On se mukavaa vaihteeksi asua edes viikonloppu oikeasti kotona, missä voi kuljeskella ympäriinsä yöpaidassa pitkälle päivään ja rauhassa sotkea keittiössä ja niin edelleen, ja on ympärillä ihmisiä, joille viitsii höpistä mistä tahansa tyhmästä. Joku voisi kait kysyä, miksi en siis muuta takaisin äidin luo. Vastaukseni varmaankin olisi, että olen turhan laiska. En ensinnäkään jaksaisi muuttaa heti uudelleen näin pian, ja toisekseen Länsi-Pasilan solujutussa on hyvätkin puolensa, lähinnä lyhyt matka keskustaan ja asemalle.
Aamupäivällä leikkelin kaavoja ja suikaloin samettia. Toivon mukaan nuo palaset edes jotensakin sopivat yhteen. Ja nyt vasta herääkin muuten oivallus, että se musta sametti, josta kuvittelin tekeväni puhvit hihoihin, meni aika kokonaan hameeseen. Hups. Siis ei tule puhveja, eipä voi mitään. Totesin myös, että suoran sauman ompeleminenkin on näköjään minulle liian vaikeaa. Yritin saada aikaan ihan tavallista hihaa, ja kieroon meni koko ajan. Sitten Mirja olikin jo soittamassa ovikelloa, eikä auttanut kuin jättää kesken ja lähteä.
Aluksi hirvitti, että en millään voi lähteä hengaamaan kavereiden kanssa kun ahdistaa liikaa mokoma täysin keskeneräinen ompelus, mutta kyllä se unohtui. Jännää oli nähdä pitkästä aikaa lukioporukkaa. Kun tavallaan kaikki ovat samoja ihmisiä ja samanlaisia kuin ennenkin ja siis ihan tuttuja, mutta kuitenkin, kun kuulumisia ei kovin usein vaihda, on kaikkien elämässä juttuja, mitä ei tiedä, ja niin edelleen. Kuulumisten vaihtamista ilta lähinnä sitten olikin, sekä saunomista, ja ehkä kaikkein eniten ruoanlaittoa. Mieletön gourmet-ateria--kylmäsavulohi-rucola-pastaa, tomaatti-mozzarella-salaattia ja jotain ihme suklaa-fondant-kohokkaantapaisia jälkkäriksi. Mukavaa oli sekin, ja kovin kotoisaa, koska juuri tämäntapaisia illanviettoja harjoitimme silloin lukioaikoina.
No comments:
Post a Comment