28/05/2006

Kuruilua

Hohhoh, yksi päivä Lintsillä, ja heti se taas tunkee uniin. Näin viime yönä unta, jossa Lintsillä oli uusi vuoristorata. Se oli melkoisen iso ja ihmeellinen. Jostakin käsittämättömästä syystä siinä oli Taikasirkus-teema (Taikasirkus siis on muuan lastenlaite, se entinen "Matkustan ympäri maailmaa" hommeli). Siinä myös jotenkin kummallisesti vaihdettiin gondoleja kesken matkan, ensin mentiin lastausalueelle jotain ihme hissireittiä, sitten oli kaksi samassa vaunussa, ja lopulta oltiin yksin. Menin siihen yhdessä äidin ja veliolioiden kanssa, mutta heräsin ennen kuin ajo päättyi.

Unet sikseen, tänään se sitten tuli se kaivattu toinen Kurupäivä, ja sen myötä luvat kyseiseen laitteeseen - loistawaa! Se kun on melkoisen letkeä laite. Lisäksi sain lisäiloa, tai lähinnä vahingoniloa siitä, että The-Laite-That-Must-Not-Be-Named, henkilökohtainen inhokkini, oli suuren osan päivästä huollossa (kuten suuren osan eilisestäkin).

No comments: