05/08/2007

Grrrrgh

Aamulla piti heräillä vähän tavallista aiemmin ja valmistautua, koska äitini ja tätini käväisivät käymässä ja katsomassa kämppääni. Sitten pian liikkeelle kohti keskustaa, hakemaan sello huollosta. Sen verran kun laatikkoa raotin, se ainakin näyttää tosi hyvältä. Soittaa en ehdi ennenkuin maanantaina. Äääh. Sen sijaan ehdin ennen töiden alkua vielä ostaa vesipyssyn ja mattamustaa spraymaalia. Että saan coniasuuni aseenkin. Hihii.

Töissä ensimmäinen (tupla)kierros oli silkkaa tuskaa. Vanha juna oli kuuma kuin mikä eikä viilennyt vaikka oli kaikki ikkunat auki, ja kaamea flunssapäänsärky löi heti kun vain päätään käänsi. Tuli vähän sellainen olo, että josko vaikka pyörtyisin tänne ohjaamoon, se voisi olla jännää ja dramaattista. Enpä kuitenkaan sentään. Seuraava (myöskin tupla)kierros olikin paljon siedettävämpi, kiitos tauolla nappailtujen Coldrexien ja sen, että juna oli peruskorjattu eli ilmastoinnilla varustettu eli suorastaan kylmä. Ah. Onneksi ei enää ihan vanhaa junaa joutunut ekan tuplakierroksen jälkeen ajamaan.

Ja loppuun Viikon Virallinen Metrokuskiavautuminen. Kykenen ihan hyvin ymmärtämään ovenväliinjuoksijoita tai raajojaan ovien esteeksi sullovia, sekä myöskin tyhmiä känniördääjiä ja jopa junassa polttaviakin, vaikka kaikki nämäkin saavat minut kärttyisäksi ja vihaiseksi. Sen sijaan en vaan kykene ymmärtämään tai tajuamaan, mikä riivaa niitä vitun ääliöteinejä, jotka leikillään esittävät että "hehheh, me vähän niinku voitas hypätä alle" kun juna tulee asemalle, siis ikäänkuin ovat etukenossa hyppyasennossa tai ottavat vauhtia kohti rataa tai jotain vastaavaa. En oikeasti muista huomanneeni koko ilmiötä ennen allejääntiä, vaan nyt on toisin. Näitä "hassuja" teinisankareita näkee melkein joka päivä, parhaina päivinä useampaankin kertaan. Vauhdilla asemaa lähestyvästä junasta ei voi mitenkään erottaa, leikkivätkö ne allehyppääjää vai ovatko oikeasti sellaisia. Joka ikinen kerta aiheuttavat sellaisen sätkypaniikkitärinärytmihäiriöahdistuksen, että perkele, jos se niistä on oikeasti hauskaa... Grrrrr. Räyh. Mieleni tekisi komentaa sellaiset ääliöt ulos ajamastani junasta kokonaan, mutta enhän minä sellaista tietenkään kehtaa tehdä.

No comments: