Huh, mikä matka! Tämä oli tavallaan odotettavissa, kun Jormien kesken liikenteeseen lähdettiin, mutta tuli kyllä todella tehtyä kaikki vaikeimman kautta, ja kaikki, mikä vain jotenkin voi pieleen mennä, myös meni pieleen. YS:n viisipäiväinen reissu tuntui huomattavasti helpommalta kuin Majorin kaksi yötä ja yksi kokonainen päivä maissa.
Toissapäivänä meidän piti lähteä klo 12.30 menevällä AutoExpressillä, mutta tietenkin kovan tuulen takia oli kaikki pienemmät laivat peruutettu. Saimme jonotusnumerot viiden maissa lähtevään, hienoon ja uuteen Galaxyyn, ja varmat paikat kahdeksan jälkeen seilaavaan Meloodiaan. Ja niinhän siinä tietysti kävi, että sahattuamme pari kertaa Ruoholahden ja Länsisataman väliä, pääsimme siihen ihan vihoviimeiseen mahdolliseen laivaan. Galaxyyn ei annettu kenellekään mitään jonotuspaikkoja, ja jouduimme odottamaan Meloodiaa. Seurasi elämäni kamalin laivamatka. Hyvin voi käsittää, miksi olivat peruneet ne pienemmät purkit, koska tuo isompikin keinui aivan järkyttävissä määrin. Taisi olla eka kerta kun laattasin laivassa, mutta samoin teki ainakin puolet muistakin matkustajista, ja kolme neljäsosaa meidän kvartetista. Elämäni pisimmät kolmisen tuntia olivat ne, ja Tallinnaan saapuminen oli ihmeellisen ihanaa.
Kun laiva saapui Tallinnaan kovasti myöhässä ja aivan täyteen tungettuna kiitos peruutusten, eivät iloiset satamaihmiset olleet tajunneet reagoida mitenkään. Auki oli kokonaista kolme passintarkastuskoppia, ja jonot olivat valtaisat. Asiaa ei auttanut, että porukka oli edelleen aika lailla pahoinvoivaa. Ja kun viimein päästiin terminaalista ulos, oli edessä vielä taksishow. Jormat taistelivat urheasti ehkä puolisen tuntia, että saisivat taksin - ja sitten sen matkan olisikin kävellyt kymmenessä minuutissa. Ainakin hotelli Reval Central oli oikein mukava, siellä kaikki tosissaan sujui. Kaikenkaikkiaan, noin kolmentoista tunnin matkustus Helsinki-Tallinna-välillä lienee jonkinlainen hitausennätys.
Eilinen konsertti lukeutui myös harvoihin hyvin menneisiin asioihin matkallamme. Yleisönä oli noin 80 saksalaista Wagner-harrastajaa, suurimmaksi osaksi semmoisia mukavia mummoja. Soitto meni ihan kohtalaisesti, mutta yleisön vastaanotto oli häkellyttävän positiivinen. Kehuja sateli joka suunnasta ja monella kielellä. Pääsin myös toteamaan, että viime kerrastani saksalaisten seurassa noin kaksi vuotta sitten on tapahtunut edistystä. Viimeksi en tajunnut mistään mitään. Nyt tajusin aika lailla kaiken, mitä sanottiin, en vain itse osannut sanoa mitään.
Tänään shoppailtiin vielä aamupäivällä vähäsen, ja sitten lastauduttiin laivaan ja ylitettiin meri huomattavasti mukavammin semmoisella AutoExpressillä, mihin ei menomatkalla päästy. Kotimatkalla vielä matkan epäonnisuus-teema jatkui loppuun asti, kun bussi sataman ja aseman välillä joutui odottamaan ohittavaa junaa, mitä ei käytännössä ikinä tapahdu, ja paikallisjuna kotiinpäin oli vähäsen myöhässä.
Nyt on V-Jorma taasen onnellisesti kotona, ja vähemmän onnellisesti pitäisi tarttua toimeen ja alkaa tehdä kaikkea järkevää. Taas vaihteeksi.
No comments:
Post a Comment