06/12/2006

Sunn... Tiistai

Kätevästi aamupäivä oli taasen tyhjänpuoleinen, joten pitkään nukkuminen ei varsinaisesti ollut paha asia. Aamupäivästä tuli toistamiseen todistettua, että minun ja Mirin samassa paikassa oleminen ei ole taloudellisessa mielessä hyvä asia. Minulla kun oli semmoinen pieni viaton ajatus, että voisin ostaa kiipeilykengät, ja menimme sitten kauppaan, ja hupsista, sieltä tarttuikin mukaan kaikki muukin tarpeellinen. Ei sillä, kai ne valjaat ja varmistuslaitteen olisin jossain vaiheessa joka tapauksessa ostanut... Ostelun jälkeen oli vuorossa syömäilyä ja kahvilointia ja epäilyttävästi nörttäykseltä näyttävää toimintaa, kun siirreltiin musaa ja Heroesia läppäriltä toiselle. Vaan sitten oli pakko oli lähteä konsalle, ja Miri suuntasi takaisin Turkuun päin.

Konsalla oli putkeen oma sellotuntini ja kaksi oppilasta. Kaikki kolme menivät yllättävän hyvin--huonoin oppilas kolmesta olin minä itse omalla tunnillani, kun en ollut koko päivänä soittanut, ja sitten taas vinguin kun en tajunnut kaikkea soittoteknistä nippelinysväystä. Soittotuntiputken päälle yritin vielä olla hyödyllinen ja menin Siltavuorenpenkereelle, mutta ei sekään pilkunviilaus oikein tänään kolahtanut.

No comments: