Keskiviikon järkkyaikaiseen herätykseen verrattuna torstain klo 4.00 herätys ja työpäivän aloitus klo 5.17 Rautatientorilla, mihin pääsi junalla, tuntuivat melkein inhimillisiltä. Metroiikenne oli taas sekaisin suuren osan päivästä, jotain asetinlaitevikaa ja temppuilevaa uuden junan pakkopysäytyslaitetta ja mitä lie. Taaskaan minun kohdalleni ei sattunut mitään paitsi se, että sain junia myöhässä, koska edellisen kuskin kohdalle oli osunut jotain häikkää.
Töiden jälkeen, sopivan hysteerisen väsyneessä mielentilassa, kävin YS:n sellistien kesken katsomassa uuden Indiana Jonesin. Väsymyshysteria oli juuri oikea tila katsella sitä, koska hihitin melkein koko ajan ja kaikille tyhmimmillekin vitseille. Oli se aika lysti leffa, niin viihdyttävä ja vauhdikas ettei hereillä pysyminen tuottanut ongelmia. Leffan jälkeen kävimme syömässä, ja sieltä minä vielä uupumusta uhmaten jatkoin Konservatorion kevätbileisiin ravintolalaiva Wäiskiin. Jaksoinkin sitten olla siellä jopa reilun tunnin lähinnä vaihtamassa kuulumisia. Hurjaa biletystä.
Perjantaina kulutin enimmän osan aamupäivästä laittautuen, koska vuorossa olivat valmistujaiset, joihin olin jo useamman viikon ajan valmistautunut. Hämmentävää kyllä, suuren pukeutumis/meikkaus/hiustenlaitto-operaation jälkeen oikeasti tunsin näyttäväni hyvältä. Tätä ei usein tapahdu. Se oli aika kivaa. Äiti ja mummi poimivat minut ja ajelimme Ruoholahteen Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadian Kulttuurialan valmistujaisjuhliin - viimeisiin laatuaan, koska elokuussa ko. koulu muuttuu Metropolia Ammattikorkeakoulun osaksi. Tilaisuus oli melko lailla perinteinen todistustenjako: muutama musiikkiesitys, monta puhetta, joista osa oli kauheita ja osa onnistuneita, sekä minuutin maine ja kunnia kun jokainen kävi vuorollaan hakemassa todistuksensa. Nyt minulla sitten on virallinen paperi: olen Musiikkipedagogi AMK, pääaineena sello. Konsalta ulos astuttuamme alkoi itkettää. Aikani siellä on oikeasti, lopullisesti ohi. Kyllä sitä tulee jonkin verran ikävä, ehkä aika paljonkin. Loppupäivään ei sisältynyt suurta valmistujaisjuhlimista, vaan lähinnä lojumista Laaksolahdessa. Oli meillä tosin Jätskiautosta ostettu jäätelökakku. Jokseenkin antikliimaktista.
31/05/2008
28/05/2008
Aikainen lintu ja oranssi mato
Ensimmäinen varsinainen kesätyöpäivä, ja heti tipautti rakas Liikennetyönjohto minulle sen iloisen yllärin, jota kovasti etukäteen pelkäsin: niin aikaisen aamuvuoron, että töihin ei vaan mitenkään ollut mahdollista päästä julkisilla, piste. HKL ei maksa taksia, kun tulee Espoosta. Onneksi sentään on henkilökuntakuljetuksia - tosin niiden kyytiin pitää mennä Helsingin puolelta. Aloitin siis aamuni herätyksellä kello 3.15, minkä jälkeen kävelin sen pari kilometriä mitä kotoani on Pitäjänmäen asemalle. Sieltä yksi henkilökuntakuljetusbussi vei Ruskeasuon varikolle, mistä aikani ihmeteltyäni löysin seuraavan bussin, joka vei viimein metrovarikolle, missä työpäiväni alkoi klo 5.15. Huh huh. Yllättävää kyllä, tämä ei itse asiassa ollut yhtään niin kamalaa kuin olin etukäteen pelännyt, vaan ennemminkin tuntui pieneltä seikkailulta.
Työpäivä oli sitä samaa tuttua. Metroradalla sattui ja tapahtui (raiteille pudonnut mainos, Mellunmäen kääntöraiteella heilunut sekopää sekä läheltä piti -tilanne jossa vartija oli jäädä junan alle), mutta onneksi mitään ei osunut minun kohdalleni, vaan sain ajella kaikessa rauhassa ja tylsistymisessä. Kotiin klo 14.20. Oli kyllä varsin väsynyt olo siinä vaiheessa.
Illalla käväisin syömässä iskän ja poikien kanssa, aika lyhyellä kaavalla, jotta ehdin aikaisin kotiin nukkumaan. Huomenna onneksi aamu alkaa Rautatientorilta, on huomattavasti helpompi työmatka.
Työpäivä oli sitä samaa tuttua. Metroradalla sattui ja tapahtui (raiteille pudonnut mainos, Mellunmäen kääntöraiteella heilunut sekopää sekä läheltä piti -tilanne jossa vartija oli jäädä junan alle), mutta onneksi mitään ei osunut minun kohdalleni, vaan sain ajella kaikessa rauhassa ja tylsistymisessä. Kotiin klo 14.20. Oli kyllä varsin väsynyt olo siinä vaiheessa.
Illalla käväisin syömässä iskän ja poikien kanssa, aika lyhyellä kaavalla, jotta ehdin aikaisin kotiin nukkumaan. Huomenna onneksi aamu alkaa Rautatientorilta, on huomattavasti helpompi työmatka.
27/05/2008
Tekemistä löydetty
Tiistai alkoi jo olla lähempänä tutumpaa menoa, ja parin seuraavan päivän ohjelmaa kun katselen niin sepä näyttää lupaavan täydeltä. Tänään ohjelmassa oli lisää asusteiden metsästelyä juhla-asuprojektiini, hukkareissu kielitieteen laitokselle (ihminen joka minun pitäisi bongata ei tietenkään ollut paikalla) sekä Oopperan, Konsan, Stadian ja ties kenen yhteisproggiksena väsätyn Ronja Ryövärintyttären katsastaminen Alminsalissa. Se oli hilpeä, ihme kyllä ei yhtään häirinnyt, että musiikki oli Linkolaa, jota lukiossa tehtiin kunnes se tuli korvista ulos. Baletti on kyllä toistaiseksi ja edelleen minulle aika vieras ilmaisumuoto, kun en sitä kovin paljoa ole katsellut. On suunnattoman vaikea tulkita, miten juoni etenee ja mitä elämää suurempia tunteita lavaliikehdinnällä yritetään ilmaista. Kaunista katseltavaa se kuitenkin on vaikkei mitään tajuakaan. :)
Tekemisenpulaa
Maanantai oli tyhjä, koska tähän sattui juuri sellainen työviikko, jossa on vain kolme työpäivää, ja niistäkin yhden olen pyytänyt vapaaksi valmistujaisten takia. Kaiken lisäksi kun poikkeusliikenne alkaa ensi viikolla ja vaihdan työvuorokierron ryhmää, ensi viikollakin on vain kolme työpäivää. Hirveästi tyhjää siis. Tällainen vapaa-ajanpaljous on minulle ihan luonnoton olotila. Jos ei ole koko ajan kiire tai vähintään miljoona asiaa tekemistään odottamassa, en saa mitään aikaan enkä tiedä miten päin olisin. Piti siis kovasti yrittää kehittää jotakin tekemistä.
Aamupäivän tekemiseksi menin Selloon - ihan kuin en olisi matkalla päässyt kiertämään tarpeeksi kauppoja, mutta kun tämä oli täsmäshoppausta. Valmistujaisvaatetuksestani puuttui vielä asioita, ja sain osan niistä hankittua nyt. Hirvittävää, miten paljon rahaa esimerkiksi meikkeihin voi upottaa. Ei ihme, etten yleensä juuri koskaan niitä ostele.
Lisäksi päivään sisältyi leipomista (pizzaa ja keksejä), hieman sellonsoittelua sekä luonnollisestikin paljon fiktiota. Sitä onkin tällä hetkellä työn alla niin paljon, että on vaikeuksia valita, mitä seuraavaksi. Viime vuosien Iron Man -sarjikset eivät oikein nappaa, liikaa ihan tyhmiä juonikuvioita (ja Tony Starkilla ei kuulu olla supervoimia, se on ihan väärin!). Amber Spyglassia luin vähän, eikä minulla oikein vieläkään ole mielipidettä. Paha kun muuan orkesterituttu hypetti ko. Pullmanin trilogiaa etukäteen niin paljon, että suhtaudun siihen varauksella. Kultainen kompassi -leffa oli myös blaah. Jeeves & Wooster sen sijaan on edelleen hih. Ja fanficciäkin voisi jatkaa kun olisi keskeneräisiä, mutta siihen asti en vielä eilen ehtinyt.
Aamupäivän tekemiseksi menin Selloon - ihan kuin en olisi matkalla päässyt kiertämään tarpeeksi kauppoja, mutta kun tämä oli täsmäshoppausta. Valmistujaisvaatetuksestani puuttui vielä asioita, ja sain osan niistä hankittua nyt. Hirvittävää, miten paljon rahaa esimerkiksi meikkeihin voi upottaa. Ei ihme, etten yleensä juuri koskaan niitä ostele.
Lisäksi päivään sisältyi leipomista (pizzaa ja keksejä), hieman sellonsoittelua sekä luonnollisestikin paljon fiktiota. Sitä onkin tällä hetkellä työn alla niin paljon, että on vaikeuksia valita, mitä seuraavaksi. Viime vuosien Iron Man -sarjikset eivät oikein nappaa, liikaa ihan tyhmiä juonikuvioita (ja Tony Starkilla ei kuulu olla supervoimia, se on ihan väärin!). Amber Spyglassia luin vähän, eikä minulla oikein vieläkään ole mielipidettä. Paha kun muuan orkesterituttu hypetti ko. Pullmanin trilogiaa etukäteen niin paljon, että suhtaudun siihen varauksella. Kultainen kompassi -leffa oli myös blaah. Jeeves & Wooster sen sijaan on edelleen hih. Ja fanficciäkin voisi jatkaa kun olisi keskeneräisiä, mutta siihen asti en vielä eilen ehtinyt.
25/05/2008
Paluu
Enimmän osan matkasta olin sietänyt hämmentävän hyvin kaikkia kanssaorkesterilaisia jopa silloin, kun muut olivat ilmeisen kännissä ja minä en. Klo 4.00 lauantaiaamuna heräillessäni, kun suuri osa muusta porukasta oli valvonut läpi yön ja oli ihan hihihihihi, oli kärsivällisyys vähissä. Kärttyisästi kasasin tavarani bussiin, laitoin luurit korvilleni, musiikin täysille ja yritin jatkaa nukkumista, kun pitkä bussimatka kohti kotia alkoi.
Päinvastoin kuin tulomatkalla, jolloin ylitimme Juutinrauman sillan, menimme paluumatkalla lautalla. Siellä käväisin haaskaamassa viimeiset Tanskan kruununi karkkiin. Sen jälkeen takaisin koomaamaan. 11-tuntisen ajomatkan aikana ehdin lukea The Subtle Knifen melkein kokonaan, ja hupaisaa kyllä Tukholman satamaan saapuessamme harmittelinkin, että olisi nyt ajettu vielä pari tuntia niin olisin päässyt loppuun.
Päivän laiva oli Serenade. Matkan yleisilmeeseen sopivasti päivän bussissa istumisen jälkeen olo ei suinkaan ollut levottoman toimintaakaipaava, vaan pelkästään väsynyt ja tylsä. Jumitin siis matkan ensimmäisiksi tunneiksi hyttiin lukemaan. Sitten pääsin viimein liikkeelle sen verran, että käyskentelin ympäri laivaa satunnaisesti muiden orkesterilaisten kanssa ja hankin iltapalaksi teetä ja muffinssin.
Illalle ei itse tarvinut keksiä tekemistä, koska koko bändi kasaantui katselemaan Euroviisufinaalia. Se oli kyllä masentava, ei voi tajuta, miksi juuri ne kauheimmat kauheat biisit olivat kärjessä, kun tarjolla olisi ollut hauskojakin kauheita biisejä. Voi voi. Tuloksen selvittyä aika lailla koko orkesteri valui nukkumaan.
Aamulla oltiin Suomessa. Ihmiset astuivat laivasta ulos ja hajaantuivat tahoilleen. Kampissa bussia kotiin odotellessani iski elämäahdistus viikon taukonsa jälkeen takaisin. Äh. Matkalla on niin helppo elää hetkessä. Nyt muistui taas mieleen, miten tympeää ja tyhjää elämä on viime aikoina ollut, miten yksinäistä ja tarkoituksettoman tuntuista. Kotiin päästyäni luonnollisestikin luin The Subtle Knifen loppuun ja aloitin The Amber Spyglassiin, avasin tietokoneen ja sarjikset ja katsoin uusimman Housen. Hiphei. On se niiin kivaa olla kotona taas. Ainakin kykenen melkein jo kävelemään tavallisesti...
Päinvastoin kuin tulomatkalla, jolloin ylitimme Juutinrauman sillan, menimme paluumatkalla lautalla. Siellä käväisin haaskaamassa viimeiset Tanskan kruununi karkkiin. Sen jälkeen takaisin koomaamaan. 11-tuntisen ajomatkan aikana ehdin lukea The Subtle Knifen melkein kokonaan, ja hupaisaa kyllä Tukholman satamaan saapuessamme harmittelinkin, että olisi nyt ajettu vielä pari tuntia niin olisin päässyt loppuun.
Päivän laiva oli Serenade. Matkan yleisilmeeseen sopivasti päivän bussissa istumisen jälkeen olo ei suinkaan ollut levottoman toimintaakaipaava, vaan pelkästään väsynyt ja tylsä. Jumitin siis matkan ensimmäisiksi tunneiksi hyttiin lukemaan. Sitten pääsin viimein liikkeelle sen verran, että käyskentelin ympäri laivaa satunnaisesti muiden orkesterilaisten kanssa ja hankin iltapalaksi teetä ja muffinssin.
Illalle ei itse tarvinut keksiä tekemistä, koska koko bändi kasaantui katselemaan Euroviisufinaalia. Se oli kyllä masentava, ei voi tajuta, miksi juuri ne kauheimmat kauheat biisit olivat kärjessä, kun tarjolla olisi ollut hauskojakin kauheita biisejä. Voi voi. Tuloksen selvittyä aika lailla koko orkesteri valui nukkumaan.
Aamulla oltiin Suomessa. Ihmiset astuivat laivasta ulos ja hajaantuivat tahoilleen. Kampissa bussia kotiin odotellessani iski elämäahdistus viikon taukonsa jälkeen takaisin. Äh. Matkalla on niin helppo elää hetkessä. Nyt muistui taas mieleen, miten tympeää ja tyhjää elämä on viime aikoina ollut, miten yksinäistä ja tarkoituksettoman tuntuista. Kotiin päästyäni luonnollisestikin luin The Subtle Knifen loppuun ja aloitin The Amber Spyglassiin, avasin tietokoneen ja sarjikset ja katsoin uusimman Housen. Hiphei. On se niiin kivaa olla kotona taas. Ainakin kykenen melkein jo kävelemään tavallisesti...
24/05/2008
"Keikka"
24.5. 17:40 Silja Serenade
Pe-aamupäivällä kävelin halki satunnaisten nähtävyyksien hostellin lähistöllä - oli linnaa sun muuta. Ranskanreissun jäljiltä nähtävyyskiintiöni oli jotenkin niin täysi, etteivät tämmöiset enää jaksaneet innostaa. Kirjaston puutarha tosin oli ihana.
Yritin shoppailla, mutten löytänyt tai osannut ostaa mitään. Bongasin lounasseurakseni joukon lähinnä 2. viulisteja. Ruoka oli varsin jees salaattibuffet. Sen jälkeen hostellille, hetken hengaus ja bussi kohti keikkapaikkaamme Lyngbytä. Siellä oli treenit, sitten vapaata. Tutustuin paikalliseen ostoskeskukseen, joka ei inspiroinut, mutta sieltä sai eväitä ja ajan kulumaan ennen keikkaa.
Keikka oli... Noh, olihan se keikka. Joukkoa sankoin joukoin kaataneesta vatsataudista huolimatta melkein koko bändi selvisi lavalle. Yleisöä sen sijaan paikalle oli selvinnyt vain kymmenisen ihmisen verran. Hoh. Lavalla oli hillittömän kuumat spottivalot, niin kuumat, että ne söivät pois ajattelun ja keskittymiskyvyn ja soitin aika satunnaisia. Keikan ehdoton huippuhetki kuitenkin oli, kun kesken Straussin oboekonserton nuottimme irtonainen keskiaukeama pääsi tipahtamaan pitkälle kapukorokkeen juurelle. Olin revetä hysteeriseen nauruun, vaati suurta itsehillintää tiivistää se vain hölmöksi irvistykseksi. Mutta tulipa soitettua.
Illan karonkka, kauden viimeinen sellainen, oli Ad Libitum -ravintolan buffetin äärellä. Vähän turhaan olin siitä maksanut, kun syöminen ei huvittanut ja juominen vieläkin vähemmän, mutta oli se kiva olla läsnä. Baariin jatkamisen sijaan kumminkin palailin hostellille nukkumaan edes pari tuntia.
Pe-aamupäivällä kävelin halki satunnaisten nähtävyyksien hostellin lähistöllä - oli linnaa sun muuta. Ranskanreissun jäljiltä nähtävyyskiintiöni oli jotenkin niin täysi, etteivät tämmöiset enää jaksaneet innostaa. Kirjaston puutarha tosin oli ihana.
Yritin shoppailla, mutten löytänyt tai osannut ostaa mitään. Bongasin lounasseurakseni joukon lähinnä 2. viulisteja. Ruoka oli varsin jees salaattibuffet. Sen jälkeen hostellille, hetken hengaus ja bussi kohti keikkapaikkaamme Lyngbytä. Siellä oli treenit, sitten vapaata. Tutustuin paikalliseen ostoskeskukseen, joka ei inspiroinut, mutta sieltä sai eväitä ja ajan kulumaan ennen keikkaa.
Keikka oli... Noh, olihan se keikka. Joukkoa sankoin joukoin kaataneesta vatsataudista huolimatta melkein koko bändi selvisi lavalle. Yleisöä sen sijaan paikalle oli selvinnyt vain kymmenisen ihmisen verran. Hoh. Lavalla oli hillittömän kuumat spottivalot, niin kuumat, että ne söivät pois ajattelun ja keskittymiskyvyn ja soitin aika satunnaisia. Keikan ehdoton huippuhetki kuitenkin oli, kun kesken Straussin oboekonserton nuottimme irtonainen keskiaukeama pääsi tipahtamaan pitkälle kapukorokkeen juurelle. Olin revetä hysteeriseen nauruun, vaati suurta itsehillintää tiivistää se vain hölmöksi irvistykseksi. Mutta tulipa soitettua.
Illan karonkka, kauden viimeinen sellainen, oli Ad Libitum -ravintolan buffetin äärellä. Vähän turhaan olin siitä maksanut, kun syöminen ei huvittanut ja juominen vieläkin vähemmän, mutta oli se kiva olla läsnä. Baariin jatkamisen sijaan kumminkin palailin hostellille nukkumaan edes pari tuntia.
Valoa tunnelin päässä
24.5. 00:40 Danhostel Copenhagen Downtown
Torstaina elämä voitti. Sängyn pohjalla vietetyn päivän jälkeen olo oli todella hutera, mutta niin paljon parempi, että sain syötyä aamupalaa. Kahvi ei tosin maistunut (aina huolestuttavaa!).
Päivä oli kokonaan vapaa, ja vietin sitä yksikseen tai porukasta toiseen eksyillen, hotellia basecampina käyttäen. Listallani Köpiksen 1. nähtävyys oli metro, joten ensin kävin siellä. Se oli automaattinen ja hieno, mutta tosi persoonaton: muistutti hyvin hyvin paljon Toulousen vastaavaa. Tylsää, jos kaikki hienot uudet automaattimetrot ovat ihan identtisiä.
Metromatkailtuani keskustasta lentokentälle ja takaisin palasin hostellille lepäämään ja lukemaan Northern Lightsia. Pitkät kävelyt eivät oikein edelleen vajaatoimisella jalalla, jumittuneilla lihaksilla ja yleisellä heikkoudella jaksaneet innostaa, joten taukoja oli pidettävä.
Päivän 2. reissu suuntautui ostoskatu Strögetille, ja tehtävänä oli yksinkertaisesti hankkia yöpaita, koska se ainoa reissuun ottamani oli sairastelun jäljiltä bläh. H&M oli nopea ratkaisu. Lisäksi lounaankorvikkeeksi panini ja peräti latte. Elämää löytyi siis! Silti palasin taas hetkeksi kotipesään.
Kolmas ekskursioni suuntautui Tivoliin, joka oli ihan lähellä hostellia. Olin käynyt siellä viimeksi joku 20 v. sitten, joten ei oikein ollut mitään kuvaa. Ex-lintsiläisen silmiin laitteita oli vähän, ravintoloita hurjasti ja viheralueet aivan ihania. Tivoli todella on huviPuisto. Käytinkin aikaa vain istuskellen penkillä kirjaa lukien.
Parissa laitteessa oli toki myös käytävä. Vanha vuoristorata oli ihana. Sen sijaan Lintsin Pikajunan kaksoisolento Odin Express oli virhe: 4. kierros oli liikaa. Tuli taas paha olo. Lojuin penkillä kunnes uskalsin raahautua jatkamaan lojumistani hostellilla, taas.
Iltaa kohden taasen oli sen verran elävä olo, että lähdin joukon muita kanssa syömään. RizRazissa oli mahtava ja edullinen kasvisbuffet, ja ensi kertaa pariin päivään tuli ihan oikeasti syötyä lämmin ateria. Jee. Hyvä minä.
Iltayöstä luin Northern Lightsin loppuun. En ole erityisen vaikuttunut. Täytynee jättää arviointi odottamaan, kunnes olen saanut 2 muutakin osaa lukaistua.
Illan ohjelmaan sisältyi myös ylläripaloharjoitus eli turha palohälytys hostellilla. Kaikki ulos, 10 min odottelu pihalla paloauton vieressä ja takaisin sisään. Höö.
Torstaina elämä voitti. Sängyn pohjalla vietetyn päivän jälkeen olo oli todella hutera, mutta niin paljon parempi, että sain syötyä aamupalaa. Kahvi ei tosin maistunut (aina huolestuttavaa!).
Päivä oli kokonaan vapaa, ja vietin sitä yksikseen tai porukasta toiseen eksyillen, hotellia basecampina käyttäen. Listallani Köpiksen 1. nähtävyys oli metro, joten ensin kävin siellä. Se oli automaattinen ja hieno, mutta tosi persoonaton: muistutti hyvin hyvin paljon Toulousen vastaavaa. Tylsää, jos kaikki hienot uudet automaattimetrot ovat ihan identtisiä.
Metromatkailtuani keskustasta lentokentälle ja takaisin palasin hostellille lepäämään ja lukemaan Northern Lightsia. Pitkät kävelyt eivät oikein edelleen vajaatoimisella jalalla, jumittuneilla lihaksilla ja yleisellä heikkoudella jaksaneet innostaa, joten taukoja oli pidettävä.
Päivän 2. reissu suuntautui ostoskatu Strögetille, ja tehtävänä oli yksinkertaisesti hankkia yöpaita, koska se ainoa reissuun ottamani oli sairastelun jäljiltä bläh. H&M oli nopea ratkaisu. Lisäksi lounaankorvikkeeksi panini ja peräti latte. Elämää löytyi siis! Silti palasin taas hetkeksi kotipesään.
Kolmas ekskursioni suuntautui Tivoliin, joka oli ihan lähellä hostellia. Olin käynyt siellä viimeksi joku 20 v. sitten, joten ei oikein ollut mitään kuvaa. Ex-lintsiläisen silmiin laitteita oli vähän, ravintoloita hurjasti ja viheralueet aivan ihania. Tivoli todella on huviPuisto. Käytinkin aikaa vain istuskellen penkillä kirjaa lukien.
Parissa laitteessa oli toki myös käytävä. Vanha vuoristorata oli ihana. Sen sijaan Lintsin Pikajunan kaksoisolento Odin Express oli virhe: 4. kierros oli liikaa. Tuli taas paha olo. Lojuin penkillä kunnes uskalsin raahautua jatkamaan lojumistani hostellilla, taas.
Iltaa kohden taasen oli sen verran elävä olo, että lähdin joukon muita kanssa syömään. RizRazissa oli mahtava ja edullinen kasvisbuffet, ja ensi kertaa pariin päivään tuli ihan oikeasti syötyä lämmin ateria. Jee. Hyvä minä.
Iltayöstä luin Northern Lightsin loppuun. En ole erityisen vaikuttunut. Täytynee jättää arviointi odottamaan, kunnes olen saanut 2 muutakin osaa lukaistua.
Illan ohjelmaan sisältyi myös ylläripaloharjoitus eli turha palohälytys hostellilla. Kaikki ulos, 10 min odottelu pihalla paloauton vieressä ja takaisin sisään. Höö.
22/05/2008
Pohjaa etsimässä
22.5 09.51 Danhostel Copenhagen Downtown
Malmössä oli aamusta vähäsen vapaata. Linkkasin siis katselemaan vanhaa kaupunkia, kunnes klo 10 apteekki aukesi. Ostin liimasidettä. Hostellille palaillessani käväisin ostamassa scifi-kaupan tyhjäksi (5 pokkaria). Hostellilla yritin sitoa jalkaani, muttei siitä oikein tuntunut olevan apua.
11.15 lastauduimme busseihin ja ajelimme Lundiin, päivän konserttipaikalle. Sielläkin oli ensin vapaata, mutta se kului syömiseen. Ulkoa erikoisen näköistä tuomiokirkkoa ehdin vain vilkaista. Roudauksen ja kenraalin jälkeen jäi sen verran aikaa, että ehdin käväistä kirkossa sisälläkin. Katakombit olivat ihan jänskät, vaikka aika pienet ja maanpinnan yläpuolella.
Keikka oli klo 18 Lundin yliopiston juhlasalissa. Yleisöä oli todella paljon - ihan mahtavaa, yleensä ulkomaankeikoilla on vähemmän väkeä katsomossa kuin lavalla. Yleisesti ottaen keikka kait oli ihan jees, itse mogasin pahasti ekassa biisissä eli Sibeliuksen Sadussa, ja sen jälkeen loppukeikan ajan tuntui, että pläh, ei voi enää mitään, ei se enää voi mennä hyvin.
Paikallinen isäntäorkesterimme Lundin Akademiska Kapellet oli järkännyt meille karonkan omassa pikkusalissaan. Oli pizzaa ja viiniä ja varsin hyvä meininki. Tulin itse juoneeksi enemmän kuin aikoihin, ja puolen yön jälkeen hostellille Malmööseen palattuamme totesinkin, että parempi jäädä nukkumaan, muuten sammun johonkin baarinnurkkaan.
Jokusen tunnin nukuttuani heräsin kauheaan oloon. Aluksi oletin, että syy oli vain ja ainoastaan alkoholi, mutta kolmatta kertaa vessaan ravattuani, vaikka oksetti vaikkei enää ollut mitään oksennettavaa, heräsi epäilys, että ehkä tässä oli muutakin.
Aamulla oli todella kipeä olo. Matkan alusta lähtien orkesterissa oli liikkunut vatsapöpö, nyt se oli nähtävästi saavuttanut minut. En ollut ollut aikuisiällä vielä koskaan vatsataudissa, joten elämyksen uutuus ja vieraus sai minut kokemaan oloni harvinaisen kurjaksi.
Melkoisena saavutuksena sain tavarani koottua ja roudattua bussiin, ja onnistuin olemaan laattaamatta ajomatkalla kohti Kööpenhaminaa. Siellä muu orkesteri singahti katselemaan nähtävyyksiä, minä jäin hostellille lojumaan.
Loppupäivän vietin vaakatasossa. En kyennyt syömään koko päivänä, loppupäivästä sentään pystyin juomaan vähän vettä. Jokin lojuminen tai muu johti siihen, että vasemman jalan lihakset menivät ihan jumiin tehden minusta tuplaliikuntarajoitteisen. Oli aika harvinaisen perseestä.
Jos asiat vielä tästä voivat mennä paljon pahemmiksi... En halua edes ajatella moista.
Malmössä oli aamusta vähäsen vapaata. Linkkasin siis katselemaan vanhaa kaupunkia, kunnes klo 10 apteekki aukesi. Ostin liimasidettä. Hostellille palaillessani käväisin ostamassa scifi-kaupan tyhjäksi (5 pokkaria). Hostellilla yritin sitoa jalkaani, muttei siitä oikein tuntunut olevan apua.
11.15 lastauduimme busseihin ja ajelimme Lundiin, päivän konserttipaikalle. Sielläkin oli ensin vapaata, mutta se kului syömiseen. Ulkoa erikoisen näköistä tuomiokirkkoa ehdin vain vilkaista. Roudauksen ja kenraalin jälkeen jäi sen verran aikaa, että ehdin käväistä kirkossa sisälläkin. Katakombit olivat ihan jänskät, vaikka aika pienet ja maanpinnan yläpuolella.
Keikka oli klo 18 Lundin yliopiston juhlasalissa. Yleisöä oli todella paljon - ihan mahtavaa, yleensä ulkomaankeikoilla on vähemmän väkeä katsomossa kuin lavalla. Yleisesti ottaen keikka kait oli ihan jees, itse mogasin pahasti ekassa biisissä eli Sibeliuksen Sadussa, ja sen jälkeen loppukeikan ajan tuntui, että pläh, ei voi enää mitään, ei se enää voi mennä hyvin.
Paikallinen isäntäorkesterimme Lundin Akademiska Kapellet oli järkännyt meille karonkan omassa pikkusalissaan. Oli pizzaa ja viiniä ja varsin hyvä meininki. Tulin itse juoneeksi enemmän kuin aikoihin, ja puolen yön jälkeen hostellille Malmööseen palattuamme totesinkin, että parempi jäädä nukkumaan, muuten sammun johonkin baarinnurkkaan.
Jokusen tunnin nukuttuani heräsin kauheaan oloon. Aluksi oletin, että syy oli vain ja ainoastaan alkoholi, mutta kolmatta kertaa vessaan ravattuani, vaikka oksetti vaikkei enää ollut mitään oksennettavaa, heräsi epäilys, että ehkä tässä oli muutakin.
Aamulla oli todella kipeä olo. Matkan alusta lähtien orkesterissa oli liikkunut vatsapöpö, nyt se oli nähtävästi saavuttanut minut. En ollut ollut aikuisiällä vielä koskaan vatsataudissa, joten elämyksen uutuus ja vieraus sai minut kokemaan oloni harvinaisen kurjaksi.
Melkoisena saavutuksena sain tavarani koottua ja roudattua bussiin, ja onnistuin olemaan laattaamatta ajomatkalla kohti Kööpenhaminaa. Siellä muu orkesteri singahti katselemaan nähtävyyksiä, minä jäin hostellille lojumaan.
Loppupäivän vietin vaakatasossa. En kyennyt syömään koko päivänä, loppupäivästä sentään pystyin juomaan vähän vettä. Jokin lojuminen tai muu johti siihen, että vasemman jalan lihakset menivät ihan jumiin tehden minusta tuplaliikuntarajoitteisen. Oli aika harvinaisen perseestä.
Jos asiat vielä tästä voivat mennä paljon pahemmiksi... En halua edes ajatella moista.
19/05/2008
Ihan vammaista
19.5. klo 23 SFS Hostel - Malmö City
Näin koko yön unia kipeästä jalasta ja nukuin huonosti. Ja kas kummaa, aamulla tosiaan oikean jalan reuna (pikkuvarpaasta ylöspäin) oli niin kipeä, etten kyennyt laskemaan koko jalalle kunnolla painoa. Loistavaa. En enää mene laivalla karaokeen.
Kaikeksi onneksi päivään ei juuri kuulunut kävelyä. Laiva-aamiaisen jälkeen raahasimme tavaramme ja itsemme bussiin, ja lähdimme ajelemaan kohti Malmötä. Matkan kesto pysähdyksineen oli n. 10 tuntia. Päinvastion kuin viime reissulla, täällä kyllä kaipasi viihdettä. Ehdin kuunnella muutaman tunnin musiikkia, aloittaa Philip Pullmanin Northern Lightsin, kirjoittaa vähän tähän (ks. edell. merkintä), sekä katsella bussin surkeanpieneltä ruudulta osan Perfumea ja pari jaksoa Studio Julmahuvia. Ja tietty myös seurata orkesteritovereiden touhuja. Ihme kyllä, matka ei edes tuntunut kauhean pitkältä.
Illalla saavutimme Malmön. Hostelli oli mukava ja siisti. Sen sijaan epätoivo ja ärtymys uhkasivat, kun lähdettiin etsimään kaupungilta iltapalapaikkaa. On ihan sairaan rasittavaa olla liikuntarajoitteinen. Grrh. Jos tämä ei tästä kohta asetu, tulee todella kärsivällisyyttä kasvattava reissu.
Näin koko yön unia kipeästä jalasta ja nukuin huonosti. Ja kas kummaa, aamulla tosiaan oikean jalan reuna (pikkuvarpaasta ylöspäin) oli niin kipeä, etten kyennyt laskemaan koko jalalle kunnolla painoa. Loistavaa. En enää mene laivalla karaokeen.
Kaikeksi onneksi päivään ei juuri kuulunut kävelyä. Laiva-aamiaisen jälkeen raahasimme tavaramme ja itsemme bussiin, ja lähdimme ajelemaan kohti Malmötä. Matkan kesto pysähdyksineen oli n. 10 tuntia. Päinvastion kuin viime reissulla, täällä kyllä kaipasi viihdettä. Ehdin kuunnella muutaman tunnin musiikkia, aloittaa Philip Pullmanin Northern Lightsin, kirjoittaa vähän tähän (ks. edell. merkintä), sekä katsella bussin surkeanpieneltä ruudulta osan Perfumea ja pari jaksoa Studio Julmahuvia. Ja tietty myös seurata orkesteritovereiden touhuja. Ihme kyllä, matka ei edes tuntunut kauhean pitkältä.
Illalla saavutimme Malmön. Hostelli oli mukava ja siisti. Sen sijaan epätoivo ja ärtymys uhkasivat, kun lähdettiin etsimään kaupungilta iltapalapaikkaa. On ihan sairaan rasittavaa olla liikuntarajoitteinen. Grrh. Jos tämä ei tästä kohta asetu, tulee todella kärsivällisyyttä kasvattava reissu.
Lähtökuoppa
19.5. klo 10 (Ruotsin aikaa) Bussi, Värtahamnen
Nerokkaana ihmisenä kulutin suurimman osan matkaanlähtöä edeltäneestä yöstä fanficin parissa, joten 18. pv:lle jäi melkoisesti kiirettä.
Aamulla heräilin, siivoilin vielä vähäsen ja suuntasin Elmon kanssa Tapanilaan. Tällä kertaa liidaaminen ei pelottanut kovin pahasti, mutta kun voimia ei juuri tuntunut olevan, lopputulos oli yhtä surulinen. Kiipeämästä kiiruusti kotiin, jäi vielä tunti aikaa syödä, käydä suihkussa, tarkistaa pakkaukset jne jne. kunnes piti kipittää kohti satamaa. Matkalla ehdin vielä vaihtaa vähän rahaakin.
Olympiaterminaali oli täynnä muusikoita. Kävi nimittäin ilmi, että samalla laivalla oli YS:n lisäksi Sibelius-lukion sinfis. Söpöä. :P Etsiydyimme laivaan ja hytteihin - 2. kannella, autokannen alla, muta siistimpiä kuin odotin. Soittimille oli oma hytti, jonka lippuihin oli asukkaaksi merkitty Harri Hylje.
Laivalreissu oli juurikin hyvin perinteinen laivamatka. Intia-teema oli yhä, mutta koska tämä oli Symphony, ei Serenade, kuten viimeksi, siinä oli pikkuisia eroja. Ruoka oli pahempaa, muun muassa (köyhänä en mennyt buffaan, vaan (taas) halpiksimpaan raflaan). Keskiyön Bollywood-show oli oikeasti varsin lysti. Rahaa meni ihan liikaa, ja olisi voinut juoda ehkä vähän vähemmänkin...
Ihan selkeä pohja oli karaoke. Vedin Ingalsin Lauran. Se oli minulle ihan väärä biisi, paljolti liaan matala, ja musikaalisen yleisön (YS) edessä pelotti hirveästi. Gah. Lavalta poistuessani onnistuin vielä laskeutumaan oudosti jalan sivulle, lopputuloksena se, että onnuin loppuillan. Siinä esityksessä ei kertakaikkiaan ollut mitään hyvää. Saas nähdä, miten pahasti se oikeasti meni ja haittaako monenkin päivän ajan. Jalka siis.
Tekisi myös mieleni pähkäillä ja tilittää viihderiippuvuudesta ja fanityttöydestä sun muusta semmoisesta, kun ahdistaa kun tuli viikoksi repäistyä pois sen parista, mutta ehkä joskus toiste.
Nerokkaana ihmisenä kulutin suurimman osan matkaanlähtöä edeltäneestä yöstä fanficin parissa, joten 18. pv:lle jäi melkoisesti kiirettä.
Aamulla heräilin, siivoilin vielä vähäsen ja suuntasin Elmon kanssa Tapanilaan. Tällä kertaa liidaaminen ei pelottanut kovin pahasti, mutta kun voimia ei juuri tuntunut olevan, lopputulos oli yhtä surulinen. Kiipeämästä kiiruusti kotiin, jäi vielä tunti aikaa syödä, käydä suihkussa, tarkistaa pakkaukset jne jne. kunnes piti kipittää kohti satamaa. Matkalla ehdin vielä vaihtaa vähän rahaakin.
Olympiaterminaali oli täynnä muusikoita. Kävi nimittäin ilmi, että samalla laivalla oli YS:n lisäksi Sibelius-lukion sinfis. Söpöä. :P Etsiydyimme laivaan ja hytteihin - 2. kannella, autokannen alla, muta siistimpiä kuin odotin. Soittimille oli oma hytti, jonka lippuihin oli asukkaaksi merkitty Harri Hylje.
Laivalreissu oli juurikin hyvin perinteinen laivamatka. Intia-teema oli yhä, mutta koska tämä oli Symphony, ei Serenade, kuten viimeksi, siinä oli pikkuisia eroja. Ruoka oli pahempaa, muun muassa (köyhänä en mennyt buffaan, vaan (taas) halpiksimpaan raflaan). Keskiyön Bollywood-show oli oikeasti varsin lysti. Rahaa meni ihan liikaa, ja olisi voinut juoda ehkä vähän vähemmänkin...
Ihan selkeä pohja oli karaoke. Vedin Ingalsin Lauran. Se oli minulle ihan väärä biisi, paljolti liaan matala, ja musikaalisen yleisön (YS) edessä pelotti hirveästi. Gah. Lavalta poistuessani onnistuin vielä laskeutumaan oudosti jalan sivulle, lopputuloksena se, että onnuin loppuillan. Siinä esityksessä ei kertakaikkiaan ollut mitään hyvää. Saas nähdä, miten pahasti se oikeasti meni ja haittaako monenkin päivän ajan. Jalka siis.
Tekisi myös mieleni pähkäillä ja tilittää viihderiippuvuudesta ja fanityttöydestä sun muusta semmoisesta, kun ahdistaa kun tuli viikoksi repäistyä pois sen parista, mutta ehkä joskus toiste.
17/05/2008
Sekalaista
Torstai oli viikon ainoa työpäivä, koska töissä on häkellyttävää kyllä vaihteeksi niin hyvä kuskitilanne, ettei enempää minulle sopivia vuoroja vain kertakaikkiaan löytynyt.
Perjantai oli Pelottava: oikea vapaapäivä, täysin tyhjä, vailla yhden yhtä ohjelmoitua ohjelmanumeroa. Apua. Onneksi sain sen täytettyä aika kätevästi siivoamisella (matkallelähtö on yksi harvoista tekosyistä, joilla saan itseni huijattua siihen puuhaan). Siivoilun myötä kaivoin myös pitkästä aikaa tanssimaton laatikosta ja hyppelin muutaman biisin. Edelleen ihan hauskaa, voisi tehdä useamminkin. Iltamyöhään sorruin pitkästä aikaa kirjoittamaan fanficcia. Argh.
Päivän aikana sähköpostilootaani tippui viesti, jossa opinnäytteeni ohjaaja ilmoitti, että työni on hyväksytty, eikä vain hyväksytty, vaan peräti arvioitu kiitettäväksi elikä viitoseksi. Samaten kypsyysnäyte meni läpi onkhelmitta. Puuh. Kiva tietää, että hallitsen edelleen vakuuttavan höpöhöpöilyn. Ikävä vain, että hallitsisin mieluummin paremmin jotain järkevämpää.
Lauantaina oli aamupäivällä ohjelmassa shoppailua: kevään mittaan kun on tiedossa kaikenmoista valmistujaista ja kesällä jopa yhdet häät, joten halusin vaihteeksi uuden juhlamekon. Löysinkin sitten oikein kivan semmoisen. Ostin myös juhlakengät. Muuten suht-koht-perus-juhlasandaalit, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni semmoiset, missä on oikeasti korkoa, melkein 10 senttiä. Jostain ihmeen syystä innostuin kovasti niiden tuomasta lisäpituudesta. Ihan kuin olisin muuten jotenkin liian lyhyt. Lounaaksi pizzaa Laaksolahdessa, sen jälkeen kotiin pakkailemaan. Huomenna kutsuu YS:n Ruotsi-Tanska-kiertue.
Perjantai oli Pelottava: oikea vapaapäivä, täysin tyhjä, vailla yhden yhtä ohjelmoitua ohjelmanumeroa. Apua. Onneksi sain sen täytettyä aika kätevästi siivoamisella (matkallelähtö on yksi harvoista tekosyistä, joilla saan itseni huijattua siihen puuhaan). Siivoilun myötä kaivoin myös pitkästä aikaa tanssimaton laatikosta ja hyppelin muutaman biisin. Edelleen ihan hauskaa, voisi tehdä useamminkin. Iltamyöhään sorruin pitkästä aikaa kirjoittamaan fanficcia. Argh.
Päivän aikana sähköpostilootaani tippui viesti, jossa opinnäytteeni ohjaaja ilmoitti, että työni on hyväksytty, eikä vain hyväksytty, vaan peräti arvioitu kiitettäväksi elikä viitoseksi. Samaten kypsyysnäyte meni läpi onkhelmitta. Puuh. Kiva tietää, että hallitsen edelleen vakuuttavan höpöhöpöilyn. Ikävä vain, että hallitsisin mieluummin paremmin jotain järkevämpää.
Lauantaina oli aamupäivällä ohjelmassa shoppailua: kevään mittaan kun on tiedossa kaikenmoista valmistujaista ja kesällä jopa yhdet häät, joten halusin vaihteeksi uuden juhlamekon. Löysinkin sitten oikein kivan semmoisen. Ostin myös juhlakengät. Muuten suht-koht-perus-juhlasandaalit, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni semmoiset, missä on oikeasti korkoa, melkein 10 senttiä. Jostain ihmeen syystä innostuin kovasti niiden tuomasta lisäpituudesta. Ihan kuin olisin muuten jotenkin liian lyhyt. Lounaaksi pizzaa Laaksolahdessa, sen jälkeen kotiin pakkailemaan. Huomenna kutsuu YS:n Ruotsi-Tanska-kiertue.
15/05/2008
Muistutus
Tänään oli vaihteeksi se päivä lukukaudesta, jolloin Ylioppilaskunnan Soittajat soitti kauden Helsingin pääkonserttinsa. Kulutettuani aamupäivän kokeelliseen ruoanlaittoon (bobotie on hauska ruoka!) siirryinkin siis ylioppiston päärakennukselle. Lämmittelyssä ei ollut mitenkään suuremmin innostunut olo lähestyvän esityksen suhteen. Kappaleista Sibeliuksen Satu on sellisteille lähinnä tuskaisa voimainkoetus kaikkine pizzicatoineen, ja R. Straussin oboekonsertto vähän turhan hilipatihei-hyväntuulinen kiinnostaakseen minua. Suosikkiosuuteni ohjelmistostamme on Tubinin 3. sinfonia "Sankarillinen", joka on lähinnä hillittömän mahtipontista mättöä. Lämmittelyn päätteeksi jaettiin jäsen- ja ansiomerkkejä, ja näin se vain meni, että oli minun vuoroni saada jälkimmäinen. Ansiomerkin siis saa soitettuaan orkesterissa 10 kautta eli viisi vuotta. Niin kauan YS-uraa takana. Äkkiä se aika on mennyt, ja vieläkin tunnen itseni ihan junioriksi, vaikka soolosellistikin olen ja kaikkea.
Ennen keikkaa alkoi jotenkin kummasti vähän jännittää. Etenkin Sibeliuksessa on yksi paikka, joka ei niin koskaan mene tismalleen oikein, kun on rytmisesti niin paha pitää koossa. Niinhän siinä sitten kävi, ettei se pysynyt esityksessäkään, mutta soitettiin jotain kumminkin ja yritettiin näyttää vakuuttavilta... Kaikki muu kyllä sujui, ja väliajan jälkeinen Tubin oli pitkästä aikaa taas semmoinen soittoelämys, joka muistutti minulle, miten mahtavaa tämä orkesterimusisointi on. Toisen osan älyttömän nopeat kohdat tarjosivat haastetta, mutta menivät hienosti, ensimmäisen ja kolmannen osan hitusen yksitoikkoiset stemmat eivät häirinneet kun kokonaisuus on niin mahtavan juhlava. Parasta. :)
Ennen keikkaa alkoi jotenkin kummasti vähän jännittää. Etenkin Sibeliuksessa on yksi paikka, joka ei niin koskaan mene tismalleen oikein, kun on rytmisesti niin paha pitää koossa. Niinhän siinä sitten kävi, ettei se pysynyt esityksessäkään, mutta soitettiin jotain kumminkin ja yritettiin näyttää vakuuttavilta... Kaikki muu kyllä sujui, ja väliajan jälkeinen Tubin oli pitkästä aikaa taas semmoinen soittoelämys, joka muistutti minulle, miten mahtavaa tämä orkesterimusisointi on. Toisen osan älyttömän nopeat kohdat tarjosivat haastetta, mutta menivät hienosti, ensimmäisen ja kolmannen osan hitusen yksitoikkoiset stemmat eivät häirinneet kun kokonaisuus on niin mahtavan juhlava. Parasta. :)
14/05/2008
Tosielämän painajainen
Aamupäivä meni laiskasti: olisi pitänyt vähän kertailla, mitä siihen opinnäytteeseen taas tulikaan kirjoitettua, mutta loppujen lopuksi lähinnä lueskelin lisää Iron Mania. Iltapäivästä ei kuitenkaan auttanut vältellä, vaan piti lähteä kohti viimeistä Stadian tenttiä, eli opinnäytteeseen liittyvää kypsyysnäytettä.
Kypsyysnäyte piti tehdä Stadian yleisenä tenttipäivänä yleisessä tenttitilaisuudessa, joka tapahtui Tavi-talolla Hämeentiellä. Olin käynyt siellä kerran aiemmin, viemässä vaihtoonhakupapereita (joilla en päässyt vaihtoon). Olin katsonut Reittiopaasta vaihtoyhteydet niin, että minun olisi pitänyt olla perillä 16.38, hyvissä ajoin ennen klo 17 alkavaa tenttiä. Toisin kävi. Reittioppaan ja muutaman typerän oman kämmin takia matka sinne muuttuikin tosielämän toisinnoksi tyypillisimmistä painajaisistani. Minulla on tapana nähdä unia, joissa olen hirveällä kiireellä menossa jonnekin, olen myöhässä, ja mitä enemmän kiirehdin, sitä hitaammin etenen. Ei olisi huvittanut kokea sitä oikeasti.
Siirryin junalla Ilmalaan, missä piti vaihtaa bussiin--paitsi että Reittiopas ei ollut vaivautunut kertomaan, että koko Ilmalan seisake oli kiitos remonttien täysi kaaos. Totesin, ettei minulla ole aikaa etsiä pysäkkiä, joka surkean epäselvän opaskartan mukaan oli siirretty ties kuinka kauas. Menin seuraavalla junalla Pasilaan. Pasilassakin minulla oli vaikeuksia löytää oikea pysäkki (aseman ympäristössä niitä on kolme kappaletta). Hätääntyneellä juoksentelulla löysin sen ajoissa--mutta bussia vaan ei näkynyt. Viimein se sitten saapui, kymmenen minuuttia myöhässä. Heti pysäkiltä lähdettyään se jämähti hirvittävään ruuhkasumaan, ja vielä siitä viimein selvittyäänkin kuski ajeli niin hitaasti körötellen kuin vain mahdollista. Ahdisti aivan hirvittävästi. Kello tuli 17, 17.01, 17.05... mietin, kuinka myöhään tenttiin vielä pääsisi sisään, ja siirtyisikö valmistumiseni myöhemmäksi, jos missaisin sen. Bussin saavutettua Hämeentien en enää kestänyt, totesin, että olisin kävellen perillä nopeammin, ja jäin pois. Olin vielä varsin kaukana päämäärästäni, ja bussilla olisin ehtinyt nopeammin, koska ei sillä tiellä mitään ruuhkaa ollut. Nerokasta ajattelua. Juoksin tietä eteenpäin, menin satunnaisella bussilla yhden pysäkinvälin ja saavuin Tavi-talolle 17.15. Sen jälkeen vielä meni muutama paniikintäyteinen hetki auditorion etsimiseen. Kaikeksi onneksi tenttiin sai vielä mennä. Istuin paikalleni hengästyneenä ja täristen. Ei perkele. Ei näin.
Itse tentissä nyt ei ollut mitään ihmeellistä, kevyestihän minä viiden sivun verran opinnäytteestäni höpisen, toivon vain, että osasin pysyä tarpeeksi aiheessa. Kotiinpalaillessa oli painajaisesta heräilevä olo.
Kypsyysnäyte piti tehdä Stadian yleisenä tenttipäivänä yleisessä tenttitilaisuudessa, joka tapahtui Tavi-talolla Hämeentiellä. Olin käynyt siellä kerran aiemmin, viemässä vaihtoonhakupapereita (joilla en päässyt vaihtoon). Olin katsonut Reittiopaasta vaihtoyhteydet niin, että minun olisi pitänyt olla perillä 16.38, hyvissä ajoin ennen klo 17 alkavaa tenttiä. Toisin kävi. Reittioppaan ja muutaman typerän oman kämmin takia matka sinne muuttuikin tosielämän toisinnoksi tyypillisimmistä painajaisistani. Minulla on tapana nähdä unia, joissa olen hirveällä kiireellä menossa jonnekin, olen myöhässä, ja mitä enemmän kiirehdin, sitä hitaammin etenen. Ei olisi huvittanut kokea sitä oikeasti.
Siirryin junalla Ilmalaan, missä piti vaihtaa bussiin--paitsi että Reittiopas ei ollut vaivautunut kertomaan, että koko Ilmalan seisake oli kiitos remonttien täysi kaaos. Totesin, ettei minulla ole aikaa etsiä pysäkkiä, joka surkean epäselvän opaskartan mukaan oli siirretty ties kuinka kauas. Menin seuraavalla junalla Pasilaan. Pasilassakin minulla oli vaikeuksia löytää oikea pysäkki (aseman ympäristössä niitä on kolme kappaletta). Hätääntyneellä juoksentelulla löysin sen ajoissa--mutta bussia vaan ei näkynyt. Viimein se sitten saapui, kymmenen minuuttia myöhässä. Heti pysäkiltä lähdettyään se jämähti hirvittävään ruuhkasumaan, ja vielä siitä viimein selvittyäänkin kuski ajeli niin hitaasti körötellen kuin vain mahdollista. Ahdisti aivan hirvittävästi. Kello tuli 17, 17.01, 17.05... mietin, kuinka myöhään tenttiin vielä pääsisi sisään, ja siirtyisikö valmistumiseni myöhemmäksi, jos missaisin sen. Bussin saavutettua Hämeentien en enää kestänyt, totesin, että olisin kävellen perillä nopeammin, ja jäin pois. Olin vielä varsin kaukana päämäärästäni, ja bussilla olisin ehtinyt nopeammin, koska ei sillä tiellä mitään ruuhkaa ollut. Nerokasta ajattelua. Juoksin tietä eteenpäin, menin satunnaisella bussilla yhden pysäkinvälin ja saavuin Tavi-talolle 17.15. Sen jälkeen vielä meni muutama paniikintäyteinen hetki auditorion etsimiseen. Kaikeksi onneksi tenttiin sai vielä mennä. Istuin paikalleni hengästyneenä ja täristen. Ei perkele. Ei näin.
Itse tentissä nyt ei ollut mitään ihmeellistä, kevyestihän minä viiden sivun verran opinnäytteestäni höpisen, toivon vain, että osasin pysyä tarpeeksi aiheessa. Kotiinpalaillessa oli painajaisesta heräilevä olo.
13/05/2008
Pieni voitto
Viimekerran virheestä viisastuneena suuntasimme kiipeämään Tapanilaan. Päätin, että viimeaikaiselle ylettömälle liidipelolleni on tehtävä jotain. Täristyäni ja tapeltuani ensin ylös yhden reitin ties kuinka monella köyteentulolla otinkin sitten ja väänsin yhden viitosen puhtaasti loppuun asti, jätin viimeisen jatkon klippaamatta ja hyppäsin köyteen. Jälkeenpäin olo oli käsittämättömän voittoisa. Harvoin on viitosen reitin kiipeäminen tuntunut näin suurelta saavutukselta. Sen jälkeen uskaltauduin jopa onsightaamaan toista, vähän vaikeampaa viitosta. Ei se tietenkään puhtaasti mennyt, mutta paremmin kuin odotin. Pahus vaan kun nyt tulee sitten taas parin viikon kiipeilytauko kun on matkaa sun muuta aikatauluhäiriötä.
Toisen puolikkaan päivästä veivät illan YS-kenraaliharjoitukset. Yliopiston juhlasali on kyllä ihan typerä paikka soittaa, akustiikka on niin älytön, ettei siellä kuule yhtään mitään, tai jos kuulee, niin ei ainakaan reaaliaikaisesti vaan jonkun sekunnin myöhässä. Argh. Ei jotenkin ole myöskään yhtään sellainen olo, että keskiviikkona on sitten konsertti. Tarvisi harjoitella enemmän, kuten aina.
Toisen puolikkaan päivästä veivät illan YS-kenraaliharjoitukset. Yliopiston juhlasali on kyllä ihan typerä paikka soittaa, akustiikka on niin älytön, ettei siellä kuule yhtään mitään, tai jos kuulee, niin ei ainakaan reaaliaikaisesti vaan jonkun sekunnin myöhässä. Argh. Ei jotenkin ole myöskään yhtään sellainen olo, että keskiviikkona on sitten konsertti. Tarvisi harjoitella enemmän, kuten aina.
12/05/2008
Muinaislarppausta
Perjantaina opin, että Kumpulassa ei pidä kiivetä. Eivät nimittäin päästäneet Elmoa seinälle sen takia, että tämän peruskurssitodistus oli juuri ja juuri yli vuoden vanha. Stanan ääliötäti tiskillä, oikeasti. Ei edes niiden seinällä olleissa käyttösäännöissä sanottu mitään tuollaisesta rajoituksesta. Turvallisuus on hieno juttu, mutta rajansa kaikella. Koska olin jo ehtinyt maksaa oman kiipeilyni, jäin sitten purkamaan ärtymystäni boulderoiden. Sen jälkeen pikainen pyörähdys kotona, Itikseen ja loppupäivä töissä.
Lauantai oli larppipäivä, pelinä Amarna 1350 BC, muinaiseen Lähi-Itään sijoittunut historiallinen larppi. Aikakausi oli kiintoisa ja teki pelistä selkeästi omanlaisensa, erilaisen kuin modernimpiin aikoihin sijoittuva histel tai iäinikuinen keskiaikafantsu. Pelinjohto oli nähnyt vaivaa tehdäkseen eri kulttuurien edustajien tavoista erilaisia, mikä osoittautui ainakin minulle liian haastavaksi. Olkoonkin, että kansani, kanaanilaisten, tapa sanoa "ei" olisi ollut kohottaa kulmakarvojaan, heittää päätään taaksepäin ja naksauttaa, tulin kyllä pelin aikana pudistelleeksi päätäni meikäläis-nykyaikaiseen tyyliin monta kertaa. Myös eri kielien proppaamisessa oli samat ongelmat kuin aina: on vaikea eläytyä siihen, että englantia/ruotsia puhuvat vierasmaalaiset puhuvat jotain käsittämätöntä mistä en ymmärrä sanaakaan. Hupaisinta kielissä kyllä oli, että muinaiset egyptiläiset puhuivat ruotsia - meinasin repeillä pelissä useampaan kertaan, kun se vaan oli niin hassua.
Omalta osaltani peli ainakin oli kokonaisuudessaan mainio. Pelkäsin etukäteen, että tulisi tylsää, ja noh, myönnettäköön, että pelin loppua kohden tapahtuikin monille peleille tyypillinen läsähdys, kun ihmisiltä loppuivat juonet ja juhlatunnelmaakaan ei oikein saatu aikaan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tekemistä riitti, ja se yksi suuri juonikuvio, mikä minulla oli, viihdytti oikein mainiosti. Mistään kansojenvälisestä politiikasta tai kaupankäynnistä hahmoni ei tiennyt mitään, minua kiinnosti vain ja ainoastaan henkilökohtainen ihmissuhdejuonikuvio. Se alkoi hirvittävän angstisena ja masentavana, mutta kun yllättäin saimmekin kaiken sovittua sodasta palanneen mieheni kanssa, oli hahmoni onnellisempi kuin moneen vuoteen, ja oli tosi ihqusöpöä. Ooooi.
Sunnuntaina kärsin pelikrapulaa, tosin lähinnä fyysisesti enemmän kuin mitään postlarp-angstia. Olin nimittäin lauantaina ainakin 13 tuntia piilarit päässä, ja sunnuntaina sattui silmiin. Lisäksi tuli nukuttuakin aika vähän, joten kun raahauduin puolen päivän jälkeen Olgalle tapaamaan AOK:ta, olin aika väsynyt ja tööt. Enkä osannut leipoa muffinsseja. Sen sijaan emäntämme tarjoama ankka kyllä maistui. Äitienpäivä kun oli, siirryin illaksi Laaksolahteen. Pitihän sitä nyt käydä poimimassa äidille valkovuokkoja, se on semmoinen jokavuotinen perinne, josta pidän kiinni.
Lauantai oli larppipäivä, pelinä Amarna 1350 BC, muinaiseen Lähi-Itään sijoittunut historiallinen larppi. Aikakausi oli kiintoisa ja teki pelistä selkeästi omanlaisensa, erilaisen kuin modernimpiin aikoihin sijoittuva histel tai iäinikuinen keskiaikafantsu. Pelinjohto oli nähnyt vaivaa tehdäkseen eri kulttuurien edustajien tavoista erilaisia, mikä osoittautui ainakin minulle liian haastavaksi. Olkoonkin, että kansani, kanaanilaisten, tapa sanoa "ei" olisi ollut kohottaa kulmakarvojaan, heittää päätään taaksepäin ja naksauttaa, tulin kyllä pelin aikana pudistelleeksi päätäni meikäläis-nykyaikaiseen tyyliin monta kertaa. Myös eri kielien proppaamisessa oli samat ongelmat kuin aina: on vaikea eläytyä siihen, että englantia/ruotsia puhuvat vierasmaalaiset puhuvat jotain käsittämätöntä mistä en ymmärrä sanaakaan. Hupaisinta kielissä kyllä oli, että muinaiset egyptiläiset puhuivat ruotsia - meinasin repeillä pelissä useampaan kertaan, kun se vaan oli niin hassua.Omalta osaltani peli ainakin oli kokonaisuudessaan mainio. Pelkäsin etukäteen, että tulisi tylsää, ja noh, myönnettäköön, että pelin loppua kohden tapahtuikin monille peleille tyypillinen läsähdys, kun ihmisiltä loppuivat juonet ja juhlatunnelmaakaan ei oikein saatu aikaan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tekemistä riitti, ja se yksi suuri juonikuvio, mikä minulla oli, viihdytti oikein mainiosti. Mistään kansojenvälisestä politiikasta tai kaupankäynnistä hahmoni ei tiennyt mitään, minua kiinnosti vain ja ainoastaan henkilökohtainen ihmissuhdejuonikuvio. Se alkoi hirvittävän angstisena ja masentavana, mutta kun yllättäin saimmekin kaiken sovittua sodasta palanneen mieheni kanssa, oli hahmoni onnellisempi kuin moneen vuoteen, ja oli tosi ihqusöpöä. Ooooi.
Sunnuntaina kärsin pelikrapulaa, tosin lähinnä fyysisesti enemmän kuin mitään postlarp-angstia. Olin nimittäin lauantaina ainakin 13 tuntia piilarit päässä, ja sunnuntaina sattui silmiin. Lisäksi tuli nukuttuakin aika vähän, joten kun raahauduin puolen päivän jälkeen Olgalle tapaamaan AOK:ta, olin aika väsynyt ja tööt. Enkä osannut leipoa muffinsseja. Sen sijaan emäntämme tarjoama ankka kyllä maistui. Äitienpäivä kun oli, siirryin illaksi Laaksolahteen. Pitihän sitä nyt käydä poimimassa äidille valkovuokkoja, se on semmoinen jokavuotinen perinne, josta pidän kiinni.
09/05/2008
Kuulumista
Pyörähdin taas konsalla, tällä kertaa kuuntelemassa Olgan opinnäytekonsertin. Lukioporukassa kyllä on monta mahtavaa muusikkoa, oli todella hieno esitys. Olen jopa tainnut oikeasti oppia kuuntelemaan klassista laulua, joitakin vuosia sitten kun en etenkään naisäänistä piitannut yhtään, mutta nykyään osaan arvostaa, jos hyvin lauletaan. Konsalla pyörimisestä tulee nykyään outo olo. Suurin osa ihmisistä siellä on minulle vieraita ja nuorempia, ainakin opiskeluvuosiltaan ja suurelta osin ylipäänsäkin. Vaikken vielä ole saanut todistusta käteeni, paikka tuntuu selvästi osalta taaksejäänyttä elämää. Se on nostalgisten muistojen paikka, johon en enää oikeasti kuulu. Runollista ja syvällistä, hoh hoh. Konsalta siirryin Itikseen ja töihin. Häiritsevää kyllä, koen kuuluvani sinne tällä hetkellä paljon enemmän--vaikka toisaalta, en kyllä pidä itseäni juurikaan varsinaisena työyhteisön osana, vaan jonkinlaisena satunnaisena ulkojäsenenä, kun en kuitenkaan vapaa-aikaani niiden ihmisten seurassa koskaan vietä.
08/05/2008
Märehdintää
Tiistaina ei ollu töitä, joten käytin osan päivästä puuttuvien opintomerkintöjen säätämiseen konsalla. Alan tuntea itseni hirveäksi orjapiiskuriksi, kun hyökkäilen opettajien kimppuun valittaen, miksei sitä-ja-sitä opintojaksoa ole vielä rekisteröity, mutta kun ahdistaa että jos jotakin jääkin puuttumaan ja sitten en saakaan paperiani toukokuun lopussa. Tyypillisen neuroottinen olo sen suhteen, että olen varmasti unohtanut jotakin keskeistä valmistumiseni kannalta... Opettajien kiusaamisen lisäksi kuuntelin Helenin C-kurssin. Siinä oli muutama aivan mainio kappale, ja oli hyvin kaunista. Ainoa ongelmani harppumusiikin kanssa on, että siitä on hyvin vaikea saada missään määrin vihaisen oloista, se on lähes aina kovin enkelimäistä.
Iltapäiväksi kiipeämään Tapanilaan. Ei taaskaan toiminut. Liidaaminen tökki pahasti, jouduin jättämään molemmat yrittämäni reitit kesken, kun en vaan kyennyt. Pelotti liikaa. Eikä se muutenkaan tuntunut yhtään kivalta. Ja kun kiipeäminen ei enää tunnu yhtään kivalta, en tajua, mikä sitten muka tuntuisi. Argh. Illalla Laaksolahteen säätämään Amarnan proppeja--näköjään sitten raukkamaisesti kippasin ompeluprojektin äidin harteille, kun en itse ehdi sitä tehdä. Onneksi on olemassa avuliaita ja ihania ihmisiä.
Keskiviikkoaamuksi töihin. Töissä päivä alkoi kahdella peräkkäisellä tuplakierroksella. Neljä tuntia aikaa (välissä 20min tauko) jumittaa yksin ajatusteni kanssa. Kierrosten loppua kohden aloin olla aika angstinen. On nimittäin vaihteeksi tämmöinen yleiselämäkriisi. Mikään ei huvita, mikään ei tunnu kivalta, ja mitään en osaa tarpeeksi hyvin... Tuttua tavanomaista ahdistusta, mutta lähestyvä valmistuminen lisää sitä. Tuntuu, että miksi hitossa minä olen haaskannut 5 vuotta johonkin, mistä en edelleenkään edes ole varma, haluanko tehdä sitä, ja vaikka haluaisinkin, töiden saaminen ei varmastikaan ole helppoa.
Ahdistustani lisäämään tipahti eteeni uusia mahdollisuuksia ensi vuodelle: havaitsin, että aiemmin korkeakoulujen paperivalinnoissa käytössä ollut "vain enintään 3 vuotta vanhoilla yo-papereilla voi päästä suoraa sisään" -sääntö on vaihtunut, ja minunkin vanhalla yo-todistuksellani olisi mahdollista päästä ilman pääsykokeita esimerkiksi yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan tai TKK:lle. Pääasiallinen syyni olla hakematta mitään uutta opiskelupaikkaa tänä keväänä on ajan puute, mutta paperivalinta ei vaatisi kuin sen verran aikaa, että postittaisi hakupaperit. Yliopiston hakuaika on jo loppunut, TKK:n sen sijaan ei. Pahus vain, että minua siellä kiinnostava pääaine olisi bioinformaatioteknologia, johon on niin vaikea päästä, että todennäköisesti viiden laudaturin ja yhden eximian papereillani en sinne suoraa pääsisi. Äh. Lienee parasta unohtaa koko juttu ja pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassani eli viettää ensi vuosi humanistina. Mutta kun tällä hetkellä (kiitos opinnäytteeni) tuntuu siltä, että kielitiedekään ei ole ala, jonka parissa haluaisin loppuikäni viettää, huolestuttaa, että olenko haaskaamassa vielä yhden vuoden...
Iltapäiväksi kiipeämään Tapanilaan. Ei taaskaan toiminut. Liidaaminen tökki pahasti, jouduin jättämään molemmat yrittämäni reitit kesken, kun en vaan kyennyt. Pelotti liikaa. Eikä se muutenkaan tuntunut yhtään kivalta. Ja kun kiipeäminen ei enää tunnu yhtään kivalta, en tajua, mikä sitten muka tuntuisi. Argh. Illalla Laaksolahteen säätämään Amarnan proppeja--näköjään sitten raukkamaisesti kippasin ompeluprojektin äidin harteille, kun en itse ehdi sitä tehdä. Onneksi on olemassa avuliaita ja ihania ihmisiä.
Keskiviikkoaamuksi töihin. Töissä päivä alkoi kahdella peräkkäisellä tuplakierroksella. Neljä tuntia aikaa (välissä 20min tauko) jumittaa yksin ajatusteni kanssa. Kierrosten loppua kohden aloin olla aika angstinen. On nimittäin vaihteeksi tämmöinen yleiselämäkriisi. Mikään ei huvita, mikään ei tunnu kivalta, ja mitään en osaa tarpeeksi hyvin... Tuttua tavanomaista ahdistusta, mutta lähestyvä valmistuminen lisää sitä. Tuntuu, että miksi hitossa minä olen haaskannut 5 vuotta johonkin, mistä en edelleenkään edes ole varma, haluanko tehdä sitä, ja vaikka haluaisinkin, töiden saaminen ei varmastikaan ole helppoa.
Ahdistustani lisäämään tipahti eteeni uusia mahdollisuuksia ensi vuodelle: havaitsin, että aiemmin korkeakoulujen paperivalinnoissa käytössä ollut "vain enintään 3 vuotta vanhoilla yo-papereilla voi päästä suoraa sisään" -sääntö on vaihtunut, ja minunkin vanhalla yo-todistuksellani olisi mahdollista päästä ilman pääsykokeita esimerkiksi yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan tai TKK:lle. Pääasiallinen syyni olla hakematta mitään uutta opiskelupaikkaa tänä keväänä on ajan puute, mutta paperivalinta ei vaatisi kuin sen verran aikaa, että postittaisi hakupaperit. Yliopiston hakuaika on jo loppunut, TKK:n sen sijaan ei. Pahus vain, että minua siellä kiinnostava pääaine olisi bioinformaatioteknologia, johon on niin vaikea päästä, että todennäköisesti viiden laudaturin ja yhden eximian papereillani en sinne suoraa pääsisi. Äh. Lienee parasta unohtaa koko juttu ja pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassani eli viettää ensi vuosi humanistina. Mutta kun tällä hetkellä (kiitos opinnäytteeni) tuntuu siltä, että kielitiedekään ei ole ala, jonka parissa haluaisin loppuikäni viettää, huolestuttaa, että olenko haaskaamassa vielä yhden vuoden...
06/05/2008
Soittoa ja supersankareita
Suurin osa lauantaista meni YS:n harjoituksissa, sunnuntain puolestaan söi Stabat Mater -proggiksen viimeinen esitys, joka tapahtui Kangasalan kirkossa. Kirkkossa oli aivan mahtava akustiikka, joten viimeisenä esityksenämme pääsimme ensimmäistä kertaa soittamaan teoksen paikassa, joka todella teki sille oikeutta. Ikävä kyllä itse en (taaskaan) oikein ollut parhaimmillani. Olen pahuksen epätasainen soittaja: jos on mitään häiritseviä tekijöitä, sössään helpotkin jutut täysin. Tällä kertaa onnistuin ilmeisesti juomaan reippaasti liikaa kahvia, koska koko keikan ajan oli ikään kuin uskomattoman hermostunut olo, vaikkei edes jännittänyt. Tipuin monta kertaa riviltä ihan vain siten, että vahingossa satuin katsomaan muualle tai ajattelemaan jotain muuta kuin seuraavaa nuottia. Ääh. Mutta ehkei se pienistä kämmeistä huolimatta kokonaisuudessaan ihan onneton esitys ollut.
Soiton lisäksi viikonloppu sisälsi sarjakuvaa. Elokuvaa ennakoiden hankin jo perjantaina läjän Iron Man -sarjista ja lueskelin sitä, ja lauantai-iltana kävin katsomassa leffan. Koska minulla on tapana innostua vähän kaikesta, pidin molemmista kovasti. Ei sarjis kyllä X-menille vedä vertoja, mutta lystiä luettavaa se on silti. Leffa onnistui tekemään sille oikeutta ja samalla olemaan nykykatsojan vinkkelistä hieman uskottavampi, vaikka molemmissa onkin ihan yhtä lailla reippaasti höpönhöpöä technobabble/lääketiedeosastolla, ja minusta on vauhdilla tulossa semmoisen suhteen vähän liian nitpickaaja, kun (alunperin kiitos Housen) olen eksynyt lueskelemaan Polite Dissentiä.
Maanantaina piti raahautua aikaisin Itikseen piilarikontrollin takia, ja sen jälkeen kulutin aamupäivän shoppaillen, lähinnä Amarnan proppeja. Yritys oli kova, mutta tekemistä jäi vielä vaikka kuinka paljon. Kiire tulee. Iltapäivästä vaihdoin siniseen uniformuuni ja hyppäsin oranssin ohjuksen ohjaimiin, ja tiding! loppupäiväksi minusta tuli aikataulussapysyttelyn periksiantamaton puolustaja, ovenväliinjuoksijoiden pahin painajainen, tunneleiden valtiatar... mahtava Metrokuski! (Vaiko ehkä sittenkin Metronainen? Ei ainakaan Metrotyttö...) Maailma ei pelastunut, mutta ainakin jokunen ihminen pääsi aikataulun mukaisesti paikasta toiseen.
Soiton lisäksi viikonloppu sisälsi sarjakuvaa. Elokuvaa ennakoiden hankin jo perjantaina läjän Iron Man -sarjista ja lueskelin sitä, ja lauantai-iltana kävin katsomassa leffan. Koska minulla on tapana innostua vähän kaikesta, pidin molemmista kovasti. Ei sarjis kyllä X-menille vedä vertoja, mutta lystiä luettavaa se on silti. Leffa onnistui tekemään sille oikeutta ja samalla olemaan nykykatsojan vinkkelistä hieman uskottavampi, vaikka molemmissa onkin ihan yhtä lailla reippaasti höpönhöpöä technobabble/lääketiedeosastolla, ja minusta on vauhdilla tulossa semmoisen suhteen vähän liian nitpickaaja, kun (alunperin kiitos Housen) olen eksynyt lueskelemaan Polite Dissentiä.
Maanantaina piti raahautua aikaisin Itikseen piilarikontrollin takia, ja sen jälkeen kulutin aamupäivän shoppaillen, lähinnä Amarnan proppeja. Yritys oli kova, mutta tekemistä jäi vielä vaikka kuinka paljon. Kiire tulee. Iltapäivästä vaihdoin siniseen uniformuuni ja hyppäsin oranssin ohjuksen ohjaimiin, ja tiding! loppupäiväksi minusta tuli aikataulussapysyttelyn periksiantamaton puolustaja, ovenväliinjuoksijoiden pahin painajainen, tunneleiden valtiatar... mahtava Metrokuski! (Vaiko ehkä sittenkin Metronainen? Ei ainakaan Metrotyttö...) Maailma ei pelastunut, mutta ainakin jokunen ihminen pääsi aikataulun mukaisesti paikasta toiseen.
02/05/2008
Vappua ja muuta vastaavaa
Laiska päivittäjä kun olen, tässäpä nyt melkein koko viikon selitelmät yhdessä läjässä.
Tiistai sisälsi säälittävän saksankokeen (se tuntui vaikealta, vaikka sai olla kaikki materiaalit esillä ja käytössä) sekä kehnoa kiipeilyä Nuuksiossa - tai tarkemmin sanoen, siedettävää kiipeilyä ja täydellistä hajoamista yläköysiankkurien virittelyn mahdottomuuden vuoksi.
Keskiviikkona aloitin vappuni menemällä töihin aamuvuoroon. Jostain käsittämättömästä syystä töissäolo tuntui vähän vähemmän turhalta kuin yleensä. Ehkä osittain siksi, ettei opinnäytetyön keskeneräisyys enää ahdistanut koko ajan, toisaalta asiaan vaikutti myös viimeviikkoinen uuden kuskin kanssa ajelu. Siinä nimittäin muistui mieleeni, että itse asiassa, kyllä sitä ajamista vähän piti harjoitellakin, ei sitä ihan päivässä kuitenkaan oppisi (sen sijaan viikossa varmaan...).
Töistä suoraa YS:n vapputreeneihin, joiden jälkeen orkesterin tarjoaman skumpan voimin Mantan lakitusta katsomaan. Onnistuin bongaamaan hillittömästä väenpaljoudesta lukioporukat. Onneksi kukaan ei halunnut jäädä pyörimään keskustaan sen pidemmäksi aikaa. Puh. Liikaa ihmisiä, liikaa känniääliöitä. Tulipa ainakin muistutettua itselleni, miksi olen vältellyt vappua viimeiset vuodet, ei taas tarvi sitten seuraavaan viiteen vuoteen tuonne tungokseen mennä. Raivauduimme ihmismassojen halki Lauralle viettämään vappuaattoa leppoisan rauhallisesti.
Torstaina edellisestä päivästä viisastuneena en edes harkinnut Ullanlinnanmäelle lähtöä. Nukuin pitkään ja suuntasin hyvissä ajoin Vanhalle YS:n vapputanssiaisiin. Tanssiaiset olivat ehdottomasti vapun vähiten rasittava perinne: on kivaa soittaa, kun on paljon ihmisiä tanssimassa ja he tuntuvat viihtyvän. Lisäksi Straussin valssit oikeasti ovat varsin mainioita. Soiton jälkeen päätin köyhäillä ja jätin yhteisen ravintolaanmenon väliin. Sen sijaan väsäsin kotona ison kasan makaroonilaatikkoa.
Perjantaina eli siis tänään ohjelmassa oli kevätlukukauden viimeinen soittotunti oppilaani kanssa. Kirjoittelin sitä varten aamupäivällä soitettavaksi lisää Apocalypticaa. Jee. Tunnista tulikin aikamoisen tiivis läpisoittourakka, kun piti saada kaikki kesäläksyksi ajattelemani jutut soitettua läpi. Illalla oli vuorossa viikon toinen kiipeilykerta, tällä kertaa sisällä. Vaikkei yläköysiankkureiden kanssa tarvinnutkaan tapella, meinasin saada itkupotkuraivarin kun en osannut tehdä triplakalastajasolmua. Huoh. Mutta tulipa pitkästä aikaa liidattua muutama reitti, jopa yksi ihan uusi tuttavuuskin. Ei se ihan mahdotonta ollut, jos nyt ei kauhean kaunistakaan.
Tiistai sisälsi säälittävän saksankokeen (se tuntui vaikealta, vaikka sai olla kaikki materiaalit esillä ja käytössä) sekä kehnoa kiipeilyä Nuuksiossa - tai tarkemmin sanoen, siedettävää kiipeilyä ja täydellistä hajoamista yläköysiankkurien virittelyn mahdottomuuden vuoksi.
Keskiviikkona aloitin vappuni menemällä töihin aamuvuoroon. Jostain käsittämättömästä syystä töissäolo tuntui vähän vähemmän turhalta kuin yleensä. Ehkä osittain siksi, ettei opinnäytetyön keskeneräisyys enää ahdistanut koko ajan, toisaalta asiaan vaikutti myös viimeviikkoinen uuden kuskin kanssa ajelu. Siinä nimittäin muistui mieleeni, että itse asiassa, kyllä sitä ajamista vähän piti harjoitellakin, ei sitä ihan päivässä kuitenkaan oppisi (sen sijaan viikossa varmaan...).
Töistä suoraa YS:n vapputreeneihin, joiden jälkeen orkesterin tarjoaman skumpan voimin Mantan lakitusta katsomaan. Onnistuin bongaamaan hillittömästä väenpaljoudesta lukioporukat. Onneksi kukaan ei halunnut jäädä pyörimään keskustaan sen pidemmäksi aikaa. Puh. Liikaa ihmisiä, liikaa känniääliöitä. Tulipa ainakin muistutettua itselleni, miksi olen vältellyt vappua viimeiset vuodet, ei taas tarvi sitten seuraavaan viiteen vuoteen tuonne tungokseen mennä. Raivauduimme ihmismassojen halki Lauralle viettämään vappuaattoa leppoisan rauhallisesti.
Torstaina edellisestä päivästä viisastuneena en edes harkinnut Ullanlinnanmäelle lähtöä. Nukuin pitkään ja suuntasin hyvissä ajoin Vanhalle YS:n vapputanssiaisiin. Tanssiaiset olivat ehdottomasti vapun vähiten rasittava perinne: on kivaa soittaa, kun on paljon ihmisiä tanssimassa ja he tuntuvat viihtyvän. Lisäksi Straussin valssit oikeasti ovat varsin mainioita. Soiton jälkeen päätin köyhäillä ja jätin yhteisen ravintolaanmenon väliin. Sen sijaan väsäsin kotona ison kasan makaroonilaatikkoa.
Perjantaina eli siis tänään ohjelmassa oli kevätlukukauden viimeinen soittotunti oppilaani kanssa. Kirjoittelin sitä varten aamupäivällä soitettavaksi lisää Apocalypticaa. Jee. Tunnista tulikin aikamoisen tiivis läpisoittourakka, kun piti saada kaikki kesäläksyksi ajattelemani jutut soitettua läpi. Illalla oli vuorossa viikon toinen kiipeilykerta, tällä kertaa sisällä. Vaikkei yläköysiankkureiden kanssa tarvinnutkaan tapella, meinasin saada itkupotkuraivarin kun en osannut tehdä triplakalastajasolmua. Huoh. Mutta tulipa pitkästä aikaa liidattua muutama reitti, jopa yksi ihan uusi tuttavuuskin. Ei se ihan mahdotonta ollut, jos nyt ei kauhean kaunistakaan.
Subscribe to:
Posts (Atom)