26/06/2008

Väsyy

Töissä alkoivat taas aamuvuorot. Argh. Erityisen kivoja niistä tekee se, etten vapaapäivinäkään oikein osannut nukkua, vaan jotenkin heräsin ilman mitään herätyskelloa neljän-kuuden tunnin unien jälkeen. Aika väsynyttä tämä elämä nykyjään.

Muutenkin työpäivä oli nihkeähkö: suljin ovet liian nopeasti Mellunmäkeen saavuttuani ja sain haukut tädiltä ja sedältä, jotka olivat jääneet kyytiin kääntöraiteelle ihan vain siksi, etteivät ehtineet ulos ("Miksi te teette tällaista? Ihan kauheaa joutua tänne!" sanoi täti). Lisäksi minulle oli lätkäisty seuraavaksi työpäiväksi kello 4.30 vuoro, mihin minun ei ole käytännössä mahdollista päästä muuten kuin taksilla omaan laskuuni, mutta vihainen puhelu työnjohdolle korjasi alkuaikaa vähän vähemmän mahdottomaksi.

Illalla yritettiin taas kiivetä, ja tällä kertaa se jopa onnistuikin. Sää näytti epävakaiselta, mutta ajelimme silti Rollareille, ja vaihteeksi kävi tuuri ja ei satanut. Vähän märkää kivi kuitenkin oli aiempien sateiden jäljiltä, ja kun oli niin väsy, tuntui, kuin joku olisi ottanut ja lisännyt painovoimaa. Puh. Oli se silti kiva edes yrittää.

No comments: