29/06/2006

Ylläreitä

Pahuksen HaU-uneni jäivät jotenkin palloilemaan päähäni koko eilispäivän ajaksi, ja johtivat epämääräiseen ahdistukseen ynnä larppikaipuuseen. Onneksi on niitä tulossakin. Muuten eilisestä suurin osa meni tyhmään tietokoneella hengailuun ja telkkarin katseluun. Sain tosin ostettua vielä muutaman asian amatsoni-proppeihini liittyen, ja illalla uskaltauduin vilkaisemaan Lintsin palkkisbileitä, mutten siellä kovin pitkään viihtynyt.

Tänään sitten onnistui Ohrana jo toistamiseen kiskomaan minut ylös tästä epäsosiaalisuuden mustasta aukosta, johon olen vetäytynyt (se on semmoinen, mistä ei pääse pakenemaan yksikään puhelinsoitto taikka muu yhteydenotto kohti sitä valtaisaa tähtistä avaruutta, jota sosiaaliseksi elämäksi ja kavereiksi kutsutaan). Kävimme Porvoossa katsastamassa Avanti! Suvisoiton avajaiskonsertin. Se oli jotenkin vähäsen pikkusievä makuuni, siis kappalevalinnoiltaan - soitanta toki oli mainiota. Ihmisten ilmoilla/seurassa liikkuminen oli myöskin mukavaa vaihtelua tähän yksinäistelyyni.

Iltapäivästä käväisin pitkästä aikaa pitämässä sellotunnin, vaikken ole itsekään soittanut ties kuinka pitkään aikaan. Lisäksi posti oli kantanut ilokseni minulle perintätoimistosta tulleen kirjeen, jossa karhutaan viime vuoden helmikuussa tehtyä lehtitilausta karmeiden korkojen kera, yhteensä 94 euroa. Moista tilausta en koskaan ole tehnyt, vaan asialla on se sama pahuksen kirottu roiston ryökäle, joka rosmosi lompakkoni 2004 marraskuussa, ja yritti tilailla nimissäni ties mitä. Oikein kiva, että tuo vieläkin tulee kummittelemaan.

28/06/2006

Hauraita Unia

Eilinen oli jännä työpäivä, koska pääsin ekaa kertaa toimimaan kouluttajan virassa. Tai no, olen kyllä aiemmin kouluttanut Kurulle, mutta siellä on aina monta muutakin ihmistä ja kaksipäiväinen harjoittelu, joten ei tunne olevansa niin vastuussa. Eilisen ajan opastin noin viiden ajopäivän kokemuksellani toista ekan vuoden työntekijää Pikajunan ihmeisiin. Ilmeisesti vielä ihan kohtalaisesti, koska se oppi pysäyttämään junan oikein kauniisti, mikä on yllättävän haastavaa. Päivä meni nopeasti, kun ei tarvinut itse tehdä paljoakaan, lähinnä vain tarkkailla vierestä ja sanoa, että "hyvin menee".

Kun taasen on tänään vapaapäivä, nukuin pitkään ja näin unia. Elikäs mennään unipäiväkirjaosastolle taas - mutta onhan se niin, että unet avaavat aika paljon sitä, mitä outouksia päässäni liikkuu. Viime yönä larppasin taas: näin peräkkäin kaksi erillistä unta Hauraita Unelmia -kampanjan seuraavasta pelistä (heräsin välissä). Käytännössä molempina kertoina tapahtui samat asiat, vaikka asetelma, ympäristö ja paikalla olleet ihmiset vaihtuivat. Kaiken lisäksi tapahtumat olivat vielä aika nihkeitä. Hahmoni Jaana sai tietää, että kaikki sen tuntemat ihmiset olivat salaliittoutuneet sitä vastaan. Tosiasiassa ne kaikki tiesivät siitä kaiken sen, mitä se yrittää selvittää, mutteivät olleet kertoneet. Jaanasta tämä oli aika kurjaa. Kaiken lisäksi unessa avautunut totuus hahmoni taustasta oli oikeasti aika tylsä.

27/06/2006

Kotkotkot, osa II

Juhannus oli letkeä. Ei se tosin ollut kovinkaan juhannus, koska en tehnyt mitään erityisen juhannusmaista. Sen sijaan ompelin ja askartelin ja sain amatsoni-asuni lähestulkoon valmiiksi. Hassua kyllä, lakanaviitasta taisi tulla hienoin viittani tähän mennessä. Harmi, ettei sitä oikein kehtaa käyttää missään.

Eilen oli sitten taasen töitä - ensimmäinen kunnon kesäaukiolopäiväni, eli siis klo 12-22. Tuntui se aika pitkältä, etenkin kun laitteena oli tuo ihan ekalta työpäivältäni tuttu KotKot. Jotenkin sen ikävähkön ekan päiväni muisto kummitteli jossain koko ajan. Kaiken lisäksi olin paria ekaa tuntia lukuunottamatta laitteella ihan yksin. Mutta se taustakotkotus ei kumminkaan ole ollenkaan paha parin muun laitteen taustoihin verrattuna, vaan oikeastaan aika vaihteleva ja kekseliäs.

Kun kymmenen jälkeen viimein pääsin kotiin, oli edessä ikävä yllätys: netti oli päättänyt kuolla. Eikä vain mulla, vaan myös kämppiksellä, ja ilmeisesti myös ihan muualla Hoas-kämpässä asuvalla tutulla. Ei kiva. Toisaalta, sikäli jees, että menin ainakin melkein ajoissa nukkumaan. Muistan sen jäljiltä melkoisen hämmentävän määrän outoja unia, mutta niitä on vaikea selostaa, koska niissä ei tunnu olevan mitään selkeää, mistä lähteä. Henkilöhahmot olivat enimmäkseen ihan vieraita ihmisiä, eikä edes ollut larppia. Oli tosin jossakin välissä lintsiläisiä, joiden seurassa jotenkin päädyin ihan hysteeriseksi, ja sitten pelkäsin, että ne kantelevat mun oudosta käytöksestä ja saan kenkää. Myöhemmin oli jotkut valtavat tanssiaiset jossain maanalaisessa paikassa, missä oli kristallikruunuja. Ja avaruusolioiden maailmanvalloitusyritys, joka ehkä jotenkin liittyi siihen.

Tänään tämä nettinen taas toimii, ja ulkona näyttää synkältä ja sateiselta. Ihan jees. Oletettavasti töissä on siis vähän hiljaisempi päivä.

23/06/2006

Varokaa, höpöttävä täti iskee!

Pari päivää on kulunut ilman turhaa blogitilittelyä, kiitos sen, ettei ole ollut paljoakaan tilitettävää. Nyt tuleekin sitten oikea höpinä-overload, väliotsikoituna kaiken lisäksi! Lukuohje: jos haluat vain hilpeän osaston, skippaa arkielämä ja mene suoraan uniin.

Arkea ja elämää

Se vapaapäivä (ks. viime höpötykseni) meni juuri kuten kuvitella saattoi: kävin kaupoissa, en ostanut mitään. Kangaskaupoista ei löytynyt minkäänmoista tekonahkaa tähän aikaan vuodesta. Näköjään joudun kyhäämään amatsoniasuni ilman nahkaa. Hyppäsin bussiin ja ajelin Laaksolahteen, mistä roudasin äitinikin pariin kauppaan. Loppujen lopuksi ostimme lakanan, koska kävi ilmi, että halvin tapa hankkia pari metriä valkoista lakanakangasta on ostaa se valmiin lakanan muodossa. Nyt kun on juhannus ja lomaa, suuntaan taas äidin nurkkiin silppuamaan siitä ensimmäisen (ja ehkä viimeisen) oikean lakanaviittani.

Vapaapäivän jälkeen olin töissä kolme päivää (eilinen, toissapäivä ja sitä edellinen siis). Totesin, että yksi vapaapäivä kuuden päivän putken jälkeen ei oikeasti riitä. Ei olisi jaksanut. Oli Kurua, Pikajunaa, ja eilen Merirosvolaiva, hilpeä lastenlaite, johon ihme kyllä oli kovasti tulijoita. Siinä on sikäli kiva pituushaarukka, että kyytiin pääsevät vain 100-140-senttiset, eli lähes puolet kyytiin tunkevista joutuu heittämään pois, tähän tyyliin:

Paikalla Aikuinen alle 100 cm. muksun kanssa sekä Welmu teh Lintsitäti (<- pelottava olio).

A: (muksulle) No niin, näytä tädille ranneke...
V: (osoittaa muksua) Sori, mutta hän on vielä vähän liian pieni tulemaan kyytiin. Pitäisi olla yli 100 cm.

A: Vai niin. No mutta, jos minä tulen hänen kanssaan.
V: (aikuiselle) Aa, mutta sinä olet vähän liian iso, kun pitäisi olla alle 140 cm.
A: ??!?!
...eli kivaa riittää kaikille osapuolille.

Viihdettä

Pitkästä aikaa näin aika kiintoisia unia viime yönsä. Kuten yleensä, näille on myös selityksensä. Taustatietona siis selostettakoon, että käytyäni katsomassa X-men 3 -leffan ja keskusteltuani asioista alkuperäisiä sarjiksia tuntevan kanssa, päädyin hankkimaan Essential X-men -kokoelmaopuksen, jota olen lueskellut innolla ja virnistellen. Loistavaa kesäluettavaa, käsittämättömän päättömiä juonikuvioita, hirveää mättöä ja sitten vähän saippuaihmissuhteita väliin. :D

Unta

Siis, niistä unista piti puhua. Nimittäin, näin sitten viime yönä unta, jossa oli larppi (tämä on toistuva kuvio mun unissa). Jostakin käsittämättömästä syystä pelasin siinä Wolverinea. Ehkäpä hahmo-raukka oli jonkun kumman juonenkäänteen tuloksena päätynyt aivan väärään ruumiiseen tai jotain, pelinsisäinen selitys ei unessa selvinnyt. En tietenkään olisi järin järkevä valinta moiseen rooliin, ja päädyinkin pelaamaan Ahmasetää kuin vähän vähemmän teinixiä ja hyperiä versiota rakkaasta Pimeyden maailma -hahmostani Sinistä. Olkoonkin, että noiden kyvyt ovat samankaltaiset, kun Sini kerran oli ihmissusi, mitään muuta yhteistä niistä on vaikea löytää. Sen verran surkea esitys se oli, että sain osakseni paheksuvia katseita muilta pelaajilta (jotka myöskin olivat suurimmaksi osaksi PM:ssä pelanneita). No, sen verran sentään panostin, että tilasin baarissa olutta enkä siideriä, kuten Sini olisi tehnyt.

Unen päätteeksi oli vielä skenaario, jossa olin palaamassa kotiin pelistä ihan omana itsenäni, ja yritin päästä junaan Leppävaarassa myöhään illalla. Joku älypää oli vaihtanut sieltä ison sillan sellaiseksi hyvin korkeaksi ja kapeaksi reikäiseksi riippusiltamaiseksi viritykseksi. Kiipesin ihan kauhuissani ja tosi hitaasti alas sieltä pitkiä köysitikkaita pitkin. En varsinaisesti pelkää korkeita paikkoja, mutta parinkymmenen metrin korkeudesta huojuvia tikkaita kiipeäminen ilman mitään turvajuttuja kyllä menee painajaisunesta. Pääsin kuitenkin sieltä alas. Sitten menin R-kioskille ostamaan kahvia ja munkin. Loppu hyvin, kaikki hyvin - myös viimeyön unissa.

19/06/2006

Hengähdystauko

Kuuden päivän työputken jälkeen tänään on yksi ainokainen vapaa. Huomenna taas Lintsille. Nuo pari viimeistä päivää tuntuivat äärettömän pitkiltä ja raskailta, ja tietysti ihan syystäkin. Toissapäivänä oli 11-tuntinen - ei kymmentä, kuten edellisessä kirjoitelmassani kuvittelin - mutta onneksi sain viettää sen Kurulla. Eilisen yhdeksäntuntisen pyörittelin Karusellia, enkä erityisemmin nauttinut elämästäni.

Tänään yritän olla aikaansaava, vaikka tekisi kyllä tavallansa mieli vain lojua jossain ja katsoa telkkaria tai jotain. Pitäisi tiskata ja imuroida, jeejee. Ehdin tässä jo lähetellä sähköpostia piilolinssien perään. Nimittäin ilmeisesti mulla on päässä aukko, kun kuvittelen käyneeni piilarikontrollissa viime kesänä, mutta en ilmeisesti olekaan käynyt. Viime vuoden kalenterissanikin moinen lukee, vaikka on se tietysti mahdollista, että olen sen perunut, mutten vain ole muistanut häivyttää sitä kalenterista. Hämäävää kumminkin. No mutta, kunhan nyt tämän kodin saisi vähän siistimmäksi, niin voisi sitten suunnata pitkästä aikaa shoppaamaan larppivaatetusta.

17/06/2006

Kentän laidalla

Se niistä kivoista aurinkoisista ja rauhallisista laitteista sitten. Tänään napsahti miniautonakki. Miniautot on laite, joka herättää ristiriitaisia tunteita, ja nyt ymmärrän hyvin, miksi näin on. Kyseessä siis on semmoinen törmäilyautojuttu, jonka autot ovat niin pieniä, että pituusrajana on 100-140 senttiä.

Ensimmäisen rauhallisen tunnin jälkeen muksuja oli koko ajan ajamassa. Kun ne ovat niin pieniä, etteivät itse osaa ajaa, on laitteenkäyttäjän homma käydä opastamassa niitä, juosta niiden autojen perässä ja neuvoa, mitä tehdään. Tuntee itsensä joksikin valmentajaksi siinä. Tunnelmaa lisäävät vanhemmat, jotka seisovat rivissä ajoalueen laidalla ja huutavat päällekkäin lapsosilleen ohjeita... "Oikeelle! Vasemmalle! Käännä sitä rattia! No nii, paina kaasua! Paina nyt kaasua!" ...parhaassa tapauksessa vielä ihan ristiin sen kanssa, mitä minä yritän muksuille neuvoa. Jee. Iloksi ja onneksi laite myös sijaitsee niin kaukana taukotilasta, että vartin tauon aikana ehtii suurin piirtein juosta sinne, käydä vessassa ja juosta takaisin. Työpäivän jäljiltä olen ihan raato. Tuntuu oikeasti, kuin olisin urheillut koko päivän. Huomenna on kymmenentuntinen päivä, ja toivon ja rukoilen, että tulee sitten joku kiva laite.

Illalla kotiin päästyäni sain kuningasidean - sarjassamme "aivokuolleita ajatuksia". Teki kovasti mieli pizzaa, joten kävin sitten leipomaan. Kaiken järjen vastaisesti hyvin random ja epämääräinen sweet & sour-ketsuppi-inkiväärikastikkeinen lihapulla-paprikapitsani vielä onnistuikin ihan hyvin. Eli jotakin kivaa tässäkin päivässä.

15/06/2006

...mutta onneksi se olikin vain unta

Pitkästä aikaa taidan selostaa kummia unia, kun vielä muistan ne. Pahanlaatuinen larpinpuutostilani nimittäin päätti ilmentyä larp-unena. Siinä olin jotenkin mystisesti onnistunut menemään peliin ilman mitään proppeja, ja olin tietysti tilanteesta äärettömän ahdistunut. Lisäksi olin ilmeisesti vielä menossa samana päivänä toiseenkin larppiin, johon en myöskään ollut valmistautunut. Se oli melkeinpä painajaisuni, tosi ikävä tunnelmaltaan, eikä edes ollut eka kerta, kun tällaista unta näin. Mutta tämä unipas vielä jotenkin päätyi taikka muuntui toiseksi, sellaiseksi tilanteeksi, josta vielä hyvin selkeän graafisesti muistan, että joku oli törkännyt tupakan kantapäähäni. Siis niin, että se upposi sinne. Mahtoi olla terävä. Sitten yritin etsiä apua. Häiriintynyttä.

Päivällisessä elämässä ei vaihteeksi ole tapahtunut muuta kuin töitä. Pari päivää oikein autuasta oleilua yksinään auringonpaisteisilla laitteilla, joissa on tuuletin kopissa. Kyllä kelpaa. Vaihteeksi kun on ihan jees päästä olemaan epäsosiaalinen, ja toistaiseksi lämmin sää ja aurinko eivät ole tuntuneet liian tukalilta.

14/06/2006

Paha kappale!

Seuraa sarjassamme ehkä turhimpia, mutta hassuimpia tilityksiä tähän saakka: Pachelbelin Kanon on paha. Puhtaasti kammottava ja paha. Se pitäisi kieltää. Nimi ei ehkä sano mitään monillekaan, mutta väittäisin, että ihan kaikki ovat tämän joskus kuulleet. Tällä hetkellä se kiusaa ihmisiä muun muassa Coca-Colan uusimmassa, futisteemaisessa mainoksessa. Sellistinä vihaan kappaletta siksi, että sello-osuus koostuu kaikenkaikkiaan kahdeksasta nuotista, jotka soitetaan uudelleen ja uudelleen ja uudelleen, kun kaikki muut saavat soittaa vaihtelevaa melodiaa. Tämä ei kuitenkaan ole se syy, miksi se on Paha. Sen sijaan syy on se, että kappale on soinut päässäni melkein tauotta viime perjantaista lähtien, jolloin harjoittelimme sitä lauantain häihin, joissa sen soitimme. Se vaan soi ja soi. Välillä pitää pari tuntia taukoa ja palaa taas. Paha kappale. Hulluksihan tässä tulee.

13/06/2006

Vapaapäiviä

Tänään pitää raahautua töihin, ja edessä on kuuden päivän putki. Onneksi nämä sitä ennen olleet vapaapäivät ovat sujuneet niin leppoisasti, että nyt voi ihan mieluusti tehdä vaihteeksi muutakin.

Toissapäivästä nukuin suurimman osan bileiden jälkitilaa pois. Sen jälkeen kävin pitämässä sellotunnin, joka meni yllättävän hyvin siihen nähden, miten vähän sekä minä että oppilaani olimme soittaneet ennen sitä. Oppilaani luota raahauduin jonnekin puskaan, missä vietimme muuan porukalla YS-kvartetti-tms. hengaus-iltaa. Puska siis tarkoitti muuan kakkosviulistin paritaloasuntoa. Se oli sikäli puskassa, että Reittiopas neuvoi minua jäämään pois aivan väärällä pysäkillä, koska sen kartassa on tie, jota ei todellisuudessa ole olemassakaan. Kivaa. Muuten oli oikeastikin ihan kivaa, paitsi että lapsia omaavat ja/tai odottavat orkesteritutut ovat aina jossain määrin pelottavia.

Eilen pidin epäsosiaalista päivää, koska edellisten päivien aikana ehdin jo tavata hämmentävän monta ihmistä. Siispä aamusta kävin yksikseni katsomassa Da Vinci-koodin, joka oli ehkä vielä enemmän blaah kuin olin odottanut. Paul Bettany itseään ruoskivana albiinomunkkina oli kyllä ihan jees. ;-) Tuon jälkeen palasin kotiin ja havaitsin, että tilaamani Battlestar Galactican eka kausi oli postissa. Hain sen ja suuntasin Laaksolahteen. Siellä päätin kumminkin katsella Galactican asemesta X-men 2 -leffan, kun se kolmonen oli vähän niin ja näin.

Ihmeellisen ihanana ihmisenä äiti auttoi... tai no, siis värjäsi hiukseni, ei se mitään auttanut, vaan teki koko homman. Nyt nämä ovat taas vähän tasaisemman tummat. Ärsyttävää vaan, että kaupan värien tummin ruskea on minusta vähän liian vaalea, mutten millään haluaisi värjätä mustaksi, kun en halua näyttää teinigootilta.

11/06/2006

Ihmisten välisistä jutuista

Haluaisin nyt ensin alkuun ilmoittaa, että kaikissa mun nyt tai joskus kirjoittamissa larppihahmoissa tulee olemaan valtavia epäuskottavuuksia. Niihin on nimittäin pakko kirjoittaa läjäpäin ihmissuhteita, suureksi osaksi vielä romanttisia sellaisia, ja en oikeasti tosissani vain kertakaikkiaan ymmärrä sellaisista yhtään mitään. Onhan kokemuksenikin moisista täysin nolla.

Eilen olin häissä soittamassa. Joskus aikaisemmin tuollaiset ovat herättäneet jotakin sekavia tunteita--tavallaan kateutta, ehkä jonkinlaista haikeutta, mitä milloinkin. Nyt olin kuitenkin vain epämääräisen ärtynyt. Papin puheet olivat täynnä pahimmanlaatuisia klisheitä, ei niin mitään omaperäistä, ei yhtään mitään, mikä olisi mitenkään erityisesti liittynyt ko. pariskuntaan. Vain sellaista yleistä "koti ja avioliitto ja Jumala" -paasausta, joka ärsytti suuresti. Että yhteiskunnassa on näin äärettömän vahva ja jyrkkä muotti, johon ihmisisten ehdottomasti pitää asettua. Ei mikään ihme, että tunnen itseni luuseriksi, kun en ole vielä ottanut askeltakaan siihen suuntaan. Mutta niin juu, parin vuoden päästä ne kumminkin eroavat. Ja tämmöinen angstihan tietysti kertoo vain, että allekirjoittanut on säälittävä, kateellinen vanhapiika.

Keikan jälkeen onnistuin pakottamaan itseni ovesta ulos ja YS:n kaudenkaatajaisiin. Ne olivatkin yllättäin todella hauskat bileet, tai sitten vain osasin kerrankin juoda tarpeeksi. Siitä kiitoksena tänään on aika viehkeä fiilis. Jälkeenpäin tosin mulle jäi äärettömän hämmentynyt olo kyseisistä juhlista useammasta syystä. Yksi niistä ovat miehet. En osaa lukea ihmisten ajatuksia, enkä ole muutenkaan kaksinen tulkitsemaan niitä, kun vähän sosiaalisesti rajoittuneena itseäni pidän. Puhumattakaan siitä, että edes etäinen harha-ajatus siitä, että joku voisi mukamas olla jotenkin kiinnostunut minusta, herättää ennemminkin paniikin kuin mitään myönteisiä tunteita. Tähän olen aiemminkin törmännyt. Onneksi moiset luuloni ovat aina osoittautuneet vääriksi.

Sekavaa, joo. Kutsukaa sitä kaameeksi kapulaksi.

09/06/2006

Ylösalas

Vapaapäivissäni on selvästi kaava: se ensimmäinen vapaapäivä menee johonkin ärsyilyyn/angstiin tai vastaavaan, kuten viimeksi tuohon vaihtohylkäämyksen kitumiseen. Toinen päivä taas menee juuri hienosti. Tämä kyseinen toinen vapaapäivä eli toissapäivä sujui kokonaan sosialisoinnin merkeissä. Se on pelottavaa, koska yleisesti ottaen en ikinä näe ihmisiä vapaaehtoisesti. Ei minulla periaatteessa ole mitään ihmisiä vastaan, mutta olen vain sillain ujo, etten ikinä saa päähäni ryhtyä random-soittelemaan ja kyselemään, josko joku haluaisi nähdä minut. Kyseiset ihmiset olivat kuitenkin niin harvinaislaatuisen mukavia, että raahasivat minut tapaamaan itseään, ja se oli oikein mukavaa. Kolmos-X-miehetkin sitten viimein näin, ja olihan se aika blaah, vaikkei sentään aivan niin kamala, kuin olin pelännyt. Tosin en olekaan mikään sarjisihminen, joten mikään pyhäinhäpäisy ei minua häirinnyt, ainoastaan leffan yleinen laadunpuutos verrattuna edellisiin.

Eilen taas töihin, ja taasen Kurua. Pul pul. Sieltä oli vaihdettu vedet, mikä oli aivan ihmeellistä. Aiemman läpinäkymättömän ruskeanvihreän limaliemen sijasta oli kristallinkirkasta vettä, melkein kuin uima-altaassa, ja pohja näkyi koko ajan. Saapi nähdä, kauanko se kestää.

06/06/2006

Prkl

Nyt angstaan sitten täysillä. Tuli Stadian kv-koordinaattorilta posti, että en pääse Ranskaan vaihtoon, koska paikallisen jousiosaston pää oli todennut, että"level was insufficient". Huonoksi englanniksi vielä tuo ilmoitus siis, mutta en muuta suomennosta sille keksi, kuin että soittoni oli niin paskaa, ettei niitä kiinnosta. Vittu. Anteeksi, mutta nyt ottaa päähän niin, ettei mitään rajaa. Totta, koenauhani oli aika hätäiseen kyhätty ja tavallaan aika kauhea, mutta kappaleeni oli kuitenkin melkoisen vaikea, enkä nyt mielestäni sitä NIIN huonosti soittanut. Tuo koulu ei tietääkseni olisi kumminkaan edes ollut mikään ihan Ranskan huippu, vaan vähän pienempi laitos. Niin ollen olen jo alkukeväästä lähtien uskonut ja toivonut, että olisin vuoden päästä Ranskassa, ja rakentanut kaikki tulevaisuudenvisioni sen ympärille. Ei sitten.

Tavallaan tämä helpottaa asioita paljon: voin esim. laittaa saman tien hakuun Hoasin kämpän, johon voisin itse yksikseni muuttaa, kun asumuseroudun Helenistä. Samaten Major-kvartetin soittelu voinee sitten ensi vuonna jatkua. Kai. Tällä minuutilla ja hetkellä tuntuu siltä, että voisin paiskata koko saamarin soittimen ikkunasta alas. On musta ennenkin tuntunut siltä, että mitä mä oikein yritän, vitut musta mitään selloammattilaista ikinä tulee. Olen oikeasti gaziljoona kertaa parempi yliopisto-opiskelijana kuin sellistin, että pitäisi nyt kai viimein uskoa jo se ja lopettaa tämmöinen haihattelu.

05/06/2006

In Memoriam: Lintsiorava

Pieni karvainen ystävämme, Lintsillä asustellut orava, kuoli tänään traagisella tavalla: jäi Linnanmäen Pikajunan alle. Junan kuljettaja (allekirjoittanut) ehti hädin tuskin nähdä jonkin vilahtavan raiteilla aseman kohdalla, kun se oli jo mennyttä. Hautajaisjärjestelyistä huolehti siivooja. Pahoitteluni koko Linnanmäen kaupunkieläimistölle.

Tuli siis toinen Pikajunapäivä neljän päivän sisään. Oravan surullisen lopun lisäksi ei mitään sen jännempää käynyt, mutta päivä oli sinänsä ihan OK. Ja nyt on taas muutama vapaa, että ehtii toipua siitä kamalasta seikasta, että päästi päiviltä viattoman luontokappaleen.

(Lieventäväksi asianhaaraksi luettakoon kuitenkin se, että Lintsielikot ovat käytökseltään vähän varomattomia, koska ovat liiankin tottuneita jatkuvaan meteliin, jotenka eivät välttämättä tajua varoa liikkuvia laitteita. Hitsi kun se ei ollut pulu, olisin niin mielelläni ajanut pulusta yli.)

Sirkushumppaa

Nätisti menee tämä niin, että joka toinen päivä kun tänne kirjoitan, on sillain hyvä meiniki, ja sitten niinä toisina taas ei. Eli suomeksi eilen oli taas vaihteeksi kurjaa ja ärsytystä. Toissapäivänä oli yllättäen taas Kurua, mutta eilen, kun niin sopivasti oli kymmenentuntinen päivä, viimein tippui se lastenlaite, joka oli kaiken päälle Taikasirkus. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun olin edellisenä yönä nukkunut ihan liian vähän, kiitos myöhäisen irkkaamisen ja typerA.tk-kirjoittelukisailun sun muun.... Se sirkushumppamusiikki laitteella oli oikeasti murhaa. Hirveä päänsärky, eikä yletön kahvin- ja kolantankkaaminenkaan auttanut yhtään. Ja sitten oli vielä sen verran hyvä sää, että ihmisiä tunki koko ajan. Jonoa oikein. Esitin sitten asiakkaille taukotansseja humpan tahtiin ja leikin viivakoodinlukijalaitteella, kun se näyttää niin laserpyssyltä. Varmasti pitivät minua tärähtäneenä, ja olivat kyllä siinä aivan oikeassa myös.

Iltasella myöhään kotiin päästyäni yritin sitten kirjoittaa Helia-artikkelia aiheesta motivaatio, vaikka oma motivaatio oli aika lailla nollassa. Nyt pitäisi vielä viimeistellä mokoma. Musta on niin vaikea kirjoittaa artikkelia random aiheesta ihan vaan siksi, että "pitää kirjoittaa artikkeli", vaikka tiedän, että aiheesta on jo sanottu enemmän kuin tarpeeksi, enkä osaa mitään uutta lisätä - eikä edes tarvitse.

03/06/2006

No näin!

Tuhrattuani yhden vapaapäivän kaikkeen tyhmään, toinen vapaapäiväni eli toissapäivä meni juuri aivan nappiin ja tismalleen niinkuin vapaapäivien kuuluu. Nukuin pitkään, vietin enimmän osan aamupäivää tietokoneella roikkuen ja telkkarin edessä, tein ruokaa, ja sitten lähdin iltapäiväksi Lintsille, vaihteeksi asiakkaan ominaisuudessa. Vietin siellä useamman tunnin, vähän aikaa yksikseni, sitten koulu/työkaverin kanssa, ja lopulta kiusaamassa pikkuvelioliota ja sen kavereita. Kävin kaikissa lempilaitteissani moneen kertaan. Täytyy kyllä sanoa, että on se Lintsin hohto vähän jo ehtinyt haalistua, kun siellä on joka päivä.

Eilen siis oli taas työpäivä, ja taas Lintsille suunta... Laitteiden jakaantuminen edelleenkin välttelee kaikkea loogista ajattelua. Olin sentäs kolme päivää Kurulla ennen vapaita, joten olin aivan varma, että nyt tulee lastenlaite. Tulikin Pikajuna, se toinen iso laite, jota saan käyttää. No, mikäs siinä, kyllä minä aina junaa mielelläni ajelen. Ehkä tänään sitten tippuu viimein muksuhärveliä.

Larppihahmotkin sain valmiiksi ja lähetin, ja tulivat aika bumerangina takaisin. Ei niissä mitään valtavan isoa vikaa ollut kai, mutta silti ärsytti tietysti, kun eivät olleet täydellisiä. Tyypillistä.

01/06/2006

Räyh

Yleisesti pidän mieluusti blogini siistinä, mutta nyt on pakko todeta, että tänään oli yleinen vitutuspäivä. Se vaan on paras sana kuvaamaan päivän tunnelmia. Vaihteeksi kun on vapaata, meni suurin osa päivästä siihen, että kaikki vastaantuleva ärsytti. Ja tällä kertaa ihan oikeasti _kaikki_, ei vain mun oma elämä. Rääkyvät vauvat junassa ärsytti. Haiseva mummo bussissa ärsytti tajuttomasti. Kitisevä ja vinkuva bussi sai raivon valtaan. Tyhmiä huudellut ukko juna-asemalla aiheutti oikeasti pelottavan suuren halun potkaista sitä. Ei edes yhtään ilahduttanut, että sain viimein tyhmään ESO-korttiini pianon hyväksilukumerkinnän, kun rikkinäinen kopiokone ja huonot valokuvat ja muut semmoiset pienet ja merkityksettömät asiat ärsyttivät ihan liikaa. Ja tilipäiväkin oli, eli rahaakin vaihteeksi olisi, mutta ei sekään auttanut. Hohhoh. Toki on tälle "luonnollinen" selityskin, mikä sekin ärsyttää niin penteleesti - mutta eipä siitä sen enempiä.

Iltaa kohti selkeni tunnelma ja ärsytys laantui pois, kun meillä oli tuon pariin otteeseen mainitun tulevan larpin pelinjohtopalaveri. Se oli kaiken lisäksi täällä omissa nurkissani Pasilassa, mikä oli vähän jänskää. Yllättäin sain kuulla, että olen ilmeisesti ainoa, joka on oikeasti saanut hahmonsa kasaan siihen deadlineen mennessä, vaikka myönnettäköön, että mulla on niitä kaikkein vähiten. Muuten en kyllä kokenut olevani erityisen luova tai muutenkaan avuksi, vaikka parhaani yritinkin. Ehkä se sitten jossain seuraavassa pelissä sujuu helpommin, jos nyt tämän jälkeen ikinä kukaan minua mitään kirjoittamaan huolii.