Lausanne - Genève - Lausanne

Perjantaina olo oli aika hämmentynyt: no niin, täällä ollaan, mitäs sitten? Kalenteri oli tyhjää täynnä ja ympärillä vieras kaupunki täynnä vieraita ihmisiä. Vietin aamupäivän koneella setvien asioita. Todettuani, että melkein kaikkeen viralliseen tarvitsee osoitteen, päätin suosiolla jättää kaiken myöhemmälle, ja suuntasin kaupungille. Hain asemalta junaliput Geneveen. Jouduin samalla pakoilemaan paikallista kylähullutätiä, jonka puhetta en ymmärtänyt, vaikka hän vaihtoikin ranskasta englantiin, kun ilmaisin, etten tajua. Kävin shoppailemassa keskustassa eli Flonissa, ja pyörähdin myös vanhassa kaupungissa ja katedraalissa.

Lauantain ohjelmassa oli vierailu Geneveen. Puolen tunnin junamatka tuntui tosi lyhyeltä Euroopan halki junailun jälkeen. Perillä hain turisti-infosta kartan ja ohjeet Suomen pysyvään lähetystöön, missä oli Lausannen lähin ennakkoäänestyspaikka. Oli hassua jutella suomeksi vaalivirkailijoiden kanssa. Kansalaisvelvollisuuden hoidettuani vaihdoin taas turistivaihteelle. Harhailin YK:n päämajan ja sen edessä olevan Place des Nationsin ohitse kohti puistoja ja museoita. Päädyin tutustumaan kasvitieteelliseen puutarhaan (jossa oli tammikuussakin ulkona kukkia ja ainakin yksi mehiläinen!) sekä tieteen historian museoon (missä oli makeita steampunkin näköisiä vanhoja härveleitä).Tietenkin kävelin myös pitkän pätkän järvenrantaa seuraillen. Pidin siitä osuudesta, minkä Genevestä näin. Siellä varmaan tulee käytyä kevään aikana uudelleen.

Sunnuntaille minulla ei oikeastaan ollut suunnitelmia, joten kun huonetoverinani ollut portugalilaistäti kysyi, lähdenkö hänen ja saksalaisen tytön kanssa olympiamuseoon, suostuin oikein mielelläni. Menimme metrolla Ouchyyn eli järvenrantaan, mistä oli lyhyt kävelymatka museolle. Olimme paikalla juuri oikeaan aikana: museo oli auki viimeistä päivää ennen kaksi vuotta kestävää remonttia, ja sisään pääsi ilmaiseksi. Upeasti toteutettu näyttely onnistui viihdyttämään, vaikken mikään suuri olympiafani olekaan. Esimerkiksi avajaispukuja ja soihtuja oli hauska nähdä livenä. Museon jälkeen kävimme kaakaolla ja kakulla satunnaiskuppilassa. Koko päivän yhteinen kielemme oli ranska, mikä tuntui ajoittain kovin raskaalta, kun en kertakaikkiaan kyennyt ilmaisemaan puoliakaan asioista, jotka olisin halunnut sanoa. Hostellissa huoneeseemme oli ilmestynyt australialainen tyttö, joka oli tulossa samalle yliopiston ranskankurssille kuin minä. Oli valtava helpotus päästä välillä puhumaan englantia. Toivottavasti ranska alkaa jossain vaiheessa tuntua sujuvammalta, muuten tästä keväästä tulee todella rankka.

København - Lausanne

Olin varannut CityNightLine -junasta couchette-paikan, mikä tarkoittaa käytännössä kevytversiota makuuvaunusta: hytit ovat ahtaita, ja aina sekahyttejä, joten niissä torkutaan yleensä vaatteet päällä. Kööpenhaminasta samaan hyttiin kanssani tuli vain nuorehko mies, joka kertoi olevansa Sveitsistä ja matkalla kotiin vietettyään puoli vuotta opiskelijavaihdossa. Tulikin jutusteltua Sveitsistä ja vaihdoista sun muusta. Kahdelle ihmiselle hytti olisi ollut tilava, mutta matkan varren asemilta poimittiin kyytiin lisää väkeä, niin että loppujen lopuksi kaikki kuusi paikkaa olivat täynnä. Yö oli pitkä ja unen laatu heikko. Patja oli todella ohut, hytissä oli kuumaa, eikä junan kolina ja heilahtelu ollut erityisen unettavaa.

Juna saapui Baseliin torstaiaamuna klo 10.40. Siellä oli pitkä vaihtoaika, jonka kulutin muun muassa syöden. Tuli heti selväksi, että Keski-Euroopassa ollaan: aseman kuppilassa oli pöytiintarjoilu. Viimeinen junaväli Basel-Lausanne kesti noin kaksi tuntia, ja maisemat vaihtuivat hieman mäkisestä hienoihin kalkkikiviseinämiin. Ikävä kyllä suuren osan matkasta oli pilvistä, samoin perillä, enkä ensimmäisenä päivänäni nähnyt lainkaan kovasti odottamiani vuoria.

Lausannessa minua oli vastassa paikallisen vaihtarijärjestön järkkäämä kaveri. Hän puhui erinomaista englantia, joten ei ollut pakko heti yrittää vääntää ranskaa. Sain tiiviin kierroksen kaupungin keskeisille paikoille. Jännä automaattinen ylämäki-alamäkimetro vei keskustan kaupoille, siihen nähden poikittain kulkeva kuskillinen linja yliopiston kampusalueelle. Kampus oli mukavan tiivis, kaikki tiedekunnat ja palvelut aivan lähekkäin. Oppaani ei ollut turhan paimentava, vaan kierroksen lopuksi osoitti minulle suunnan kohti hostellia, ja poistui omille asioilleen.

Lausanne GuestHouse & Backpacker -hostellilla onnistuin ihme kyllä hoitamaan kaikki asiani ranskaksi respan tädin kanssa. Hän myös lupasi, että todennäköisesti voin pysyä hostellissa 16.2. asti (milloin vuokrasopimukseni alkaa), vaikka periaatteessa maksimiyöpymisaika on vain 6 yötä. Huone oli todella pelkistetty: kaksi kerrossänkyä, piste, ja tilaa juuri tarpeeksi niille ja parille laukulle. Onneksi tämä on tilapäisratkaisu, vaikka toki kohtuu pitkä sellainen.

Alkoi olla melkoinen nälkä, joten lähdin etsimään ruokapaikkaa lähistöltä. Pian tajusin, etten saisi ruokaa reiluun puoleen tuntiin. Kello tuli 18, ja kaikkialla keittiöt aukesivat vasta 18.30. Hemmetin Keski-Eurooppa. Kävelin järvenrantaan katsomaan Ranskan valoja vastarannalla. Palattuani hostellin kulmille oli viimein tarpeeksi myöhä, ja sain pizzaa. Koska budjetti ei mitenkään riitä jatkuvaan ravintolaruokailuun, kävin hakemassa aamupalatarpeita aseman aina auki olevasta kaupasta - muut kaupat kun olivat menneet kiinni klo 19. Hostellille palattuani olin todella väsynyt. Kämppikset menivät aikaisin nukkumaan, ja seurasin esimerkkiä.

Karlstad - København

Maanantai meni lähes kokonaan siirtymiseeen. Jännittävä lisähaaste muodostui, kun aamulla hieman venyttelin, ja selästä kuului hirveä rusahdus. Yhtäkkiä oli toinen puoli niskasta niin kipeä, etten pystynyt kääntämään päätäni. Laura auttoi kantamalla rinkan junaan. Kun vajaan kolmituntisen Karlstad - Göteborg välin jälkeen jouduin kantamaan sitä itse, se ei onneksi tuntunut mahdottoman pahalta. Kööpenhaminaan matkustin 1. luokassa, ja kyllä oli luksusta: paljon omaa tilaa, toimiva netti ja ilmaista kahvia! Periltä löysin Olgan, joka vei minut alivuokrakämppäänsä. Sanoin hei vuokranantajapariskunnalle, ja nautin emäntäni kokkaaman mainion illallisen. Pääsin myös seuraamaan sivusta suurta draamaa, kun oopperaluokkalaisten keskuudessa levisi tieto paikallisen oopperan johtajan yllättävästä erosta.

Ensimmäisen ja ainoan kokonaisen Köpispäiväni oli tarkoitus sisältää runsaasti turismia. Aluksi Olga esitteli minulle vanhan oopperatalon. Sen syövereissä kaulahuivini tarttui takkini vetoketjuun niin tehokkaasti, että kun yritin repiä sitä irti, levisi koko vetoketju täysin. Yhtäkkiä päivä saikin uuden suunnan. Suutarista selvisi, että korjaaminen maksaisi enemmän kuin mitä aikanaan larppihahmolle UFFilta hankitusta takista olin maksanut. Niinpä kun Olga lähti harjoituksiin, minä jäin kiertämään kauppoja uutta takkia metsästäen. Löysin kivan, joskin hieman turhan ohuen takin, jonka loppujen lopuksi päädyin ostamaan.

Olgan vapauduttua harjoituksistaan kävimme syömässä uuden teatteritalon kanttiinissa, missä oli sopivan halpaa ja hienot näköalat kanaalin yli. Sen jälkeen suuntasimme uudelle oopperalle, joka sopi hyvin päättämään vanhalta oopperalta alkaneen päivän. Pääsin katsomaan Cavalleria rusticana -näytöstä valoparvelta, aivan katonrajasta, mikä oli varmasti makein paikka, mistä olen ikinä oopperaa seurannut. Yleisön puolelta oopperatalo muistutti jännittävästi jonkun scifi-leffan lavastusta: sali sijaitsi punaisen pallon sisällä, ja sinne mentiin sisään eri tasoilla ja eri kohdissa palloon uppoavia kävelysiltoja pitkin. Vielä kun yleisö olisi pukeutunut trikooasuihin, olisi vaikutelma tulevaisuuden avaruuskaupungista ollut täydellinen.

Toinen päiväni Kööpenhaminassa sisälsi, yllätys yllätys, lisää turismia: kävimme ajelemassa paikallisen julkisen liikenteen vesibussilla, jonka varrella oli paljon nähtävyyksiä, kuten jo tutut teatteri ja ooppera, Pieni merenneito -patsas (joka jäi tosin piiloon jonkun laivan taakse), ja Black Diamond -niminen moderni kirjastorakennus. Ikävä kyllä päädyimme bussilla turhan kauas, ja paluumatka kesti niin kauan, että saimme juosta, jotta Olga ehti harjoituksiinsa vanhalle oopperalle. Onneksi hänen osuutensa oli vasta pitkän ensemblekohtauksen loppupuolella, joten myöhästyminen ei ollut täysi katastrofi. Harjoitusten jälkeen palasimme kämpille, missä oli vuorossa pakkailua ja ruokaa. Viiden jälkeen siirryimme päärautatieasemaa, missä olimme niin ajoissa, että ehdin vielä syödä pølser-hotdogin ennen yöjunaan astumista.

Helsinki - Karlstad

Laivamatka oli luksusta, koska sain oman hytin, vaikka olin varannut vain yhden paikan. Tukholmassa hyppäsin Viking Linen bussiin, jolla pääsin kätevästi rautatieasemalle kävelemättä juuri lainkaan. Bussissa viereeni istui hikkaileva, krapulainen ruotsalaissetä, joka kovasti halusi jutella. Kuultuaan, että olen menossa junalla Karlstadiin, hän julisti, että juna on sitten viisi tuntia myöhässä, ja perillä on pimeää ja kurjaa. Kun kerroin meneväni sieltä junalla Köpikseen, hän ilmoitti minun olevan ihan hullu.

Juna oli itse asiassa aivan aikataulussa, mutta kun kävelimme Lauran ja Tor-björnin kanssa heidän kotiaan kohti alkoi aurinko laskea. Kello oli noin neljä. Pimeyden suhteen hikkaukkeli oli siis oikeassa. Perjantai-illan ohjelmassa oli paitsi kokkausta kotona, myös saunomista satunnaisruotsalaisten kanssa. Alunperin tarkoitus oli mennä kauempana kaupungista olevaan paikkaan, mutta lähtö jäi niin myöhälle, että päädyimme lopulta Tor-Björnin kaverin kellarisaunaan. Ruotsalaiset olivat kovin ruotsalaisia, fiksuja, kivoja ja hyvännäköisiä. Ikävä kyllä porukka ei ihan tajunnut, että ruotsini ei ole kovin sujuvaa, ja suurimman osan ajasta istuin hiljaa ihmetellen, mistä puhutaan.

Lauantaina lähdimme aamupäivästä kaupungille ostoksille sekä turismoimaan. Näin muun muassa tuomiokirkon sekä monta hienoa siltaa, joiden avulla jokien halkomassa kaupungissa voi liikkua. Paikallista historiaa esittelevän museon aulassa totesimme, ettei näyttely oikeastaan kiinnosta. Sen sijaan joimme kahvit paikan kuppilassa, ja palasimme kotiin kokkaamaan lasagnea. Meininki oli niin Strömsöstä ettei mitään rajaa - ja ruuasta myös tuli erittäin hyvää. Jopa punaviini miellytti, vaikka yleensä en siihen koske ollenkaan.

Tor-björn lähti sunnuntaiaamuna kohti Ranskaa ja jännittävältä vaikuttavaa seikkailulääkintäkurssia. Meillä siis oli Lauran kanssa tyttöjen oma päivä. Käytimme sen tyttömäisesti katsellen söpöjä eläimiä kaupunginpuistossa. Parhaita olivat erilaiset jyrsijät, karvaiset possut sekä papukaija, joka sanoi meille "Hello!". Puistossa oli myös Naturum-luontokeskus, jossa kävimme ihmettelemässä eläinten ruotsinkielisiä nimiä sekä syömässä kakkua. Kotiin palasimme kauniin ruovikon läpi kulkevia, joenuomaa seurailevia pitkospuita ja polkuja pitkin. Perillä totesimme kävelylenkkimme olleen yli 8 kilometrin mittainen, joten loppuilta sopi viettää löhöillen. Söimme loput lasagnet ja pidimme vaalivalvojaisia. En muista ikinä jännittäneeni mitään vaaleja tällä tavalla. Aluksi näytti pahalta, mutta lopputulos oli oikein ilahduttava.

Kynnyksellä

Viikon kestävä matkani kohti Lausannea alkaa noin puolen tunnin kulutua. Edelliseen postaukseeni verrattuna tunnelmat ovat tällä hetkellä aika erilaiset. Kaikki koulutyöt on tehty, ja luonnontieteiden kandidaatin paperit taskussa. Pari päivää sitten sain asuntotarjouksen Lausannen opiskelija-asuntosäätiöltä, ja nyt minulla on kämppäkin tiedossa. Vuokrasopimus tosin alkaa vasta helmikuun puolivälissä, sitä ennen pitää elellä hostelleissa. Tarkkaa suunnitelmaa opinnoistani minulla ei vieläkään ole, mutta ainakin kv-vastuuihminen lupasi minulle, että korjaavat edelleen kohdallani systeemissä olevan väärän tiedekunnan. Rahaongelma ratkesi ainakin toistaiseksi opintolainalla, ja Suomen asuntotilannekin järjestyi niin, ettei minun tarvitse luopua Töölön yksiöstä.

Enää ei siis tunnu, että olisin tyhjän päällä. Tämä ei toki tarkoita, etteikö minua ahdistaisi ja pelottaisi edelleen älyttömästi. Olen jättämässä hetkeksi taa melkeinpä kaiken tutun ja turvallisen - tärkeiden ja rakkaiden ihmisten lisäksi sellokin jää Suomeen. Olo on kuin pikkulapsella ekana koulupäivänä. Miten minä oikein pärjään siellä? Entä jos muut lapset ovatkin minulle ilkeitä? Tavoitteeni on vaihtoaikanani kirjoitella tänne pitkästä aikaa hieman aktiivisemmin, joten kevään mittaan selvinnee, miten tässä oikein käy.