Joskus jonkin olemassaolon huomaa vasta, kun sitä ei enää ole. Niin runollista kuin se onkin, en nyt viittaa esimerkiksi keneenkään ihmiseen, vaan semmoiseen ihmeelliseen asiaan kuin harjoittelukeskittyminen. Tänään aamupäivällä harjoitellessani nimittäin havaitsin, etten kykene keskittymään niin millään, ja sen myötä vasta tajusin, että pahus, oikeasti moneen viikkoon tällaista ongelmaa ei ole ollut. Toivotaan, että tuo oli vain satunnainen huono hetki. Harjoittelun oltua mitä sattuu oli säestysharjoituskin vähän sinne päin, mutta tulipa edes kokeiltua Rautavaaran 2. osa pianon kanssa.
Soittoisan aamupäivän jälkeen vein sellon säilöön ja suuntasin keskustaan, tarkoituksenani tehdä taas mystistä Jotain opinnäytetyön eteen. Eksyin kuitenkin ensin UFFille, koska Toto-hahmon vaatteetkin jossakin välissä piti hankkia. Kuvittelin, että kävisin vain ostamassa punaisen kauluspaidan, vaan hups. Ei se tuntunut oikealta. Sen sijaan hahmoni välttämättä halusi hillittömän ja melkoisen hirveän nahkatakin. Vähän pahasti näyttää, että rekkakuski-feeniksini näyttää prätkäjengiläiseltä. Hihii.
Hahmon puvustettuani sain kuin sainkin itseni oikeasti raahattua opinnäytteeni ääreen, ja pakotin itseni ihan peräti kirjoittamaan. Syntyi ensimmäinen version johdannosta. Ihme jaarittelua tietysti, mutta sainpa jotain kirjoitettua. Se on suuri voitto.
Illan päättivät YS-treenit. Niissä oli paljon kivempaa, kun olin vähän vilkaissut stemmoja etukäteen ja osasin vähän soittaakin. Kotiin ehdittyäni onnistuin vielä vetämään herneen nenuun ja saamaan pahan mielen Facebookin "No mercy"-sovelluksesta, jossa vertaillaan kavereiden huonoja puolia. Tiesinhän minä jo etukäteen että niin siinä käy, mutta pakko oli silti katsoa. En vaan osaa.
No comments:
Post a Comment