Virallisesti hiihtolomaisena tunsin vähän lusmuksi oloni, kun sain nukkua pitkään ja lojua vaikka muut menivät töihin. Aamupäivän yritin harjoitella Mirillä. Sujui se vähäsen paremmin kuin Pasilassa soitaminen, muttei paljoa. Kaaoksen valtaama keittiö häiritsi liikaa, joten piti tietysti tiskata. Toisaalta olin liian aikaansaamaton että olisin keksinyt ruokaa, joten elelin suolapähkinöillä siihen saakka, kun Miri ilmaantui töistä. Kauppareissun jälkeen viimein päästiin väsäämään syötävää. Leivoin laskiaispullia. Enpä ole semmoistakaan tehnyt aikoihin ja enpä muista milloin olisin tehnyt ihan yksikseen, mutta jollain ihmeen tuurilla onnistui oikein mainiosti. Dare saapui myöskin syömään ja suunnittelemaan, mitä hassua puuhaa keksittäisiin.
Lopulta päätimme mennä taas luolaan. Kun Tiemuskin intoutui lähtemään mukaan, oli koossa sama seurue kuin viime kerrallakin. Suuaukko löytyi tällä kertaa saman tien, vaan onneksi ja iloksi kolossa oli vielä koluamattomia nurkkauksia. Yhdestä tutummastakin onkalosta löysimme yllättäin geokätkön, jota emme viimeksi olleet huomanneet. Vinkeään paikkaan olivat keksineet laittaa. Hienoin löydös oli kuitenkin aiemmin huomaamatta jäänyt juuri ryömimiseen riittävän korkea, mutta silmänkantamattomiin eteenpäin jatkuva ja hyvin leveä onkalo. Vau. Hitusen matala se oli että olisi voinut kovin kauas ryömiä, joten päätettiin jättää seuraavaan kertaan.
Luolasta poistuttuamme päätettiin sitten katsoa teemaan sopivasti The Descent. En vaan osaa katsoa kauhuleffoja. Ei tuntunut niin pelottavalta kuin odotin, ja muutenkin, äh. Mutta lisää luolia pitää ehdottomasti nähdä.
No comments:
Post a Comment