29.9. Päätön perjantai
Perjantain piti olla enimmäkseen tyhjä ja varattu larppipakkaamiselle ja semmoiselle. Omppukauppa tosin väitti, että tilaukseni voisi saapua tällöin, mutten oikein uskonut moista. Aamupäivästä suuntasin konsalle, ja matkalla ajattelin käväistä ostamassa proppeihini sopivan korun. En löytänyt, ja sitten tuli kamala kiire. Ehdin juuri harjoitella puoli tuntia ennen barokkisellotuntiani ja soitin tunnilla huonosti ja hajoilin. Onneksi ope on tottunut moiseen. Ennemmin tai myöhemmin mun soitonopettajat joutuvat tottumaan siihen, että olen törkeän huono ottamaan kritiikkiä vastaan ja itken paljon vähemmästä kuin ns. "normaali" ihminen.
Soittotunnin jälkeen suuntasin jatkamaan shoppailua, mutta meinasin vaipua epätoivoon kun ei vaan löytynyt sopivaa korua. Kaiken lisäksi huomasin, että vanhanmusan luokan avain oli unohtunut taskuuni. Katkaisin lähestyvän angstin pysähtymällä hetkiseksi pizzaslicen ääreen, ja jotenkin sen jälkeen kaikki menikin hyvin. Pizza pelasti. Stockalta löytyi juuri oikeanlainen koru, ja sitten suunta takaisin Ruoholahteen avainta palauttamaan. Silloinpa soittikin minulle yllättäin kuriiripalvelun tyyppi, että mihinkäs aikaan olisin kotona, olisi pari pakettia. Kello oli noin 13:20, ja sanoin sille että kahdelta, koska kuvittelin siihen mennessä ehtiväni. Enpä oikein ajatellut mitä kuvittelin.
Konsalle, avaimet pois ja hirveää juoksua sporaan. Piti ehtiä välissä vielä nuottikauppaan. Sinne siis menin, oikea editio Haydnista äkkiä mukaan, ja sitten juoksua taas sporapysäkille. Ei näkynyt sopivaa tulevan, joten siis väärällä pari pysäkinväliä eteenpäin ja puolijuoksua Manskulta Länsi-Pasilaan. Jooh. Kotona melkein tasan klo 14, mutta eipäs sieltä sitten kuulunutkaan mitään puhelua.
Puhelu tuli vasta puolelta, ja sitten tuli joulu. Joulupukinkorvike oli varsin söpö lähettipoju, joka antoi minulle kolme erikokoista laatikkoa. Innosta hihkuen ryhdyin siis aukomaan joululahjoja, joista aivan odotusten mukaisesti löytyi iPod Nano (vanhanmallinen, ei se juuri tullut uusi), vaaleansininen suojatasku läppärille, sekä MacBook. Ikioma omppuläppärini.
Olisin halunnut vaan ihmetellä uusia lelujani, mutta illaksi piti ehtiä pelipaikalle ja sitä ennen piti pakata. Siispä perjantai-iltapäivä meni täydellisen kaoottisissa merkeissä. Lähinnä juoksentelin ympäri kämppää ja hihkuin ircissä, enkä oikein saanut mitään tehtyä. Jotenkin mystisesti kuitenkin tavarat tulivat pakattua. Läppärin päätin jättää kotiin, koska muuten ei varmastikaan tulisi mistään mitään.
Pääsin ajoissa matkaan, vaan junassa menossa kohti Espoon asemaa ja Nuuksion bussia havaitsin, ettei ole meno-ohjeita mukana. Arvelin, että täytyyhän siinä samassa bussissa joku muukin pelaaja olla. Eipä ollut, olipa vain läjäpäin partiolaismuksuja. Päätin sitten seurata niitä, ja onnistuin jäämään oikealla pysäkillä. Sieltä en olisi millänsäkään osannut mennä pelipaikalle, mutta juuri kun kaivelin puhelinta, ajoivat Heiccu ja Mika ohi ja poimivat kyytiin. Matkaa olisikin ollut joku huima 300 metriä tai jotain.
Pelipaikalla meni ilta lähinnä sosialisointiin (vaikka vakuuttelinkin kovasti olevani epäsosiaalinen) sekä yleiseen sekavuuteen. Oli siellä jotain brieffejäkin. Ja sitten papiljotit päähän ja "nukkumaan", koskapas ei ne päässä oikein voinut nukkua.
30.9. Levoton larppilauantai
Lauantain ohjelma oli yksinkertainen: hereille, propit päälle ja peliä. Ennen pelin alkua perjantain levoton linja jatkui. Kulutin suuren osan ajastani kävelemällä ympäriinsä ilman mitään syytä tai järkevää tekemistä.
Peli itse - Aatelismarkkinat 4: Kirjeet oli... no, olihan se kai hyvä peli, ainakin muilla tuntui olleen kivaa. Oli minullakin monta hyvää hetkeä, mutta myös paljon tyhjää ja pitkästymistä. Jotenkin jäi sama tunnelma kuin kesän Amatsoonipelin jälkeen. On se kumma, kun en muka enää osaa pelata muuta kuin HaU:a. Kirjeiden hahmoni oli jännä: itsekeskeinen kylmä aatelisnainen, joka oli vallankumouksellinen vakooja, jolla oli kieroutuneita ihmissuhteita joka suunnalla, ja joka oli kovin viehättynyt epäkuolleista. En vain oikein saanut siitä paljoakaan irti. Pelkäsin ennen peliä, etten osaa olla tarpeeksi bitch. Pelin aikana totesin, että osaan kyllä, mutta kun vittuiluni ei saanut mistään suunnasta vastakaikua, en jaksanut pitää sitä yllä. Toinen asia, minkä totesin, on se, että minun vaan ei kannata pelata täysin kylmiä ja tunteettomia hahmoja, koska en siitä saa itse mitään. Ja kolmanneksi, aateliset eivät taida olla se mun juttu. Tulipa kokeiltua kuitenkin.
Pelin kohokohta taisi olla, kun kuningatar näytti minulle (2. vaimo) sekä 1. vaimolle arkun, jossa oli kateissa olleen aviomiehemme pää. Olisi ollut loistava hetki angstiselle hajoamiselle, mikä olisi ollut kivaa--mutta eipä ei, hahmoni ei ollut semmoinen. Sen reaktio oli, että "Haa! Mies on poissa pelistä! Nyt enää pitää hoitaa tuo ykkösvaimo pois päiviltä, niin minä olen huoneen johtaja! Loistavaa!"
Pelin jälkeen harmillisesti päällimmäiseksi ajatukseksi jäi "Argh, hukkasin pikkuveljeni puukon", koska joku kelmi sen otti pöydältä mihin sen pelin aikana jätin, enkä sitä pelin jälkeen mistään löytänyt. Möh. Pummin Miriltä kyydin poijes ja päädyin vähän väärälle suunnalle, mutta hyvinhän sieltä pääsi bussilla kotiin.
1.10. Sekava sunnuntai
Mukamas nukuin pitkään, mutten sitten kumminkaan tarpeeksi pitkään, koska koko päivän olin äärettömän väsynyt. Väsymys ja voimattomuus ja haluttomuus tehdä mitään "järkevää" hallitsivat koko päivää. Olisin vaan halunnut leikkiä mun ompun kanssa, mutta piti puuhata vähän muutakin, nimittäin käväistä soittamassa YS-PAVE-kvartetilla P:n perhe/sukujuhlissa. Kamalasti vieraita mummoja ja tätejä ja setiä. Oli pelottavaa. Onneksi pääsin aika äkkiä kotiin takaisin.
Loppupäivän tärkeimpänä tehtävänä oli saada läjä vanhoja tiedostoja, tai siis lähinnä musaa, uudelle koneelle. Omppu ja wintoosa-PC:ni vaan eivät halunneet leikkiä keskenään. Eivät edes Daren etäavulla. Kovin siis toivottomalta vaikutti. Kaipa sitä sitten vaan hommaan muistitikun tai läjän tyhjiä CD:itä ja siirtelen tiedostoja ilman että koneet on toisissaan kiinni. Ajatuksena tosin se tuntuu luovuttamiselta, ja luovuttaminen on tylsää. Etenkin tämmöisessä, kun periaatteessa tämän ei edes pitäisi olla vaikeaa. Pitäis kai vaan raahata Elmo paikalle, niin kaikki alkais maagisesti toimia.
No comments:
Post a Comment