Haluaisin nyt ensin alkuun ilmoittaa, että kaikissa mun nyt tai joskus kirjoittamissa larppihahmoissa tulee olemaan valtavia epäuskottavuuksia. Niihin on nimittäin pakko kirjoittaa läjäpäin ihmissuhteita, suureksi osaksi vielä romanttisia sellaisia, ja en oikeasti tosissani vain kertakaikkiaan ymmärrä sellaisista yhtään mitään. Onhan kokemuksenikin moisista täysin nolla.
Eilen olin häissä soittamassa. Joskus aikaisemmin tuollaiset ovat herättäneet jotakin sekavia tunteita--tavallaan kateutta, ehkä jonkinlaista haikeutta, mitä milloinkin. Nyt olin kuitenkin vain epämääräisen ärtynyt. Papin puheet olivat täynnä pahimmanlaatuisia klisheitä, ei niin mitään omaperäistä, ei yhtään mitään, mikä olisi mitenkään erityisesti liittynyt ko. pariskuntaan. Vain sellaista yleistä "koti ja avioliitto ja Jumala" -paasausta, joka ärsytti suuresti. Että yhteiskunnassa on näin äärettömän vahva ja jyrkkä muotti, johon ihmisisten ehdottomasti pitää asettua. Ei mikään ihme, että tunnen itseni luuseriksi, kun en ole vielä ottanut askeltakaan siihen suuntaan. Mutta niin juu, parin vuoden päästä ne kumminkin eroavat. Ja tämmöinen angstihan tietysti kertoo vain, että allekirjoittanut on säälittävä, kateellinen vanhapiika.
Keikan jälkeen onnistuin pakottamaan itseni ovesta ulos ja YS:n kaudenkaatajaisiin. Ne olivatkin yllättäin todella hauskat bileet, tai sitten vain osasin kerrankin juoda tarpeeksi. Siitä kiitoksena tänään on aika viehkeä fiilis. Jälkeenpäin tosin mulle jäi äärettömän hämmentynyt olo kyseisistä juhlista useammasta syystä. Yksi niistä ovat miehet. En osaa lukea ihmisten ajatuksia, enkä ole muutenkaan kaksinen tulkitsemaan niitä, kun vähän sosiaalisesti rajoittuneena itseäni pidän. Puhumattakaan siitä, että edes etäinen harha-ajatus siitä, että joku voisi mukamas olla jotenkin kiinnostunut minusta, herättää ennemminkin paniikin kuin mitään myönteisiä tunteita. Tähän olen aiemminkin törmännyt. Onneksi moiset luuloni ovat aina osoittautuneet vääriksi.
Sekavaa, joo. Kutsukaa sitä kaameeksi kapulaksi.
No comments:
Post a Comment