovin jännittävää.

13/06/2008

Aikainen viikonloppu

Kiitos aina yhtä hilpeän työvuorokierron, tämän viikon viikonloppu oli torstai-perjantai. Kahdesta vapaasta torstai oli toiminnallisempi: aamupäivällä pyörähdin keskustassa hoitamassa asioita (mutten vieläkään saanut kielitieteen perusopintokokonaisuutta rekisteröityä), illalla kiipesin Tapanilassa. Oli taas aika hapuilevaa menoa pitkän tauon jälkeen, mutta ainakin oli paljon uusia reittejä räpellettäväksi, osa oikein kivojakin.

Perjantaina mökkihöperöidyin viettämällä käytännössä koko päivän neljän seinän sisällä. Hämmentävää, miten vähän voi päivänsä aikana tehdä. Lähinnä taas uppouduin fiktioon monissa muodoissaan: katselin Housea, kirjoitin ficciä sekä luin Red Marsia. Ostin koko Mars-trilogian Ruotsin-reissulla, ja nyt alkuviikosta aloin lukea sitä. Tunnustettava on, että koska luin trilogian sen ensimmäisen ja ainoan kerran joskus yläasteella, en oikeasti muista siitä juuri mitään. Siitä huolimatta silloinen lukukokemus oli niin vaikuttava, että pelkästään kirjan aloittaminen aiheutti kylmiä väreitä. En voi kuin ihmetellä, miksen ole hankkinut näitä omaksi ja lukenut uudelleen ja useammin jo aiemmin. Vau.

12/06/2008

Päivää

Aloitin päiväni pudottamalla hillovoileivän näppikselle, tietenkin hillopuoli alaspäin. Auts. Siinäpä sitten opettelin, miten Macbookin näppäimet saa nyhdettyä irti. Ihme kyllä en hajottanut mitään, ja sain pahimmat tahmat poistettua. Sen jälkeen aamupäivä olikin kohtalaisen aikaansaava, sain koottua kaikki Jäljet-kampanjan tekstituotokseni ja lähetettyä ne eteenpäin. Illan työvuorossa oli vaihteeksi koko päivän keikka, eli piti ihan ajaakin eikä vain istua ihmettelemässä että pitäisikö ajaa. Mukavan paljon nopeammin ne päivät noin sujuvat.

11/06/2008

Metrossa tapahtuu

Aamupäivä upposi, kuten odotettavissa oli, debriefiin ja fanficiin. Jotenkin huvittavaa, että tällä hetkellä näköjään oikeasti kaikki vapaa-aikani menee kirjoittamiseen - ja kaiken lisäksi semmoisen sälän kirjoittamiseen, mikä tuskin koskaan näkee päivänvaloa. Debriefit sentään päätynevät nettiin kun joskus ne saan kasaan. Joskus sitä miettii, että josko kirjoittaisi jotain oikeaa, jotain ihan omaa, missä ei ole lainattuja hahmoja tai jonkun muun kehittämiä juonikuvioita ja maailmaa, mutta se vaatisi jonkun oikean inspiraation, ja semmoista ei ole vielä tullut vastaan.

Töihin taasen iltavuoroon. Koska minut oli laitettu koko päiväksi varalle eli päivystämään sen varalta, että johonkin tarvitaan ylimääräistä kuskia, odotin, että tiedossa on rauhaisa ja tylsähkö päivä. Ajettuani kolme kierrosta työkavereiden iloksi ajattelinkin, että loppuillan voisin istua kahvinkeittimen vieressä ja tappaa aikaa. Sen sijaan vaihteeksi sattui ja tapahtui: Itäkeskuksen ykkösraiteelle jämähti juna, jossa oli sairaskohtaus. Koska kohtauksen saanutta ei syystä tai toisesta voitu siirtää, juna jumitti IK-ykkösessä päälle puoli tuntia, ja muu liikenne seisoi myös. Sittenpä oli loppuillan ajan liikenne jokseenkin sekaisin ja täysi kaaos, ja varalla olevana sai istua jännittämässä jokaisen Itikseen pysähtyvän junan kohdalla, löytyykö siihen kuskia, vai pitääkö itse ajaa. Minulla kumminkin kävi loppujen lopuksi tuuri, ja ei mennyt ylitöiksi, päinvastoin kuin monella muulla.

10/06/2008

Jälkiä sun muuta

Hups. Onpa paljon päivittämättä. Onneksi suuri osa siitä on nopsasti selostettu: viime viikon ke-pe oli töissä aamuvuoroa. Se oli silkkaa murhaa. Kun kolme aamuvuoroa on noin tappava kokemus, odotan kauhulla sitä, kun niitä tulee neljä putkeen. Erästä työkaveria lainatakseni, meidän aamuvuoroilla "todella oppii, mitä on väsymys, ja miltä tuntuu, kun lähinnä vaan haluaa kuolla". Että näin. Illat lojuin lattialla puolitajuttomana ja kirjoitin fanficcia.

Perjantaina, vaikka olin sen kolmannen aamuvuoron jälkeen melkomoisen solmussa, suuntasin Turkuun, missä oli Jäljet-kaupunkipelikampanjan viimeinen peli. Onneksi sain pelin aikana nukuttua kunnolla, muuten ei olisi tullut mistään mitään. Peli oli, noh, sanotaan vaikka että kysymyksiä ja keskustelua herättävä. Heti pelin alussa pelaaja oli saada offgame-hepulin siitä, että "oikeasti koko kampanja olikin vain unta ja mitään tästä ei oikeasti tapahtunut", mutta asetelmasta sentään nousi paljon melkoisen syvällistä pohdiskelua todellisuuden luonteesta ja muusta sellaisesta. Ikävä kyllä, kun peli sunnuntaina päättyi, loppuratkaisu oli niin kammottava, että se jätti vähän pahan maun. Itselläni kävi tuuri, ja hahmoni selvisi takaisin "oikeaan" alkuperäiseen todellisuuteen, mutta moni muu jäi ikuiseen helvettiin kärsimään. Joo, elämä on, oikeastikin tapahtuu ikäviä asioita, jne, mutta ei se tee siitä kivaa. Tiedän viimeisen Toinen Totuus -pelin jälkeen vähän turhan hyvin, miltä tuntuu, kun on sivullinen uhri ja oma rakas hahmo kuolee tyhmästi voimatta itse vaikuttaa asiaan juuri mitenkään. Se on harvinaisen syvältä. Kiitos tämän, pelin jälkeen ei jäänyt kovin pahaa postlarpangstia, vaan ennemminkin yleismaailmallinen "blah".

Sunnuntaina pelin jälkeen oli tarkoitus mennä kiipeämään, mutta kallion kieppeille ajettuamme totesimme, että ei vaan jaksa, ja menimmekin vain uimaan. Sen jälkeen pääsin viimein tutustumaan Guitar Heroon. Hii. Oli ennalta arvattavissa, että joko en osaa ja vittuunnun täysin, tai sitten olen saman tien kohtuunäppärä ja pidän. Pidin. Ehkä ammattilaismuusikkoudesta on jotain hyötyä hassuissa soittamista simuloivissa peleissä.

Maanantaina Turusta kotiin ja töihin. Siinä se. Arjessa taas, ja sitähän riittää koko kesäksi. Iltavuorot sentään ovat siedettäviä.

04/06/2008

Kaupunkilomailua

Tiistaikin oli tyhjä päivä, ja kaiken lisäksi vielä Turussa. Ranskaa muistellen hankin aamupalaksi kahvia ja croissantin. Kulutin useamman tunnin shoppaillen. Olen oikeasti oppinut harrastamaan semmoista, enkä oikein tiedä, onko se kovin hyvä asia. Tosin edelleenkään kyseessä ei ole "haahuilen ympäri kauppoja ja ostan jotain kivaa" -tyylinen meininki, vaan "on pari juttua, mitä tarvitsen, joten kierränpä kaikki mahdolliset kaupat pariin kertaan etsiskellen juuri oikeanlaista". Päivän kohde olivat viimeisen Jäljet-pelin propit. Ne löydettyäni istuin auringonpaisteiseen jokivarteen kirjoittamaan ja lukemaan.

Iltapäivästä sain kyydin kotiin rokkaamaan reissanneilta Miriltä ja Darelta. Koska seuraavalle päivälle oli tiedossa taas tappavan aikainen herätys, piti yrittää aikaisin nukkumaan, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Pahuksen fanfic, sanon minä, ja pahuksen luonneviat. Miksi minun pitää aina innostua asioista suorastaan pakkomielteisesti, kohtuullinen kiinnostus olisi paljon järkevämpää ja söisi vähemmän aikaa.

03/06/2008

Viikonlopputyötä ja arkivapaata

Sunnuntaina oli pitkästä aikaa vuorossa kiipeilyä ja peräti kalliolla, Nuuksiossa, kun kerran siellä harvinaislaatuisesti oli myös turkulaisia. En kiivennyt kuin kolmea reittiä, joista viimeinen oli ihan mahdoton, niin että jokusen metrin tappeleminen ylöspäin lähinnä alhaalta käsin kiskottuna tuntui suurelta voitolta. Muutenkin tämä, päinvastoin kuin pari viime kalliokertaa, tuntui kivalta. Kivouteen vaikutti se, etten edes yrittänyt säätää yhtään yläköysiankkuria. Hmh.

Kiipeämästä piti lähteä varsin pian pois, koska sunnuntaina oli työvuoro, kun ajosarjat vaihtuivat poikkeusliikenteen alkaessa ja minä vaihdoin työvuorokierron ryhmää. Kuten odottaa saattaa, töissä oli täysi kaaos. Kun saavuin paikalle, junat olivat melkein puoli tuntia myöhässä. Jossakin vaiheessa valvomo korjaili tätä vaihtamalla vuoronumeroita lennossa, niin että kuljettajat päätyivät ajamaan vääriä vuoroja. Melkoista säätöä koko päivä. Itse ajoin kaikki paitsi ekan ja vikan kierroksen pendeliä eli edes-takaisin Itäkeskuksen ja Vuosaaren väliä. Pendelit olivat peräti oikeastaan ihan aikataulussa, mutta en kyllä hirveästi pidä niiden ajamisesta, kun ajoaikaa on vain kuusi minuuttia ja sitten pitää taas vaihtaa ajopäätä.

Maanantaina oli vapaata, kuten viime viikollakin, kiitos ryhmänvaihdoksen. Heräsin turhan aikaisin, mutta aamupäivä kului sujuvasti fanficin parissa. Puolen päivän jälkeen lähdin kohti Turkua, missä kävin kaupassa ja yritin kehitellä ruokaa illan Berliini-ropeporukalle. Eihän se ajoissa valmista ollut tietenkään eikä muutenkaan mikään mahtitaidonnäyte, mutta oli ruokaa. Peli puolestaan oli aivan mainio. Porukkamme jumituttua syyttä sairaalan suljetulle osastolle hahmoni pääsi käyttämään kykyjään ja taitojaan oikein toden teolla, ja turpaan tuli joka kerta, vaikka kuinka hienoja pakoyrityksiä kehittelin. Oli kokonaisuudessaan melkomoisen häiritsevä pelikerta. Hii.

01/06/2008

Jou-juhlintaa

Lauantain perussisältö oli samansuuntainen kuin perjantain: juhlimista ja edustamista. Aamupäivästä oli jälleen edessä peilailua ja paklaamista, puolilta päivin porukat hakivat minut Laaksolahteen hengaamaan ja odottamaan. Joe oli saanut aamulla lakkinsa, joten päivän päätapahtuma olivat ylioppilasjuhlat. Niitä ei suinkaan järjestetty Laaksolahdessa, vaan Oittaan kartanolla, minne siirryttiin lounaan jälkeen. Juhlin paitsi veljeni lakkia, myös siinä siivellä vähäsen omaa valmistumistani. Muutamalta sukulaiselta sainkin ruusun ja kortin. Juhlapaikka oli oikein kiva, paikalta tilattu ruoka todella hyvää, ja ainakin minusta vaikutti, että ihmiset ihan viihtyivät. Varsin onnistuneet oloiset juhlat siis.

Edelleen on oman valmistumisen suhteen vähän epätodellinen olo. En osaa hahmottaa, että olen nyt ihan oikeasti virallisesti laillisesti pätevä sellonsoitonopettaja, ja etten enää ole ollenkaan Stadian opiskelija. Jutustelin sukulaisille siitä, kuinka aion ensi vuonna jatkaa kielitieteen opintoja, hakea musiikkialan töitä jos paikkoja vain on tarjolla, ja sitten ehkä harkita jonkun uuden opiskelupaikan hankkimista. Jotenkin edustavan itsevarmasti ääneen puhuttuna se kaikki tuntuu ihan kivalta ja harkitulta ja valmiiksi suunnitellulta. Oikeasti on kuitenkin edelleen ihan hirvittävän epävarma ja ahdistunut olo ja pelko siitä, että vietän koko elämäni harhaillen satunnaisesti alalta toiselle, enkä koskaan saa oikeasti aikaan yhtään mitään.