02/09/2006

Säätöä ja hämmennystä

Näin pari päivää muuton jälkeen muuttokaaos on näköjään jämähtänyt kohtalaisen pysyväksi. En vaan ehdi tehdä sille mitään. Eilen oli säätöpäivä. Aamulla heräsin älyttömän aikaisin viemään Itä-Pasilan avaimet pois. Se siitä kämpästä, olihan se kivaa niin kauan kuin se kesti. Hoasin toimistolta suoritin iloisen "kävelen ympäri keskustaa"-kierroksen, keskustakampukselta yliopistosäädöstä larppivaatesäätöön, kirjastoon ja parillekin UFFille, muttei se edennyt lainkaan. Löysin kyllä kovasti kampanjahahmojeni näköisiä vaatteita, mutta kun semmoisia en juuri nyt tarvitse. On hassua, miten minusta on kovasti helpompi ostaa vaatteita kampanjahahmoilleni kuin itselleni. Niillä kun vaan yleensä on selkeät omat tyylinsä.

Kierreltyäni päädyin viimein Ruoholahteen. Konservatoriorakennus ahdistaa pelkällä olemuksellaan. Välteltyäni tekemistä aikani päädyin harjoittelemaan hetken. Sitten pikainen aikataulusäätö sellomaikan kanssa, mikä yllättäin ei lisännyt ahdistusta niin paljon kuin olin pelännyt, vaikka sainkin kovasti noottia asenneongelmistani ("en mä osaa soittaa, ei musta ikinä mitään kuitenkaan tule, en mä tajua miksi edes yritän"). Ruoholahdesta Lintsille. Toinen päivä putkeen Pikajunalla, mikä oli sikäli tosi kiva, että oli perhepäivä. Perhepäivä mun osalta tarkoitti sanatarkemmin kaveripäivää: raahasin saamillani ilmaisrannekkeilla wanhan kunnon lukioporukan puistoon. Siispä oli mukavaa, että olin laitteella, jossa saatoin niitä kyyditäkin, enkä esimerkiksi jossain Miniautoissa.

Päivän päätyttyä olin ikäänkuin ajatellut roudaavani kaverit ihmettelemään Länsi-Pasilaa, mutta odottamattomana käänteenä Jukka ilmaantui paikalle. No, sekin sitten roudaantui kavereiden ohessa. En tiedä, kuka oli tilanteessa hämmentynein, luultavasti minä. Aikamme juteltuamme sain ihmiset ajettua ulos täältä kaaoksesta--mutta en suinkaan minkään nukkumaanmenon vuoksi, ehei. Valvoin kovin myöhään vaihteeksi HaU-säädön parissa. Ja se oli kyllä... Äh. Pahus sentään. Yöunet jäivät lyhyiksi paitsi valvomisen, myös ahdistuksen vuoksi. Ainakin se oli peli- eikä elämäahdistusta. Peliahdistusta on kovasti helpompi käsitellä.

No comments: