17/05/2008

Sekalaista

Torstai oli viikon ainoa työpäivä, koska töissä on häkellyttävää kyllä vaihteeksi niin hyvä kuskitilanne, ettei enempää minulle sopivia vuoroja vain kertakaikkiaan löytynyt.

Perjantai oli Pelottava: oikea vapaapäivä, täysin tyhjä, vailla yhden yhtä ohjelmoitua ohjelmanumeroa. Apua. Onneksi sain sen täytettyä aika kätevästi siivoamisella (matkallelähtö on yksi harvoista tekosyistä, joilla saan itseni huijattua siihen puuhaan). Siivoilun myötä kaivoin myös pitkästä aikaa tanssimaton laatikosta ja hyppelin muutaman biisin. Edelleen ihan hauskaa, voisi tehdä useamminkin. Iltamyöhään sorruin pitkästä aikaa kirjoittamaan fanficcia. Argh.

Päivän aikana sähköpostilootaani tippui viesti, jossa opinnäytteeni ohjaaja ilmoitti, että työni on hyväksytty, eikä vain hyväksytty, vaan peräti arvioitu kiitettäväksi elikä viitoseksi. Samaten kypsyysnäyte meni läpi onkhelmitta. Puuh. Kiva tietää, että hallitsen edelleen vakuuttavan höpöhöpöilyn. Ikävä vain, että hallitsisin mieluummin paremmin jotain järkevämpää.

Lauantaina oli aamupäivällä ohjelmassa shoppailua: kevään mittaan kun on tiedossa kaikenmoista valmistujaista ja kesällä jopa yhdet häät, joten halusin vaihteeksi uuden juhlamekon. Löysinkin sitten oikein kivan semmoisen. Ostin myös juhlakengät. Muuten suht-koht-perus-juhlasandaalit, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni semmoiset, missä on oikeasti korkoa, melkein 10 senttiä. Jostain ihmeen syystä innostuin kovasti niiden tuomasta lisäpituudesta. Ihan kuin olisin muuten jotenkin liian lyhyt. Lounaaksi pizzaa Laaksolahdessa, sen jälkeen kotiin pakkailemaan. Huomenna kutsuu YS:n Ruotsi-Tanska-kiertue.

No comments: