Helsinki - Karlstad

Laivamatka oli luksusta, koska sain oman hytin, vaikka olin varannut vain yhden paikan. Tukholmassa hyppäsin Viking Linen bussiin, jolla pääsin kätevästi rautatieasemalle kävelemättä juuri lainkaan. Bussissa viereeni istui hikkaileva, krapulainen ruotsalaissetä, joka kovasti halusi jutella. Kuultuaan, että olen menossa junalla Karlstadiin, hän julisti, että juna on sitten viisi tuntia myöhässä, ja perillä on pimeää ja kurjaa. Kun kerroin meneväni sieltä junalla Köpikseen, hän ilmoitti minun olevan ihan hullu.

Juna oli itse asiassa aivan aikataulussa, mutta kun kävelimme Lauran ja Tor-björnin kanssa heidän kotiaan kohti alkoi aurinko laskea. Kello oli noin neljä. Pimeyden suhteen hikkaukkeli oli siis oikeassa. Perjantai-illan ohjelmassa oli paitsi kokkausta kotona, myös saunomista satunnaisruotsalaisten kanssa. Alunperin tarkoitus oli mennä kauempana kaupungista olevaan paikkaan, mutta lähtö jäi niin myöhälle, että päädyimme lopulta Tor-Björnin kaverin kellarisaunaan. Ruotsalaiset olivat kovin ruotsalaisia, fiksuja, kivoja ja hyvännäköisiä. Ikävä kyllä porukka ei ihan tajunnut, että ruotsini ei ole kovin sujuvaa, ja suurimman osan ajasta istuin hiljaa ihmetellen, mistä puhutaan.

Lauantaina lähdimme aamupäivästä kaupungille ostoksille sekä turismoimaan. Näin muun muassa tuomiokirkon sekä monta hienoa siltaa, joiden avulla jokien halkomassa kaupungissa voi liikkua. Paikallista historiaa esittelevän museon aulassa totesimme, ettei näyttely oikeastaan kiinnosta. Sen sijaan joimme kahvit paikan kuppilassa, ja palasimme kotiin kokkaamaan lasagnea. Meininki oli niin Strömsöstä ettei mitään rajaa - ja ruuasta myös tuli erittäin hyvää. Jopa punaviini miellytti, vaikka yleensä en siihen koske ollenkaan.

Tor-björn lähti sunnuntaiaamuna kohti Ranskaa ja jännittävältä vaikuttavaa seikkailulääkintäkurssia. Meillä siis oli Lauran kanssa tyttöjen oma päivä. Käytimme sen tyttömäisesti katsellen söpöjä eläimiä kaupunginpuistossa. Parhaita olivat erilaiset jyrsijät, karvaiset possut sekä papukaija, joka sanoi meille "Hello!". Puistossa oli myös Naturum-luontokeskus, jossa kävimme ihmettelemässä eläinten ruotsinkielisiä nimiä sekä syömässä kakkua. Kotiin palasimme kauniin ruovikon läpi kulkevia, joenuomaa seurailevia pitkospuita ja polkuja pitkin. Perillä totesimme kävelylenkkimme olleen yli 8 kilometrin mittainen, joten loppuilta sopi viettää löhöillen. Söimme loput lasagnet ja pidimme vaalivalvojaisia. En muista ikinä jännittäneeni mitään vaaleja tällä tavalla. Aluksi näytti pahalta, mutta lopputulos oli oikein ilahduttava.