Vaikka Sveitsin-muistelmatkin ovat vielä kovasti vaiheessa, päivitetäänpä tässä nyt vähän uudempiakin tapahtumia vaihteeksi.
Viime vuonna osallistuin Mirin kanssa SnowFlakes Seikkailu 2011 aloittelijoiden seikkailu-urheilutapahtumaan. Sen jälkeen kävin myös Elmon kanssa astetta vaikeammassa X-Kaadossa. Molemmissa selvisin juuri ja juuri maaliviivalle saakka, ja päätin, että ensi vuonna paremmalla menestyksellä. Vaatimaton tavoitteeni oli hölkätä kaikki jalan taitettavat osuudet.
Eilen eli sunnuntaina 9.9. oli näytön paikka: SnowFlakes Seikkailu 2012 kisattiin Nuuksion maisemissa, kisakeskuksena Solvallan urheiluopisto. Minä ja Miri kisasimme edelleen helpoimmassa sarjassa eli PerusPonnistajissa, koska10 kilsaa pyöräilyä ja 3,4 km inkkarikanoottimelontaa sekä saman verran suunnistusta muodostavat kuitenkin jo ihan riittävän haasteen satunnaisesti lenkkeileville ja pyöräileville. Ehkä vähän liiallisenkin, koska eipä se tavoite täyttynyt: kävelyaskelia tuli edelleen otettua aika paljon. Osittain siitä voi kyllä syyttää todella mäkistä maastoa.
Kisa alkoi hilpeästi kilpapussihyppelyllä. Sen jälkeen puolet porukasta suuntasi melomaan, toinen puoli, johon me kuuluimme, puolestaan pyöräilemään. Minulla oli lainassa veljieni yhteisomistama maastopyörä, joka helpotti menoa aika lailla. Siltikin jo rastin 2/3 jälkeen alkoi meno hyytyä, ja kun palasimme mäkeä ylös kisakeskuksen vaihto-alueelle, otti päähän aika armottomasti, ettei tämä oikeasti tuntunut yhtään sen kevyemmältä kuin viime vuonna, ja edelleen taluttelin suurimman osan lukuisista ylämäistä.
Pyöräilystä vaihdoimme melontaan. Olimme käyneet harjoittelemassa etukäteen Team SnowFlakesin tarjoamalla iltakurssilla, ja se osoittautui erittäin fiksuksi vedoksi. Sääolot olivat niin tuuliset, että ensireaktio kanootin vesille laskettuamme oli lähinnä "Ette oo tosissanne!" - kanootti pyrki johonkin ihan muuhun suuntaan kuin mihin me sen halusimme, ja tuuli yltyi puuskittain sellaiseksi, että täysin voimin meloenkaan emme tuntuneet pääsevän eteenpäin ollenkaan. Vauhtiin päästyämme kuitenkin saimme purtilon etenemään, ja kiitos Mirin taitavan ohjauksen, jopa kulkemaan suoraan. Myös rastien leimaaminen vesiltä käsin oli reippaasti helpompaa kuin viime vuonna. Vähäinenkin harjoittelu siis selvästi kannatti.
Viimeinen osuus oli suunnistusta, joka sisälsi myös pari yllätystehtävää. Sitä emme olleet harjoitelleet, vaikka syytä selvästi olisi ollut. Haaskasimme älyttömästi aikaa ekaan rastiin, eivätkä reittivalintamme muutenkaan aina välttämättä olleet kovin järkeviä. Löysimme kuitenkin kaikki rastit sekä yllätysquestit, jotka olivat samat kuin viime vuonna, kallioparkour ja suossarymyämisrata, molemmat erittäin hilpeitä! Vaikka koko ajan en jaksanutkaan juosta, etenkään niitä hemmetin mäkiä, sentään aika suuren osan ajasta etenimme hölkäten.
Lopulta koko suoritukseen meni meiltä hieman vajaa neljä tuntia, kun annettu tavoiteaika oli 3,5. Viime vuonna olimme vihoviimeiset radan kokonaan suorittaneet, tällä kertaa taaksemme jäi 11 joukkuetta. Sitäkin suurempi voitto taisi olla, ettei jälkeenpäin ollut puoliksikaan niin kuollut olo. Jos olisi vielä pitänyt pyöräillä 15 kilsaa ihmisten ilmoille, olisin siihen ihan hyvin pystynyt. Ehkä osittain siksi tästä ei jäänyt ihan yhtä eeppinen fiilis kuin viimevuotisesta, mutta oikein hieno tapahtuma oli kuitenkin.
