22/09/2006

Päivänpaistetta

Heti herättyäni hyökkäsin lattialle levittämieni korjaustaan odottavien tehtävien kimppuun--ja heti tajusin, että olipa tyhmä veto. Johonkin paperiin sitten kirjoitin unenpöpperössäni jonkun kommentin ihan pieleen ja jouduin korjailemaan. Aamun työntekoa myös suuresti haittasi se, että omppukauppa ilmoitti, jotta läppärini on lähtenyt matkaan sieltä jostain kaukaa, joten ehkä se joskus selviää tänne asti--jee! Reippaan kokoinen aamukahvimukillinen sai ajatukset sen verran kasaan, että sain korjaukset ajoissa tehtyä. Kipitin sitten viemään ne Siltavuorenpenkereelle, ja sieltä myös hankin aamiaisen/lounaantapaista.

Päivän musiikillinen osuus oli taas vaihteeksi opettamista, ja taas vaihteeksi onnetonta sellaista. Ei sujunut. Tunnin jälkeen ärsytti. Helppohan se olisi syyttää oppilasta, joka on toisinaan tosi levoton, mutta se olisi myös väärin. Opettajan homma on saada vilkas oppilas keskittymään ja järjestää sille tarpeeksi tekemistä. Kun en siinä onnistu, olen huono opettaja, piste. Ärsytys oli sitä luokkaa, että koko päivä tuntui yhtäkkiä ärsyttävältä ja tyhmältä, vaikka kivojakin asioita oli jo tapahtunut.

No, kotiin mököttämään siis. Mököttäminen jäikin tekemättä, kun ihmeekseni onnistuin kiitos googlen ja avuliaiden nettiselostusten säätämään screen & irssi -meiningin toimimaan. Kivaa. On se nyt sitten osoitus jonkinmoisesta irc-riippuvuudesta kai, että tuo oli niin valtavan hieno juttu mielestäni. Sekin hienous tosin jäi varjoon, kun Jukka saapui. Oli valtavan mukava nähdä taas, ja vain olla. Ja jäätelöäkin sain, ja läjän erittäin sekalaista mutta kiintoisaa musiikkia. Näköjään tämmöisten ihmissuhteiden ilmaantuminen ei olekaan pelkästään ahdistava asia.

No comments: