Tänään uskaltauduin vaihteeksi pyöräilemään, ja säästyin siten isoimmilta liikennekaaoksilta. Sain taas harjoiteltua muutaman tunnin, ja kuvittelin, että se oli ihan mukavaa. No, mieli muuttui päivän aikana. Välissä soiteltiin kvartettia, ja käväisin Tiimarissa tuhlaamassa Joen lahjoittamia lahjakortteja sekä metsästämässä jotain semmosta piuhaa mikä menis seinän ja TV-kortin väliin. Sitten olikin sellotunti, joka taas muistutti mieleen, miksi en oikeasti pidä harjoittelusta. Olin mukamas kovasti harjoitellut. Mukamas osasin jotain. Tietenkin siis soitin tunnilla ihan päin mäntyä, ja ärsytti älyttömästi. Mitä ihmettä sitä harjoittelee kun ei siitä mitään hyötyä kumminkaan ole... Pitkän tähtäimen hommat, plääh...
Selloelosta vaihdoin taasen kielitieteen puolelle. Kävin laitoksella poimimassa ekan läjän harjoitustehtäviä korjattavaksi, pyörähdin kotiin ja kulutin iltani niitä ihmetellen. On niitä vaan paljon. Semmoinen 100 paperia mitkä pitää katsoa läpi. Huh. En ihmettele kyllä, että luennoitsija järkkäsi assistentin tuota varten. Mutta on se vaan ihan erilaista työtä tämmöinen että omassa huoneessa istuu ja papereita selaa, verrattuna siihen, että istuu Lintsillä kopissa, painaa nappia ja virnistelee ja heippailee ihmisille.
Ohessa yritin säätää telkkaria, mutten saanut toimimaan. Piuha oli kyllä oikeanlainen, mutta ohjelmapuoli tökkii, kun en vaan löydä mitään kanavia. Harmistus. Mutta en pyydä apua keneltäkään, en. Enhän mää muuten ikinä opi itse mitään jos en saa itte tehdä. Olen oikeasti sikäli tyytyväinen että asun yksikseen, että täällä ei ole joku veli aina säätämässä kaikkia sähkölaitteita. Tai naureskelemassa vieressä kun olen ihan pöllö semmoisten suhteen.
No comments:
Post a Comment