31/10/2007

Tavallista

Minulla oli tiistain aikataulutuksesta Visio. Se ei tietenkään toteutunut. Sain kyllä harjoiteltua muutaman tunnin ennen kvartettia, ja kvartettitreeneillekin löytyi ihme kyllä luokka, vaikkei sellaista ollut varattu etukäteen. Niiden jälkeen olin ajatellut soittaa vielä kaksi tuntia, jättää sellon kaappiin ja mennä hyvillä mielin kotiin. Muuten hyvä, mutta kaikki muutkin olivat päättäneet harjoitella. Olisin joutunut odottamaan lähemmäs kaksi tuntia ennen luokan saamista. Just. Ei sitten. Raahasin sellon kotiin, ja kuten arvata saattaa, en todellakaan saanut harjoiteltua tehokkaasti enää mitään. Vähäsen jotain yritin.

Päivän suurimmaksi saavutukseksi jäi debriefin loppuunkirjoittaminen. En tosin vielä lähettänyt sitä eteenpäin, koska ajattelin vielä oikolukea pahimmat virheet ja epäsuomet pois. Kirjoiteltuani katselin uusimman Heroesin. Jee. Kakkoskausi alkaa päästä vauhtiin. Jakso loppui ihan liian lyhyeen.

No comments: