06/10/2007

Tekemistä

Kumma kyllä aikatauluun laitettuna loppuviikon tekemättömät asiat eivät tunnukaan enää ylitsepääsemättömältä vuorelta. Ikävä vaan että tekemättömiin asioihin kuuluu myös epämääräinen kohta "opinnäytetyö", jota ei ole aikataulutettu mihinkään. Sitä keskittyy tekemään niitä juuri nyt ajankohtaisia asioita ja siirtelee isomman työn tekemistä aina vaan. Tyypillistä.

Aamupäivästä oli kvartettitreenit, niiden jälkeen kotiin kirjaston kautta, vähäsen nuottien katselua ja kirjoittelua oppilasta varten ja sitten sen soittotunti. Loppuilta meni puuhaten enemmän tai vähemmän ahkerasti keskeneräisiä asioita, lähinnä sunnuntaista lukioporukan tapaamista varten, sekä pizzaa leipoen. Lyhyen tuntuinen päivä.

No comments: