30/10/2007

Postlarppäivä

Minen tykkää tämmöisistä larpinjälkeisistä mielentilahäiriötiloista. En niin yhtään. Koko päivä meni väsyneissä ja pihalla olevissa tunnelmissa. Niiden päälle vielä tuli vielä normaaliakin tunteellisempi olo ja valtava läheisyydenkaipuu, mitä luonnollisesti seurasi yksinäisyys kun yksin oleilin. Lisäksi olisi hirveä into larpata lisää, mutta ihan vähään aikaan ei ole mitään peliä tiedossa. Gläh. Eipä ihme, etten saanut päivän aikana paljoa aikaan.

Onnistuin sentään raahautumaan Turusta ensin Espooseen ja sieltä Helsinkiin sellotunnille. Tunti oli kylläkin täysin turha, koska en ollut moneen päivään selloa nähnytkään, vaikka ex-lapsitähtisellistiä tulikin larpattua. Niinpä keskityttiin perustekniikkajuttuihin, hyvän äänen hakemiseen ja semmoiseen, ja siinähän se tunti jotenkin kului. Tunnin jälkeen roudasin sellon kotiin ja kävelin Selloon syömään iskän ja veljien kanssa. Eipä oltu hetkeen nähtykään, joten oli kyllä kiva. Sellon kiinalainen ravinteli sen sijaan ei ollut oikein mistään kotoisin, en erityisemmin suosittele.

Kotiin palattuani viimein ryhdyin väkertämään debriefiä, vakaana aikomuksenani saada se kerralla kasaan. Eipä ihan onnistunut. Ei auta kuin jatkaa huomenna. Jos vaikka olisi vähän vähemmän postlarpkrapulainen, niin voisi olla helpompaakin.

No comments: