28/09/2006

Oikeaakin angstia

Tänään totesin, että omat angstin ja ahdistuksen aiheeni ovat ihan typeriä. Minulla ei oikeasti pitäisi olla mitään syytä eikä varaa semmoisiin, kun toisille tapahtuu ihan tosissaan kamalia ja epäreiluja asioita. Tämmöisen mietteen herätti muuan ihmisen vakava sairaus, oikeasti kurja ja hirveä asia. Vaikka kyseinen ihminen ei ole läheinen eikä sukulainen tai muu enkä häntä erityisen hyvin tunne, se kuitenkin aiheutti epämääräisen pahan mielen päivän ajaksi. Se on kuitenkin parempi mielentila kuin järjetön syytön angsti, ja tosiaan laittoi miettimään, miten vähäpätöisiä ovat omat harmin aiheet.

Muuten päivä oli tavanomainen ja ihan onnistunutkin. Sain soitettua takuuhuoltoon ja kyseltyä aikovatko tehdä jotain rikkinäisen näyttöni suhteen, kertoivat että ko. mallia ei nyt just ole varastossa ja toimittavat heti ku on. Sellotunti oli taas, ja tehtävien palautusta Siltavuorenpenkereelle. Siellä järjestyi myös minulle työhuoneen avain. Hurjaa. Käväisin vielä opettamassa, ennen kuin viimein pääsin suuntaamaan Laaksolahteen.

Illan homma oli saada Kirjeiden puvustus kasaan, ja ihme kyllä se kasaantuikin. Ilman äitiä ei tämäkään projekti olisi ikinä valmistunut. Onneksi on äiti. Minusta tuosta tuli aika hieno, mutta saa nähdä, toimiiko sitten oikeasti.

Myöhään takaisin Pasilaan, missä meinasin kaikesta huolimatta saada aikaan järjettömän angstikohtauksen sanomalla ircissä tyhmiä asioita. Irc on pahasta. Oikeesti.

No comments: