Lukuvuoden 3. periodi alkaa lähestyä loppuaan, enää jäljellä neljä luentoa ja yksi tentti. Tässä periodissa olen istuskellut muutamalla kurssilla, joita suositellaan vasta 2. tai 3. vuodelle. Näistä Entsyymit ja aineenvaihdunta on oikeasti tuntunut siltä, että se olisi ehkä ollut hyödyllisempi myöhemmin, Geneettinen bioinformatiikka puolestaan on ollut yksi lempikursseistani koko lukuvuonna. Kummankaan tenttiä ei vielä ole ollut, joten saapi nähdä, miten kursseista loppujen lopuksi suoriudun.
Enemmän kuin opiskelu tai mikään muu, helmikuuni aikataulua on täyttänyt Juvenalian Peter Pan -musikaaliproduktio. Viimeinen kuudesta näytöksestä oli viime perjantaina. En olisi lukion jälkeen uskonut enää koskaan soittavani Jukka Linkolan musikaaleja, saati sitten nauttivani siitä, mutta tämä proggis oli kyllä aivan mahtava. Kyseisen teoksen musiikki on lystiä, ja ennen kaikkea musikaalia työstänyt ihmisjoukko oli kerrassaan mainio.
Projektin aikana tuntui jotenkin hämmentävältä istua luennoilla, ja yrittää niiden välillä selostaa ihmisille tohkeissaan soittopuuhistaan. Jotenkin ulkopuoliselta. Kuvittelisin, että jos ei ole tuollaiseen valtavan intensiiviseen luomisprosessiin itse osallistunut, on aika vaikea käsittää, millaista se on. Se, miten päiväkausia eletään niiden samojen ihmisten kanssa ja hiotaan sitä miljoonasta pienestä jutusta koostuvaa kokonaisuutta aina vain hienommaksi. Toistetaan, turhaudutaan, heitetään huonoa läppää takahuoneessa, ja sitten hihkutaan ja iloitaan kun asiat alkavat toimia. Se on pahuksen rankkaa, mutta aivan älyttömän palkitsevaa myös, ja nyt on kyllä hämmentävän tyhjä olo, kun ei tarvitsekaan illalla mennä treeneihin tai näytökseen.
