Aamulla taas Ruoholahteen ja muutama tunti harjoittelua. Sitten piti kokeilla kappaleita pianistin kanssa, mikä pelotti kovasti, mutta meni paremmin kuin pelkäsin. Työstämäni teokset ovat semmoiset kuin Boccherinin Rondo (hilipatihippan-hilpeä ja siksi aivan ihana) sekä Francois Schubertin Mehiläinen (vähän niinkuin Kimalaisen lento mutta vaikeampi, mahtava hypernopea pätemispätkä). Mehiläisen kanssa yllätin itsenikin soittamalla sen vielä nopeammin kuin olin harjoitellut. Vielä kun saisi vähäsen nopeammaksi. Aina on biisi sitä kivampi mitä nopsemmin soittaa (vaikka openi ei moista näkemystä kyllä arvostakaan).
Oman soolosoittelun jälkeen oli loppupäivä yhteismusisoinnintäyteinen. Kävimme sello-orkesterin kanssa soittamassa tangon Stadian lukuvuoden avajaisissa. Illalla seurasivat kauden ekat YS-treenit. Olipa mukavaa päästä taas soittamaan sinfoniaorkesterissa. Niin kornilta kuin tuntuukin näin sanoa, on se vaan niin, ettei mikään muu kokemus oikein vastaa sinfiksessä soittamista. Sitä, että satahenkinen soittajaporukka tekee yhdessä hienoa ääntä, ja itse pääsee olemaan osa sitä. Kauden ohjelmisto tuntuisi olevan aika jees, joskaan ei toistaiseksi herättänyt ihan niin suuria tunteita kuin keväinen Kuolema ja kirkastus.
Päivän tyhmänä sivujuonteena havaitsin, että keväällä halkeamaan ryhtynyt sellokoteloni, jonka silloin paikkasin pikaliimalla, on alkanut haljeta lisää. Näyttää ikävältä, ja pelottaa, että siinä on kohta oikeasti reikä. Ei pitäisi melkein tonnin hintaisen laatikon tuolla tavoin hajota parin vuoden käytön jälkeen. Koska kotelon myynyt Wainio oli keväällä täydellisen nihkeä kun yritin pyydellä apua, käväisin tänään näyttämässä lootaa openi ehdottamassa erikoislaukkukorjaamossa. Siellä sentään lupailivat, että sille voisi tehdä edes vähäsen jotain.
No comments:
Post a Comment