Vetelää

Päivä sisälsi paljon lusmuilua ja vähän toimintaa. Jos ei olisi ollut oppilasta, en varmasti olisi lähtenyt kotoa mihinkään. Oppilas kuitenkin oli kalenterissa--vaan päästyäni Kulosaareen havaitsin, ettei siellä ollutkaan oppilasta. Oppilas oli syyslomalla ja oppilaan äidin lähettämä tästä kertova tekstiviesti ei mystisesti ollut koskaan saapunut kännykkääni. Ihme kyllä tämä ei kuitenkaan ärsyttänyt yhtään, olin vain tyytyväinen, että pääsin liikkeelle ja tulin tehneeksi edes jotain. Lähinnä pyörin kaupungilla hoitamassa pikkuasioita, kuten printtaamassa Toto-hahmoni. Pian kuitenkin palasin taas kotiin typerän aikaansaamattoman lojumisen sekä Musen ja Housen pariin.

Päivän ajankohtaisena kysymyksenä pähkäilin sitä, miten en oikein koskaan ole (tai koe olevani?) varsinaisesti kipeä. En oikein tiedä, olenko oikeasti vastustuskykyinen ja toimiva vai onko kyseessä enemmän asenteellinen asia. Joka tapauksessa, turkulaisen flunssan hyökkäysyritys ei edennyt sen kummemmaksi, olinpahan vaan koko päivän vetelä ja väsynyt. Ei mitään nuhaa tai kröhää tai sen semmoista. Kuumetta pahimmillaan vain juuri sen verran, että voi väittää, että on kuumetta. Tavallaanhan on ihan kätevää, että pääsee vähällä, mutta on se toisaalta rasittavaakin. Jos oikeasti kokisi olevansa sairaana, voisi lojua paremmalla omallatunnolla. Nyt, kun tärkeät asiat, joita pitäisi puuhata, ovat kotona tapahtuvia ja vain minusta riippuvaisia (soitto! opinnäyte! argh!), en vaan saanut tehtyä ja sitten omatunto sätti koko päivän, kun olen laiska, ja käytän muka-kipeänäoloa tekosyynä lusmuiluun. Jos olisi ollut metrotyövuoro tai orkesteritreenit tai jotakin vastaavaa, olisin mennyt, ja sitten olisin voinut todeta tehneeni jotain. Kun ei mitään sellaista ollut, tulipa sitten näköjään pidettyä syyslomaa.