Jjaa.

Hööh. Olin tänään piiitkästä aikaa bileissä, ja oli kyllä todella vaikeaa se. Ekan tunnin istuin nurkassa piilossa ja yritin karkottaa angstia boolilla--ja se ei toiminut! Höh. Onneksi loppujen lopuksi sitten päädyin istumaan koko illan sen saman nurkkauksen lähellä lähinnä hywien wanhojen kamujen kanssa jutellen leppoisasti. Ehkä se boolikin loppujen lopuksi vähän vapautti, vaikkei saanutkaan aikaan sitä semmoista parasta mahdollista seinillehyppimishilpeyttä. Siispä, en jutellut kummille vieraille ihmisille (teekkareille sun muille), eikä ne jutelleet mulle. Ja lähdettiin ajoissa kotiin kämppiksen kanssa. Että epäsosiaalinen linja jatkuu, siitä huolimatta, että oon nyt useamman päivän ollut ahdistunut tajuttuani taas kerran, ettei mulla oikeastaan ole kavereita. Huoh.

Turhaa tietoa

Nonniih, tämä yrittää nyt sitten pitää tätä blogia yllä.

Tänään olen tenttinyt Fonologian ja morfologian jatkokurssin, luullakseni vielä kohtalaisen onnistuneesti. Tiedän siis kaikenlaista esimerkiksi leksikalistikieliopista, Hallen ja Aronoffin sananmuodostusteorioista sekä henkilökohtaisesta suosikistani optimaalisuusteoriasta. Sopii sitten kysyä, mitä ihmeen hyötyä tästä minulle on, koska se on ainakin varma, että mitään kielioppiteoreetikkoa minusta ei tule.

Kuten joskus ennenkin, tenttiminen aiheutti sellaisen yllättävän reaktion, että (päinvastoin kuin voisi kuvitella) alkoi tehdä mieli lukea lisää. Lainasin sitten kirjasto(i)sta läjän kaikkea kummaa, suurimmaksi osaksi enemmän viime larpin inspiroimaa kuin mitään tentittävää tekstiä. Illan taidepläjäys oli Stadian mainio Almira-barokkiooppera, joka olis voinut tuntua vieläkin mainiommalta, jos olisin viime yönä esim. nukkunut enkä lukenut turhia kielioppiteorioita... Varovainen veikkaus kumminkin on, etten varmaan osaa tänäkään yönä mennä yhtään sen aikaisemmin nukkumaan.

Elämä?

Josko sitä taas yrittäis vaihteeksi elvyttää tätä blogi-wannabeta. Vähän huonolta on toistaiseksi näyttänyt: kirjoitin juuri niin kauan, kun mulla oli angstattavaa, jossakin välissä enin angsti hiipui tasaiseksi tylsäksi yleiseksi piittaamattomuudeksi, ja lakkasin kirjoittamasta. Josko nyt taas, nyt alkais olla sen verran angstinen ja elämätön olo. Voin sitten hiljetä jälleen kuukaudeksi.

Viikonloppuna oli Hauraita Unelmia -peli, toinen laatuaan. Se oli jännä, enpä ole aiemmin etäpelannut noin täysillä missään larpissa. Lisäksi erinäiset hahmosta paljastuneet asiat saivat sen (ja samalla pelaajan) miettimään todella syvällisiä. Luulisin, että se on periaatteessa merkki siitä, että joko peli tai hahmo tai molemmat ovat onnistuneita. Olen hahmooni harvinaisen tyytyväinen, mikä on jotakin, koska alunperin tuntui, ettei mikään enää voi tuntua miltään edellisen vastaavan kampanjan vinkeän sekopääihmissuteni jälkeen. Tosin pahoin pelkään, että pelasin tyhjäpäistä, jatkuvasti selittävää sekopääsutta paremmin kuin nykyistä friikkiä yliälykköhahmoa, mutta yritys on ainakin kova.

Jotenkin mulla on nyt suuria vaikeuksia palata takaisin normaalielämään. Enkä tällä tarkoita, että hahmo olis jäänyt päälle, tai etten erottaisi totta ja satua, vaan sitä, että mun tämän hetkinen elämä vaan ylipäänsä ärsyttää. Ottaisin kovasti mieluummin jonkun toisen elämän. Jotenkin en oikein tiedä, mitä tässä oikein yritän. Proseminaari meni tosi hyvin. Sain kesätöitäkin, sieltä Lintsiltä. Soittaminen sen sijaan tökkii pahasti--ja se, että näköjään yksi pieleenmennyt säestysharjoitus tappoi mun motivaation täysin, kertoo kyllä, että mun motivaatio tai ehkä itsetunto eivät ole järin kehuttavia muutenkaan. Siitä puhumattakaan, että istun tässä koneella ihan liikaa. Sosiaalinen elämä on yhtä kuin "Moi" kämppikselle aamulla. Pitäis lukea tenttiin, pitäis nukkua, pitäis tiskata, pitäis elää. Plääh. Mitä turhaa. Tottahan neljän(!) tyhjän mail-inboxin tuijottaminen ja ircissä idlaaminen on niin paljon kiinnostavampaa.