Aina on vaikeaa siirtäytyä Turusta Helsinkiin, mutta tänään se oli ihan ennätyskamalaa. Onnistuin hienosti heräämään aamulla samoihin aikoihin töihin suuntaavan Mirin kanssa, joten sain kyydin asemalle ja ehdin jo kahdeksan junaan. Kymmeneltä Helsingissä, puoli kahdeltatoista konsalla. Ehdin sitten soittaa siellä vajaan tunnin kun tajusin, että kun tänään kerta on toiseksi viimeinen säestysharjoitus ennen tutkintoa, olisi varmasti hyödyllistä äänittää se. Äänittämiseen tarvin läppärin, jonka olin tyhmänä jättänyt kotiin pikaliimattuani siitä lohjenneen kulman. Siispä pikajuoksua/julkisilla ajelua takaisin Pasilaan, kone mukaan ja takaisin konsalle. Niin se vain on, että alle tunnissa ei tuosta selviä, vaikka kuinka kiiruhtaa.
Kuten arvata saattaa, säestysharjoitus meni niin päin helvettiä kuin olla ja voi. Aikataulut hajosivat täysin sikäli, että kun en mennyt kyllin röyhkeästi vaatimaan omaa vuoroani, minulle jäi virallista harjoitusaikaa 15 minuuttia, ja pianosäestyksellinen osuus ohjelmastani kestää semmoisen 35min. Venytettiin sitten harjoitusta vähän yliajalle, mutta eihän se mihinkään riittänyt. Janacek meni periaatteessa yllättävän hyvin, mutta Brahmsista en ehtinyt soittaa kuin ekaa osaa--ja vittuperkelesaatana en osannut sitä ollenkaan. Olkoonkin, että keskittymiskykyni oli niin hukassa, että minusta tuntui, kuin en olisi koko tilanteessa ollenkaan oikeasti itse läsnä, ei siltikään pitäisi olla mahdollista tällaisen! Alku meni kahdesti poikki, sitten otin nuotin ja soitin suurimman osan ajasta siitä, vaikka olen tuota osaa jo soittanut ulkoa säestyksen kanssa varmaan kuukauden.
Säestyksen jälkeen olin hajoamispisteessä ja olisin halunnut piiloutua nurkkaan itkemään, mutta sen sijaan piti tavata Musica Nova -biisini säveltäjä, Olli Virtaperko. Ihmeesti en hajonnutkaan sitten, vaan oli kiinnostavaa ja avartavaa ja hyödyllistä katsoa, mitä säveltäjä oli milläkin merkinnöillään tarkoittanut, mitä olin tulkinnut väärin ja niin edelleen. Eikä edes yhtään pelottavaa, vaikka etukäteen juuri tämän kohtaamisen etukäteisjännittäminen oli yksi niistä jutuista, jotka tappoivat säestystreenikeskittymiseni.
Säveltäjätapaamisen jälkeen olisi ollut hyvää harjoitteluaikaa, mutta en vaan kertakaikkiaan kyennyt. Väsytti aivan järjettömästi, ja vielä oli YS-treenit edessä. Menin sitten kaiken järjen vastaisesti vilkuilemaan paria ihan ydinkeskustassa olevaa geokätköä, mutta olivat niin näkyvillä paikoilla, että vaikka uskon paikantaneeni niiden kätköpaikat, en viitsinyt ryhtyä kaivelemaan. Niin epätoivoisen väsyneeltä sitten tuntui, että ostin energiajuomaa. Sen voimin orkesteriin. En olisi niin millään jaksanut. Etenkin kun harjoiteltiin ihan samoja juttuja kuin viime viikolla, jotka eivät ole meille selloille vaikeita edes. Ihme, että pysyin hereillä treenien loppuun asti.
No comments:
Post a Comment