Aamulla aikainen herätys ihan vain siksi, että sain raahattua sellon konsalle kaappiin, ettei sitä tarvisi myöhemmin siirrellä. Metrokuskikurssi kun ei alkanut metronkuljettajan aamuaikaan, vaan ihan inhimillisesti yhdeksältä. Ja olipa jännää. Oli jännää kiertää varikkoa ja katsoa, miten paljon väkeä ja laitteita ja tilaa tarvitaan metrokaluston kunnossapitoon, ja ääh, ei sille voi mitään, musta metrot vaan on mageita.
Jännää oli toisaalta myös olla pitkästä aikaa koulussa, ihan kunnolla, yhdeksästä vähän päälle neljään mittainen päivä. Oli jo unohtunut miten raskasta on vain istuskella luokassa. Lisäksi havaitsin, etten pidä välitunneista. En keksi, mitä ihmettä tekisi, kun on yhtäkkiä vartin tauko. Silloin pitäisi vissiin sitten happihypellä ulkona ja olla sosiaalinen. Se vaan on niin järjettömän vaikeaa. Muutenkin tuollainen asetelma, jossa yhtäkkiä on ympärillä 14 uutta ihmistä, jotka alkavat jotenkin ryhmäytyä ja joiden seasta pitäisi hahmottaa itselleen jonkinlainen paikka, on minusta vaikea ja pelottava. Olen toki lähes aina kiltti ja ystävällinen ja helposti lähestyttävä, mutta en itse osaa lähestyä muita. Saas nähdä, onnistunko tutustumaan keneenkään kurssin aikana.
Koulun loputtua kirmasin vauhdilla Ruoholahteen. Vasta matkalla tajusin, että niin, on maanantai, ja kello vasta sen verran vähän, että vaikken enää muksuryhmätunnille ehtinyt, ehdinpä pitää oppilaalleni tunnin. En ollut yhtään miettinyt etukäteen semmoista. Oppilaallakin oli nuotit kotona. Väsytti aivan sairaasti. Tuli siitä jotain silti. Vielä sen jälkeen oli pakko harjoitella, että olisi edes vähän soittanut, mutta ei vaan jaksanut paljoa, joten luovutin paljon ennen konsan sulkeutumisaikaa. Ja ajoissa nukkumaan, koska huomenna pitää herätä sairaan aikaisin (vaikkei vieläkään metrokuski-aikaisin).
No comments:
Post a Comment