08/02/2007

Soittoilua

Nukuin ihan liian pitkään valvottuani sitä mokomaa ärsyttävää kampanjahahmoa kirjoitellen. Ei tule valmista. Kumpikaan kahdesta edellisestä kaupunkipelihahmostani ei ollut puoliksikaan näin ongelmainen. Tietenkin näin sitten larppiunta. Taas. Taisipa olla kolmas yö putkeen. Pelasin taas Siniä, mutta vietin suuren osan ajasta ihan tosielämän äitini seurassa, istuimme pitkän aikaa aamiaisella McDonaldsilla, ja törmäilin läjään vanhoja musaopistotuttuja. Hämärää.

Lopulta sain raahattua itseni konsalle, ja oli taasen melkoisen tyypillinen mukamas-muusikko-opiskelupäivä: aamusta harjoittelua, sitten pediryhmispalaveri, lisää harjoitteluntapaista, soittotunti, pikkoloselloharjoittelua, kvartettitreenit. Kotiin yhdeksän jälkeen. Ja silti tuntuu, etten saanut mitään aikaan. Harjoittelukeskittymistä kyllä vähän häiritsikin se, että ohessa aina välillä askartelin nettisivua, kun semmoinen oli kieliteknologian kotiläksy.

No comments: