On se hyvä, että odotin yön yli ennen blogin ääreen etsiytymistäni, muute olisin tuottanut täydellisen lukukelvotonta tekstiä. Toisaalta nukuin äärettömän huonosti, en meinannut saada unta ollenkaan, eikä todellakaan ole mitään veikeitä unia kerrottavaksi tällä kertaa. Sen sijaan on painavaa huonoa asiaa ja angstattavaa, sekä yksi hyvä ja kiva juttu, joka on oikeasti aika merkityksetön. Koska proseminaaristanikin sain sellaista palautetta, että säästän aina pihvin viimeiseksi kirjoituksessani, teen nyt päinvastoin, ja säästän sen höttöisen mutta hyvän asian viimoiseksi.
Huonoa asiaa edustaa se, että kämppikseni, tuo ihmeellinen ihminen, joka on jaksanut katsella minua jo puoli vuotta valittamatta juurikaan, vaikka olen aina myöhässä yhteisten siivoamisten suhteen, vietä ihan liikaa aikaa tietokoneella ja hukkaan tavaroita omiin kaappeihini... No siis, kämppis ilmoitti, että tälle yhteiselolle tulee sitten stoppi joskus syksyn mittaan. Ei sikäli, että se olisi minusta kiinni, vaan päinvastoin muuan miehestä. Mieshän on aina kaiken takana, eikö se niin menekin? No, ainakin itse suhtaudun asioihin niin, mikä on kiva kavereiden kannalta, kurjaa niiden miesten kannalta, mutta ei sillä, eihän se ole mitenkään huono asia, etten ole kavereideni miesten ylin ystävä.
No, tätä sitten angstasin iltani, niin syvällisesti, että hiljalleen aivan kaikki alkoi ärsyttää. Rehellisyyden nimissä, jos pääsen vaihtoon ensi kevääksi, mikä ei ole mitenkään varmaa, tämä oikeastaan helpottaa asioita: jos (jos ja jos) lähdemme tästä kämpästä samaan aikaan, niin mun ei tarvitse murehtia alivuokralaisen järkkäämistä tilalleni. Mutta kun jos tuo H aikoo häipyä jo syksyllä, ja mä lähden helmikuussa, niin sitten meillä on ongelma. Ja jos en pääse vaihtoon, voi hyvin olla, että päädyn palaamaan Laaksolahteen äidin nurkkiin jotain uutta Hoasin kämppää jonotellessani. No, siellä ei ainakaan tarvi maksaa vuokraa.
Yritin kääntää angstini luovaksi ja kirjoittaa niitä hahmoja, muttei sekään oikein sujunut. En osaa. Ei niistä tule hyviä. Väitän olevani luova ihminen, mutta kirjoitan hyvin ja lahjaisasti kielitieteellisiä esseitä, ja sitten kun pitäisi oikeasti kirjoittaa jotakin luovaa, niin en osaa ollenkaan. Ärsytys.
No siis. Loppuun se luvattu päivänsäde-osasto, joka oikeastaan liittyy kirjoittamiseen. Sen verran joku "luovuuttani" arvostaa, että on ehdottanut fanficciani muuan kisaan. Sääli vaan, että itsekin pidän ko. kirjoittelua roskana ja tyhmänä kaappiharrastuksena, joten tämä tavallaan iloinen uutinen ei pahemmin iltaani piristänyt.
No comments:
Post a Comment