Tänään totesin, että omat angstin ja ahdistuksen aiheeni ovat ihan typeriä. Minulla ei oikeasti pitäisi olla mitään syytä eikä varaa semmoisiin, kun toisille tapahtuu ihan tosissaan kamalia ja epäreiluja asioita. Tämmöisen mietteen herätti muuan ihmisen vakava sairaus, oikeasti kurja ja hirveä asia. Vaikka kyseinen ihminen ei ole läheinen eikä sukulainen tai muu enkä häntä erityisen hyvin tunne, se kuitenkin aiheutti epämääräisen pahan mielen päivän ajaksi. Se on kuitenkin parempi mielentila kuin järjetön syytön angsti, ja tosiaan laittoi miettimään, miten vähäpätöisiä ovat omat harmin aiheet.
Muuten päivä oli tavanomainen ja ihan onnistunutkin. Sain soitettua takuuhuoltoon ja kyseltyä aikovatko tehdä jotain rikkinäisen näyttöni suhteen, kertoivat että ko. mallia ei nyt just ole varastossa ja toimittavat heti ku on. Sellotunti oli taas, ja tehtävien palautusta Siltavuorenpenkereelle. Siellä järjestyi myös minulle työhuoneen avain. Hurjaa. Käväisin vielä opettamassa, ennen kuin viimein pääsin suuntaamaan Laaksolahteen.
Illan homma oli saada Kirjeiden puvustus kasaan, ja ihme kyllä se kasaantuikin. Ilman äitiä ei tämäkään projekti olisi ikinä valmistunut. Onneksi on äiti. Minusta tuosta tuli aika hieno, mutta saa nähdä, toimiiko sitten oikeasti.
Myöhään takaisin Pasilaan, missä meinasin kaikesta huolimatta saada aikaan järjettömän angstikohtauksen sanomalla ircissä tyhmiä asioita. Irc on pahasta. Oikeesti.
28/09/2006
27/09/2006
Hyperpäivä II
On se kai niin että olen sen verran ailahtelevaista sorttia ja nopea tunnemaailmaltanikin, että vaikka olisi kuinka paljon järjetöntä angstia, niin äkkiäkös se unohtuu. Tänään oli vaihteeksi taas hyvä päivä, ja on kuin ei olisi noita alkuviikon salamoita ja ukkospilviä pään yllä leijunut ollenkaan.
Aamulla piti herätä kamalan aikaisin, kun oli konsalla puoli ysiltä palautepalaveri eilisestä konsertista. Se tarkoitti, että katsoimme soittomme videolta ja kommentoimme toisillemme. Boccherinini näytti kamalalta, enkä oikein kyennyt sitä soittoa seuraamaan, ihmettelin vaan ulkonäköäni: keinuin ihan naurettavasti ja näytin Dmitriltä (alter egoni, joka syntyi, kun totesin, että passikuvani näyttää nälkiintyneeltä venäläiseltä taiteilijamieheltä). Sen sijaan Mehiläinen oli mahtavan nopea ja näyttävä, olen siihen harvinaisen tyytyväinen. Pitäisi vaan hommata tyhjä DVD ja kopioida videonpätkä itselle, tuolla kyllä kelpaisi päteä. Vau.
Roikuin konsalla vielä sen aikaa, että saatiin kvartettijuttuja sovittua, ja sitten palasin Pasilaan. Oli ihanasti monta tuntia tyhjää aikaa. Kävin ruokakaupassa ekaa kertaa melkoisen pitkään hetkeen, joten viimeinkin saattaa kaapista löytyä muutakin iltapalaa kuin makaronia. Korjailin kielitieteenjuttuja ja ryhdyin selloni kanssa ihmettelemään Haydnin D-duurikonserttoa.
Iltaohjelmana oli keskiviikkoiseen tapaan YS-treenit. Väsytti niin kamalasti, että vastoin tapojani ostin evääksi energiajuomaa. Lopputulos oli perinteinen orkesteriharjoitushysteria: soitan ihan pieleen koko ajan ja sitten hihitän päälle, kun olipas se hassua, hih, soitin väärin. Kanssasoittajille varmasti pahuksen ärsyttävää eikä ainakaan hyödyllistä, mutta parempi vaihtoehto kyllä kuin turha angstaaminen. Ja Vaughan-Williamsin 5. sinfonian (hidas) 3. osa osoittautui ihanaksi. Yleensä inhoan hitaita osia, mutta tuossa on niin hienoja sointuja--ja se muistuttaa kovasti saman säveltäjän Tallis-fantasiaa, joka on eräs kaikkien aikain lempiteoksistani.
Aamulla piti herätä kamalan aikaisin, kun oli konsalla puoli ysiltä palautepalaveri eilisestä konsertista. Se tarkoitti, että katsoimme soittomme videolta ja kommentoimme toisillemme. Boccherinini näytti kamalalta, enkä oikein kyennyt sitä soittoa seuraamaan, ihmettelin vaan ulkonäköäni: keinuin ihan naurettavasti ja näytin Dmitriltä (alter egoni, joka syntyi, kun totesin, että passikuvani näyttää nälkiintyneeltä venäläiseltä taiteilijamieheltä). Sen sijaan Mehiläinen oli mahtavan nopea ja näyttävä, olen siihen harvinaisen tyytyväinen. Pitäisi vaan hommata tyhjä DVD ja kopioida videonpätkä itselle, tuolla kyllä kelpaisi päteä. Vau.
Roikuin konsalla vielä sen aikaa, että saatiin kvartettijuttuja sovittua, ja sitten palasin Pasilaan. Oli ihanasti monta tuntia tyhjää aikaa. Kävin ruokakaupassa ekaa kertaa melkoisen pitkään hetkeen, joten viimeinkin saattaa kaapista löytyä muutakin iltapalaa kuin makaronia. Korjailin kielitieteenjuttuja ja ryhdyin selloni kanssa ihmettelemään Haydnin D-duurikonserttoa.
Iltaohjelmana oli keskiviikkoiseen tapaan YS-treenit. Väsytti niin kamalasti, että vastoin tapojani ostin evääksi energiajuomaa. Lopputulos oli perinteinen orkesteriharjoitushysteria: soitan ihan pieleen koko ajan ja sitten hihitän päälle, kun olipas se hassua, hih, soitin väärin. Kanssasoittajille varmasti pahuksen ärsyttävää eikä ainakaan hyödyllistä, mutta parempi vaihtoehto kyllä kuin turha angstaaminen. Ja Vaughan-Williamsin 5. sinfonian (hidas) 3. osa osoittautui ihanaksi. Yleensä inhoan hitaita osia, mutta tuossa on niin hienoja sointuja--ja se muistuttaa kovasti saman säveltäjän Tallis-fantasiaa, joka on eräs kaikkien aikain lempiteoksistani.
26/09/2006
Pohjalta päivä paranee
Aamulla päätin, että tämä päivä on parempi. Heräsin ajoissa korjaamaan eilisen virheitä, eli otin tyhmän näytön ja roudasin sen Verkkokauppaan. Ja pieleen meni. Iloinen setä tiskin takana hymyili, että ihan väärä osoite on nyt, pitäisi soittaa takuuhuoltoon. Hajosin sitten siihen, lausuin pari valittua rumaa, joskin itkunsekaista sanaa, ja pakenin paikalta. Koottuani itseäni hetken soitin huoltoon, joka kyllä lupaili, että saisin uuden tilalle. Toivottavasti tosiaan järkkäävät sen.
Näyttösäätö upotti minut johonkin niin tajuttomiin angstisyvyyksiin, etten kyennyt ajattelemaan juuri mitään muuta kuin miten tyhmä olen ja miten syvältä kaikki on. Sporalla kotiin, näytön pudotus sinne ja sitten taas sporaan. Angsti laantui ajellessa. Ruoholahteen päin mennessäni kävin hakemassa sinisen sellolaatikon korjauksesta, ja se näyttää ihan hyvältä--päivän ensimmäinen oikeasti kiva juttu. Konsalla ei taaskaan ollut harjoitustilaa. Talon luokkatilanne on ihan järjetön. Harjoituskoppeja on joku 12 kpl ja opiskelijoita monta sataa. Eihän se voi toimia. Jonoteltuani aikani sain luokan. Saman tien annoin sen hetkeksi toisen ihmisen käyttöön ja menin syömään, ekaa kertaa koko päivänä. Aamulla kun ei tullut edes juotua kahvia. Selittää osittain sen, miksi näyttösäätö tuntui niin masentavalta.
Päivä eteni. Harjoittelin, kävin säestystreeneissä, tapoin aikaa, pidin soittotunnin. Sitten piti kipaista Siltavuorenpenkereelle hakemaan tehtäviä. Samalla reissulla keksin mennä ompelutarvikekauppaan hommaamaan puvustusprojektiin lisää säädettävää, ja sitten Partioaitan aleen. Hupsheijaa, ostinkin repun. Olin sitä(kin) kyllä miettinyt ja suunnitellut, mutta on epätavallista minulle näinkin yhtäkkinen shoppailu. Näköjään on joku hirveä tarve päästä kesätyörahoista eroon.
Shoppailu söi suurimman osan tyhjästä ajasta ennen konserttia. Palasin konsalle ja menin melkein kylmiltään keikalle. Jopa pienessä Stadian oppilasillassa soittaminen jännitti kovasti. Toisaalta, en niinkään pelkää ihmisiä tai tilannetta sinänsä, vaan sitä, etten muistakaan kappaleita kunnolla, että unohdan, mitä tulikaan seuraavaksi. Nuotista soittaminen pelottaa vähemmän, mutta tuollaiset pikkukappaleet pitää kyllä soittaa ulkoa. Ihmeen hyvin soitto kuitenkin sujui, jotain pikkurähmiä sattui, vaan ainahan niitä tulee.
Onnellisesti selvitty konsertti jätti hyvän mielen. Hyvä juttu oli myös se, että tajusin 1931-hahmodeadlinen olevan viikkoa myöhemmin kuin olin luullut. Ja sitten... ääk. Illalla ilmestyi pelottavaa spostia: kielitieteen assistentoinnilleni on ilmeisesti järkkääntymässä joku työhuoneentapainen. Hurjaa.
Näyttösäätö upotti minut johonkin niin tajuttomiin angstisyvyyksiin, etten kyennyt ajattelemaan juuri mitään muuta kuin miten tyhmä olen ja miten syvältä kaikki on. Sporalla kotiin, näytön pudotus sinne ja sitten taas sporaan. Angsti laantui ajellessa. Ruoholahteen päin mennessäni kävin hakemassa sinisen sellolaatikon korjauksesta, ja se näyttää ihan hyvältä--päivän ensimmäinen oikeasti kiva juttu. Konsalla ei taaskaan ollut harjoitustilaa. Talon luokkatilanne on ihan järjetön. Harjoituskoppeja on joku 12 kpl ja opiskelijoita monta sataa. Eihän se voi toimia. Jonoteltuani aikani sain luokan. Saman tien annoin sen hetkeksi toisen ihmisen käyttöön ja menin syömään, ekaa kertaa koko päivänä. Aamulla kun ei tullut edes juotua kahvia. Selittää osittain sen, miksi näyttösäätö tuntui niin masentavalta.
Päivä eteni. Harjoittelin, kävin säestystreeneissä, tapoin aikaa, pidin soittotunnin. Sitten piti kipaista Siltavuorenpenkereelle hakemaan tehtäviä. Samalla reissulla keksin mennä ompelutarvikekauppaan hommaamaan puvustusprojektiin lisää säädettävää, ja sitten Partioaitan aleen. Hupsheijaa, ostinkin repun. Olin sitä(kin) kyllä miettinyt ja suunnitellut, mutta on epätavallista minulle näinkin yhtäkkinen shoppailu. Näköjään on joku hirveä tarve päästä kesätyörahoista eroon.
Shoppailu söi suurimman osan tyhjästä ajasta ennen konserttia. Palasin konsalle ja menin melkein kylmiltään keikalle. Jopa pienessä Stadian oppilasillassa soittaminen jännitti kovasti. Toisaalta, en niinkään pelkää ihmisiä tai tilannetta sinänsä, vaan sitä, etten muistakaan kappaleita kunnolla, että unohdan, mitä tulikaan seuraavaksi. Nuotista soittaminen pelottaa vähemmän, mutta tuollaiset pikkukappaleet pitää kyllä soittaa ulkoa. Ihmeen hyvin soitto kuitenkin sujui, jotain pikkurähmiä sattui, vaan ainahan niitä tulee.
Onnellisesti selvitty konsertti jätti hyvän mielen. Hyvä juttu oli myös se, että tajusin 1931-hahmodeadlinen olevan viikkoa myöhemmin kuin olin luullut. Ja sitten... ääk. Illalla ilmestyi pelottavaa spostia: kielitieteen assistentoinnilleni on ilmeisesti järkkääntymässä joku työhuoneentapainen. Hurjaa.
Järjetön ärsytys.
Johan tässä on ihan liikaa ollut hyviä päiviä. Liikaa tuntunut siltä, että angsti on kadonnut blogistani. Ehei. Tänään löysin taas sen toisen puolen itsestäni. Heti tuntuu siltä, että se iloinen ja hilpeä minä on vaan joku outo harha, joka en oikeasti ole minä. Oikeasti mä olen ärsyttävin ja typerin ihminen mitä maa päällään kantaa. Alla seuraa täysin järjetöntä itsesääliä ja angstia ja muuta tyhmää. Ei voi suositella kenellekään.
Aamussa ei ollut mitään vikaa, paitsi aikainen herätys. "Unix"-luento lähti liikenteeseen niin hitaasti, että en jaksanut keskittyä ja sitten menivät ne hyödyllisetkin asiat vähän ohi. Sieltä Ruoholahteen, ja pieleen.
Vaihteeksi kaikki ärsytti, ja päinvastoin kuin joskus aiemmin, en oikeasti kykene selittämään sitä millään. En yhtään millään. En löytänyt harjoitteluluokkaa. Ärsytti. Menin syömään. Ärsyttävä täti kassalla. Vaikka ruokaseurana oli Olgan kanssa lounaalle tullut Mirjakin, ärsytti silti. Sain kyllä luokan, mutta en ehtinyt oikein soittaa tarpeeksi ja en saanut mitään aikaan. Sitten oli ärsyttävä sellotunti. Sen jälkeen ryhmätuntipalaveri, jonka myötä ärsytys tiivistyi ja lopulta muuttui ahdistukseksi ja hirvittäväksi alemmuuskompleksikohtaukseksi. Siis semmoiseksi tunteeksi, että kaikki muut selloryhmämme opettajat on parempia ja osaavampia kuin minä ja tietävät kaiken paremmin ja mitä ihmettä mä täällä teen, ja miksi helvatussa mä opiskelen sellonsoitonopettajaksi kun mä en osaa soittaa enkä opettaa. Tuli siinä muutama kyynelkin sitten valutettua, että varmasti pitävät muut ryhmän opet minua vajaana vastedes. Jipii. Kyllä mä vielä onnistun vakuuttamaan kaikki siitä että olen vaan sekaisin ja joku vielä järkkää mut siihen kivaan pehmustettuun koppiin.
Mun piti olla ryhmätunnilla opetusvuorossa, mutta oli niin säälittävä että sain sitten vaihtaa esimerkkisoittelijaksi. Ihme kyllä pysyin tunnin ajan jotakuinkin koossa, ja vielä sen jälkeen sain pidettyä oppilaalleni yksityistunninkin jonkinmoisella menestyksellä. Ja sitten vielä piti harjoitella. Sain sentään luokan saman tien, mutta kellokin oli jo lähemmäs 19.00. Soitin vihaisia kappaleita, mutta ei ollut nuotteja kovin moneen ja en muistanut ulkoa. Ärsytys laantui ehkä hitusen.
Sitten päätin tehdä angstini poistamiseksi jotain tyhmää. Menin verkkokauppaan ja ostin näytön. Se tuntui kivalta. Kotona järkkäilin ihan onnessani tavaroita ympäriinsä ja näytön paikoilleen ja... perkele, siinä on yläreunassa iso musta läikkä. Rikki. En ala. Se siitä. Ärsytys ja angsti nousivat uudelleen hukuttaviin korkeuksiin. Tein sitten vielä itsestäni pellen tilittämällä niitä ihan liikaa ircissä. Huoh.
Aamussa ei ollut mitään vikaa, paitsi aikainen herätys. "Unix"-luento lähti liikenteeseen niin hitaasti, että en jaksanut keskittyä ja sitten menivät ne hyödyllisetkin asiat vähän ohi. Sieltä Ruoholahteen, ja pieleen.
Vaihteeksi kaikki ärsytti, ja päinvastoin kuin joskus aiemmin, en oikeasti kykene selittämään sitä millään. En yhtään millään. En löytänyt harjoitteluluokkaa. Ärsytti. Menin syömään. Ärsyttävä täti kassalla. Vaikka ruokaseurana oli Olgan kanssa lounaalle tullut Mirjakin, ärsytti silti. Sain kyllä luokan, mutta en ehtinyt oikein soittaa tarpeeksi ja en saanut mitään aikaan. Sitten oli ärsyttävä sellotunti. Sen jälkeen ryhmätuntipalaveri, jonka myötä ärsytys tiivistyi ja lopulta muuttui ahdistukseksi ja hirvittäväksi alemmuuskompleksikohtaukseksi. Siis semmoiseksi tunteeksi, että kaikki muut selloryhmämme opettajat on parempia ja osaavampia kuin minä ja tietävät kaiken paremmin ja mitä ihmettä mä täällä teen, ja miksi helvatussa mä opiskelen sellonsoitonopettajaksi kun mä en osaa soittaa enkä opettaa. Tuli siinä muutama kyynelkin sitten valutettua, että varmasti pitävät muut ryhmän opet minua vajaana vastedes. Jipii. Kyllä mä vielä onnistun vakuuttamaan kaikki siitä että olen vaan sekaisin ja joku vielä järkkää mut siihen kivaan pehmustettuun koppiin.
Mun piti olla ryhmätunnilla opetusvuorossa, mutta oli niin säälittävä että sain sitten vaihtaa esimerkkisoittelijaksi. Ihme kyllä pysyin tunnin ajan jotakuinkin koossa, ja vielä sen jälkeen sain pidettyä oppilaalleni yksityistunninkin jonkinmoisella menestyksellä. Ja sitten vielä piti harjoitella. Sain sentään luokan saman tien, mutta kellokin oli jo lähemmäs 19.00. Soitin vihaisia kappaleita, mutta ei ollut nuotteja kovin moneen ja en muistanut ulkoa. Ärsytys laantui ehkä hitusen.
Sitten päätin tehdä angstini poistamiseksi jotain tyhmää. Menin verkkokauppaan ja ostin näytön. Se tuntui kivalta. Kotona järkkäilin ihan onnessani tavaroita ympäriinsä ja näytön paikoilleen ja... perkele, siinä on yläreunassa iso musta läikkä. Rikki. En ala. Se siitä. Ärsytys ja angsti nousivat uudelleen hukuttaviin korkeuksiin. Tein sitten vielä itsestäni pellen tilittämällä niitä ihan liikaa ircissä. Huoh.
24/09/2006
Ahdistavia projekteja
Käytin aamun ja päivän ahdistuneena sekä larppipuvustuksesta että larpinjärjestämisestä. Ahdistus oli sen tasoista, etten kyennyt oikein tekemään yhtään mitään kunnolla, edes soittoharjoittelu ei sujunut. Tosin tuli ircissä todettua, että sentään mun ahdistus on tämmöistä käytännöläheistä, joten se väistämättä jotenkin joskus ratkeaa.
Kaikesta huolimatta puvustusprojekti ryömi eteenpäin päivän edetessä. Larpin järjestelyt etenivät myös, joskin lähinnä kiitos muiden ihmisten kuin minun. Olin merkinnyt kalenteriin pelinjohtopalaverin klo 17.00, ja huomasin sitten noin klo 15.40 sähköposteja katsellessani, että se onkin jo neljältä. Hups. Ehdin ajoissa, mutten ehtinyt juurikaan miettiä asioita ennen sitä. Yritin sitten siellä kovasti osallistua keskusteluun ja keksiä rakentavia ideoita, mutkunemmäosaa. Voisin tietty myös laittaa ajatusten tahmeuden palaverissa sen piikkiin, että paikalla oli kissa ja kissat ovat söpöjä ja kivoja, mutta allergisoivia.
Illasta piti palautua soluun. Blääh. Täällä vaan on niin ankeaa Laaksolahteen verrattuna.
Kaikesta huolimatta puvustusprojekti ryömi eteenpäin päivän edetessä. Larpin järjestelyt etenivät myös, joskin lähinnä kiitos muiden ihmisten kuin minun. Olin merkinnyt kalenteriin pelinjohtopalaverin klo 17.00, ja huomasin sitten noin klo 15.40 sähköposteja katsellessani, että se onkin jo neljältä. Hups. Ehdin ajoissa, mutten ehtinyt juurikaan miettiä asioita ennen sitä. Yritin sitten siellä kovasti osallistua keskusteluun ja keksiä rakentavia ideoita, mutkunemmäosaa. Voisin tietty myös laittaa ajatusten tahmeuden palaverissa sen piikkiin, että paikalla oli kissa ja kissat ovat söpöjä ja kivoja, mutta allergisoivia.
Illasta piti palautua soluun. Blääh. Täällä vaan on niin ankeaa Laaksolahteen verrattuna.
23/09/2006
Kotoisaa mukavuutta
On se mukavaa vaihteeksi asua edes viikonloppu oikeasti kotona, missä voi kuljeskella ympäriinsä yöpaidassa pitkälle päivään ja rauhassa sotkea keittiössä ja niin edelleen, ja on ympärillä ihmisiä, joille viitsii höpistä mistä tahansa tyhmästä. Joku voisi kait kysyä, miksi en siis muuta takaisin äidin luo. Vastaukseni varmaankin olisi, että olen turhan laiska. En ensinnäkään jaksaisi muuttaa heti uudelleen näin pian, ja toisekseen Länsi-Pasilan solujutussa on hyvätkin puolensa, lähinnä lyhyt matka keskustaan ja asemalle.
Aamupäivällä leikkelin kaavoja ja suikaloin samettia. Toivon mukaan nuo palaset edes jotensakin sopivat yhteen. Ja nyt vasta herääkin muuten oivallus, että se musta sametti, josta kuvittelin tekeväni puhvit hihoihin, meni aika kokonaan hameeseen. Hups. Siis ei tule puhveja, eipä voi mitään. Totesin myös, että suoran sauman ompeleminenkin on näköjään minulle liian vaikeaa. Yritin saada aikaan ihan tavallista hihaa, ja kieroon meni koko ajan. Sitten Mirja olikin jo soittamassa ovikelloa, eikä auttanut kuin jättää kesken ja lähteä.
Aluksi hirvitti, että en millään voi lähteä hengaamaan kavereiden kanssa kun ahdistaa liikaa mokoma täysin keskeneräinen ompelus, mutta kyllä se unohtui. Jännää oli nähdä pitkästä aikaa lukioporukkaa. Kun tavallaan kaikki ovat samoja ihmisiä ja samanlaisia kuin ennenkin ja siis ihan tuttuja, mutta kuitenkin, kun kuulumisia ei kovin usein vaihda, on kaikkien elämässä juttuja, mitä ei tiedä, ja niin edelleen. Kuulumisten vaihtamista ilta lähinnä sitten olikin, sekä saunomista, ja ehkä kaikkein eniten ruoanlaittoa. Mieletön gourmet-ateria--kylmäsavulohi-rucola-pastaa, tomaatti-mozzarella-salaattia ja jotain ihme suklaa-fondant-kohokkaantapaisia jälkkäriksi. Mukavaa oli sekin, ja kovin kotoisaa, koska juuri tämäntapaisia illanviettoja harjoitimme silloin lukioaikoina.
Aamupäivällä leikkelin kaavoja ja suikaloin samettia. Toivon mukaan nuo palaset edes jotensakin sopivat yhteen. Ja nyt vasta herääkin muuten oivallus, että se musta sametti, josta kuvittelin tekeväni puhvit hihoihin, meni aika kokonaan hameeseen. Hups. Siis ei tule puhveja, eipä voi mitään. Totesin myös, että suoran sauman ompeleminenkin on näköjään minulle liian vaikeaa. Yritin saada aikaan ihan tavallista hihaa, ja kieroon meni koko ajan. Sitten Mirja olikin jo soittamassa ovikelloa, eikä auttanut kuin jättää kesken ja lähteä.
Aluksi hirvitti, että en millään voi lähteä hengaamaan kavereiden kanssa kun ahdistaa liikaa mokoma täysin keskeneräinen ompelus, mutta kyllä se unohtui. Jännää oli nähdä pitkästä aikaa lukioporukkaa. Kun tavallaan kaikki ovat samoja ihmisiä ja samanlaisia kuin ennenkin ja siis ihan tuttuja, mutta kuitenkin, kun kuulumisia ei kovin usein vaihda, on kaikkien elämässä juttuja, mitä ei tiedä, ja niin edelleen. Kuulumisten vaihtamista ilta lähinnä sitten olikin, sekä saunomista, ja ehkä kaikkein eniten ruoanlaittoa. Mieletön gourmet-ateria--kylmäsavulohi-rucola-pastaa, tomaatti-mozzarella-salaattia ja jotain ihme suklaa-fondant-kohokkaantapaisia jälkkäriksi. Mukavaa oli sekin, ja kovin kotoisaa, koska juuri tämäntapaisia illanviettoja harjoitimme silloin lukioaikoina.
22/09/2006
Vaateaatteet
Aamuinen harjoittelu tapahtui vaihteeksi barokkisellolla, koska oli tunti sitten heti perään. Meni kohtalaisesti kai. Barokkisello on kiva soitin, olisi kiva jos raaskisi uhrata sille vähän enemmän aikaa niin oppisi saamaan siitä ehkä ääntäkin ulos.
Soittotunti oli päivän ainoa varsinainen aikataulutettu ohjelma, ja tämän kerran päätin, että nyt en ota mitään älytöntä stressiä jutuista mitkä pitäisi hoitaa. Menin Itäkeskukseen, ensisijaisena tavoitteena hommata mustaa samettia Kirjeiden puvustukseen. Sitä sainkin ostettua, ja sitten shoppailin vaatteita. Ei ole tullut semmoisia ostettua hyvin pitkään aikaan. Pari edellistä kauppakierrosta kaatui siihen, että löydän enemmän hahmojeni kuin itseni näköisiä vaatteita. Siispä otin ja päätin, että ostan Jaanan tyyliset housut (harmaata ja mukavaa) ja (edesmenneelle) Sini-sudelle sopivan paidan (värikästä ja villiä). Housut löysinkin, ja ne ovat juuri oikeanlaiset, eivät siis vain hahmon näköiset vaan myös minusta tosi kivat. Paita osoittautui tosi vaikeaksi, koska värejä oli joka paikassa liian vähän. Ankeaa. Sen sijaan löysin ihanat saappaat, mutta ne olivat kovin kalliit. Ehkä sitten joskus toiste.
Kauppareissun jälkeen pikainen pysähdys Pasilassa, läjäpäin tarpeellista tavaraa mukaan ja Laaksolahteen. Tarkoitus olisi viettää viikonloppu Kirjeiden vaatetusta väkertäen. Pitää tosin tehdä aika paljon muutakin. Tästä taitaa tulla kaikkien aikain kiireellisin ja kiireisin larppipuvustusprojektini. Tämän illan aikana puvustusprojekti eteni vain sen verran, että pesin ostamani kankaan ja esittelin ideoitani äidille, jonka reaktio oli lähinnä "Tuommoinen? Apua!". Eipä lupaa hyvää tuo, koska äiti on meistä se enemmän tietävä joka lähinnä joutuu kaiken tekemään, minä vain ompelen kaikki suorat saumat ja yritän olla pilaamatta mitään.
Soittotunti oli päivän ainoa varsinainen aikataulutettu ohjelma, ja tämän kerran päätin, että nyt en ota mitään älytöntä stressiä jutuista mitkä pitäisi hoitaa. Menin Itäkeskukseen, ensisijaisena tavoitteena hommata mustaa samettia Kirjeiden puvustukseen. Sitä sainkin ostettua, ja sitten shoppailin vaatteita. Ei ole tullut semmoisia ostettua hyvin pitkään aikaan. Pari edellistä kauppakierrosta kaatui siihen, että löydän enemmän hahmojeni kuin itseni näköisiä vaatteita. Siispä otin ja päätin, että ostan Jaanan tyyliset housut (harmaata ja mukavaa) ja (edesmenneelle) Sini-sudelle sopivan paidan (värikästä ja villiä). Housut löysinkin, ja ne ovat juuri oikeanlaiset, eivät siis vain hahmon näköiset vaan myös minusta tosi kivat. Paita osoittautui tosi vaikeaksi, koska värejä oli joka paikassa liian vähän. Ankeaa. Sen sijaan löysin ihanat saappaat, mutta ne olivat kovin kalliit. Ehkä sitten joskus toiste.
Kauppareissun jälkeen pikainen pysähdys Pasilassa, läjäpäin tarpeellista tavaraa mukaan ja Laaksolahteen. Tarkoitus olisi viettää viikonloppu Kirjeiden vaatetusta väkertäen. Pitää tosin tehdä aika paljon muutakin. Tästä taitaa tulla kaikkien aikain kiireellisin ja kiireisin larppipuvustusprojektini. Tämän illan aikana puvustusprojekti eteni vain sen verran, että pesin ostamani kankaan ja esittelin ideoitani äidille, jonka reaktio oli lähinnä "Tuommoinen? Apua!". Eipä lupaa hyvää tuo, koska äiti on meistä se enemmän tietävä joka lähinnä joutuu kaiken tekemään, minä vain ompelen kaikki suorat saumat ja yritän olla pilaamatta mitään.
Päivänpaistetta
Heti herättyäni hyökkäsin lattialle levittämieni korjaustaan odottavien tehtävien kimppuun--ja heti tajusin, että olipa tyhmä veto. Johonkin paperiin sitten kirjoitin unenpöpperössäni jonkun kommentin ihan pieleen ja jouduin korjailemaan. Aamun työntekoa myös suuresti haittasi se, että omppukauppa ilmoitti, jotta läppärini on lähtenyt matkaan sieltä jostain kaukaa, joten ehkä se joskus selviää tänne asti--jee! Reippaan kokoinen aamukahvimukillinen sai ajatukset sen verran kasaan, että sain korjaukset ajoissa tehtyä. Kipitin sitten viemään ne Siltavuorenpenkereelle, ja sieltä myös hankin aamiaisen/lounaantapaista.
Päivän musiikillinen osuus oli taas vaihteeksi opettamista, ja taas vaihteeksi onnetonta sellaista. Ei sujunut. Tunnin jälkeen ärsytti. Helppohan se olisi syyttää oppilasta, joka on toisinaan tosi levoton, mutta se olisi myös väärin. Opettajan homma on saada vilkas oppilas keskittymään ja järjestää sille tarpeeksi tekemistä. Kun en siinä onnistu, olen huono opettaja, piste. Ärsytys oli sitä luokkaa, että koko päivä tuntui yhtäkkiä ärsyttävältä ja tyhmältä, vaikka kivojakin asioita oli jo tapahtunut.
No, kotiin mököttämään siis. Mököttäminen jäikin tekemättä, kun ihmeekseni onnistuin kiitos googlen ja avuliaiden nettiselostusten säätämään screen & irssi -meiningin toimimaan. Kivaa. On se nyt sitten osoitus jonkinmoisesta irc-riippuvuudesta kai, että tuo oli niin valtavan hieno juttu mielestäni. Sekin hienous tosin jäi varjoon, kun Jukka saapui. Oli valtavan mukava nähdä taas, ja vain olla. Ja jäätelöäkin sain, ja läjän erittäin sekalaista mutta kiintoisaa musiikkia. Näköjään tämmöisten ihmissuhteiden ilmaantuminen ei olekaan pelkästään ahdistava asia.
Päivän musiikillinen osuus oli taas vaihteeksi opettamista, ja taas vaihteeksi onnetonta sellaista. Ei sujunut. Tunnin jälkeen ärsytti. Helppohan se olisi syyttää oppilasta, joka on toisinaan tosi levoton, mutta se olisi myös väärin. Opettajan homma on saada vilkas oppilas keskittymään ja järjestää sille tarpeeksi tekemistä. Kun en siinä onnistu, olen huono opettaja, piste. Ärsytys oli sitä luokkaa, että koko päivä tuntui yhtäkkiä ärsyttävältä ja tyhmältä, vaikka kivojakin asioita oli jo tapahtunut.
No, kotiin mököttämään siis. Mököttäminen jäikin tekemättä, kun ihmeekseni onnistuin kiitos googlen ja avuliaiden nettiselostusten säätämään screen & irssi -meiningin toimimaan. Kivaa. On se nyt sitten osoitus jonkinmoisesta irc-riippuvuudesta kai, että tuo oli niin valtavan hieno juttu mielestäni. Sekin hienous tosin jäi varjoon, kun Jukka saapui. Oli valtavan mukava nähdä taas, ja vain olla. Ja jäätelöäkin sain, ja läjän erittäin sekalaista mutta kiintoisaa musiikkia. Näköjään tämmöisten ihmissuhteiden ilmaantuminen ei olekaan pelkästään ahdistava asia.
21/09/2006
Hyperpäivä
Aamulla harjoittelemaan, melkein tarpeeksi ajoissa. Parituntinen soittelu olikin tarpeen, koska sen jälkeen oli säestysharjoitus. Se oli sikäli jännittävä tilanne, että kourallinen muita sellistejä odotteli omaa vuoroaan ja kuunteli soittoani. Heti heräsi esiintymisjännitys jostakin kolostaan ja sai ensimmäisen kappaleen tuntumaan kovin epävarmalta ja hapuilevalta. Toisella kerralla sujui mukavammin. Menevät vauhtikappaleet lisäksi jättivät kovin menevän meiningin pitemmäksi aikaa.
Säestystreeneistä ravasin huippusalaiseen kokoukseen (Polttarit! Ääh! Naimisiin menevät kaverit--tupla-ääh!). Se oli Cafe Ursula -nimisessä paikassa, Aleksi 13:sta yläkerrassa. Sieltä sai mukavan kokoisen lounaspastan--ja sen ohella kahvia, jota sai ottaa lisää... Tämä lisättynä siihen, että olin jo konsallakin juonut tavanomaisen kupposen, johti jonkintasoiseen kofeiininyliannostustunnelmaan. Hiphei. Mikäs sen mukavampaa, kipitin takaisin konsalle opettamaan, ja olin hyvin hilpeä ja hassu täti taas vaihteeksi. Tunti tuntui mukavalta. Oppilaat ovat kivoja. Sääli, että olen niin sählä ja epävarma opettaja. Ansaitsisivat parempaa.
Lähdin kohti YS:n treenejä. Olisi ollut SävellYS-kilpailun tulosten julkistamista, mutta onn... eikun siis epäonneksi olin vähäsen myöhässä ja olivat epähuomiossa lukinneet oven. Siispä kulutinkin hetken kiertelemällä vaatekauppoja, ja totesin, että joku on imenyt kaikki värit kauden muodista. Kun sitten viimein orkesteriharjoitukset alkoivat, havaitsin kofeiinikorkeuksien haihtuneen. Yhtäkkiä olin kaamean väsynyt. Tätä yritin paikata ostamalla tauolla kolaa. Ei se oikein auttanut.
Kotiin viimein selvittyäni kulutin muutaman tunnin kielitieteen tehtäviä korjaillen. Vaikka ne ovat viimekertaisia monimutkaisempia, ei näidenkään korjaamiseen kyllä kymmentä tuntia mene, mikä oli luennoitsijan arvio työni määrästä. Tulee sitten rahaakin vissiin vähemmän, jos nyt ylipäänsä joskus semmoista tästä tulee.
Säestystreeneistä ravasin huippusalaiseen kokoukseen (Polttarit! Ääh! Naimisiin menevät kaverit--tupla-ääh!). Se oli Cafe Ursula -nimisessä paikassa, Aleksi 13:sta yläkerrassa. Sieltä sai mukavan kokoisen lounaspastan--ja sen ohella kahvia, jota sai ottaa lisää... Tämä lisättynä siihen, että olin jo konsallakin juonut tavanomaisen kupposen, johti jonkintasoiseen kofeiininyliannostustunnelmaan. Hiphei. Mikäs sen mukavampaa, kipitin takaisin konsalle opettamaan, ja olin hyvin hilpeä ja hassu täti taas vaihteeksi. Tunti tuntui mukavalta. Oppilaat ovat kivoja. Sääli, että olen niin sählä ja epävarma opettaja. Ansaitsisivat parempaa.
Lähdin kohti YS:n treenejä. Olisi ollut SävellYS-kilpailun tulosten julkistamista, mutta onn... eikun siis epäonneksi olin vähäsen myöhässä ja olivat epähuomiossa lukinneet oven. Siispä kulutinkin hetken kiertelemällä vaatekauppoja, ja totesin, että joku on imenyt kaikki värit kauden muodista. Kun sitten viimein orkesteriharjoitukset alkoivat, havaitsin kofeiinikorkeuksien haihtuneen. Yhtäkkiä olin kaamean väsynyt. Tätä yritin paikata ostamalla tauolla kolaa. Ei se oikein auttanut.
Kotiin viimein selvittyäni kulutin muutaman tunnin kielitieteen tehtäviä korjaillen. Vaikka ne ovat viimekertaisia monimutkaisempia, ei näidenkään korjaamiseen kyllä kymmentä tuntia mene, mikä oli luennoitsijan arvio työni määrästä. Tulee sitten rahaakin vissiin vähemmän, jos nyt ylipäänsä joskus semmoista tästä tulee.
19/09/2006
Tyhjästä on hyvä angstata
Tänäänpäs todistin taas, miten ilmiömäisen lahjaisasti kykenen ahdistumaan täydellisen järjettömistä asioista. Oli mukavan tyhjä ja vapaa aamupäivä, jonka olin etukäteen suunnitellut käyttäväni kaikenmoisten asioiden hoitamiseen. Nukuin vähäsen tavallista pidempään, ja näin unta uudesta läppäristäni, joka ehkä joskus saapuu (ja vähän pelottaa kun ilmeisesti MacBookeissa on ollut kohtalaisesti ongelmia).
Kun viimein olin herännyt kunnolla, tajusin, että apua, kamalasti kaikkea mitä pitäisi tehdä! Se johti ahdistumiseen ja paniikinomaiseen sähläämiseen sinne sun tänne, mikä ei ainakaan auttanut asioiden aikaansaamista. Loppujen lopuksi kyllä sain tehtyä ne tärkeimmät. Muun muassa vein sinisen sellolaatikon laukkukorjaamoon, minkä vuoksi joudun nyt elämään vanhan sellokoteloni kanssa, joka on musta, järjettömän painava ja tismalleen ruumisarkun näköinen. Sitten konsalle syömään, ja tarkoitus tietysti oli myös harjoitella, mutta eihän siellä tietenkään mitään tyhjiä luokkia ollut. No ei väkisin. Lähdin sen sijaan kirjastoon, vain todetakseni, ettei Kirjasto 10:ssä ollut mitään etsimistäni cd:istä. Paniikkisähläystunnelmaa jatkaen kipitin Rikhardinkadun kirjastoon, mistä kyllä sain levyjä, mutta tuli kova kiirus ehtiä takaisin konsalle opettamaan. Opetukseni taso oli sitten jostain syvältä, tosin oppilallaakin taisi olla vähän huono päivä.
Olisi pitänyt jäädä konsalle harjoittelemaan, mutta en vain jaksanut. Sen sijaan raahasin sellon kotiinpäin. Matkalla hain Siltavuorenpenkereeltä taas kotitehtäviä korjattavaksi. Ne osoittautuivat vähän monimutkaisemmiksi kuin edelliset, ulp. Kotosalla yritin harjoitella, turhaan. Kotona ei näköjään voi harjoitella. Tai itse asiassa, kotona varmaan voisi, mutta täällä "kotona" ei voi. En osaa suhtautua tähän solujuttuun kotina. Itä-Pasilan kämppä oli koti. Tämä on vaan joku paikka missä väliaikaisesti asun, missä asuu myös joitain muita tyyppejä. Täällä ei ikinä tee mieli esimerkiksi leipoa, mitä Opastinsillalla harjoitin mieluusti. Aiemmin väkertelin muutenkin usein keittiössä ihmeellisiin aikoihin, mitä täällä en ikuna kehtaisi tehdä. Eikä tee mieli edes ylipäänsä kokata tuolla keittiössä, kun se ei ole mun keittiö, vaan joku tuommoinen yleinen keittiö, mitä minäkin välillä käytän. Äh.
Kun viimein olin herännyt kunnolla, tajusin, että apua, kamalasti kaikkea mitä pitäisi tehdä! Se johti ahdistumiseen ja paniikinomaiseen sähläämiseen sinne sun tänne, mikä ei ainakaan auttanut asioiden aikaansaamista. Loppujen lopuksi kyllä sain tehtyä ne tärkeimmät. Muun muassa vein sinisen sellolaatikon laukkukorjaamoon, minkä vuoksi joudun nyt elämään vanhan sellokoteloni kanssa, joka on musta, järjettömän painava ja tismalleen ruumisarkun näköinen. Sitten konsalle syömään, ja tarkoitus tietysti oli myös harjoitella, mutta eihän siellä tietenkään mitään tyhjiä luokkia ollut. No ei väkisin. Lähdin sen sijaan kirjastoon, vain todetakseni, ettei Kirjasto 10:ssä ollut mitään etsimistäni cd:istä. Paniikkisähläystunnelmaa jatkaen kipitin Rikhardinkadun kirjastoon, mistä kyllä sain levyjä, mutta tuli kova kiirus ehtiä takaisin konsalle opettamaan. Opetukseni taso oli sitten jostain syvältä, tosin oppilallaakin taisi olla vähän huono päivä.
Olisi pitänyt jäädä konsalle harjoittelemaan, mutta en vain jaksanut. Sen sijaan raahasin sellon kotiinpäin. Matkalla hain Siltavuorenpenkereeltä taas kotitehtäviä korjattavaksi. Ne osoittautuivat vähän monimutkaisemmiksi kuin edelliset, ulp. Kotosalla yritin harjoitella, turhaan. Kotona ei näköjään voi harjoitella. Tai itse asiassa, kotona varmaan voisi, mutta täällä "kotona" ei voi. En osaa suhtautua tähän solujuttuun kotina. Itä-Pasilan kämppä oli koti. Tämä on vaan joku paikka missä väliaikaisesti asun, missä asuu myös joitain muita tyyppejä. Täällä ei ikinä tee mieli esimerkiksi leipoa, mitä Opastinsillalla harjoitin mieluusti. Aiemmin väkertelin muutenkin usein keittiössä ihmeellisiin aikoihin, mitä täällä en ikuna kehtaisi tehdä. Eikä tee mieli edes ylipäänsä kokata tuolla keittiössä, kun se ei ole mun keittiö, vaan joku tuommoinen yleinen keittiö, mitä minäkin välillä käytän. Äh.
18/09/2006
Monenlaista kivaa
Aamulla menin ajoissa Siltavuorenpenkereelle, koska olin saanut kummaa postia koskien unix-tunnuksiani. Siellä sitten totesimme yhdessä laitoksen atk-yhdyshenkilön kanssa, että joo, on tosi outoa. Mulla on näkymättömät tunnukset: joka paikassa väitetään, että käyttölupani on vanhentunut vuosi sitten, mutta arkistoista kaivettu parin vuoden takainen salasana kuitenkin toimii ongelmitta. Kivaa. Pääsin siis viimein leikkimään laitoksen palvelimelle, mikä oli tosi jänskää. Hii. Tuli tosin saman tien vastaan se tylsyys, että tunnilla edetään hiiiiiitaaaaaasti, jopa mun mielestä, vaikken alunperin tiennyt mitään mistään unixista (...enkä oikeasti vieläkään).
Pikku wannabe-nörttien puuhatunnin päätyttyä piti taas siirtyä soittopuuhiin--Ruoholahteen, tunti harjoittelua, sellotunti, ryhmätuntipalaveri, ja hirveällä hädällä ja kiireellä kotiin, kun piti päästä laittautumaan Lintsin päättäjäisiä varten.
Joojoo, laittautumaan siis... Ekana piti kuitenkin kokeilla, (o)saanko aikaiseksi etäyhteyden kotoa laitokselle. Hyvin onnistui. Jeee. Suurin tahdonponnistuksin pakotin itseni vaatekaapille ja pähkäilin, mitä ihmettä pitäisi sinne Lintsijuttuun muka pukea. Suuri osa porukasta on kovin trendikkäitä ja tyylitajuisia, minä taas aika lailla semmoisen vastakohta. En kyllä miltään trendi-ihmeeltä haluaisikaan näyttää, mutta yritin edes vaikuttaa joltain muulta kuin mummolta, tädiltä tai täydellisen räjähtäneeltä. Lopputulos taisi lähinnä muistuttaa räjähtänyttä tätiä.
Mutta hii, viis mistään vaatteista. Jos joku ajatteli mun näyttävän tädiltä, niin en halua edes ajatella, mitä ne ajattelivat, kun tämä täti heilui tanssilattialla, koska sitä en tee usein, ja varmasti näytän vähintään hirveltä siellä. Oli oikeasti oikein kivat bileet. Lintsi tarjosi hyvät ruoat ja muutaman juoman ravintola Haagassa. Siellä oli paljon porukkaa, ja ihmeekseni tajusin, että olihan siellä myös ihmisiä, jotka eivät ole täysin erilaisia kuin minä, esimerkiksi muita humanistihörhöjä. Päädyin jopa sitten jatkoillekin, mutta kuitenkin palasin kotiin hyvin ajoissa ja hyvissä ajoin. Kyllä meni nappiin tämä päivä.
Pikku wannabe-nörttien puuhatunnin päätyttyä piti taas siirtyä soittopuuhiin--Ruoholahteen, tunti harjoittelua, sellotunti, ryhmätuntipalaveri, ja hirveällä hädällä ja kiireellä kotiin, kun piti päästä laittautumaan Lintsin päättäjäisiä varten.
Joojoo, laittautumaan siis... Ekana piti kuitenkin kokeilla, (o)saanko aikaiseksi etäyhteyden kotoa laitokselle. Hyvin onnistui. Jeee. Suurin tahdonponnistuksin pakotin itseni vaatekaapille ja pähkäilin, mitä ihmettä pitäisi sinne Lintsijuttuun muka pukea. Suuri osa porukasta on kovin trendikkäitä ja tyylitajuisia, minä taas aika lailla semmoisen vastakohta. En kyllä miltään trendi-ihmeeltä haluaisikaan näyttää, mutta yritin edes vaikuttaa joltain muulta kuin mummolta, tädiltä tai täydellisen räjähtäneeltä. Lopputulos taisi lähinnä muistuttaa räjähtänyttä tätiä.
Mutta hii, viis mistään vaatteista. Jos joku ajatteli mun näyttävän tädiltä, niin en halua edes ajatella, mitä ne ajattelivat, kun tämä täti heilui tanssilattialla, koska sitä en tee usein, ja varmasti näytän vähintään hirveltä siellä. Oli oikeasti oikein kivat bileet. Lintsi tarjosi hyvät ruoat ja muutaman juoman ravintola Haagassa. Siellä oli paljon porukkaa, ja ihmeekseni tajusin, että olihan siellä myös ihmisiä, jotka eivät ole täysin erilaisia kuin minä, esimerkiksi muita humanistihörhöjä. Päädyin jopa sitten jatkoillekin, mutta kuitenkin palasin kotiin hyvin ajoissa ja hyvissä ajoin. Kyllä meni nappiin tämä päivä.
17/09/2006
Kesän loppu
Taas oli hienoja unia, tällä kertaa ilman mitään selvää yhteyttä omaan tai edes hahmon elämään. Jotain maailmanpelastusta niissä oli, ja osasin taas--tai siis edelleen--lentää. Lentämis-unissani kun on se älyttömän siisti puoli, että ne ovat tavallaan kaikki samaa. Aina vaan yhtäkkiä unessa muistan, että "hei, mä osaan muuten lentää", ja sitten leijun johonkin talon katolle tarkastelemaan tilannetta. On se vaan niin, että jos pitäisi valita itselleen yksi supervoima, lentäminen olis "niinku se mun juttu", vaikka hyödyllisempiä ja hienompia voisi varmasti keksiä.
Ja sitten Lintsi loppui. Ympyrä (tai ainakin Rinkeli) sulkeutui. Ärsyttävällä tavalla viimeinen työpäiväni oli eräässä suhteessa aivan samanlainen kuin ensimmäinen. Se oli ikävää. Tekisi niin mieli valittaa ja tilittää yhestä semmosesta tosi tyhmästä jutusta, mutta tiedän, että suuresti katuisin sitä myöhemmin, joten jätänpä tekemättä. Joskus vielä ehkä, luultavimmin ei.
Joka tapauksessa, olin viimoisenkin päivän Kurulla, ja periaatteessa oli oikein mukavaa. Aamulla saatiin pullakahvit, illalla oli hieno ilotulitus. Siinä välissä ylireagoin saatuani kritiikkiä, millä taisin vakuuttaa taas yhden lintsiläisen siitä, että olen kovin epävakaa tapaus. Iltasella ei minua olisi mikään mahti maailmassa saanut Aleen bilettämään, mihin suurin osa porukasta lähti. Sen sijaan kävelin kotiin epämääräisissä tunnelmissa. Vähäsen tuntui haikealta ja itketti, toisaalta oli vapautunut olo. Johan se oli aikakin että kesätyö loppuu, että voi keskittyä kouluun ja muuhun semmoiseen. Jonkin verran nyt harmittaa, etten ole sen enempää ystävystynyt lintsiporukoiden kanssa, mutta kun en mä osaa... eiku... rehellisesti sanoen, enpä ole hirveästi yrittänytkään. Ne nyt vaan ovat suurin osa kovin erityyppisiä ihmisiä kuin minä.
Kotiin päästyäni söin liikaa vikan työpäivän kunniaksi ostamaani metrilakua, ja ahdistuin kivasta sähköpostista (olenpa muuten tainnut niin tehdä aiemminkin, mutta silloin oli ihan erilaista postia ja ihan eri syyt ahdistua siitä).
Ja sitten Lintsi loppui. Ympyrä (tai ainakin Rinkeli) sulkeutui. Ärsyttävällä tavalla viimeinen työpäiväni oli eräässä suhteessa aivan samanlainen kuin ensimmäinen. Se oli ikävää. Tekisi niin mieli valittaa ja tilittää yhestä semmosesta tosi tyhmästä jutusta, mutta tiedän, että suuresti katuisin sitä myöhemmin, joten jätänpä tekemättä. Joskus vielä ehkä, luultavimmin ei.
Joka tapauksessa, olin viimoisenkin päivän Kurulla, ja periaatteessa oli oikein mukavaa. Aamulla saatiin pullakahvit, illalla oli hieno ilotulitus. Siinä välissä ylireagoin saatuani kritiikkiä, millä taisin vakuuttaa taas yhden lintsiläisen siitä, että olen kovin epävakaa tapaus. Iltasella ei minua olisi mikään mahti maailmassa saanut Aleen bilettämään, mihin suurin osa porukasta lähti. Sen sijaan kävelin kotiin epämääräisissä tunnelmissa. Vähäsen tuntui haikealta ja itketti, toisaalta oli vapautunut olo. Johan se oli aikakin että kesätyö loppuu, että voi keskittyä kouluun ja muuhun semmoiseen. Jonkin verran nyt harmittaa, etten ole sen enempää ystävystynyt lintsiporukoiden kanssa, mutta kun en mä osaa... eiku... rehellisesti sanoen, enpä ole hirveästi yrittänytkään. Ne nyt vaan ovat suurin osa kovin erityyppisiä ihmisiä kuin minä.
Kotiin päästyäni söin liikaa vikan työpäivän kunniaksi ostamaani metrilakua, ja ahdistuin kivasta sähköpostista (olenpa muuten tainnut niin tehdä aiemminkin, mutta silloin oli ihan erilaista postia ja ihan eri syyt ahdistua siitä).
Työtä ja oivallus
Kuten edellisestä näkyy, nukuin tosiaan aamusta aika pitkään. Sitten suuntasin töihin. Ihmeekseni pääsin vielä kauden lopuksi Kurulle. Saa nähdä, olenko siellä huomisenkin. Yhdeksäntuntinen tuntui aika pitkältä, ja oli kovin kylmää, ja illalla tuli ihan pimeää. Jotenkin olen elänyt Lintsipäiväni sellaisissa ikuisen heinäkuun tunnelmissa, mutta nyt ei enää se onnistunut.
Kun viimein kymmeneltä työpäivä päättyi ja pääsin kotiin, kaivoin pitkästä aikaa luurit esiin ja poimin muutaman cd:n minipienestä kokoelmastani. Jostain ihmeen syystä musiikin kuuntelu kuuluu juttuihin, joita teen ihan liian vähän, enkä tajua miksi. Joskus yritin selitellä, että ehkä sitä musakkia tulee noin niinkun uravalinnan puolesta vastaan ihan tarpeeksi--mutta ei se ole totta. Tämä kuunteleminenhan on kivaa, nyt sen muistan. Tämäkin. Syksyn teema näyttää olevan vanhojen juttujen keksiminen uudelleen. Vaikka on se edelleen niin, että orkesteribiisin kuuntelu ei vaan ole yhtä hienoa kuin sen soittaminen. Aina se kuulostaa ja tuntuu hienommalta kun itse istuu keskellä sitä kaikkea ja on osa sitä. (Paitsi jos on kyseessä joku Haydnin konserton hitaan osan orkesterisäestys, joka on niiiiiin tylsä että siihen meinaa soittaessa nukahtaa. Semmoista on kivempi kuunnella, koska silloin nukahtamisesta ei ole haittaa.)
Kun viimein kymmeneltä työpäivä päättyi ja pääsin kotiin, kaivoin pitkästä aikaa luurit esiin ja poimin muutaman cd:n minipienestä kokoelmastani. Jostain ihmeen syystä musiikin kuuntelu kuuluu juttuihin, joita teen ihan liian vähän, enkä tajua miksi. Joskus yritin selitellä, että ehkä sitä musakkia tulee noin niinkun uravalinnan puolesta vastaan ihan tarpeeksi--mutta ei se ole totta. Tämä kuunteleminenhan on kivaa, nyt sen muistan. Tämäkin. Syksyn teema näyttää olevan vanhojen juttujen keksiminen uudelleen. Vaikka on se edelleen niin, että orkesteribiisin kuuntelu ei vaan ole yhtä hienoa kuin sen soittaminen. Aina se kuulostaa ja tuntuu hienommalta kun itse istuu keskellä sitä kaikkea ja on osa sitä. (Paitsi jos on kyseessä joku Haydnin konserton hitaan osan orkesterisäestys, joka on niiiiiin tylsä että siihen meinaa soittaessa nukahtaa. Semmoista on kivempi kuunnella, koska silloin nukahtamisesta ei ole haittaa.)
16/09/2006
Pitkä yö, paljon unia
Tuleepas taas pikainen päivitys, ja vähän mukavampi ja vähemmän omaa omituisuutta märehtivä. Kun menin masennuksissani aika aikaisin nukkumaan, ja aamulla ei ollut syytä herätä aikaisin, nukuin ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan semmoiset 10 tuntia. Näin paljon hassuja unia, joista muutama tarttui niin mieleen, että pitää ne heti selostaa.
Ensiksikin oli Lintsi-uni. Nythän on viimeinen aukioloviikonloppu siellä koko kesänä. Unessani siis menin töihin, ja asiat olivat kovin oudosti. Osa laitteista oli laitettu talvilepoon, muun muassa Rinkeli-maailmanpyörä, josta se koko iso rinkula oli viety pois ja jäljellä oli vain teline ja vaijereita. Puistoon oli myös raahattu ensi kesää varten laitteita, muun muassa vanha Enterprise, joka oli mystisesti saatu sullottua pelikojun sisään. Siellä se pyöri. Minut määrättiin päivän ajaksi Autoradalle, mihin minulla ei ole lupia. Onneksi se oli jäässä, ja ihmiset käyttivät sitä luisteluun. Toivottavasti oikea työpäivä, joka tunnin päästä alkaa, ei ole ihan noin outo.
Toinen uni oli vaihteeksi HaU-säätöä. Ja kaiken lisäksi irc-säätöä. Johan on, en enää näe unta larpeista, vaan ircissä tapahtuvasta larpin oheissäädöstä. Unen säätöön osallistuivat melko lailla kaikki #larpkahvilassa roikkuvat HaU-pelaajat, ja säätö sijoittui ingame-uneen, joten en oikein tiedä, miksi oma hahmoni oli läsnä. Säädössä tapahtui, että jostain tulevaisuudesta oli tullut tyyppejä, jotka halusivat ehkäistä maailmanlopun, johon liittyi tulivuori, paitsi että se oli kai kuitenkin ydinkatastrofi, ja sitä sitten piti jotenkin ryhtyä ratkomaan. Kaikkein kurjinta oli, että häivyin välissä hetkeksi tietokoneelta, ja sillä aikaa muut olivat tehneet vaikka mitä. Minulta meni se kaikki ihan ohi, ja kun yritin sitä lueskella, en vaan tajunnut. Sitten uni loppui, ja minua ärsytti, kun en saanut selville, mitä ihmettä oli tapahtunut.
Ensiksikin oli Lintsi-uni. Nythän on viimeinen aukioloviikonloppu siellä koko kesänä. Unessani siis menin töihin, ja asiat olivat kovin oudosti. Osa laitteista oli laitettu talvilepoon, muun muassa Rinkeli-maailmanpyörä, josta se koko iso rinkula oli viety pois ja jäljellä oli vain teline ja vaijereita. Puistoon oli myös raahattu ensi kesää varten laitteita, muun muassa vanha Enterprise, joka oli mystisesti saatu sullottua pelikojun sisään. Siellä se pyöri. Minut määrättiin päivän ajaksi Autoradalle, mihin minulla ei ole lupia. Onneksi se oli jäässä, ja ihmiset käyttivät sitä luisteluun. Toivottavasti oikea työpäivä, joka tunnin päästä alkaa, ei ole ihan noin outo.
Toinen uni oli vaihteeksi HaU-säätöä. Ja kaiken lisäksi irc-säätöä. Johan on, en enää näe unta larpeista, vaan ircissä tapahtuvasta larpin oheissäädöstä. Unen säätöön osallistuivat melko lailla kaikki #larpkahvilassa roikkuvat HaU-pelaajat, ja säätö sijoittui ingame-uneen, joten en oikein tiedä, miksi oma hahmoni oli läsnä. Säädössä tapahtui, että jostain tulevaisuudesta oli tullut tyyppejä, jotka halusivat ehkäistä maailmanlopun, johon liittyi tulivuori, paitsi että se oli kai kuitenkin ydinkatastrofi, ja sitä sitten piti jotenkin ryhtyä ratkomaan. Kaikkein kurjinta oli, että häivyin välissä hetkeksi tietokoneelta, ja sillä aikaa muut olivat tehneet vaikka mitä. Minulta meni se kaikki ihan ohi, ja kun yritin sitä lueskella, en vaan tajunnut. Sitten uni loppui, ja minua ärsytti, kun en saanut selville, mitä ihmettä oli tapahtunut.
15/09/2006
Post-motivaatio-angstia
Tänään esitelmöitiin motivaatiosta. Olipas sekin. Todistin taas itselleni, että näin se vain on: kun joudun yleisön eteen puhumaan, saatan muuttua vielä tavanomaista hyperiä selittäjyyttänikin kaameammaksi moottoriturvaksi. Juttua vaan riittää eikä siinä ole mitään päätä eikä häntää, mutta eipä uskalla kukaan keskeyttääkään tai kysyä mitään... Esitys oli yhdeltä, sitä ennen koko muu symposium sujui levottoman jännityksen merkeissä. Esitelmä piti esittää kaksi kertaa, yleisö vaihtui välissä. Eka kerta oli ikävä, ihmiset istuivat täysin passiivisen tuppisuina ja näyttivät äärettömän kyllästyneiltä, mitä en kyllä ihmettelekään, kiitos esitelmän laadunpuutoksen. Toisen esityksen yleisö onneksi oli mukavaa, keskusteli ja kommentoi, ja välillä vähän virnistelikin kun täl oli täys häröilyvaihe pääl.
Esitelmöitsijätoverini tuli selostaneeksi, että ison tavoitteen täytyttyä saattaa usein tulla kovin tyhjä olo. Yllättäin tämä motivaatioesitelmä aiheutti juuri sen. Vaikka periaatteessa sen piti olla hälläväliä-läpihuutojuttu, kuitenkin jännitystä ja ahdistusta oli niin paljon, että siitä selviäminen tuntui käsittämättömältä. Ilta sitten menikin ihan metsään, ehkä tästä syystä, tai sitten vaan kun olen niin pöllö.
Olisin halunnut tehdä jotain kivaa. Jotain hassua. Olisin halunnut nähdä ihmisiä, melkeinpä ihan kenet hyvänsä tutun. Vaan en millänsäkään keksinyt, mitä olisin muka tehnyt tai ketä tavannut. Mä olen niin järjettömän ristiriitainen luonne. Miten voi samaan aikaan olla tällainen hölisevä härö, ja kuitenkin niin estynyt? Mietin ihmisiä, joille olisin voinut soittaa. Onhan niitä kai. Stadialaisia, YS:läisiä--ei, niiden kanssa en ikinä ole kuin musayhteyksissä. Lukioporukat--mutta niillä on kumminkin jotain parempaa tekemistä ja niillä on kaikilla joku poikaystäväkin. Turkulaiset on Turussa ja niiden kanssa jutskataan vain ircissä. Jukalle olisi varmaan voinut soittaa, se olisi voinut vaikka ilahtua, mutta kun toisaalta en mä kehtaa ja kun se tietää että mä en ikinä soittele ihmisille... Siis, pohjimmiltaan, en vain halua vaivata ihmisiä vaatimalla heiltä aikaa tai seuraa, tai sitten en kehtaa tunnustaa että ehkä kaipaisin ihmisiä ympärilleni. En tiedä kummasta oikeastaan on kyse, kenties molemmista. Älytöntä. Tyhmää.
Kun en muuta keksinyt, päätin, että teen jotain hyödyllistä, eli menen proppishoppaamaan Kirjeet-larppia varten. Pieleen meni, sain ostettua joitain juttuja, mutta ahdistus paheni entisestään ja päänsärkykin ilmestyi sen seuraksi. Mutta onneksi mulla on sekalaisten kavereiden lisäksi perhe, josta tosissaan pidän, joka on ihana ja jota ilman en pärjäisi. Menin siis Laaksolahteen lojumaan ja sain ruokaakin, eikä enää ihan niin paljoa ahdistanut.
Esitelmöitsijätoverini tuli selostaneeksi, että ison tavoitteen täytyttyä saattaa usein tulla kovin tyhjä olo. Yllättäin tämä motivaatioesitelmä aiheutti juuri sen. Vaikka periaatteessa sen piti olla hälläväliä-läpihuutojuttu, kuitenkin jännitystä ja ahdistusta oli niin paljon, että siitä selviäminen tuntui käsittämättömältä. Ilta sitten menikin ihan metsään, ehkä tästä syystä, tai sitten vaan kun olen niin pöllö.
Olisin halunnut tehdä jotain kivaa. Jotain hassua. Olisin halunnut nähdä ihmisiä, melkeinpä ihan kenet hyvänsä tutun. Vaan en millänsäkään keksinyt, mitä olisin muka tehnyt tai ketä tavannut. Mä olen niin järjettömän ristiriitainen luonne. Miten voi samaan aikaan olla tällainen hölisevä härö, ja kuitenkin niin estynyt? Mietin ihmisiä, joille olisin voinut soittaa. Onhan niitä kai. Stadialaisia, YS:läisiä--ei, niiden kanssa en ikinä ole kuin musayhteyksissä. Lukioporukat--mutta niillä on kumminkin jotain parempaa tekemistä ja niillä on kaikilla joku poikaystäväkin. Turkulaiset on Turussa ja niiden kanssa jutskataan vain ircissä. Jukalle olisi varmaan voinut soittaa, se olisi voinut vaikka ilahtua, mutta kun toisaalta en mä kehtaa ja kun se tietää että mä en ikinä soittele ihmisille... Siis, pohjimmiltaan, en vain halua vaivata ihmisiä vaatimalla heiltä aikaa tai seuraa, tai sitten en kehtaa tunnustaa että ehkä kaipaisin ihmisiä ympärilleni. En tiedä kummasta oikeastaan on kyse, kenties molemmista. Älytöntä. Tyhmää.
Kun en muuta keksinyt, päätin, että teen jotain hyödyllistä, eli menen proppishoppaamaan Kirjeet-larppia varten. Pieleen meni, sain ostettua joitain juttuja, mutta ahdistus paheni entisestään ja päänsärkykin ilmestyi sen seuraksi. Mutta onneksi mulla on sekalaisten kavereiden lisäksi perhe, josta tosissaan pidän, joka on ihana ja jota ilman en pärjäisi. Menin siis Laaksolahteen lojumaan ja sain ruokaakin, eikä enää ihan niin paljoa ahdistanut.
14/09/2006
Maaginen veli ja Helia-ahdistus
Ja taaaaas raahauduin aamusta konsalle harjoittelemaan. Ei tätä voi jatkua enää kauaa. Ei ole mun tapaista olla siellä joka aamu ysin ja kympin välillä jos ei ole pakko. Kvartettia oli myös, ja barokkisellotunti ja sellotunti. Väleissä oli paljon tyhjää, jonka käytin enimmäkseen hengaamalla tekemättä mitään järkevää, paitsi että käväisin kielitieteen laitoksella palauttamassa korjaamani harjoitukset. Fuksi-parat varmaan ihmettelevät, että "olenko mä saanut jotain lisäpisteitä" kun niiden papereissa on punakynällä "Hyvä! :)" --halusin laittaa virheettömiinkin papereihin jotain että näkevät että ne on katsottu, ja miksei sitten saman tien jotain mukavaa. Hii.
Iltasella käväisivät äiti ja Elmo-olmi tuomassa vanhan sellokotelon, että voin viedä uuden korjattavaksi. Ja tietysti samalla Olmi tärväsi uhoamiseni siitä, että haluan säätää itte. Laittoi sitten TV-kortin kohdalleen. Onhan se kiva että on nyt telkkari. Ärsyttää vaan että se teki oikeasti juuri ne jutut mitä mäkin olin yrittänyt tehdä mutta en sitten vaan osannut. Ilmeisesti Olmilla on Maaginen Kosketus. Jos mä klikkaan nettisivuilta linkkiä pari kertaa, se vaan latailee laiskasti ja ei aukene. Sit kun Elmo klikkaa, ni heti aukenee. Epistä tämmönen.
Nyt ahdistaa huominen. Huomenna on "Helian pedagogiikkasymposium", eli Heliassa suoritettavien Stadian pakollisten pedagogiikkaopintojen lopputyöntapainen. Pitäisi esitelmöidä kaverin kanssa aiheesta motivaatio--vaan esitelmäpä on niin olematon ja levällään kuin olla ja voi. Improvisaatiota taas kehiin siis. Tiedän että osaan sellaista harjoittaa. Eikä tällä edes ole juuri väliä, ei tule arvosanaakaan eikä mitään, menee vaan sinne ja höpisee jotain, sitten saa suoritusmerkinnän, ja se siitä. Ja silti se vaan pelottaa. Olispa jo huomisilta.
Iltasella käväisivät äiti ja Elmo-olmi tuomassa vanhan sellokotelon, että voin viedä uuden korjattavaksi. Ja tietysti samalla Olmi tärväsi uhoamiseni siitä, että haluan säätää itte. Laittoi sitten TV-kortin kohdalleen. Onhan se kiva että on nyt telkkari. Ärsyttää vaan että se teki oikeasti juuri ne jutut mitä mäkin olin yrittänyt tehdä mutta en sitten vaan osannut. Ilmeisesti Olmilla on Maaginen Kosketus. Jos mä klikkaan nettisivuilta linkkiä pari kertaa, se vaan latailee laiskasti ja ei aukene. Sit kun Elmo klikkaa, ni heti aukenee. Epistä tämmönen.
Nyt ahdistaa huominen. Huomenna on "Helian pedagogiikkasymposium", eli Heliassa suoritettavien Stadian pakollisten pedagogiikkaopintojen lopputyöntapainen. Pitäisi esitelmöidä kaverin kanssa aiheesta motivaatio--vaan esitelmäpä on niin olematon ja levällään kuin olla ja voi. Improvisaatiota taas kehiin siis. Tiedän että osaan sellaista harjoittaa. Eikä tällä edes ole juuri väliä, ei tule arvosanaakaan eikä mitään, menee vaan sinne ja höpisee jotain, sitten saa suoritusmerkinnän, ja se siitä. Ja silti se vaan pelottaa. Olispa jo huomisilta.
13/09/2006
Muusikkoeloa
Aamulla taas Ruoholahteen ja muutama tunti harjoittelua. Sitten piti kokeilla kappaleita pianistin kanssa, mikä pelotti kovasti, mutta meni paremmin kuin pelkäsin. Työstämäni teokset ovat semmoiset kuin Boccherinin Rondo (hilipatihippan-hilpeä ja siksi aivan ihana) sekä Francois Schubertin Mehiläinen (vähän niinkuin Kimalaisen lento mutta vaikeampi, mahtava hypernopea pätemispätkä). Mehiläisen kanssa yllätin itsenikin soittamalla sen vielä nopeammin kuin olin harjoitellut. Vielä kun saisi vähäsen nopeammaksi. Aina on biisi sitä kivampi mitä nopsemmin soittaa (vaikka openi ei moista näkemystä kyllä arvostakaan).
Oman soolosoittelun jälkeen oli loppupäivä yhteismusisoinnintäyteinen. Kävimme sello-orkesterin kanssa soittamassa tangon Stadian lukuvuoden avajaisissa. Illalla seurasivat kauden ekat YS-treenit. Olipa mukavaa päästä taas soittamaan sinfoniaorkesterissa. Niin kornilta kuin tuntuukin näin sanoa, on se vaan niin, ettei mikään muu kokemus oikein vastaa sinfiksessä soittamista. Sitä, että satahenkinen soittajaporukka tekee yhdessä hienoa ääntä, ja itse pääsee olemaan osa sitä. Kauden ohjelmisto tuntuisi olevan aika jees, joskaan ei toistaiseksi herättänyt ihan niin suuria tunteita kuin keväinen Kuolema ja kirkastus.
Päivän tyhmänä sivujuonteena havaitsin, että keväällä halkeamaan ryhtynyt sellokoteloni, jonka silloin paikkasin pikaliimalla, on alkanut haljeta lisää. Näyttää ikävältä, ja pelottaa, että siinä on kohta oikeasti reikä. Ei pitäisi melkein tonnin hintaisen laatikon tuolla tavoin hajota parin vuoden käytön jälkeen. Koska kotelon myynyt Wainio oli keväällä täydellisen nihkeä kun yritin pyydellä apua, käväisin tänään näyttämässä lootaa openi ehdottamassa erikoislaukkukorjaamossa. Siellä sentään lupailivat, että sille voisi tehdä edes vähäsen jotain.
Oman soolosoittelun jälkeen oli loppupäivä yhteismusisoinnintäyteinen. Kävimme sello-orkesterin kanssa soittamassa tangon Stadian lukuvuoden avajaisissa. Illalla seurasivat kauden ekat YS-treenit. Olipa mukavaa päästä taas soittamaan sinfoniaorkesterissa. Niin kornilta kuin tuntuukin näin sanoa, on se vaan niin, ettei mikään muu kokemus oikein vastaa sinfiksessä soittamista. Sitä, että satahenkinen soittajaporukka tekee yhdessä hienoa ääntä, ja itse pääsee olemaan osa sitä. Kauden ohjelmisto tuntuisi olevan aika jees, joskaan ei toistaiseksi herättänyt ihan niin suuria tunteita kuin keväinen Kuolema ja kirkastus.
Päivän tyhmänä sivujuonteena havaitsin, että keväällä halkeamaan ryhtynyt sellokoteloni, jonka silloin paikkasin pikaliimalla, on alkanut haljeta lisää. Näyttää ikävältä, ja pelottaa, että siinä on kohta oikeasti reikä. Ei pitäisi melkein tonnin hintaisen laatikon tuolla tavoin hajota parin vuoden käytön jälkeen. Koska kotelon myynyt Wainio oli keväällä täydellisen nihkeä kun yritin pyydellä apua, käväisin tänään näyttämässä lootaa openi ehdottamassa erikoislaukkukorjaamossa. Siellä sentään lupailivat, että sille voisi tehdä edes vähäsen jotain.
12/09/2006
Kaksoiselämää on tää
Tänään uskaltauduin vaihteeksi pyöräilemään, ja säästyin siten isoimmilta liikennekaaoksilta. Sain taas harjoiteltua muutaman tunnin, ja kuvittelin, että se oli ihan mukavaa. No, mieli muuttui päivän aikana. Välissä soiteltiin kvartettia, ja käväisin Tiimarissa tuhlaamassa Joen lahjoittamia lahjakortteja sekä metsästämässä jotain semmosta piuhaa mikä menis seinän ja TV-kortin väliin. Sitten olikin sellotunti, joka taas muistutti mieleen, miksi en oikeasti pidä harjoittelusta. Olin mukamas kovasti harjoitellut. Mukamas osasin jotain. Tietenkin siis soitin tunnilla ihan päin mäntyä, ja ärsytti älyttömästi. Mitä ihmettä sitä harjoittelee kun ei siitä mitään hyötyä kumminkaan ole... Pitkän tähtäimen hommat, plääh...
Selloelosta vaihdoin taasen kielitieteen puolelle. Kävin laitoksella poimimassa ekan läjän harjoitustehtäviä korjattavaksi, pyörähdin kotiin ja kulutin iltani niitä ihmetellen. On niitä vaan paljon. Semmoinen 100 paperia mitkä pitää katsoa läpi. Huh. En ihmettele kyllä, että luennoitsija järkkäsi assistentin tuota varten. Mutta on se vaan ihan erilaista työtä tämmöinen että omassa huoneessa istuu ja papereita selaa, verrattuna siihen, että istuu Lintsillä kopissa, painaa nappia ja virnistelee ja heippailee ihmisille.
Ohessa yritin säätää telkkaria, mutten saanut toimimaan. Piuha oli kyllä oikeanlainen, mutta ohjelmapuoli tökkii, kun en vaan löydä mitään kanavia. Harmistus. Mutta en pyydä apua keneltäkään, en. Enhän mää muuten ikinä opi itse mitään jos en saa itte tehdä. Olen oikeasti sikäli tyytyväinen että asun yksikseen, että täällä ei ole joku veli aina säätämässä kaikkia sähkölaitteita. Tai naureskelemassa vieressä kun olen ihan pöllö semmoisten suhteen.
Selloelosta vaihdoin taasen kielitieteen puolelle. Kävin laitoksella poimimassa ekan läjän harjoitustehtäviä korjattavaksi, pyörähdin kotiin ja kulutin iltani niitä ihmetellen. On niitä vaan paljon. Semmoinen 100 paperia mitkä pitää katsoa läpi. Huh. En ihmettele kyllä, että luennoitsija järkkäsi assistentin tuota varten. Mutta on se vaan ihan erilaista työtä tämmöinen että omassa huoneessa istuu ja papereita selaa, verrattuna siihen, että istuu Lintsillä kopissa, painaa nappia ja virnistelee ja heippailee ihmisille.
Ohessa yritin säätää telkkaria, mutten saanut toimimaan. Piuha oli kyllä oikeanlainen, mutta ohjelmapuoli tökkii, kun en vaan löydä mitään kanavia. Harmistus. Mutta en pyydä apua keneltäkään, en. Enhän mää muuten ikinä opi itse mitään jos en saa itte tehdä. Olen oikeasti sikäli tyytyväinen että asun yksikseen, että täällä ei ole joku veli aina säätämässä kaikkia sähkölaitteita. Tai naureskelemassa vieressä kun olen ihan pöllö semmoisten suhteen.
11/09/2006
Isona musta tulee...
...wannabe-nörtti?
Aamulla kirosin penteleen Asem-kokousta. Ei siksi, että minulla olisi minkäänmoista poliittista kantaa sen (tai yhtään minkään) suhteen, enkä edes siksi, että se sattuisi olemaan nyt tosi pop tilittää siitä blogissaan--vaan ihan sen takia, että kylläpä onnistuu mokoma sotkemaan liikenteen ihan täysin. Vaikka lähdin hjuvissa ajoin Siltavuorenpengertä kohti, tuli kovasti kiirus. Ehdin kumminkin ajoissa unix-luennolle, joka oli osaltani vähän turhanpuoleinen. Vuosi sitten vanhentuneita tunnuksiani ei vieläkään ole aktivoitu, joten en voinut kuin seurata opettajan selostusta ja ihmetellä, mitä muut puuhaavat. Odotan innolla, että pääsisin itsekin säätämään, se näyttää jänskältä.
..open pikku apuri?
Luennon jälkeen sitten pääsin säätämään vähän toisenlaisia juttuja. Nimittäin, ihmetys ja kummastus, vähäsen aikaa sitten hehkuttamani yliopistojuttu toteutuu kuin toteutuukin. Eikä se nyt oikeasti ole niiiiiin ihmeellinen asia, se vain tuntuu minusta kovin kovin siistiltä. Olen koko ikäni ollut ylikiltti mallioppilastyttö, ja nyt minusta sitten tulee oikein kunnollinen open pikku apulainen: kurssiassistentti kielitieteen peruskurssille. Kaikkein siisteintä on se, että tosiaankaan en olisi moista hommaa ikinä keksinyt hakea tai pyytää, mutta kun kiva ja mukava luennoitsija otti ja tarjosi sitä. Siiiiistiä! Jee.
...ope itse?
Siltavuorenpenkereeltä ja hämmentyneen tyytyväisistä tunnelmista tipahdin Ruoholahteen, missä harjoittelin ja pidin peräti kaksi sellotuntia peräkkäin. Kyllä taas tuntui niin kovasti, että elän mitä omituisinta kaksoiselämää. Tai kaksoiselämättömyyttä--tai no, taitaa niitä olla enemmänkin kuin kaksi. Joskus vielä määrittelen ne kaikki ja listaan tänne.
Aamulla kirosin penteleen Asem-kokousta. Ei siksi, että minulla olisi minkäänmoista poliittista kantaa sen (tai yhtään minkään) suhteen, enkä edes siksi, että se sattuisi olemaan nyt tosi pop tilittää siitä blogissaan--vaan ihan sen takia, että kylläpä onnistuu mokoma sotkemaan liikenteen ihan täysin. Vaikka lähdin hjuvissa ajoin Siltavuorenpengertä kohti, tuli kovasti kiirus. Ehdin kumminkin ajoissa unix-luennolle, joka oli osaltani vähän turhanpuoleinen. Vuosi sitten vanhentuneita tunnuksiani ei vieläkään ole aktivoitu, joten en voinut kuin seurata opettajan selostusta ja ihmetellä, mitä muut puuhaavat. Odotan innolla, että pääsisin itsekin säätämään, se näyttää jänskältä.
..open pikku apuri?
Luennon jälkeen sitten pääsin säätämään vähän toisenlaisia juttuja. Nimittäin, ihmetys ja kummastus, vähäsen aikaa sitten hehkuttamani yliopistojuttu toteutuu kuin toteutuukin. Eikä se nyt oikeasti ole niiiiiin ihmeellinen asia, se vain tuntuu minusta kovin kovin siistiltä. Olen koko ikäni ollut ylikiltti mallioppilastyttö, ja nyt minusta sitten tulee oikein kunnollinen open pikku apulainen: kurssiassistentti kielitieteen peruskurssille. Kaikkein siisteintä on se, että tosiaankaan en olisi moista hommaa ikinä keksinyt hakea tai pyytää, mutta kun kiva ja mukava luennoitsija otti ja tarjosi sitä. Siiiiistiä! Jee.
...ope itse?
Siltavuorenpenkereeltä ja hämmentyneen tyytyväisistä tunnelmista tipahdin Ruoholahteen, missä harjoittelin ja pidin peräti kaksi sellotuntia peräkkäin. Kyllä taas tuntui niin kovasti, että elän mitä omituisinta kaksoiselämää. Tai kaksoiselämättömyyttä--tai no, taitaa niitä olla enemmänkin kuin kaksi. Joskus vielä määrittelen ne kaikki ja listaan tänne.
10/09/2006
Angstia Artjärvellä
Viikonloppu oli vuoristorataa, vaikken edes ollut Lintsillä. Välistä oli hysteerisen hassua ja kivaa, mutta sekaan sattui myös kovasti angstia, ahdistusta ja epämääräistä epämukavuutta. Syvimmillään se oli perjantai-iltana. Väsymys kait sai minut viimein kiinni, ja siihen yhdistettynä omituiset sosiaaliset olosuhteet johtivat siihen, että piilouduin aika aikaisin makuupussiin itkeskellen yksinäni. Muut pelasivat pullonpyöritystä ja en voinut kuin ihmetellä touhun typeryyttä ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna. Silloin tuntui pahasti, että olen väärässä paikassa. Etten ollenkaan sovi siihen sellistiporukkaan. Tähän päälle tuli vielä ahdistus siitä, että en oikeastaan enää ole vapaa (ts. sinkku). Olen aina ollut, ja nykyinen asiantila tuntui kovin pelottavalta. Siinäpä sitten kuuntelin pitkälle aamuyöhön muiden pullonpyörittelyä ja angstasin.
Pahimmasta aallonpohjasta selvittyäni toki sopeuduin joukkioon ja häröilin enimmän osan ajasta ihan tyytyväisenä. En loppujen lopuksi juonut kovin paljoa, mutta tarpeeksi kuitenkin. Pelattiin mölkkyä, mitä inhoan, mutta onneksi myös useampaakin kivaa lautapeliä, katseltiin kaikenlaista hassua hienolla valkokangas-videotykkivirityksellä, ja grillattiin ja syötiin liikaa. Jokin syöminen/juominen/ahdistus johti lauantainakin pari kertaa pahaan oloon, mutta meni se aina myös ohi jonkin ajan kuluttua. Kaunis kuulas sunnuntaiaamupäivä meni nopsasti, ja sitten suunnattiinkin jo kotiinpäin. Kampin bussiasemalta poispäin kävellessämme mietimme, että YS:n sellosektio on kyllä harvinaisen yhtenäinen ja ryhmäytynyt porukka, kun näin viihdymme yhdessä. Onhan se, ja olihan mulla kivaa...
Mä nyt vaan kärsin tällaisesta yleisestä "mihin oikeastaan kuulun"-angstista. Olen koko ikäni ollut sosiaalisten verkostojen suhteen vähän epämääräinen. Tuntuu, että olen joka paikassa "satelliittijäsen", kauempana keskustasta, "hengaa siellä sun täällä muttei oikein vakiinnu mihinkään". Poikkeuksena oli lukioporukka, mutta kiitos ihmisten pariutumisen, ainakin itse koen että se murenee silmissä. Ehkä olen maailmanlopun ennustaja, kyllä me vielä pidämme yhteyttä säännöllisesti ja niin edelleen, mutta se liittyy yleensä johonkin tiettyyn juttuun mitä järjestellään--siihen on aina joku erityinen syy. Muita erilaisia porukoita alkaa olla useampi, mikä sekin alkaa ahdistaa. "Mihin kuulun" angstin rinnalla on tietysti myös edelleen "mitä oikeastaan haluan" -angsti, epävarmuus siitä, mitä loppujen lopuksi haluaisin puuhailla, kouluun, työhön sekä vapaa-aikaankin liittyen... Mutta ei kai tämmöisiin kysymyksiin oikeastaan voi tai kannatakaan varsinaisesti vastata, kunhan miettii ja katsoo, mitä tapahtuu. Hiphei. Hienoa krapulafilosofiointia.
Pahimmasta aallonpohjasta selvittyäni toki sopeuduin joukkioon ja häröilin enimmän osan ajasta ihan tyytyväisenä. En loppujen lopuksi juonut kovin paljoa, mutta tarpeeksi kuitenkin. Pelattiin mölkkyä, mitä inhoan, mutta onneksi myös useampaakin kivaa lautapeliä, katseltiin kaikenlaista hassua hienolla valkokangas-videotykkivirityksellä, ja grillattiin ja syötiin liikaa. Jokin syöminen/juominen/ahdistus johti lauantainakin pari kertaa pahaan oloon, mutta meni se aina myös ohi jonkin ajan kuluttua. Kaunis kuulas sunnuntaiaamupäivä meni nopsasti, ja sitten suunnattiinkin jo kotiinpäin. Kampin bussiasemalta poispäin kävellessämme mietimme, että YS:n sellosektio on kyllä harvinaisen yhtenäinen ja ryhmäytynyt porukka, kun näin viihdymme yhdessä. Onhan se, ja olihan mulla kivaa...
Mä nyt vaan kärsin tällaisesta yleisestä "mihin oikeastaan kuulun"-angstista. Olen koko ikäni ollut sosiaalisten verkostojen suhteen vähän epämääräinen. Tuntuu, että olen joka paikassa "satelliittijäsen", kauempana keskustasta, "hengaa siellä sun täällä muttei oikein vakiinnu mihinkään". Poikkeuksena oli lukioporukka, mutta kiitos ihmisten pariutumisen, ainakin itse koen että se murenee silmissä. Ehkä olen maailmanlopun ennustaja, kyllä me vielä pidämme yhteyttä säännöllisesti ja niin edelleen, mutta se liittyy yleensä johonkin tiettyyn juttuun mitä järjestellään--siihen on aina joku erityinen syy. Muita erilaisia porukoita alkaa olla useampi, mikä sekin alkaa ahdistaa. "Mihin kuulun" angstin rinnalla on tietysti myös edelleen "mitä oikeastaan haluan" -angsti, epävarmuus siitä, mitä loppujen lopuksi haluaisin puuhailla, kouluun, työhön sekä vapaa-aikaankin liittyen... Mutta ei kai tämmöisiin kysymyksiin oikeastaan voi tai kannatakaan varsinaisesti vastata, kunhan miettii ja katsoo, mitä tapahtuu. Hiphei. Hienoa krapulafilosofiointia.
08/09/2006
Härkäsestä omppunen
Kas kummaa, läppäripähkäily tosiaan herättää kommentteja. Sen tiimoilta löytyi myös yllättäviltä tahoilta yllärimielipiteitä. Sello-openi päätti perustaa olemattoman Omppumafian vastapainoksi "en mä mikään niiden myyntimies ole mutta"-LG-mainostuslinjauksen. Toisaalta yhden kaverin Fujitsu-Siemensissä on kuulemma rumat kajarit ja toisen mielestä on miesmäistä surffailla läppäreitä vertaillen pitkin öitä. Ehkis juu. Enpä ole itseäni mitenkään supernaisellisena ikinä pitänytkään.
Läppärikommenttikokoelman hamstraamisen ohessa päivä meni silleen. Aamulla en olisi jaksanut nousta, mutta ei tarvinnutkaan, kun kvartettitreenit peruuntuivat täysin musta riippumattomista syistä ja barokkisellotunti siirtyi myöhemmäksi. Ehdin jopa koskea barokkiselloon ennen tuntia, joten osasin edes jotain vähän. Siihen päälle muuan rasittavan esitelmän suunnittelua, ja lopuksi vielä sellotunti sillä modernimmalla soittopelillä. Kovin sellistinen päivä.
Koska en koskaan ota vaikutteita mistään ja en ole aivopestävissä, päätin kotiin päästyäni testata toimisiko Apple Store. Siellä kun on halvemmat hinnat kuin muissa katsastamissani kaupoissa, opiskelija-alennuksineen. Ja se näytti ikäänkuin toimivankin--osoitteessani lukee "SUOMI" eikä "GBR" mitä se haluaisi siihen väkisin suurimman osan ajasta änkeä. Nyt on tilaus lähetetty, saapi nähdä, miten se etenee.
Nyt pakenen läppäreitä, härkäsiä, omppuja sun muita vempeleitä viikonlopuksi Artjärvelle, Ylioppilaskunnan Soittajien sellosektion kesken ryypp... siis, viettämään aikaa. Selloviikonloppu, kivaa! (Eikä sinne siis mitään selloja tietenkään oteta mukaan, soittajat vain.)
Läppärikommenttikokoelman hamstraamisen ohessa päivä meni silleen. Aamulla en olisi jaksanut nousta, mutta ei tarvinnutkaan, kun kvartettitreenit peruuntuivat täysin musta riippumattomista syistä ja barokkisellotunti siirtyi myöhemmäksi. Ehdin jopa koskea barokkiselloon ennen tuntia, joten osasin edes jotain vähän. Siihen päälle muuan rasittavan esitelmän suunnittelua, ja lopuksi vielä sellotunti sillä modernimmalla soittopelillä. Kovin sellistinen päivä.
Koska en koskaan ota vaikutteita mistään ja en ole aivopestävissä, päätin kotiin päästyäni testata toimisiko Apple Store. Siellä kun on halvemmat hinnat kuin muissa katsastamissani kaupoissa, opiskelija-alennuksineen. Ja se näytti ikäänkuin toimivankin--osoitteessani lukee "SUOMI" eikä "GBR" mitä se haluaisi siihen väkisin suurimman osan ajasta änkeä. Nyt on tilaus lähetetty, saapi nähdä, miten se etenee.
Nyt pakenen läppäreitä, härkäsiä, omppuja sun muita vempeleitä viikonlopuksi Artjärvelle, Ylioppilaskunnan Soittajien sellosektion kesken ryypp... siis, viettämään aikaa. Selloviikonloppu, kivaa! (Eikä sinne siis mitään selloja tietenkään oteta mukaan, soittajat vain.)
Läppäristä härkänen
Se mistään päätöksistä minkään läppärin suhteen. Aamupäivästä kävin koulumatkalla kaupassa hypistelemässä MacBookia, ja se näytti ja tuntui kivammalta kuin mikään muu läppäri mitä olen pitkällisen etsintäpohdintani aikana hiplannut. Tosin mulla on onkhelma sen suhteen, että mä en halua, että kukaan (esim. minä itse) tulkitsee mun tulleen Turun Omppumafian (tm) aivopesemäksi, minkä vuoksi mun on pakko yrittää keksiä mitä ihmeempiä muita perusteluja näkemykselleni (juu, naurakaa vaan). Vaihtoehtoina olisivat lähinnä semmonen pieni Fujitsu-Siemens taikka semmonen pieni LG, mutta kun, mutkun, mutta...
Mutta niin, siis, aamupäivä meni harjoitellessa konsalla. Vaihteeksi oikeasti sain jotain aikaan, ja se oli mukavaa. Tuli semmoinen tunne, että niin joo, totta, mähän opiskelen tätä siksi kun musta soittaminen on kivaa. Olin jo unohtanut, että se oikeasti usein on kivaa. Omien harjoittelujen päälle oli vielä (sello-openi) Tapanin tango-sello-orkesteria, mikä sekin oli jees.
Sitten jees loppui. Menin töihin. Töissä satoi. Oli nelituntinen yksityistilaisuus, minä yksin HipHopilla sateessa, ja koko ajan porukkaa. Ihan koko ajan, vaikka satoi kaatamalla ja vaakatasossa ja ties mitä kissoja ja koiria ja minipossuja. Kun ihmiset olivat sinne ilmaiseksi päässeet, niin ilmeisesti silloin ei voi kotiin mennä vaan pitää ottaa kaikki irti kun kerta ilmatteeks saa... Oma logiikka sanois ennemmin että "kun ei ite maksettu niin ei sen väliä jos vaikka lähetään lämpöiseen ja kuivaan kotiin", mut kukaan asiakas ei näyttänyt ajattelevan niin.
Iltasella kotosalla menivät läppärisuunnitelmat taas uusiomietintään. Olin kovasti aatellut (ja osittain perustellut päätöstäni) sillä, että kun Apple Storessa oli semmoinen tarjous että jos opiskelijana ostaa sekä koneen että iPodin saa kivasti ostohyvitystä... ja kun ei mulla aikoihin ole ollut mitään taskuunmenevää äänentoistoa... mutta kyseinen Store osoittautui ihan pöllöksi. Teki kaikkea outoa ja herätti epäluulot, että tämmöistäkös tämä ompputouhu onkin... Josko sitä vaan kävelisi lähimpään kauppaan ja ostais sen halvimman perus-Acerin. Jäisi aikaa ja rahaa muuhunkin. (En mä niin kuitenkaan tee, vaikka en mä edes tiedä tai tajua näistä läppäreistä mitään, eli sama se minkälainen romutoosa mulla on käytössä, mutta kun se vaan olis liian helppoa ja järkevää.)
Mutta niin, siis, aamupäivä meni harjoitellessa konsalla. Vaihteeksi oikeasti sain jotain aikaan, ja se oli mukavaa. Tuli semmoinen tunne, että niin joo, totta, mähän opiskelen tätä siksi kun musta soittaminen on kivaa. Olin jo unohtanut, että se oikeasti usein on kivaa. Omien harjoittelujen päälle oli vielä (sello-openi) Tapanin tango-sello-orkesteria, mikä sekin oli jees.
Sitten jees loppui. Menin töihin. Töissä satoi. Oli nelituntinen yksityistilaisuus, minä yksin HipHopilla sateessa, ja koko ajan porukkaa. Ihan koko ajan, vaikka satoi kaatamalla ja vaakatasossa ja ties mitä kissoja ja koiria ja minipossuja. Kun ihmiset olivat sinne ilmaiseksi päässeet, niin ilmeisesti silloin ei voi kotiin mennä vaan pitää ottaa kaikki irti kun kerta ilmatteeks saa... Oma logiikka sanois ennemmin että "kun ei ite maksettu niin ei sen väliä jos vaikka lähetään lämpöiseen ja kuivaan kotiin", mut kukaan asiakas ei näyttänyt ajattelevan niin.
Iltasella kotosalla menivät läppärisuunnitelmat taas uusiomietintään. Olin kovasti aatellut (ja osittain perustellut päätöstäni) sillä, että kun Apple Storessa oli semmoinen tarjous että jos opiskelijana ostaa sekä koneen että iPodin saa kivasti ostohyvitystä... ja kun ei mulla aikoihin ole ollut mitään taskuunmenevää äänentoistoa... mutta kyseinen Store osoittautui ihan pöllöksi. Teki kaikkea outoa ja herätti epäluulot, että tämmöistäkös tämä ompputouhu onkin... Josko sitä vaan kävelisi lähimpään kauppaan ja ostais sen halvimman perus-Acerin. Jäisi aikaa ja rahaa muuhunkin. (En mä niin kuitenkaan tee, vaikka en mä edes tiedä tai tajua näistä läppäreistä mitään, eli sama se minkälainen romutoosa mulla on käytössä, mutta kun se vaan olis liian helppoa ja järkevää.)
07/09/2006
Mä haluun!
Todettuani tiistaina että kotiharjoittelu ei toimi osasin herätä aamulla vähän aikaisemmin ja raahata itseni Ruoholahteen. Sain oikeasti soitettua pari tuntia, ja sitten vielä vähän lisää kvartettitreeneissä. Siihen se aikaansaavuus loppuikin: tuhlasin useamman tunnin tyhjää aikaani kiertelemällä täysin turhaan erinäköisiä tietokoneita myyviä kauppoja. Ei niissä ollut mitään kivaa. Kaikissa vaan oli näytillä samat tylsät isohkot Acerit ja HP:t, ja mä en halua semmoista. Muutenkin tämä viaton pieni "mä haluun läppärin" alkoi kehittyä muotoon "mä haluun läppärin/telkkarin/mp3-soittimen/kameran/uuden kännykän/jonkun äänityslaitteiston ja mitäs vielä". Pitäis nyt siis äkkiä ostaa se läppäri ennen kuin mun kaikki surkean pienestä kesätyöpalkasta kertyneet säästön häviävät johonkin.
Illasta oli 3-tuntinen yksityistilaisuus Lintsillä, jonka vielä olin Kammokujalla kakkosena, eli käytännössä en oikein tehnyt mitään. Eipä siitä juuri rahaakaan noin lyhyestä päivästä saa. Ja sitten HaU-irc-jutskattiin taas. Se alkaa tuntua entistä enemmän joltain tekstipohjaiselta nettiropelta, tai siis, äh, semmoistahan se nyt oikeastaan on. Mikä on tosi kivaa, koska mun tietokoneajantapossa on Elendorin mentävä kolo, johon tämmöinen sopii täydellisesti.
Taas vaihteeksi tuhrasin mahdollisuudet aikaiseen nukkumaanmenoon surffailemalla niitä pahuksen läppäreitä ja turhauduin. Tänään tosin luulen päätyneeni päätökseen. Siitä lisää jos mieleni ei muutu miljoonaan kertaan päivän aikana, mikä on tosin aika todennäköistä.
Illasta oli 3-tuntinen yksityistilaisuus Lintsillä, jonka vielä olin Kammokujalla kakkosena, eli käytännössä en oikein tehnyt mitään. Eipä siitä juuri rahaakaan noin lyhyestä päivästä saa. Ja sitten HaU-irc-jutskattiin taas. Se alkaa tuntua entistä enemmän joltain tekstipohjaiselta nettiropelta, tai siis, äh, semmoistahan se nyt oikeastaan on. Mikä on tosi kivaa, koska mun tietokoneajantapossa on Elendorin mentävä kolo, johon tämmöinen sopii täydellisesti.
Taas vaihteeksi tuhrasin mahdollisuudet aikaiseen nukkumaanmenoon surffailemalla niitä pahuksen läppäreitä ja turhauduin. Tänään tosin luulen päätyneeni päätökseen. Siitä lisää jos mieleni ei muutu miljoonaan kertaan päivän aikana, mikä on tosin aika todennäköistä.
06/09/2006
Muisti palailee...
Niinhän se meni, että jos jään aamupäiväksi kotiin "harjoittelemaan" koska "kotona ei tarvi jonottaa luokkaa ja on keittiö ja kahvinkeitinkin siinä vieressä" jne jne, niin silloin en vaan saa mitään aikaan. Piti sitten taas todeta tämä, ihan niinkuin en muka olisi tiennyt. Se siitä tyhjästä aamupäivästä jolloin ehtisi harjoitella vaikka viisi tuntia (joojoo, elä naurata!). Tosin sain aikaan vähän muita juttuja, kuten viimeinkin jonkinlaisen järjestyksen keittiön kaappeihin. Kaaos on lyöty!
Iltapuolella oli sellotunti, joka ei ollut ihan niin kamala ja ahdistava kuin olin pelännyt. Tosin tajusin, että sello-opellani on maaginen supervoima, jolla se näkee, mikä sormi puristaa ihan vähän vaikkei sitä itse edes oikeastaan tunne taikka mihin väärään suuntaan jousi on millin miljoonasosan verran kallellaan. Se on tosi hämäävää, kun itse pitäisi mukamas pystyä samaan ja ei vaan osaa ei.
Sellotunnin jälkeen vaikka ahdistus olikin suuri päätin sitten kuitenkin nähdä Jukkaa, ja päätös oli oikein järkevä, koska ahdistus meni pois, ja muutenkin oli mukavaa. Vauhkottiin innostuneesti vuorotellen toisillemme hassuista asioista.
Iltapuolella oli sellotunti, joka ei ollut ihan niin kamala ja ahdistava kuin olin pelännyt. Tosin tajusin, että sello-opellani on maaginen supervoima, jolla se näkee, mikä sormi puristaa ihan vähän vaikkei sitä itse edes oikeastaan tunne taikka mihin väärään suuntaan jousi on millin miljoonasosan verran kallellaan. Se on tosi hämäävää, kun itse pitäisi mukamas pystyä samaan ja ei vaan osaa ei.
Sellotunnin jälkeen vaikka ahdistus olikin suuri päätin sitten kuitenkin nähdä Jukkaa, ja päätös oli oikein järkevä, koska ahdistus meni pois, ja muutenkin oli mukavaa. Vauhkottiin innostuneesti vuorotellen toisillemme hassuista asioista.
05/09/2006
Mikä minä?
Maanantai oli pitkästä aikaa tavanomainen arkipäivä, elikäs koulupäivä. Omat tunnelmat tosin olivat vähän epätavalliset. Su-ma-yön ircsessio jätti ihan sellaisen olon kuin olisin ollut larppaamassa, eli aamupäivä meni hassunhilpeässä vaikkakin haikeassa jälkifiiliksessä. Kieliteknologian ATK-ympäristön luennolla tuli taasen tajuttua, miten vähän tiedän tietokoneista, vaikka yritän kovasti kasvaa niihin kiinni. Opetuksen etenemisvauhti vaan oli sen verran hidas, että tulivat ikävästi yläasteen ATK-tunnit mieleen. Ne missä kaikki vaan surffailivat omiaan.
Hilpeys jatkui pitkälle iltapäivään, vaikka siirryinkin konsalle. Siellä onnistuin sen turvin vakuuttamaan taas pari uutta opiskelijaa siitä, että olen outo. Toisaalta onnistuin myös harjoittelemaan useamman tunnin, mikä oli ihan mieletön saavutus. Sen parissa (ja vähän tietokoneella) tapoin aikaa, kunnes paikalle ilmaantui oppilas. Kyseessä oli semmoinen minun ja sello-openi yhteisvoimin pitämä tunti, mutta yritinpä kuitenkin edes vähäsen opettaa jotain.
Tunnin jälkeen suuntasin kotiinpäin sello selässä. Matkalla päätin, että nyt tää niinku ostas kahvinkeittimen. Menin Sokokselle ja ostin semmoisen. Kun kassatäti kysyi "mitä sä muuten soitat?" meinasin ihmetellä, mistä se tietää mun olevan muusikko, niin tutulta ja luontevalta ison ja painavan sinisen laatikon roudaaminen heti tuntui, vaikken ole sitä koko kesänä harjoittanut. Kotiovelle astellessani tajusin, että post-larp-fiilis oli vaihtunut syys-minuuteen. Tuttuun tunnelmaan, jonka olemassaoloa en ollut muistanutkaan. Se laittoi miettimään, että onko tämä koulun alku kuitenkaan niin paha juttu--ja toisaalta taas, että haluanko oikeasti palata tuohon syysminääni, koska se on kovin tylsä tapaus.
Illasta ajoin syysminän pois pitkällä ingame-irc-keskustelulla. Säätöä vain ei ole enää loputtomiin jäljellä, ja sen loppuminen ahdistaa, kun se on niin kivaa. Seuraavaan HaUhun on kovasti aikaa.
Hilpeys jatkui pitkälle iltapäivään, vaikka siirryinkin konsalle. Siellä onnistuin sen turvin vakuuttamaan taas pari uutta opiskelijaa siitä, että olen outo. Toisaalta onnistuin myös harjoittelemaan useamman tunnin, mikä oli ihan mieletön saavutus. Sen parissa (ja vähän tietokoneella) tapoin aikaa, kunnes paikalle ilmaantui oppilas. Kyseessä oli semmoinen minun ja sello-openi yhteisvoimin pitämä tunti, mutta yritinpä kuitenkin edes vähäsen opettaa jotain.
Tunnin jälkeen suuntasin kotiinpäin sello selässä. Matkalla päätin, että nyt tää niinku ostas kahvinkeittimen. Menin Sokokselle ja ostin semmoisen. Kun kassatäti kysyi "mitä sä muuten soitat?" meinasin ihmetellä, mistä se tietää mun olevan muusikko, niin tutulta ja luontevalta ison ja painavan sinisen laatikon roudaaminen heti tuntui, vaikken ole sitä koko kesänä harjoittanut. Kotiovelle astellessani tajusin, että post-larp-fiilis oli vaihtunut syys-minuuteen. Tuttuun tunnelmaan, jonka olemassaoloa en ollut muistanutkaan. Se laittoi miettimään, että onko tämä koulun alku kuitenkaan niin paha juttu--ja toisaalta taas, että haluanko oikeasti palata tuohon syysminääni, koska se on kovin tylsä tapaus.
Illasta ajoin syysminän pois pitkällä ingame-irc-keskustelulla. Säätöä vain ei ole enää loputtomiin jäljellä, ja sen loppuminen ahdistaa, kun se on niin kivaa. Seuraavaan HaUhun on kovasti aikaa.
04/09/2006
Tajuttomuutta
Blblblblbl.... gaaaah... (epämääräistä jokeltelua)
Töissä oli koomapäivä, eikä vain mulla vaan koko puistossa, kaikki tuntuivat olevan ihan seis. Tosin omalta osalta ei paljon auttanut, että olin taas Taikasirkuksessa. Ääh.
Kotona sitten keskityttiin koomanpoistoon, mutta kohteena en ollut niinkään minä kuin hahmoni. Eikä se edes teknisesti katsoen ollut koomassa, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin. "HaU-irc-säädöstä" lienee turha enää puhua, jos joku on irc-pelaamista, niin tämä oli. Tulivat vanhat kunnon MUSH-ajat mieleen, paitsi että tämä oli paljon todemman tuntuista, kun näitä hahmoja pelataan livenäkin. Ihan käsittämätöntä touhua. Istuin koneen takana, puristin pöydänreunaa paniikissa, pidättelin hengitystäni--tiukkoja tilanteita riitti, kaikki tuntui menevän pieleen... Loppujen lopuksi tämä johti oikeasti tosi pahaan oloon, vaikka olikin tosi siistiä. Kovin rankkaa, mutta älyttömän siistiä. Ja loppuikin onnellisesti, tietääkseni.
Unet jäivät vaihteeksi hyvin lyhkäisiksi, ja niissä selvisi, että Jaana oli ollut aiemmin elämässään lohikäärme. Höö.
...ja nyt mä olen pahis ja kirjoitan tätä kieliteknologian luennolta. On vaan jotenkin kovin Jaana-fiilis edelleen, ja tietokonekurssi ei paljon auta. Otin harmaan collegenkin päälle.
Töissä oli koomapäivä, eikä vain mulla vaan koko puistossa, kaikki tuntuivat olevan ihan seis. Tosin omalta osalta ei paljon auttanut, että olin taas Taikasirkuksessa. Ääh.
Kotona sitten keskityttiin koomanpoistoon, mutta kohteena en ollut niinkään minä kuin hahmoni. Eikä se edes teknisesti katsoen ollut koomassa, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin. "HaU-irc-säädöstä" lienee turha enää puhua, jos joku on irc-pelaamista, niin tämä oli. Tulivat vanhat kunnon MUSH-ajat mieleen, paitsi että tämä oli paljon todemman tuntuista, kun näitä hahmoja pelataan livenäkin. Ihan käsittämätöntä touhua. Istuin koneen takana, puristin pöydänreunaa paniikissa, pidättelin hengitystäni--tiukkoja tilanteita riitti, kaikki tuntui menevän pieleen... Loppujen lopuksi tämä johti oikeasti tosi pahaan oloon, vaikka olikin tosi siistiä. Kovin rankkaa, mutta älyttömän siistiä. Ja loppuikin onnellisesti, tietääkseni.
Unet jäivät vaihteeksi hyvin lyhkäisiksi, ja niissä selvisi, että Jaana oli ollut aiemmin elämässään lohikäärme. Höö.
...ja nyt mä olen pahis ja kirjoitan tätä kieliteknologian luennolta. On vaan jotenkin kovin Jaana-fiilis edelleen, ja tietokonekurssi ei paljon auta. Otin harmaan collegenkin päälle.
03/09/2006
Sitä samaa
Nukuin liian myöhään, mutta ihme kyllä ehdin aamulla paikallistaa lähikaupan ja hankkia viimein kaappeihin jotakin syötäväksi kelpaavaa. Edes yksi siirto taistelussani muuttokaaosta vastaan.
Töissä oli taas hysteeristä. Tosi hysteeristä, kun päivä oli 8-tuntinen, laite oli Taikasirkus sirkushumppamusiikkeineen, ja univajeen paikkaamiseksi tankatun kahvin määrä oli melkoinen. Työkavereiden kootut kommentit olivat linjalta "joo, kyllä noi ruuvit varmasti on tippuneet sun päästä" ja "kaipaisit pehmustettuja seiniä ympärilles". Siinä missä yksi työkaveri angstasi sairasta koiraansa, itse angstasin larppihahmoni puuhia, mutta vain päänsisäisesti, koska sitä en kyllä edes uskaltanut yrittää selittää muille. Olisivat varmaan tilanneet ne kivat valkotakkiset sedät paikalle.
Illalla jatkoin säätöä. Eiköhän se siitä. Ahdistaa silti edelleen.
Töissä oli taas hysteeristä. Tosi hysteeristä, kun päivä oli 8-tuntinen, laite oli Taikasirkus sirkushumppamusiikkeineen, ja univajeen paikkaamiseksi tankatun kahvin määrä oli melkoinen. Työkavereiden kootut kommentit olivat linjalta "joo, kyllä noi ruuvit varmasti on tippuneet sun päästä" ja "kaipaisit pehmustettuja seiniä ympärilles". Siinä missä yksi työkaveri angstasi sairasta koiraansa, itse angstasin larppihahmoni puuhia, mutta vain päänsisäisesti, koska sitä en kyllä edes uskaltanut yrittää selittää muille. Olisivat varmaan tilanneet ne kivat valkotakkiset sedät paikalle.
Illalla jatkoin säätöä. Eiköhän se siitä. Ahdistaa silti edelleen.
02/09/2006
Säätöä ja hämmennystä
Näin pari päivää muuton jälkeen muuttokaaos on näköjään jämähtänyt kohtalaisen pysyväksi. En vaan ehdi tehdä sille mitään. Eilen oli säätöpäivä. Aamulla heräsin älyttömän aikaisin viemään Itä-Pasilan avaimet pois. Se siitä kämpästä, olihan se kivaa niin kauan kuin se kesti. Hoasin toimistolta suoritin iloisen "kävelen ympäri keskustaa"-kierroksen, keskustakampukselta yliopistosäädöstä larppivaatesäätöön, kirjastoon ja parillekin UFFille, muttei se edennyt lainkaan. Löysin kyllä kovasti kampanjahahmojeni näköisiä vaatteita, mutta kun semmoisia en juuri nyt tarvitse. On hassua, miten minusta on kovasti helpompi ostaa vaatteita kampanjahahmoilleni kuin itselleni. Niillä kun vaan yleensä on selkeät omat tyylinsä.
Kierreltyäni päädyin viimein Ruoholahteen. Konservatoriorakennus ahdistaa pelkällä olemuksellaan. Välteltyäni tekemistä aikani päädyin harjoittelemaan hetken. Sitten pikainen aikataulusäätö sellomaikan kanssa, mikä yllättäin ei lisännyt ahdistusta niin paljon kuin olin pelännyt, vaikka sainkin kovasti noottia asenneongelmistani ("en mä osaa soittaa, ei musta ikinä mitään kuitenkaan tule, en mä tajua miksi edes yritän"). Ruoholahdesta Lintsille. Toinen päivä putkeen Pikajunalla, mikä oli sikäli tosi kiva, että oli perhepäivä. Perhepäivä mun osalta tarkoitti sanatarkemmin kaveripäivää: raahasin saamillani ilmaisrannekkeilla wanhan kunnon lukioporukan puistoon. Siispä oli mukavaa, että olin laitteella, jossa saatoin niitä kyyditäkin, enkä esimerkiksi jossain Miniautoissa.
Päivän päätyttyä olin ikäänkuin ajatellut roudaavani kaverit ihmettelemään Länsi-Pasilaa, mutta odottamattomana käänteenä Jukka ilmaantui paikalle. No, sekin sitten roudaantui kavereiden ohessa. En tiedä, kuka oli tilanteessa hämmentynein, luultavasti minä. Aikamme juteltuamme sain ihmiset ajettua ulos täältä kaaoksesta--mutta en suinkaan minkään nukkumaanmenon vuoksi, ehei. Valvoin kovin myöhään vaihteeksi HaU-säädön parissa. Ja se oli kyllä... Äh. Pahus sentään. Yöunet jäivät lyhyiksi paitsi valvomisen, myös ahdistuksen vuoksi. Ainakin se oli peli- eikä elämäahdistusta. Peliahdistusta on kovasti helpompi käsitellä.
Kierreltyäni päädyin viimein Ruoholahteen. Konservatoriorakennus ahdistaa pelkällä olemuksellaan. Välteltyäni tekemistä aikani päädyin harjoittelemaan hetken. Sitten pikainen aikataulusäätö sellomaikan kanssa, mikä yllättäin ei lisännyt ahdistusta niin paljon kuin olin pelännyt, vaikka sainkin kovasti noottia asenneongelmistani ("en mä osaa soittaa, ei musta ikinä mitään kuitenkaan tule, en mä tajua miksi edes yritän"). Ruoholahdesta Lintsille. Toinen päivä putkeen Pikajunalla, mikä oli sikäli tosi kiva, että oli perhepäivä. Perhepäivä mun osalta tarkoitti sanatarkemmin kaveripäivää: raahasin saamillani ilmaisrannekkeilla wanhan kunnon lukioporukan puistoon. Siispä oli mukavaa, että olin laitteella, jossa saatoin niitä kyyditäkin, enkä esimerkiksi jossain Miniautoissa.
Päivän päätyttyä olin ikäänkuin ajatellut roudaavani kaverit ihmettelemään Länsi-Pasilaa, mutta odottamattomana käänteenä Jukka ilmaantui paikalle. No, sekin sitten roudaantui kavereiden ohessa. En tiedä, kuka oli tilanteessa hämmentynein, luultavasti minä. Aikamme juteltuamme sain ihmiset ajettua ulos täältä kaaoksesta--mutta en suinkaan minkään nukkumaanmenon vuoksi, ehei. Valvoin kovin myöhään vaihteeksi HaU-säädön parissa. Ja se oli kyllä... Äh. Pahus sentään. Yöunet jäivät lyhyiksi paitsi valvomisen, myös ahdistuksen vuoksi. Ainakin se oli peli- eikä elämäahdistusta. Peliahdistusta on kovasti helpompi käsitellä.
Subscribe to:
Posts (Atom)