Taasen Turussa

Koko aamupäivä meni epämääräiseen liikkeellelähdön yrittämiseen. Pakkaaminen sun muu eteni niin hitaasti, että oli ihme, että ylipäänsä ehdin tavoitteena olleeseen klo 14:09 lähteneeseen Turun junaan. Ehdinpäs kumminkin. Junamatka meni nopsasti, kun viihteeksi oli paitsi kirja, myöskin uusi kännykkä, ja tanssipeliäkin tuli pelailtua, kun kerran näppikselläkin voi.

Turusta löytyi myöskin puuhaa: Miri poimi asemalta, sitten kiipimään. Kiipiminen oli taas mitä oli, samoja reittejä yritin kuin viimeksi ja nekin tuntuivat vain menevän huonommin. En vaan osaa en. Vaan ei se mitään, kiipimisen jälkeen käväistiin syömässä ja sitten päästiin testailemaan tanssipeliä kahdella matolla. Se kyllä sujui, ja oli sikavinkeetä. Ehdottomasti on bileiden kannalta loistojuttu, että mattoja on kaksi.

Jäin vielä hyppelemään kun Miri häipyi Paraisille saunomaan. Huolestuttavasti näytti, että jumitan siihen koko yöksi. Vaan kun tiesin Daren saaneen juuri uuden hienon MacBook Pron, piti mennä ihmettelemään ja häiriköimään.

Välipäivä

Joululoma jatkaa poukkoilevan puuhakasta menoaan. Vaikka eilen jumitin hyyyvin myöhään iltaan imuroimassa lisäaskelia tanssipeliin, heräsin kohtalaisen aikaisin ja yllättävän hyperaktiivisena (heti ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen). Toisaalta, oli syytäkin, koska olin jo etukäteen päättänyt, että tänä päivänä menen ostamaan kännykän. Ekaa kertaa itte, koska aiemmat olen aina saanut lahjaksi. Ja vaikka joku nuuka järjen ääni yritti ehdotella muuta, ostin tismalleen sen mitä olin ajatellutkin, Sony-Ericssonin z610i:n, suureksi osaksi sillä perusteella, että se näyttää vaan niin siistiltä. Hih. Sitten oli tietysti kova into päästä leikkimään uudella kännyllä, joten alunperin päiväohjelmaksi suunnittelemani Tapiolassa oleilu jäi siihen välttämättömään pankkikortin hakuun jonka vuoksi siellä piti käydä. Sieltä nopsasti Laaksolahteen syömään ja ihmettelemään. On se ny sit.

Koko loppupäivää ei voinut kumminkaan vain räplätä puhelinta, kun piti siirtyä viettämään Helenin & Kimmon kihlajais/tupari/äidinsynttäri/jne -juhlantapaisia. Paikalla olivat tietenkin myös pariskunnat Olga & Jelisei (jo naimisissa olevat) sekä Mirja & Kassu. Ääh. Tuli taas hitusen syrjiö olo niiden seurassa. Tuli myös kuittailtua ankarammin kuin yleensä, heitettyä keskimääräistäkin tyhmempää läppää ja muuta. Tavallaan oli ihan helpotus kun ihmiset kohtalaisen aikaisin suuntasivat koteihinsa päin.

Itse suuntasin Pasilaan pähkäämään huomistani. Turulta näyttää. Se tarkoittaa tietenkin pakkaamista. Pakkaamisen sijaan kuitenkin iltansa saa hyvin kulutettua muun muassa etsimällä lisää tanssiaskelia ja sovittelemalla bileasustustaan. Näinpä näin, hyödyllisyys on ilomme.

24.-26.12. Nokialainen joulu

Jouluaattona hirmuisen aikaisin aamusta (=kahdeksan kieppeillä) piti lähteä liikkeelle, jotta pääsisin Mirin kyydillä Nokialle. Sieltä mummilasta löytyivätkin äiti ja veljet ja perinteinen mummilajoulu. Saunassa oli vihtoja. Jouluruoka oli juuri semmoista kuin aina, eli hyvää. Olmi ja Oje olivat hassuja, kuten tavallista. Lahjojakin oli aika paljon peräti, vaikken kyllä koe olleeni erityisen kiltti tänä vuonna. Suklaata tosin olisi saanut olla enemmän.

Lahjojen aukomisen jälkeen aattoillan viihdettä olivatkin sitten paitsi lahjoista löytyneet Elmon Powerball-ranteenvahvistin ja Joen (krhm, joltain tuntemattomalta taholta saama) Rhapsodyn cd, myös itse itselleni joululahjoma tanssimatto, jonka olin tietenkin raahannut mukaani. Ja addiktio leviää. Saatiin mummikin matolle hyppimään, mutta se ei ihan sentään innostunut, kaikki muut kyllä, enempi tai vähempi.

Joulupäivänä tietenkin nukuttiin pitkään. Serkutkin käväisivät kyläilemässä. Vaan sitten jossain vaiheessa päätin, että voisi tanssimattoilla lisää, ja sain aikaan päivän pelottavimman hetken: mystisesti läppärini näyttö näyttikin vain mustaa. Hetken ihmettelyn jälkeen mustasta hahmottui vaaleampia kohtia. Kuva oli olemassa, mutta tosi pimeä. Jos valaisi taskulampulla, pystyi näkemään melkein kunnolla. Palanut taustavalo?--ainakin paniikki ja ahdistus. Kärtin Elmoa laittamaan minulle omalle läppärilleen netin, että voin setviä asiaa tai edes rääkyä irkissä, ja samalla kokeilin sammuttaa oman koneeni. Ja sillä se alkoikin taas näyttää normaalia näyttöä. Paniikki ohi. Viritimme netin kuitenkin, muttei minun suotu roikkua siellä kovin kauaa.

Serkkujen häivyttyä saimme lojuilla hetken, kunnes lähdettiin tapaamaan lisää sukulaisia. Yllättäin päivän hauskinta seuraa tarjosi äidin serkun kolmevuotias poika. Leikittiin autoilla ja juostiin kilpaa ja muuta pöhlää. Muksut vaan ovat hassuja. Ja minulla taitaa olla hitusen villitsevä vaikutus niihin. Hihii.

Tapaninpäivällekin vielä riitti sukulointia, kun käväistiin toisen mummin luona syömässä. Sen jälkeen pakattiin auto ja suunnattiin takaisin ihmisten ilmoille. Tai no, Espooseen, ensialkuun, mutta siellä sentään on netti.

22.-23.12. Turkulainen joulu

Kun onneksi ja iloksi ehdin saada kaikki epämääräiset kouluhommat ja vastaavat Helsingissä valmiiksi, Turussa olikin sitten oikeaa joululomaa. Hyvin toiminnallista sellaista, tosin.

Perjantaina aamupäivästä onnistuin eksymään matkalla, jonka olen kävellyt ties kuinka monesti. En löytänyt Mäestä Mirille. Hyvin menee, siis. Kun vielä Mirin pihaan viimein selvittyäni liukastuin lahjaisasti, tuntui aivan täysin siltä, kuin olisi meneillään joku HaU-peli, jossa Hilkka on asentanut asuntoonsa kirouksen, joka estää ketään pääsemästä sinne.

Mirillä taittelin maitotölkkejä, koska tiskejä ei sillä hetkellä ollut. Sitten kiivettiin. Kävin muun muassa ensi kertaa puimassa nyrkkiä boulder-seinälle. Kiipeämisen jälkeen leivottiin chili-suklaamuffinsseja. Lisäksi Dare ja Miri suorittivat empiiristä tutkimusta chilien vahvuudesta, mille minä lähinnä pudistelin päätäni, koska en toistaiseksi pidä chiliä syömäkelpoisena asiana.

Koska edelliset x yötä olivat olleet vähäunisia, mentiin kohtalaisen aikaisin nukkumaan. Lauantaina piti sentään herätä ennen kahtatoista, että ehdin Mirin kanssa luistelemaan. Luistelemisen jälkeen mentiin vielä kiipeämäänkin--ja joululomainen suunnistustaidotomuuteni esittäytyi taas, kun en osannut Mäestä Kiipeilypalatsille. Ääh. Kiipiminenkin oli sikäli turhauttavaa, etten vieläkään selvinnyt ohi muuan typerän möykyn. Tiiliseinässä oleva 2. reitti sentään oli hauska, vaikken sitäkään oikein osannut.

Päivän varsinainen ohjelma oli sitten joulu-sushin puuhailu Mirillä, tietenkin glögin kanssa. Jouduin myöntämään, että lähemmäs kymmenen vuoden taakse juontavat sushi-ennakkoluuloni olivat väärässä, tekeleemme olivat hyvinkin hyvää syötävää. Sushia piti sitten sulatella tanssimattohyppimällä. Taisin onnistua levittämään addiktiota eteenpäin jonkin verran. Ihmisten hiljakseen häivyttyä pääsin sitten vielä tiskaamaankin. Jipii. Ja yöksi kehitin kriisin siitä, että ajattelen liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelevat, mutta siitäkin selvittiin, ainakin väliaikaisesti.

Joululoman alku

Vaikka kalenteri väitti, että päivä on tyhjä, se oli melkoisen kaukana totuudesta. Ensimmäinen päivä vailla virallista aikataulutettua ohjelmaa meni kokonaisuudessaan kaikkenmoiseen järkevähköön. Aloitin päivän hankkimalla pari viimeistä joululahjaa--aika tyhmiä sellaisia, mutta voi voi. Sitten Siltavuorenpenkereelle. Oli reilu neljä tuntia aikaa saada editointihomma suurin piirtein kasaan, ja ihme kyllä onnistuinkin siinä. Yksi iso "pitää tehdä ennen joulua"-murhe pois.

Päivän ensimmäinen ei-järkevähkö puuha oli Kaisan kanssa luistelu, mikä oli kivaa. Luistelimme hyvän aikaa, kunnes kentän laidalle ilmaantuivat jouluhevikeikalle saapuneet Miri, Dare ja Tiina. Näiden kanssa käväistiin syömässä, mutta kahville en sitten enää lähtenyt, muuten aikataulutus olisi kaatunut.

Pasilaan paketoimaan joululahjat ja bussilla Laaksolahteen leikkimään joulupukkia, ja takaisin Pasilaan. Siellä sain vielä tehtyä sen toisen ison "pitää tehdä ennen joulua"-asian, eli kieliteknologian johdantokurssin harjoitustehtävät. Aikaa jäi vielä pakkaamiselle ja vähäsen tanssihyppelyllekin.

Joskus yhden kieppeillä jouluheviseurue, elikäs Turun kyytini, soitteli ja käväisi poimimassa minut. Päädyin sitten rattiin. Olipa elämäni hirvein ajomatka ikinä, ei riittänyt että tie oli ilmiselvästi hyvin liukas, oli myös niin järjetöntä hernerokkasumua että hyvä jos näki edessä menevän tien. Tuntui kuin olisi ollut jumissa painajaisessa, ihan kuin se tie ei päättyisi ikinä. Argh. Ihme ja kumma, että selvittiin hengissä perille. Ehkä joululaulujen hoilottaminen auttoi jotenkin asiaa.

Selloluokan ja PAVEn joulu

Aamupäivä oli pyhitetty soittokeikalle, tai siis Tapanin oppilaiden luokkakonsertille. Harjoittelin jonkin verran aamulla, kävin syömässä ja sitten menin kuuntelemaan muiden soittoa, koska itse olin vasta tokavika esiintyjä. Siinä istuessa oli kyllä äärettömän epämukava olo: samaan aikaan väsytti niin, että meinasin nukahtaa kesken, ja sitten kuitenkin esiintyminen jännitti, joten olin tavallaan ihan hyper ja keskittymiskyvytön--harvinaisen himmee yhdistelmä. Soitto meni sitten jotenkin. Paremminkin olisi voinut, tuli muutama isohko rähmäys, mutta kokonaisuus kai oli OK. Sain ihan mukavaa palautetta kyllä, en vain ikinä ole itse tyytyväinen omaan soittooni.

Selloluokan joulukonsertin jälkeen ajelin bussilla Espoon puskaan soittamaan YS-PAVE-kvartettia. Ohjelmassa oli Shostan 8. kvartettoa, jonka näköjään osaan melkein ulkoa, sekä joululauluja, sekä syömistä, ja söpölle vauvalle virnistelyä ja jokeltelua.

Ja sainpa vielä illasta kotosalla aikaiseksi bilekutsun. Sitten tietenkin jumitin taas hyppelemään. Hups.

AOK:n joulu (ja tanssimattoilua)

Aamusta menin konsalle harjoitusluokkaan istumaan. Matkalla kävin kaappaamassa kaupasta tanssimattopelin. Enpä sitten paljoa saanut soitettua, vaikka yritystä olikin (pelinkin vein kiltisti kaappiin odottamaan myöhempää sen sijaan, että olisin kokeillut sitä harjoitusluokassa). Väsytti ihan älyttömästi, eikä ihme, kun tuli mentyä johonkin ihan älyttömään aikaan nukkumaan. Kun kerta on tottunut siihen, että 2:00 on normaali nukkumaanmenoaika, niin sitten katsoo, että "ai, kello on vasta 2, vielä voi valvoa hetken". Tämä ei oikein ole hyvä juttu.

Oli aikas menevä päivä. Harjoitteluyritystä seurasivat Suaven treenit--ja olin taas unohtanut nuotin kotiin. Nyt olen tehnyt sen kaikkien kolmen Tötterströmin biisin kohdalla. Ekat kerrat ehkä hävettivät, mutta nyt alkoi jo huvittaa, ei vaan voi olla näin seulapää. Höö. Kvartetin jälkeen oli oma sellotunti ja oppilas, jonka tunnilla lähinnä rähmin pianolla säestystä, mikä oli lystiä, vaikka siitä taisi olla oppilaalle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Koulusälän jälkeen suunnattiin hiljalleen mukaan keräytyneellä lukioporukalla elikäs Akateemisella OmpeluKerholla ensin kauppaan ja sitten Laaksolahteen pitämään pikkujouluntapaisia. Ruoka oli perinteisempää kuin olin alunperin kunnianhimoisesti suunnitellut--inkiväärilohi oli ainoa oikeasti erikoinen asia, sitten oli laatikkoja ja rosollia ja piparinmakuisia muffinseja. Joululahjontakin oli aika hauskaa, vaikka paketit tietysti saa avata vasta aattona, niinkuin kaikki kiltit lapset tekee. Vaan sitten piti minun tietysti myös päästä koittamaan tanssimattopelin (In the Groove & Impact Dance Pad) toimimista. Hienosti toimi, ja hip, kivaa on. Helenin sain myös innostettua, Olga kai osasi jo valmiiksi arvostaa, mutta Laura ja Mirja lähinnä virnistelivät ja pudistelivat päätään. Itse addiktoiduin siinä määrin, että vielä Pasilaan siirryttyäni, joskus puolen yön kieppeillä, levitin maton lattialle ja hyppelin lisää. Olen tainnut seota lopullisesti kun tämmöinen on minusta näin übervinkeetä.

Sellomuksujen joulu

Aamupäivällä piti harjoitella, joten luonnollisesti kulutin sen kaikkeen muuhun. Sainpa sentään vietyä hillittömän homekasvuston pois biojäteroskiksesta, käytyä kaupassa, ja postitettua paperit että voisin saada rahaa Stadian litterointihommasta--ihan älyttömästi myöhässä, mutta toisaalta, en ole kyseistä puuhaa aloittanutkaan vielä. Pitäisi ensin saada yliopiston artikkelieditoinnit kasaan.

Konsalle suuntasin vasta neljän maissa. Vuorossa oli sellomuksuryhmien vuoden kohokohta, eli mahtaisa joulukonserttispektaakkeli. Koululle saavuttuani sain aikaan pikapaniikin siitä, mitä ihmettä tästä oikein tulee, kun tuntui, että valmistelut olivat hitusen pikaisen hätäiset. Kumminkin tuli oikein hieno konsertti, ja tarjoilutkin toimivat. Ja tulipa taas todistettua, että minulla on tapana villiintyä kun minut päästää puhumaan yleisölle, vaikka kyseessä olikin vain semmoinen satu-juonto kappaleillemme. Pitäisi varmaan ryhtyä isona juontajaksi. Alkaa vaan olla jo liikaa näitä juttuja mitä haluaisin tehdä isona...

Muksukonsertin jälkeen menin viettämään leffailtaa Ninnin ja Outin kanssa. Katseltiin Metropolis-anime, joka oli ihan jännä, musiikkivalinnat olivat erityisen hassuja. Hipsin kohtalaisen aikaisin kotiin mukamas miettimään huomisia AOK:n pikkujouluja, mutta niiden sijaan jumitinkin kehittelemään uudenvuodenbileitä Turkuun.

Lojuilua

Päivässä oli kovasti samaa kuin eilisessä: tyhjää oli. Nukuin pitkään ja lähdin taas jouluostoksille, ja kiduin. Glääh. Vaihteeksi olin keskustan sijaan Sellossa, mutta väkeä oli ihan yhtä liikaa--enkä edelleenkään saanut ostettua kaikkea. Jos riittäisi asennetta sanoa kaikille, etten osta mitään, tekisin niin, mutta taitaa mennä vielä joku vuosi ennen kuin kykenen moiseen.

Shoppaamasta siirryin Laaksolahteen syömään ja lojumaan, kunnes läppäristä loppui akku ja Olmin piti lähteä junaan, jolloin sain kyydin takaisin Pasilaan, missä jumitin pelaamaaan pupupeliä, kuten oli tainnut kovin monelle muullekin käydä.

Jouluilua

Oli tyhjä päivä. Ihmetysten ihmetys. Nukuin puoleen päivään ja näin jännittävää unta. Se oli hyvin selvästi HaU-vaikutteinen, mutta kuitenkin olin siinä ihan oma itseni eikä se ollut mikään larppi. Unessa minulla oli päässä joku siru, joka piti leikata pois, ja sitten jotenkin kaikki muut suhtautuivat siihen kamalan hälläväliä-kevyesti, vaikka ymmärrettävästi itseäni kovasti ahdisti ajatus lähestyvästä aivokirurgiasta. Loppujen lopuksi vielä kävi niin, ettei leikkaussalista löytynyt tilaa ja olisi pitänyt hoitaa asia jossain sotkuisessa käytävässä, jolloin totesin että ei kiitos, ja sen pidemmälle tarina ei edennyt.

Herättyäni kokoilin rohkeutta lähteäkseni liikkeelle. Piti nimittäin suunnata joulushoppaamaan. Näin blogin vuosijuhlahengessä edelleen, taidan jättää sen tilityksen vähemmälle, koska nillitin samasta aiheesta vuosi sitten. Joulushoppailu on hirviää, etenkin tämmöisenä päivänä kun koko muu Suomikin on liikenteessä. Vaan oli se paljon viime vuotta siedettävämpää, kun sentään pystyi kuuntelemaan vihaista musiikkia ja peittämään sillä muut äänet.

Tänäänkin oli pikkujoulut, tällä kertaa YS-malliin. Sellistien Rekiretki-soittelo tarjoiluineen oli yhtä yleisömenestys kuin joka vuosi, ja joulupukilta sain karkkia, jonka vaihdoin kahviin, jee. Vaan loppuillasta onnistui minun taasen ahdistua, eikä se edes ollut laskuhumalaa. Tuli vaan taas hyvästeltyä sellojen kesken sitä virastaan poistuvaa soolosellistiä. Ääh. Sen jälkeen vietinkin sitten loppuillan halien paikalta löytynyttä jättimäistä pehmonallea, mutta ei siitä oikein ollut ahdistuksenpoistajaksi.

Jjjoo. 1 v.

Nytpä on blogillani merkkipäivä, paitsi että oikeastaan se meni jo, kun taas vaihteeksi kirjoitan niin myöhään, että vuorokausi on jo vaihtunut. Oli siis eilen. Joka tapauksessa, nyt olen vuoden verran höpissyt tänne. Kun noita posteja näin jälkeenpäin katselee, ne voisi selkeästi jakaa kolmeen kauteen. Aluksi oli joulusta pitkälle kevääseen yleisesti ottaen elämätöntä mutta ahkeraa, sain tehtyä proseminaarin ja muutenkin opiskeltua paljon. Huhtikuun lopussa sitten alkoivat Lintsityöt ja aloittivat kesäkauden, joka oli työntekoa ja hyvin lahjakasta epäsosialisoitumista, kun en osannut ja jaksanut ja viitsinyt töiden ohella pitää sitäkään vähää yhteyksiä ihmisiin kuin yleensä. Silloin kirjoitin myös aika aktiivisti fanficciä.

Ja sitten kun Lintsi meni kiinni ja koulu alkoi, siirryttiin syys-talvi-kauteen, jonka teemana oli selvästikin ihmellinen ihmissuhdeihmettely ja tyhmä teineily, joka välistä tuntui olevan yhtä hajottavaa ja aikaavievää kuin opiskelu tai työt. Koulua ei ole nyt tullut käytyä ollenkaan niin paljoa kuin viime lukuvuonna, mutta olen siltikin oppinut paljon, lähinnä itsestäni. Näkemykseni monista asioista ovat nyt hyvin erilaisia kuin silloin, kun vuosi sitten aloin tänne höpistä. Kykenen nykyjään esimerkiksi uskomaan, että ihmiset voivat suhtautua minuun positiivisesti, tai jopa pitää minusta, vaikka edelleenkin se on kovin hämmentävä ajatus. Suurin yleisen tason oivallus lienee, että tunteet ovat järjenvastaisia ja tekevät mitä sattuu, ja niihin on kovin vaikea vaikuttaa millään tavoin, vaikka kuinka haluaisi.

...sitten tylsästi vielä päivän puuhat: aamulla kieliteknologian tentti olisi ollut helppo, jos olisin saanut luettua kunnolla, mutta eiköhän se nytkin jotensakin mennyt. Sieltä pikkolosellotunnille, jossa koin, että vaihteeksi se oli opettaja enkä minä, joka oletti, että pitää heti osata kaikki, mikä oli vähän ikävää. Sen perään oppilas ja oma soittotunti. Illaksi kielitieteen laitokselle, missä oli ihan lystit pikkujoulut. Oli tanssimattopelailua, IPAreita (foneettisten aakkosten näköisiä pipareita), kielitieteellistä visailua jossa pääsin pätemään egyptologiatietämyksellä, ja sitten soittelin joululauluja ilman nuottia lennosta ja olin iloisesti yllättynyt, kun osasin vaikka kuinka paljon, kun yleensä olen niin kovin nuottikeskeinen.

Pöh.

Sattuneesta syystä onnistuin vaihteeksi oikeasti heräämään ajoissa. Muutenkin päivä oli kohtalaisen aikaansaava, vaikka keskittymisessä olisi ollut parantamisen varaa (ihan kuin siinä joskus ei olisi). Sain kirjoitettua joululaulunuotteja koneella, kyllä tuli siistiä jälkeä. Editointipuuha ei edennyt ihan niin paljoa kuin olisi pitänyt. Joululaulujen soittelu oppilaan kanssa sujui ihan ihmeen hyvin.

Vaan sitten sain Ninnin raahattua kiipimäseuraksi ja se ei sujunut hyvin. Pitäisi tajuta olla menemättä sinne torstai-iltana, samat osaavat ihmiset näkyivät siellä olevan kuin viimeksi, joten tunarointihäpeä oli ihan yhtä suurta myös. Kengätkin tuntuivat lipsuvan miten sattuu ja käsivoimia ei ollut sitäkään vähää kuin yleensä. Nihkeetä tämmönen.

Illan tehtävänä olisi opiskella huomiseen kieliteknologian tenttiin ja tehdä samaisen kurssin harjoitustehtäviä. Eipä oikein etene. Ei voi laittaa konetta kiinni ja keskittyä lukemaan kun kaikki materiaali on sähköisessä muodossa.

No höh.

Edellisen illan ahdistus ei ollut kadonnut aamuksi, ehkä pikemminkin päinvastoin. Ei juurikaan ollut krapulaa kuin semmoinen angstia tyhjästä (tm) -tunnelma. Olin ajatellut harjoitella ennen säestystreenejä, mutta olin konsalla niin myöhään, ettei sieltä löytynyt luokkia. Törmäsin Heleniin, joka kertoi menneensä kihloihin, ja ahdistuin lisää. Säestysharjoituksiin ei löytynyt säestäjää. Ne alkoivat sitten aika reippaasti myöhässä, ja tuli kiire, että kaikki ehtisivät soittaa. Koska itse olen soitellut Janácekia vaikka kuinka, jättäydyin suosiolla viimeiseksi enkä ehtinyt juuri mitään. Se vähä tosin meni yllättävän hyvin. Angstisessa mielentilassani onnistuin taas melkein itkemään Elgarin konsertolle ja Rachmaninovin sonaatin hitaalle osalle. Välissä oli pakko hipsiä käytävään irkkaamaan kun ahdisti.

Konsalta suuntasin Kamppiin, missä pitkästä aikaa tapasin Annan/Maijan, jota en ollutkaan nähnyt sitten Ropeconin. Kivaa. Ja taas yksi ihminen, jolle pääsin angstaamaan tyhjästä. Ja sain joululahjan, ääh. Joulu on hiipinyt niin täysin nurkan takaa että hirvittää. En kumminkaan ehtinyt hengata hirveän pitkään, koska halusin vielä ehtiä Siltavuorenpenkereelle. Siellä sain jopa yhden artikkelin tarkistuksen jotensakin valmiiksi.

Olin sporassa matkalla kohti kotia, suunnitelmissa epämääräistä ahdistusta ja Galacticaa, kun Dare soitti ja ilmeistyi moikkaamaan. Olinkin toivonut bongaavani tuon kun se sattui olemaan Helsingissä. Tämä oli yllättävä kiva asia, joten tietenkin järkytyin täysin. En siltikään onnistunut olemaan täysin järkyttynyt kovin kauaa vaikka kuinka yritin.

Vaan höh. Mistähän sitä nyt sitten angstaisi... Ehkä perjantainen editointi-deadline ja kieliteknologian tentti ja -harjoitustehtävien deadline voisivat olla aika hyvä aihe.

...äyh

Tuli sitten valvottua kolmeen Galactican parissa, kun ei osannut lopettaa ajoissa. Hilpeät harhakuvitelmani siitä, että voisin mennä aamulla harjoittelemaan, vaihtuivat paljon todennäköisempään todellisuuteen: menin koululle juuri ajoissa 11:30 alkaneita Suaven treenejä varten. Suavea sitten olikin useampi tunti. Välissä ehdin käydä syömässä ja soittaa tunnin pikkoloselloa ja olla levoton äärettömän typeristä, mutta vaihteeksi selkeistä ja itsekin tiedostamistani syistä.

Suaven keikka oli kuuden kieppeillä. Boccherini meni ihan OK, sain jopa korjattua väärän äänen, jonka huomasin pari tuntia ennen esitystä. Suaven konsertista oli hirmu kiire, että ehtisin YS:n keikalle yliopiston juhlasaliin. Hyvin ehdin kumminkin. Keikka oli... no, oli se keikka. Oli niin väsy ja nälkä, että välistä tuntui, että kohta joko pyörryn tai nukahdan. Onneksi ei tapahtunut kumpaakaan, tapahtui vaan läjäpäin tyhmiä kämmejä.

Keikan jälkeen tippui pommi. Anna Gr, ihana soolosellistimme, ilmoitti, että on niin kiireinen, ettei jatka enää keväällä. Äääääääh, ei saa olla totta! Yritin lieventää shokkia juomalla aivan liikaa, kun tarjolla oli niin viritystä kuin sellopulloakin. Lopputuloksena hajosin täysin. Kaikki elämäni angsti tippui niskaani ja ruttasi minut alleen. Kävin karonkassa Sir Einossa syömässä ja pakenin paikalta. Kotona oli Miri, jonka päälle yritin kaataa angstiani, muttei se suostunut lähtemään. Elämäni on syvältä. En osaa, en tajua, en kykene, ja silti toivon ja kuvittelen ja kaipaan. Ja minusta tulee YS:n soolosellisti--sekin vielä.

Ei ne osaa

Höö, olipas päivä joo. Ei näin. Taas vaihteeksi.

Suunnitelmahan oli ajella Mirin kans ajoissa Helsinkiin ja silleen. Tuli nukuttua liian pitkään. Ei oltu ajoissa. En meinannut osata reittiä Laaksolahteen. Autopaikan löytäminen Länsi-Pasilasta osoittautui myöskin täysin mahdottomaksi. Tietenkin sitten myöhästyin Suaven treeneistä. Olinpa ko. kvartettiharjoituksissa muutenkin niin väsynyt, etten oikein tajunnut mitään mitä puhuttiin. Niiden jälkeen jumitin kahvioon irkkaamaan, ja tajusin vasta kun oli enää puoli tuntia taukoa, että niin, hitsi, pikkoloselloa voisi soittaa. Ehdin juuri päästä alkuun ja todeta sen olevan edelleen kivaa, kun piti jo lopettaa, ja sitten roudailin turhaan kahta selloa ympäri koulua. Muksuryhmis meni sählätessä. Sen jälkeen onnistuin jopa löytämään Mirin uudelleen melko vaivattomasti, ja menimme ihmettelemään Rautatientorin luistinrataa. Osasin melkein vielä kaikkia luistelujuttuja--aikanaan muksuna ehdin leikkiä jääprinsessaa aika monta vuotta, nykyään sitten olen kamalan ylpeä kun osaan vielä sirklata takaperin. Luistelun jälkeen piti syödä. Se vasta vaikeaa olikin. Mentiin kauppaan. Ei, ei tämä ole hyvä. Mentiin ulos kaupasta ja mentiin Memphisiin. En osannut kommunikoida tarjoilijan kanssa ja sain väärää ruokaa, mutta ei se mitään, se oli kyllä tosi hyvää kumminkin. Ja sitten mentiin taas ruokakauppaan, mistä mukaan tarttui muun muassa suklaakonvehteja, mutta margariinia ei löydetty niin millään ja lopulta kysyttiin myyjältä apua. Pasilaan tietysti piti mennä takaisin sillä väärään suuntaan menevällä sporalla, että saatiin koko turistikierros. Ja kahvinporot piti viskoa pitkin pöytää kun sitä keiteltiin kovin myöhäiseen aikaan, ja kämppis varmaan järkkyi kun mulla on yhtäkkiä täällä joku hämärä kaveri majoittumassa. Ja myöskään ne ei osaa nukkua. Mutta Galactica on kivaa.

Vapaapäivä

Aamulla löysin itseni Turusta. Oho. Joskus voi käydä näin. Sain myös ikäväkseni todistaa semmoista joskus pohtimaani "turkulaista huonoa päivää", tai ainakin koin myötäahdistusta kun muut olivat ahdistuneita ja yritin olla näkymätön.

Muutenkin päivästä löytyi ahdistusta, mutta se oli lähinnä omaa pöllöä asenneongelmointiani. Pääsin testaamaan hienoja uusia kiipeilykamojani Mirin, Daren ja Tiemuksen seurassa. Ja totesin, etten osaa laskea ihmisiä grigrillä. Äääh. Hävetys ja ärsytys ja ahdistus. Kehittää sitten tästä laskemiskammon, ennen kuin on edes oppinut kunnolla mitään kiipimistä. Muuten toki seinällä oli yhtä siistiä ja kivaa kuin aina.

Seinältä mentiin syömään pizzaa, ja sieltä koko seurue suuntasi kohti Paraisia. Mokomat ihmiset vielä saivat ängettyä minut ratin taakse. Huolimatta epäilyksestäni, että taustalla oli lähinnä Daren ja Mirin päätön into päästä hengestään ja samalla listiä myös mukaan eksynyt Tiemus, olen oikeasti kiitollinen. En ollut autoa ajellut sitten sen kun tein kakkosvaiheen joskus vuosi sitten. Pelotti ja ahdisti hirveästi, mutta ihme kyllä jalkani muistivat vielä kytkimen, jarrun ja kaasun sijainnin enkä muutenkaan saanut mitään paniikkia aikaan tai tehnyt mitään tyhmää. Ihmeellistä mutta totta: osaan edelleen ajaa autoa. Kunhan vaan ei tarvitse pysäköidä.

Paraisilla hengattiin ja juotiin glögiä ja saunottiin, ja oli kaikin puolin mukavaa. Jos vaikka olisi jääty sinne, jos vaikka ei tarvisi lähteä juoksentelemaan taas pitkin Pääkaupunkiseutua ja kaiken maailman soittohommia... äh.

YS, selloilua ja Cthulhu-scifiä

Hupsista, vaihteeksi meni jokunen päivä vailla päivitystä. Nyt siis läjä.

Torstai 7.12.: YS Lohjalla

Torstaina oli semmoinen aamupäivä, että olisi pitänyt tehdä jotain, mutta enpä tehnyt. Kävin konsalla muksuryhmis-palaverissa, ja sitten hipsin YS-bussiin. Oli nimittäin syyskauden "maakuntakonsertti", joka tänä vuonna suuntautui Lohjalle. Siellä ei oikein ollut ketään--yleisöä joku laski parhaillaan olleen 23 henkilöä. Soitto sentään meni paljon paremmin kuin olisin odottanut, vaikka jotenkin onnistuinkin hukkaamaan keskittymiseni Vaughan-Williamsin aikana niin nätisti, etten sitten osannut laskea mitään neljäsosaa pidempiä nuotteja täyteen mittaansa.

Perjantai 8.12.: Pikkolosello!

Perjantai oli vähäsen kaaos-sählinki-kiire-päivä, johtuen siitä, että piti pakata viikonloppua varten, mutta ei oikein ollut kauheasti aikaa siihen. Oli nimittäin lähemmäs kolme tuntia Suaven Boccherini-treenejä, ja heti perään barokkisellotunti ja sellotunti. Barokkisellotunti oli ihan paras ikinä: pääsin soittamaan pikkoloselloa. Se on niinkuin pieni barokkisello, jossa on yksi ylimääräinen kieli, ylimpänä a:n jälkeen vielä e-kieli, ihan niinkuin viulussa. Soitan sitten sillä muuan kaksoiskonserton sooloviulustemmaa. Hiiiii, siistiä, saan olla sello-viulisti! Moderni sellotunti siihen perään oli ihan jees kun sitä Elfentantzia rähmittiin, mutta pikkoloselloa olisi vaan voinut soittaa koko iltapäivän kun se oli niin hauska.

Soitteluista selvittyäni lähdin kiiruusti proppiostoksille. Piti ostaa jonkinmoinen ruutupaita. UFF petti, sieltä ei löytynyt mitään kivaa. Ostinkin ihan uuden paidan H&M:stä (höö!), mutta se on jostain syystä minusta tosi kiva, vaikkei yhtään semmoinen mitä yleensä pidän. Sitten pikavauhtia Pasilaan, pakkauksen viimeistely ja junalla Riihimäelle, koska ehdottomasti fiksuin reitti mennä Helsingistä Mikkeliin on mennä junalla Riihimäelle ja sieltä hypätä Turusta tulleeseen autokyytiin. Sillä kyllä pääsi perille pelipaikalle ja hassua juttua riitti. Ja perillä pääsin katselemaan Galactican kakkoskautta, jonka Miri oli ystävällisesti minulle hankkinut ja tuonut mukanaan.

9.12.: 2300 AD - Shipwreck

Lauantaina pelattiin Mikkelin suunnalla scifiä. Paitsi että se olikin siten Cthulhu-scifiä, loppujen lopuksi. Joka tapauksessa, kun vertasi omiin viikontakaisiin 1931-järjestelyihimme, tämä peli oli niiden vastakohta. Tietotekniikka petti, pelaajat jättivät saapumatta ja eivät ilmoittaneet--ja yksi pelinjohtaja oli jättänyt hahmonsa kirjoittamatta ilmoittamatta juuri mitään, ja epäonnisesti oma hahmoni kuului niihin, joten se oli vähän olematon. Pelinjohdon stressi ja ahdistus tarttui, ja sai minut lähtemään vähän väärällä jalalla peliin.

Pelasin biokemistiä, joka tutki mystistä bakteerintapaista "substanssi Golchyb"-nimistä juttua. Tyhmänä ratkaisin hahmoni kontaktien puutteen päättämällä, että se on epäsosiaalinen ja töykeä ja asuu laboratoriossa eikä näyttäydy sen ulkopuolella jos ei ole pakko. Epäsosialisointi olisi ollut pop, jos meillä oikeasti olisi ollut tietokoneella ötöanalyysiohjelma, mutta sitä ei ollut, niin sitten ei oikein ollut mitään puuhaa. Kunnes sitten muuan tiedemiestoveri sai järjettömän idean sotkea substanssia ihmisvereen (mitä uutta siinä muka oli, kun olimme jo tehneet eläinkokeita?)--ja se räjähti käsiin. Koska se ei ollut mikä hyvänsä mystinen avaruusbakteeri, vaan hyvinkin yliluonnollinen sellainen. Sitten juostiin pakoon zombeja. Hii. Ja hahmoni pelastui lähtemällä lierojen korporaattityyppien matkaan.

Pelin jälkeen ei ollut niinkään hilpeyttä eikä sen vastakohtaista syvää ärsytystä kuin semmoinen epämääräinen, "jaahas, olipas peli"-tunne, joka johti siihen, etten jaksanut sosialisoida muiden pelaajien kanssa, vaan piilouduin katselemaan lisää Galacticaa.

Ja sitten ajeltiin Turkuun. Pitkä matka, ja harvinaisen pitkä kotimatka näin helsinkiläiselle. Matkalla käytiin katsomassa dinosaurusta.

Epäitsepäisyyspäivä

Tiistaina illalla vähän melkein pelotti, kun päätin, että nyt oikeasti katsotaan, mitä tapahtuu, jos en laita herätystä. Arvelutti, että heräänköhän sitten vasta torstaiaamuna. Sen sijaan heräsinkin keskiviikkona jo yhdentoista kieppeillä.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi olin epäitsenäinen. Menin Laaksolahteen roikkumaan, koska siellä oli ruokaa. Sain soitettua, kun vaihteeksi on lystiä soitettavaakin--Popperin Elfentantz, kappale, jota älyttömämpää tilutusta on vaikea löytää. Hiii.

Tuhrasin myös hyvin suuren osan päivästä epämääräiseen ja turhahkoon larppihahmosäätöön. Tulipa vaihdettua yksi sähköpostiosoite ja tehtyä vielä yksi lisää. Pasilaan palattuani myös kirjoittelin kohtalaisen pätkän hahmoa, jota edelleen kutsun vain "mahdolliseksi" enkä ole varma, haluanko oikeasti pelata sitä. Onnistuin myös saamaan aikaan myöhäis-ilta-yöni ratoksi random-ahdistuksen. Näitä ei olekaan vähään aikaan ollut.

Sunn... Tiistai

Kätevästi aamupäivä oli taasen tyhjänpuoleinen, joten pitkään nukkuminen ei varsinaisesti ollut paha asia. Aamupäivästä tuli toistamiseen todistettua, että minun ja Mirin samassa paikassa oleminen ei ole taloudellisessa mielessä hyvä asia. Minulla kun oli semmoinen pieni viaton ajatus, että voisin ostaa kiipeilykengät, ja menimme sitten kauppaan, ja hupsista, sieltä tarttuikin mukaan kaikki muukin tarpeellinen. Ei sillä, kai ne valjaat ja varmistuslaitteen olisin jossain vaiheessa joka tapauksessa ostanut... Ostelun jälkeen oli vuorossa syömäilyä ja kahvilointia ja epäilyttävästi nörttäykseltä näyttävää toimintaa, kun siirreltiin musaa ja Heroesia läppäriltä toiselle. Vaan sitten oli pakko oli lähteä konsalle, ja Miri suuntasi takaisin Turkuun päin.

Konsalla oli putkeen oma sellotuntini ja kaksi oppilasta. Kaikki kolme menivät yllättävän hyvin--huonoin oppilas kolmesta olin minä itse omalla tunnillani, kun en ollut koko päivänä soittanut, ja sitten taas vinguin kun en tajunnut kaikkea soittoteknistä nippelinysväystä. Soittotuntiputken päälle yritin vielä olla hyödyllinen ja menin Siltavuorenpenkereelle, mutta ei sekään pilkunviilaus oikein tänään kolahtanut.

Maanantai? Ei voi olla.

Vaihteeksi aamu, joka ei noudattanut sitä samaa kaavaa. Yritin herätä. En onnistunut. Näin semmoista unta, missä väistelin jotain Indiana Jones -tyylistä katosta tulevaa sirkkeliansaa jossain sokkelo-tunnelipaikassa. Sitten Miri soitti ja sanoi olevansa alaovella. Heräsin hyvin nopsasti. Tai no, meni siihen jonkun verran kahviakin, mutta kumminkin.

Päivä tuntui harvinaisen viikonloppuiselta ollakseen maanantai. Ihme kyllä sain harjoiteltua jonkin verran, ja vielä ihmeemmin samassa huoneessa oleva ihminen kykeni torkkumaan kun soitin... pitää siis selvästikin soittaa kovempaa ja rumemmin, ei tästä muuten tule mitään. Hiljakseen liikehdittiin keskustan suuntaan. Haaskattiin rahaa kirjakauppaan ja istuttiin kahvilassa.

Olisin mieluusti ollut koko päivän kokonaan viikonloppuisa, mutta pakko oli mennä konsalle sen verran, että oli muksuryhmis, jossa taas vaihteeksi tunsin itseni turhaksi. Sieltä sitten YS:n treeneihin, joista ei voinut olla pois kun oli kenraaliharjoitus, jotenka A Scanner Darkly jäi näkemättä, mikä harmitti. Sentään bongasin ihmiset leffan jälkeen ja kuulin Miriltä ja Kaisalta jälkitunnelmia teen ääressä.

Hiljaisehkoa

Olin vähän haaveillut, että josko tänään vaikka nukkuisi ilman herätyskelloa, mutta en uskaltanut. Ihan hyvä, laitoin herätyksen klo 12, ja en todellakaan olisi herännyt järkevään aikaan ilman sitä. Pääsenköhän mä näistä univeloista sun muista ikinä eroon? Vaan kuolleena ehtii nukkua ja niin edelleen, joten mitä turhia.

Päivä kylläkin oli aikas rauhaisa ja puuhaton, ja ihan hyvä niin, että kykeni toipumaan eilisestä. Kävin iskällä syömässä ja hengaamassa, pikkuveljiäkin näki samalla. Sitten sain Miriltä ylläri-ilmoituksen, että tämä aikoo ilmaantua Helsinkiin. Siispä pyörähdin Laaksolahdessa aika pikaisesti ja palasin Pasilaan, missä ihan ihmeesti aktivoiduin siivoilemaan. Enpä olekaan semmoista tehnyt sitten muuttoni, joten oli ihan hyväkin.

Laaksolahdessa eksyin lukemaan jotain Tieteen kuvalehteä, jossa oli juttu kolibreista. Jostain syystä ne ovat musta aina olleet älyttömän siistejä. Tuli todettua, että jos mun pitäisi valita joku toteemieläin tai vastaava, se olisi kolibri. Joskus pitäisi oikeasti matkustella johonkin, missä semmoisia elää.

Minä, pelinjohtaja? Hihihihihihi

Perjantai jäi puolivahingossa päivittämättä, mutta eipä siinä paljoa kertomista ollutkaan. Aamulla barokkisellotunti, mutta kaikki barokkisellot olivat käytössä, joten piti soittaa modernilla. Sitten hengailua konsalla. Odottelin oppilastani, mutta oppilas ei sitten ollutkaan tulossa. Kotiin. Ajantappoa.

Tänään oli paljon, paljon kiintoisampi päivä. Tänään leikin larpissa pelinjohtajaa. Tänään pelattiin "Kovaa teetä, komisario Öblom". Olin ennakolta odottanut ahdistusta ja angstia, vaihteeksi siis offgame-sellaista, mutta ei sitä tullutkaan. Oli siistiä nähdä kirjoittamiensa hahmojen ilmentyvän ihan ilmielävinä ihmisinä, ja kaiken kirjoitellun materiaalin heräilevän eloon... Järjestelyt tuntuivat sujuvan ihan ihmeen helposti, vaikka keittiössä riittikin kaaosta ja sählinkiä.

Ja pelinjohtoilusta viis, parasta oli, että pitkästä aikaa osasin nauttia pelaamisesta larpissa, joka ei ollut turkulaista kaupunkikampanjointia. GM-hahmoni oli semmoinen yhden lauseen ja yhden ajatuksen hahmo, tyhmä karjakko joka oli roudattu navetasta keittiöavuksi, täydellisen asennevammainen ja kaikkien mielestä ärsyttävä. Minulla oli älyttömän kivaa sitä pelatessa, vaikkei ollut juonen juonta. Tekemistä tietysti oli koko ajan, kun kerran keittiöorjana lähinnä toimin. Silti, jollain hassulla tavalla tämä palautti uskoni siihen, että osaan ehkä pelata sittenkin jotain joskus ja pitää siitä (ja toisaalta vahvisti näkemystäni, että pitäisi vaan pysyä näissä tyhmissä hahmoissa, koska osaan pelata niitä hyvin ja ne ovat lystejä).

Pelin loppuvaihetta kohti vajosin ihan hillittömään hyper-hysteriaan ja hihittelin itsekseni ilman mitään järkevää syytä niin maanisesti, että melkein alkoi itseäkin pelottaa. Tämä jatkui pelin loputtuakin, joten pelistä sitten jäi hyvä fiilis, hihih. Oli siellä kai oikeastikin monilla ollut kivaa. Joillain ehkä ei ollut, mutta kai se on luonnonlaki, että jos on 50 pelaajaa ja hahmoa, niin ei kaikilla voikaan olla täydellisen kivaa.

On se vaan pelottavaa, että tästä jäi sitten hirveän positiivinen jälkitunnelma. Että voisi joskus toistekin jossain pelinjohdossa sähliä. Huu.