Muinaislarppausta

Perjantaina opin, että Kumpulassa ei pidä kiivetä. Eivät nimittäin päästäneet Elmoa seinälle sen takia, että tämän peruskurssitodistus oli juuri ja juuri yli vuoden vanha. Stanan ääliötäti tiskillä, oikeasti. Ei edes niiden seinällä olleissa käyttösäännöissä sanottu mitään tuollaisesta rajoituksesta. Turvallisuus on hieno juttu, mutta rajansa kaikella. Koska olin jo ehtinyt maksaa oman kiipeilyni, jäin sitten purkamaan ärtymystäni boulderoiden. Sen jälkeen pikainen pyörähdys kotona, Itikseen ja loppupäivä töissä.

Lauantai oli larppipäivä, pelinä Amarna 1350 BC, muinaiseen Lähi-Itään sijoittunut historiallinen larppi. Aikakausi oli kiintoisa ja teki pelistä selkeästi omanlaisensa, erilaisen kuin modernimpiin aikoihin sijoittuva histel tai iäinikuinen keskiaikafantsu. Pelinjohto oli nähnyt vaivaa tehdäkseen eri kulttuurien edustajien tavoista erilaisia, mikä osoittautui ainakin minulle liian haastavaksi. Olkoonkin, että kansani, kanaanilaisten, tapa sanoa "ei" olisi ollut kohottaa kulmakarvojaan, heittää päätään taaksepäin ja naksauttaa, tulin kyllä pelin aikana pudistelleeksi päätäni meikäläis-nykyaikaiseen tyyliin monta kertaa. Myös eri kielien proppaamisessa oli samat ongelmat kuin aina: on vaikea eläytyä siihen, että englantia/ruotsia puhuvat vierasmaalaiset puhuvat jotain käsittämätöntä mistä en ymmärrä sanaakaan. Hupaisinta kielissä kyllä oli, että muinaiset egyptiläiset puhuivat ruotsia - meinasin repeillä pelissä useampaan kertaan, kun se vaan oli niin hassua.

Omalta osaltani peli ainakin oli kokonaisuudessaan mainio. Pelkäsin etukäteen, että tulisi tylsää, ja noh, myönnettäköön, että pelin loppua kohden tapahtuikin monille peleille tyypillinen läsähdys, kun ihmisiltä loppuivat juonet ja juhlatunnelmaakaan ei oikein saatu aikaan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin tekemistä riitti, ja se yksi suuri juonikuvio, mikä minulla oli, viihdytti oikein mainiosti. Mistään kansojenvälisestä politiikasta tai kaupankäynnistä hahmoni ei tiennyt mitään, minua kiinnosti vain ja ainoastaan henkilökohtainen ihmissuhdejuonikuvio. Se alkoi hirvittävän angstisena ja masentavana, mutta kun yllättäin saimmekin kaiken sovittua sodasta palanneen mieheni kanssa, oli hahmoni onnellisempi kuin moneen vuoteen, ja oli tosi ihqusöpöä. Ooooi.

Sunnuntaina kärsin pelikrapulaa, tosin lähinnä fyysisesti enemmän kuin mitään postlarp-angstia. Olin nimittäin lauantaina ainakin 13 tuntia piilarit päässä, ja sunnuntaina sattui silmiin. Lisäksi tuli nukuttuakin aika vähän, joten kun raahauduin puolen päivän jälkeen Olgalle tapaamaan AOK:ta, olin aika väsynyt ja tööt. Enkä osannut leipoa muffinsseja. Sen sijaan emäntämme tarjoama ankka kyllä maistui. Äitienpäivä kun oli, siirryin illaksi Laaksolahteen. Pitihän sitä nyt käydä poimimassa äidille valkovuokkoja, se on semmoinen jokavuotinen perinne, josta pidän kiinni.