Jos olen joskus pitkiä päiviä valitellut, niin tämä oli kyllä niidenkin joukossa jonkinmoinen ennätys.
Koskapa äiti täytti tänään 50 ja halusin, että sitä lahjotaan niin, että olemme kaikki lapset samaan aikaan paikalla, piti minun raahata raatoni Laaksolahteen ennen kuin Olmi ehti häipyä töihin. Se oli lähdössä töihin 6.40, joten jouduin heräämään viiden jälkeen. Auts. Koska olin sentään varautunut menemällä ajoissa nukkumaan, oikeasti onnistuin tässä. Siispä ojensimme yhteistuumin kuumailmapallolahjakortin. Hip.
Lojuiltuani aamukahvin ja vähän päälle Laaksolahdessa oli pakko hyljätä synttärisankari ja mennä Ruoholahteen. Muutama tunti jotain harjoitteluntapaista ja sitten soittotunti. Ahdisti. Tunnin aikana ja jälkeen oikeasti tiedostin, etten vaan kykene ottamaan vastaan mitään positiivista palautetta. En vaan usko sitä. Ihan sama, mitä Tapani sanoo. Todella rakentava asenne. En tajua, millä saisin pääni ojennukseen. Lounas tosin auttoi vähäsen.
Sellismistä vaihdoin metrokuskivaihteelle, elikäs siirryin varikolle. Jokunen tunti opiskeltiin teoriaa, ja sen jälkeen mentiin ihmettelemään metron ohjaamoa ja kaiken maailman nappuloita ja vipusia mitä sieltä löytyy. Illan ehdoton kohokohta oli kyllä se, kun kävimme ajelemassa metrolinjan päästä päähän, ajo-opettaja siis kuskina, mutta ohjaamosta vaan oli siistit näkymät, ja tunnelit on niin mageita, ja whiiii. Jeejee.
Kotia selvisin yhdentoista kieppeillä. Huh.
No comments:
Post a Comment