Eilen jäi blogi päivittämättä, mutta eipä se mitään, sen voi korvata lukemalla uudelleen toissapäiväisen--eilinen oli hyvin samanlainen. Aamupäivä Siltavuorenpenkereellä artikkeleja sörkkien, ilta Lintsillä Rekkarallia pyöritellen.
Tänään aamulla jahkailin ja torkutin kovin monesti ja pähkäilin, jaksaisinko lähteä laitokselle. Päätin, että en jaksa, vaan sen sijaan voisin vaikka soittaa, ja sitä ennen nukkua vielä vähäsen. Vaan toisin kävi. Herätyksen sijaan soikin kännykkä ihan oikeasti, ja taas vaihteeksi kuriiri toi paketteja. Tällä kertaa ei kylläkään mitään ihmeempää kuin näyttöadapterin ja paremmat kuulokkeet kamalien iPodin oheiskuulokkeiden tilalle. Niitä räpläten kumminkin aamupäivä katosi mystisesti johonkin. On se nyt hienoa kun saa läppärin näyttöön kiinni, ja luuritkin periaatteessa ovat hienot, paitsi että korvani ovat vähän liian pienet, kun eivät kuulottimet oikein kovin tukevasti pysy päässä. Voi voi.
Leikkiminen piti lopettaa, kun piti lähteä opettamaan. Tein radikaalin vedon ja pidin tunnin ilman omaa selloani, yleensä kun aina piiloudun sen taakse. Ihan kiintoisa kokeilu oli, voisi toistekin tehdä noin. Ainakin säästää vaivaa kun ei tarvi kantaa soitinta.
Olin kuvitellut jotenkin, että olisi hyvin aikaa tuon tunnin jälkeen, että voisi käydä syömässä. "Hyvin aikaa" vaan taas jotenkin ihmeesti meni siihen, että kävin ruokakaupassa ostamassa eväitä ja siten kymmenessä minuutissa pikaisesti Hesessä. Ja siten taasen Lintsille. Yllättäen olin Kiepin vaksina. Vaksina oleminen on aina sikäli tylsää, ettei saa painella nappeja, kun ei ole lupia ko. laitteeseen. Oli kuitenkin jännää päästä ihan uudelle laitteelle, ja ihmetellä niitä nappeja, joita ei saa painaa.
Ihan iltamyöhästä sain vielä ihmeen aikaansaavana lähetettyä lyhytkuvauksia niille onnettomille, jotka joutuvat minun hahmojani 1931-pelissä pelaamaan.
No comments:
Post a Comment