08/09/2006

Härkäsestä omppunen

Kas kummaa, läppäripähkäily tosiaan herättää kommentteja. Sen tiimoilta löytyi myös yllättäviltä tahoilta yllärimielipiteitä. Sello-openi päätti perustaa olemattoman Omppumafian vastapainoksi "en mä mikään niiden myyntimies ole mutta"-LG-mainostuslinjauksen. Toisaalta yhden kaverin Fujitsu-Siemensissä on kuulemma rumat kajarit ja toisen mielestä on miesmäistä surffailla läppäreitä vertaillen pitkin öitä. Ehkis juu. Enpä ole itseäni mitenkään supernaisellisena ikinä pitänytkään.

Läppärikommenttikokoelman hamstraamisen ohessa päivä meni silleen. Aamulla en olisi jaksanut nousta, mutta ei tarvinnutkaan, kun kvartettitreenit peruuntuivat täysin musta riippumattomista syistä ja barokkisellotunti siirtyi myöhemmäksi. Ehdin jopa koskea barokkiselloon ennen tuntia, joten osasin edes jotain vähän. Siihen päälle muuan rasittavan esitelmän suunnittelua, ja lopuksi vielä sellotunti sillä modernimmalla soittopelillä. Kovin sellistinen päivä.

Koska en koskaan ota vaikutteita mistään ja en ole aivopestävissä, päätin kotiin päästyäni testata toimisiko Apple Store. Siellä kun on halvemmat hinnat kuin muissa katsastamissani kaupoissa, opiskelija-alennuksineen. Ja se näytti ikäänkuin toimivankin--osoitteessani lukee "SUOMI" eikä "GBR" mitä se haluaisi siihen väkisin suurimman osan ajasta änkeä. Nyt on tilaus lähetetty, saapi nähdä, miten se etenee.

Nyt pakenen läppäreitä, härkäsiä, omppuja sun muita vempeleitä viikonlopuksi Artjärvelle, Ylioppilaskunnan Soittajien sellosektion kesken ryypp... siis, viettämään aikaa. Selloviikonloppu, kivaa! (Eikä sinne siis mitään selloja tietenkään oteta mukaan, soittajat vain.)

No comments: