14/10/2006

Polttari-ihmetys

Perjantai 13. päivä lokakuuta 2006, 1+3+1+2+6=13, oli osuvasti valittu Olgan polttaripäiväksi. Etukäteen olin pitänyt polttareita aika huolestuttavana ja pelottavana asiana, koska nehän meinaavat avioliittoa. Meinaavat, että Olga on ihan oikeasti menossa viikon päästä naimisiin, mikä on hurjaa. Mutta kas kummaa, päivän aikana tuli kyllä niin monta kertaa kuultua ja toisteltua tuota tosiseikkaa niin monessa muodossa, että hiljalleen se alkoi asettua minunkin päähäni, ja aloin hyväksyä sen. Nähtävästi polttareista on hyötyä paitsi morsiolle, myös tämän ystäville.

Polttarit itsessään olivat ainakin minusta kiltit ja mukavat. Kamalinta nolaustehtävää taisi edustaa sauvakävely julkisella paikalla. Pyörähdimme myös muun muassa lukion opettajainhuoneessa, jossa saamamme innokas vastaanotto ylitti kaikki odotukset. Ja sitten talutimme uhriamme silmät sidottuna pitkän matkaa ja saimme hassuja katseita osaksemme.

Illasta bileilimme ensialkuun jossakin teekkarisaunalla Leppävaarassa. Siellä oli suurin saavutukseni se, että nakittauduin viralliseksi boolimestariksi, ja oikeasti onnistuin siinä mielestäni oikein hianosti. Muutkin tuntuivat pitävän boolia juomakelpoisena. Pari paikalle ilmestynyttä minulle ennalta vierasta Olgan kaveria taisin onnistua vakuuttamaan outoudestani muun muassa semmoisilla loistavilla lentävillä lauseilla kuin "sosiaalinen älykkyyteni on saappaan tasoa". Mutta kun se on, tai siltä musta ainakin nykyään tuntuu.

Jatkoille lähdimme Indican keikalle, mikä oli kait meistä suurimmalle osalle eka retki yhtään mihinkään kunnon keikalle. Indica oli valittu osittain sillä perusteella, että kolme viidesosaa bändin soittajista on lukioaikaisia luokkakavereitamme. Tunnustettakoon, että pidän kyllä niiden musiikista. Ja tunnustettakoon sekin, että, no, turha mun on yrittää valehdella itselleni, olen myöskin niille kateellinen. Vaikka järkiperäisesti itselleni väitän, ettei se varmasti oikeasti ole niin hienoa, kyllä minussa silti on joku prinsessaksi kaipaava pikkutyttö edelleen, jonka mielestä olisi niin mahtavaa olla popstara, taikka ylipäänsä tunnettu.

No comments: