25/02/2012

Biologie & angoisse

Viime maanantaina alkoivat luennot. En ollut ilmoittautunut mihinkään, koska systeemi ei sitä mahdollistanut, mutta menin silti katsomaan. Klo 8-12 bakteerien virulenssia ja patogeneesiä yliopistollisen sairaalan mikrobiologian instituutissa (jännä paikka), välissä lounas, ja 13-17 virusten patogeneesia ja emergenttejä viruksia yliopistolla. Molemmat kurssit vaikuttivat erittäin kiinnostavilta. Tutustuin myös tsekkityttöön, joka on tämän kevään vaihtarina tekemässä biologian maisteriopintoja, juuri kuten minäkin, joskin sikäli onnellisemmassa asemassa, että hänet on kirjattu oikeaan tiedekuntaan.

Tiistai ja keskiviikko olivat aamupäivien osalta identtisiä: heräsin kohtuuaikaisin huonosti nukutun yön jälkeen, ja vietin aamupäivän stressaten kurssi-ilmoittautumisongelmiani, tuijottaen inboxia vastausten toivossa, ja katsoen Stargate Atlantista, mikä ei poistanut ahdistusta. Liikkeelle lähdin paljon myöhemmin kuin olin suunnitellut. Tiistaina kävin sentään hoitamassa juoksevia asioita. Postissa menestys oli ennätysmäisen huono: en ymmärtänyt minulta kysyttyjä asioita ranskaksi enkä englanniksi. Ulkomaalaisvirastossa sujui paremmin. Minulla oli kaikki tarvittavat paperit, joten oleskelulupahakemuksen pitäisi olla ojennuksessa.

Molempina päivinä oli iltapäivällä ranskaa. Paikallinen ranskan kielikeskus neuvoi kokeilemaan mahdollisimman montaa kurssia, ja valitsemaan niistä lopulliset. Kaikki kolme kokeilemaani vaikuttivat ihan kiinnostavilta. Lopulliset valinnat riippuvat myös siitä, miten biotieteiden kurssien suhteen käy.

Keskiviikkoiltana alkoi yliopistoliikunnan kiipeilykurssi. Se on nimikkeellä "perfectionnement", eli jatko/tekniikkakurssi. Tuntui hassulta kiivetä ohjatussa ryhmässä, kun edellisestä kerrasta on vuosikausia. Kiipesimme tunnin köysiseinällä, toisen boulderseinällä erilaisia ohjaajan antamia harjoituksia tehden. Köysikiipeilyn osalta koin lievän kulttuurishokin, kun kävi ilmi, että paikallisella peruskurssilla opetellaan varmistamaan solmu+sulkkari-yhdistelmällä. Parini ei ollut ikinä nähnytkään ATC:tä. Liidaaminen pelotti normaaliakin enemmän.

Illalla olisi ollut vaihtarijärjestön "aperitiivi" eli jonkinmoiset bileet, mutta päätin palata kotiin nukkumaan, koska olin aika väsynyt. Tämä oli suuri virhe. Ilman ennakkovaroitusta kämppään pelmahti lauma yhden kämppiksen kavereita, jotka lastasivat jääkaapin täyteen kaljaa, virittivät stereot ja laittoivat musan täysille. Möly ja huuto jatkui ainakin kahteen asti. Olen niin kiltti ja ujo, etten uskaltanut tehdä muuta kuin kyhjöttää huoneessani unettomana ja onnettomana. Sentään minulle seuraavana päivänä vakuuteltiin, ettei tällaisia bileitä ole kuin pari kertaa lukukaudessa.

23/02/2012

Résumé

Koska blogini on kovasti jäljessä tosielämästä, seuraa tiivistelmä koko viime viikosta. Cours de vacancesin kolmas ja viimeinen viikko hujahti nimittäin ohi älytöntä vauhtia. Tajusin ajankulun vasta, kun keskiviikkona havaitsin, ettei minulla ollut enää puhtaita vaatteita. Juurihan minä pyykkäsin! Paitsi että päiväkirjani mukaan siitä oli jo kulunut kaksi viikkoa.

Maanantaina kävin paikallisessa yliopistoliikunnassa ilmoittautumassa laskettelun lisäksi kiipeilyn täydennyskurssille. Tiistaina eli ystävänpäivänä pelasin sulkapalloa kurssikavereiden kanssa, ja samalla porukalla kävin myös illalla teatterissa. Yoko-ni-nimisen näytelmän teema olivat tietokonepelit, ja se taisi huvittaa minua enemmän kuin kavereitani. Keskiviikko oli yksi kurjimmista päivistäni tähän asti, lähinnä kiitos maailman kurjimman asiakaspalvelijan, johon törmäsin rautatieasemalla. Yritin hakea puolihintakorttiani, mutta valokuvani ei ollut kelvannut. Hajoilin henkisesti ja sain osakseni sättimistä, ivaa ja ilkeilyä. Lopulta sain otettua passikuva-automaatilla maailman surullisimman valokuvan, joka sitten kelpasi.

Kenties viikon merkittävin tapahtuma oli muutto. Keskiviikkoiltana pakkasin tavarani, torstaina hain avaimet ja roudasin kaiken hostellilta uuteen "kotiini", Cèdresin opiskelija-asuntolaan. Ensivaikutelma oli, että olisin mieluummin jäänyt hostelliin. Keittiö oli täynnä ötököitä, jotka googlelajinmääritin keittiökoisiksi. Yleisten tilojen siisteys jätti muutenkin paljon toivomisen varaa, eivätkä käytävää täyttävät hylätyt huonekalut parantaneet vaikutelmaa. Onneksi en voinut jäädä koko illaksi murehtimaan. Meillä nimittäin oli ohjelmassa ranskankurssin viininmaistajaisretki. Maistelu tapahtui Lutry-nimisessä lähikylässä olevassa viinikellarissa, ja oli oikein mukava elämys. Vähemmän mukavaksi fiilis muuttui, kun Cèdresiin palattuani tajusin, ettei minulla ollut tyynyä eikä peittoa. Ensimmäinen yöni Lausannen kämpässäni ei siis ollut mikään menestys.

Perjantai oli Cours de vacancesin viimeinen päivä, joka sisälsi viimeiset oppitunnit sekä päättäjäisseremonian. Oli haikeaa erota ryhmästä, joka oli ihan mahtava. Onneksi iso osa porukasta oli jäämässä lukukaudeksi Lausanneen. Tällä osaporukalla jatkoimmekin päiväämme vaihto-oppilaiden tervetuliaistapahtumaan. Se alkoi koulun tarjoamalla lounaalla. Ihmiset oli jaettu pöytiin tiedekunnittain. Olin ainoa paikalle ilmaantunut biotieteiden vaihtari, joten päädyin jutustelemaan kahden laitoksen hallinnon tyypin kanssa. He olivat oikein mukavia ja ystävällisiä, vaikken kiitos tiedekuntasekaannuksen ollutkaan heidän listallaan. Ruokailun jälkeen seurasi yhteistilaisuus, jossa erinäiset järjestöt ja tahot esittäytyivät vaihtarijoukolle. Tarjolla olisi myös ollut kampuskierros, mutta en kokenut tarvitsevani sellaista. Sen sijaan suuntasin Ikeaan ostamaan välttämättömyyksiä, jotta saisin huoneestani elettävän.

Viikonlopun vietin kotona. Lauantai oli siivouspäivä. Aloitin sen siivoamalla siivouskaapin ja ostamalla lisää siivoustarpeita. Oma huoneeni alkoi tuntua mukavammalta, kun sain sen puunattua. Elämän pieniä iloja on, että voi kävellä huoneessaan sukat jalassa ilman, että ne tarttuvat tahmaiseen lattiaan. Sunnuntaina vietin aikaa tuijottaen kurssilistoja. Ilmeni pieni ongelma: en pysty ilmoittautumaan haluamilleni kursseille, enkä edes tiedä, mitä saan ja en saa opiskella. Tätä kirjoittaessa ongelma ei vieläkään ole ratkennut. Toivon mukaan huomenna tiedän jo enemmän.

Kyhjötettyäni suurimman osan viikonlopusta huoneessani päätin illalla lähteä kävelylle, ja se olikin vallan hyvä idea. Eräs asuntoni parhaista puolista on sen sijainti aivan Genevejärven vieressä. Päivän sadekuurojen jälkeen aurinko paistoi taas, ja pilvet olivat Ranskan puolella, vuorenhuippujen peittona. Maisema oli upea. Eksyin myös puolivahingossa roomalaisille raunioille. Ne olivat kiehtovat - on jotenkin vaikea tajuta, että kyseisellä paikalla on ollut suuria, hienoja rakennuksia jo yli 2000 vuotta sitten. Jatkoin rannan seurailua yliopistolle asti, ja paluumatkalla innostuin vähän hölkkäämäänkin. Lenkin lopuksi pääsin vielä ottamaan valokuvia satumaisesta auringonlaskusta.

19/02/2012

Ski à Leysin

Päivät ovat viime aikoina tuntuneet kummallisen lyhyiltä, eikä bloginkirjoittelulle ole oikein ollut aikaa. Nyt pitääkin hieman muistella menneitä. Aika lailla tasan viikko sitten, lauantai-iltana, palasin päivän lasketteluretkeltä hostellille, ja kirjoitin pitkän sepustuksen paperiseen päiväkirjaani. Kokemus oli sen verran ikimuistoinen, että jonkinlaisen version haluan blogiinikin.

Minä ja kaksi kurssikaveriani olimme valinneet lasketteluretken kohteeksi Leysinin, kohtalaisen lähellä Lausannea sijaitsevan hiihtokeskuksen, jonka mainostettiin sopivan myös aloittelijoille. Matka kesti reilun tunnin, ensin paikallisjunalla Aigleen, sieltä eteenpäin ihanalla pikkuisella hammasratasjunalla, joka ensin kulki kaupungin halki kuin raitiovaunu, sitten lähti jyrkkään nousuun vuorenrinnettä ylös. Leysinissä vuokrasin varusteet ensimmäisestä vastaantulleesta puodista. Muutaman bussipysäkinvälin kävelyn ja vahingossa löytämämme lastenmäen jälkeen osuimme hissien luo.

Liput ostettuamme nousimme tuolihissillä varustevuokrasedän suositteleman Tour d'Aïn huipun tuntumaan. Taustatietona todettakoon, että edellisen kerran olin lasketellut joskus teininä, enkä silloinkaan ollut lajissa kovin hyvä. En varsinaisesti kokenut muistavani juuri mitään, kun lähdimme laskemaan ensimmäistä rinnettämme. Ekan laskun aikana en kuitenkaan tajunnut pelätä, lähinnä vaan oli makeeta. Maisemat olivat aivan käsittämättömän upeat - kun pysähdyin katsomaan joka puolella siintäviä lumihuippuja, alkoi itkettää ihan vain siksi, että oli niin kaunista.

Seuraavaksi otimme gondolihissin la Berneuseen, Kuklos-nimisen näköalaravintolan luo. Sieltä löytyi mukavan helppo pikkurinne minulle, ja vaikeampi kavereille. Päätimme jatkaa samaan tyyliin alas Leysiniin: muut punaista, minä sinistä rinnettä. Tämä ei ollut hyvä idea. Puolivälissä erityisen jyrkkää osiota ajauduin penkkaan ja kaaduin, ja toinen suksikin irtosi. Rinne oli niin jyrkkä ja liukas, etten pystynyt edes seisomaan paikoillani, saati sitten laittamaan irronnutta suksea takaisin jalkaani. Olo oli kuin kiipeilyseinällä ilman köyttä. Lopulta päädyin mönkimään alas lumista penkkaa pitkin. Sen jälkeen sentään oli tasamaata, missä sain itseni koottua, ja jotenkin selvisin alas asti. Elämys kuitenkin vakuutti minut siitä, ettei minun olisi kuulunut olla tuossa rinteessä ollenkaan, vaan jossain hiihtokoulussa.

Suostuin vielä nousemaan kerran Tour d'Aïhin ja laskemaan hyvin lyhyen pätkän ravintolan luo. Sveitsiläiset juustoleivät veivät nälän, ahdistus jäi. En olisi halunnut laskea enää ollenkaan, mutta olimme paikassa, josta ainoa tie takaisin Leysiniin vei rinteen kautta. Tällä kertaa kaverit pysyttelivät koko ajan lähellä. Jännitti niin paljon, että kiva oli touhusta kaukana, mutta selvisin perille vain kahdella pienellä kaatumisella. Tämän jälkeen totesin, että minun laskuni olivat kyllä nyt tässä, ja siirryiin ravintolaan juomaan lämmintä viiniä ja odottamaan. Hiihtohissien sulkeuduttua suoritimme kenties päivän rankimman liikunnan, kun palasimme juna-asemalle kävellen varusteidemme kanssa. Valitsemamme reitti nimittäin oli melkoinen kiertotie, ja täynnä portaita. Kun viimein sain monot pois jalastani, epäilin, haluaisinko enää koskaan sellaisiin koskea.

Tämä elämyspäivä oli siis melkoisen pelottava. Eniten kai siksi, että taidon ja kokemuksen puuttuessa minusta tuntui koko ajan, ettei minulla ole mitään kontrollia. Sukset vaan liukuvat johonkin, ja minä menen perässä ja yritän jotenkin pysyä pystyssä. Näen kuitenkin, miksi monet ovat innoissaan lajista, ja miten hienoa se voisi olla, jos osaisi. Talvi Alpeilla on uskomattoman kaunis, ja vauhdin huuma jyrkissä mäissä varmasti hilpeä. Niinpä kaikesta huolimatta otin ja ilmoittauduin paikallisen yliopistoliikunnan järjestämään lasketteluviikonloppuun. Siellä pitäisi olla tarjolla myös opetusta. Ei minusta mitään suurta suksisankaria kyllä koskaan tule, mutta olisi se hauska jos oikeasti osaisi sen verran, että toisinaan voisi ihan ilokseen laskea.

12/02/2012

Shopping & escalade

Tämä viikko on jatkanut viime viikon aloittamaa arkilinjaa: aamupäivät ranskanopiskelua, iltapäivät joko hostellilla lojumista tai vaihtelevia aktiviteetteja. Asustan edelleen hostellissa, ja odotan kovasti omaa kämppääni. Vaikka se onkin soluasunto, toivon mukaan siellä on hieman vähemmän meluisaa, ja edes hieman enemmän yksityisyyttä.

Turismia harjoitin tällä viikolla lähinnä tiistaina, jolloin kävin luokkakavereideni kanssa mudac-designmuseossa katsomassa Playmobil-näyttelyä sekä uutta sveitsiläistä muotoilua. Muoviukkojen seassa oli vähän liikaa lapsia, muotoilu oli hämärää, ylimmän kerroksen lasitaide yllättävän hienoa, ja kellarin muinais-Egypti ja -Kiina yllättävä lisänähtävyys. Museon jälkeen menimme opettajamme suosittelemaan le Barbare -kuppilaan Lausannen parhaalle kaakaolle, ja kyllä oli hyvää, enemmän kiisseliä kuin juomaa!

Yksi viikon toistuvista teemoista on ollut shoppailu, ja rahaa on palanut vähän järkyttävissä määrin. Viikonlopulle suunniteltua lasketteluretkeä varten ostin maanantaina lasketteluhousut ja -hanskat - halpismerkkiä, eli vain noin 100 frangia. Tiistaina hankin vielä alennushintaiset laskettelulasit, ja keskiviikkona uudet kiipeilyvaljaat, koska hylkäsin edelliset Suomeen liian vanhoina.

Toiseksi teemaksi voisi nimetä liikunnan, jota viimein olen onnistunut harjoittamaan muutenkin kuin kaupunkikävelyn muodossa. Keskiviikkona käväisin boulderissa, ja katselin kaihoten köysikiipeilijöitä, joille en uskaltanut mennä puhumaan. Rohkaistuin kuitenkin sen verran, että ilmoittauduin mailitse korkeakoulujen alppikerhon kiipeilyseinäretkelle torstaina. Pääsin siis ensimmäistä kertaa köysittelemään sveitsiläisellä seinällä, Chavornay-nimisellä pikkupaikalla. Seinät eivät olleet kovin korkeita (11-13m), mutta pintamateriaalit olivat hauskan vaihtelevia, Tapanila-tyylisestä muotoseinästä hämärään kuusikulmioista koostuvaan pintaan sekä kirkkaanväriseen lastenseinään. Oli mahtavaa päästä pitkästä aikaa köysittelemään, ja ehkä 20 vuotta minua vanhempi nainen, jonka kanssa kiipesin, oli tosi mukava. Uskaltauduin jopa liidaamaan pari reittiä, joihin piti itse laittaa jatkot. Vielä kun löytäisin jonkun vakiokiipeilykaverin, jonka kanssa touhuun saisi säännöllisyyttä, olisi helpompi valmentautua kesän ulkokiipeilyä varten.

08/02/2012

Le Weekend

Lauantai oli tyhjä, ja arvoin hostellin aulassa, mitä tekisin. Kävi ilmi, että kuukauden ensimmäisenä lauantaina on vapaa pääsy suureen osaan Lausannen museoista. Päätin napata monta kärpästä yhdellä iskulla, ja valitsin kohteekseni Palais de Ruminen, upean vanhan yliopistorakennuksen, jossa sijaitsee viisi eri museota. Aloitin eläintieteellisestä museosta, joka oli perinteinen: lasivitriinejä täynnä täytettyjä tai spriihin säilöttyjä otuksia. Kerrosta alempana sijaitsi geologinen museo. Sen paleontologiaosastolla oli kovin vähän dinosauruksia, mutta hyvin säilynyt, Sveitsistä löydetty mammutti oli kyllä kiva. Kivipuolen anti oli kauneinta, mitä museoissa näin: valtava määrä eri värisiä ja muotoisia kristalleja, myös fluoresoivina. Vaihtuva näyttely esitteli meteoriitteja, joista yhteen sai jopa koskea. On se jotenkin makeeta katsella kiviä, jotka ovat peräisin Kuusta, Marsista tai jostain vielä kauempaa! Kaiken kaikkiaan luonnontiedemuseoiden jälkeen tuntui mahtavalta, että opiskelen nykyään biotieteitä. Luonto vaan on aina niin käsittämättömän upea, hämmentävä ja monimutkainen. Lopuksi kävin arkeologiamuseossa toteamassa, että vanhat ihmisen luomuksetkin voivat olla hienoja ja kiinnostavia. Kolme museota viidestä ja vajaa viisi tuntia riitti aiheuttamaan pienoisen museoähkyn, joten kolikkomuseo ja taidekokoelma jäivät seuraavaan kertaan.

Sunnuntaina hyppäsin ruotsalaisen ranskanryhmäläiseni kanssa klo 11.01 junaan kohti Montreuxia. Parikymmenminuuttisen junamatkan aikana pääsimme ihailemaan muun muassa hyvin hämmentäviä rinteeseen pengerrettyjä viinitarhoja. Perillä kävelimme järvenrantaan, ja siellä ne viimeinkin olivat: vuoret! Vietettyäni yli viikon Sveitsissä, viimeinkin näin ne! Ruotsalaista kaveriani taisi vähän huvittaa yli-innokkuuteni, mutku - vuoria! Ranta oli muutenkin tosi kaunis, ja sää aurinkoinen, vaikkakin kylmä. Kävelimme hyvän matkaa rantabulevardia pitkin. Emme aivan päätyneet Mannerheimin patsaalle asti, vaan otimme suunnan kohti korkeammalla näkyvää vanhaa kirkkoa. Saimme kiivetä ylös koko joukon portaita. Kirkon juurella sijaitsi Ruelle de la grotte -niminen katu, ja talo, jonka takapihalla oli kallioseinämässä oma pieni luola. Kelpaisi minullekin.

Kirkko oli aika pieni, tosi vanhan oloinen, ja aivan huikealla paikalla. Vanhan kaupungin piti sijaita sen lähellä, mutta kun lähdimme etsimään kahvilaa, päädyimmekin uuteen keskustaan. Kahvin ja croissantin voimin jatkoimme etsintöjä. Pienellä kartanluvulla onnistuimme lopulta paikallistamaan vanhan kaupungin somat kapeat kujat ja pienet talot. Kiipesimme ylös portaita kaupungin ylle hyvää näköalaa etsimään. Tuli siis samalla liikuntaa! Kauempana olisi ollut pois kaupungista johonkin vuorille johtava pidempi kävelyreitti, johon voisi myös joskus mennä. Retkemme lopuksi kävimme lounaalla kivassa pienessä kuppilassa. Sieltä valuimme alas keskustaan, asemalle ja takaisin Lausanneen. Montreux oli jotenkin todella viehättävä kaupunki, ja sinne(kin) haluan ehdottomasti toistekin!

05/02/2012

À l'école


Loppuviikon aikana ranskankurssi alkoi jo tuntua rutiinilta: joka aamu 9.15 yliopistolle, pari tuntia erilaisia ryhmäkeskusteluharjoituksia, juttua puhutun ranskan erikoisuuksista, kuunteluharjoituksia sun muuta hyödyllistä. Ryhmä tuntuu omalta, ja on helpompi harjoitella ranskaa sellaisten ihmisten kesken, jotka eivät puhu sitä täydellisesti (päinvastoin kuin esimerkiksi hostellin tyypit, jotka puhuvat aina liian nopeasti). Kurssilaisten kanssa on tullut jo vietettyä aikaa koulun ulkopuolellakin.

Keskiviikkona käväisin yliopiston seinällä boulderoimassa. Edellisestä kiipeilykerrasta oli ikävä kyllä niin paljon aikaa, että iho alkoi kuoriutua kämmenistä jo reilun puolen tunnin jälkeen, ja sessio jäi johonkin kolmeen varttiin. Tilanne vaatii ehdottomasti korjaamista, jos aion täällä kiivetä enemmänkin, kuten kovasti tarkoitus olisi. Bouldercavessa oli kiipeämässä myös ruotsalainen tyyppi, joka harjoitteli jääkiipeilyä varten pehmustetuilla hakunkorvikkeilla. Kiipeilyn jälkeen hengasin hyvän tovin saksankielisestä Sveitsistä kotoisin olevan luokkakaverini kanssa muun muassa läksyjä tehden. Käväisimme myös katsastamassa tandem-kielikurssitapaamisen, mutta yllättäen siellä ei ollut ketään, joka olisi halunnut oppia suomea - tandemin idea kun on, että kaksi ihmistä opettaa toisilleen äidinkieliään.

Torstaina meillä oli illalla ranskanryhmän yhteinen illanvietto, joka koostui opettajamme opastamasta hyvin pikaisesta turistikävelystä kirpeässä pakkassäässä, sekä ravintolaruokailusta. Söin ensimmäistä kertaa elämässäni fondueta Sveitsissä. Todennäköisyys lienee suuri, että tämä ei ollut viimeinen kerta... Se oli kyllä oikein hyvää. Ruokailun jälkeen pieni joukko jatkoi vielä yksille. Kieli vaihtui englanniksi heti, kun opettaja poistui paikalta, koska suurimmalle osalle meistä sen puhuminen vain on niin paljon helpompaa.

Perjantaina käväisin shoppailemassa singaporelaisen tytön kanssa, ja sain viimein ostettua itselleni paikallisen prepaid-kännykkäliittymän ja palikkakännykän (Suomi-kännykkä siis edelleen on myös käytössä). Hieman myöhemmin käväisin kahvilla ruotsalaisen ja sveitsinsaksalaisen tytön kanssa. Päätimme vähän viime tipassa lähteä katsomaan jotain täysin satunnaista leffaa paikalliseen elokuva-arkistoon. Ehdimme paikalle juuri ajoissa, ostimme liput tietämättä vieläkään, mitä olemme oikeastaan menossa katsomaan, ja astuimme saliin vähän myöhässä. Elokuva osoittautui Les Barons -nimiseksi komediaksi Brysselissä asuvasta maahanmuuttajakaveriporukasta. Kieli oli tietenkin ranska, ilman tekstitystä. Jälkeenpäin totesimme, ettei kukaan meistä ollut tajunnut puoliakaan puheesta, mutta leffa onnistui silti olemaan ihan hupaisa, ja juontakin kykeni seuraamaan ihan hyvin.

02/02/2012

Cours de vacances

8.30 maanantaiaamuna alkoi Lausannen yliopiston lomakauden ranskankurssi. Olin vähällä myöhästyä alkuinfosta, kun odottelin samalle kurssille tulevia ausseja, jotka nukkuivat hieman pitkään. Tervetulosanojen jälkeen meidät jaettiin ryhmiin, ja vietiin pienempiin luokkiin tasokoetta varten. Koe koostui luetun- ja kuullunymmärtämisestä. Ensin mainittu oli ok, jälkimmäinen kamala - elävästi muistui mieleen, miten lukiossa vihasin vastaavia.

Kokeiden ja infon jälkeen hajaannuimme lounaalle. Söin aussilauman kanssa la Bananen isossa ruokalakeskittymässä. Valikoima oli hyvä, ruoka ok, hinta sveitsiläinen: halvin opiskelijahintainen ruoka 6,9 frangia eli melkein 6 euroa. Kävin myös tauon aikana vilkaisemassa yliopiston kiipeilyseinää, joka oli pieni, mutta ilmainen. Ekan koulupäivän päätti "suullinen koe", joka huolestutti kaikkia etukäteen, mutta osoittautui leppoisaksi keskusteluharjoitukseksi, jonka jälkeen saimme itse valita, kuulummeko enemmän vai vähemmän sujuvasti puhuvien ryhmään. Valitsin jälkimmäisen.

Varsinaiset oppitunnit alkoivat tiistaina. Ärsyttävästi ryhmien tasoja ei nimetty missään vaiheessa, joten en tiedä, millä tasolla olen. Materiaalien mukaan jollain väliltä B1-C2, vahva veikkaukseni omasta tasostani on kyllä se B1. Päivämme sisälsi erilaisia keskusteluharjoituksia sekä tutustumisretken multimediakeskukseen, missä voi iltapäivisin tehdä itsenäisesti kaikenlaisia harjoituksia. Ryhmä vaikutti mukavalta, ja opettaja oli kiva (ja aika charmikaskin). Iltapäivällä oli "konferenssi", käytännössä luento, jossa tyyppi esitteli runoilija Mallarmén näkemyksiä kielestä. En tajunnut puoliakaan, eivätkä muutkaan minun ryhmästäni. Yliopisto-opintoihin valmistavan kurssin opiskelijat kirjoittivat muistiinpanoja kynät sauhuten.