Viimeisiä Salaisuuksia

Opetettuani perjantaina yhden oppilaani oli taas pitkästä aikaa aika asustautua gootiksi ja matkata Turkuun. Vuorossa oli Salaisuuksia-kaupunkipelikampanjan päätöspeli, perjantai-illasta sunnuntaipäivään. Viimeistä peliä kun pelattiin, olivat panoksetkin ehkä aavistuksen korkeammat kuin aiemmissa: koko Turun olemassaolon jatkuminen oli vaakalaudalla, kun tylsät helsinkiläiset olivat päättäneet kaupungin olevan räjähdysalttiin epävakaa ja vaarallinen. Vaikka hahmoni Eira oli periaatteessa myös helsinkiläinen, hän oli kumminkin valmis tekemään kaiken voitavansa Turun puolesta, ja tosiaan kyllä tekikin. Vietin nimittäin suuren osan pelistäni muuan hitusen hankalan vampyyriherran henkilökohtaisena avustajana. Huh.

Vaikka olen aina mieltänyt itseni puuhapelaajaksi ja ihmiseksi, joka larppaa mieluummin käskytettävää kuin käskyttäjää, tässä pelissä oli oikeasti sen verran paljon puuhaa, että muutamat työstä saamani tauot tulivat todella tarpeeseen. Oli myös ihanaa pelata hahmon valtavia suhtautumisvaikeuksia kyseistä vampyyriä kohtaan--se oli niin gootti ja niin tyylikäs ja draamantajuinen ja ihq!--ja toisaalta taas raivostuttava kammottava orjuuttaja... Oih ja voih! Kaiken kaikkiaan oli aivan loistava peli. Ruhtinaan siivellä hahmoni pääsi kuulemaan ja näkemään varmasti paljon enemmän kuin muuten olisi koskaan saanut selville. Syöminen ja nukkuminen meinasivat jäädä vähiin, mutta mainiosti niiden puutteesta aiheutunut paha olo asettui pelillisesti tismalleen osuvaan kohtaan.

Turku pelastui, peli päättyi ja onnellinen ja väsynyt porukka kerääntyi Mirille hehkuttamaan elämystään ja kertomaan salaisuuksiaan. Leukani tippui lattiaan, kun kampanjan alusta lähtien mukana olleeksi sarjamurhaajaksi paljastui Daren ylitylsis lakimies... Omalla hahmollani ei oikeastaan ollut kaapissaan mitään jänniä luurankoja. Kaiken kaikkiaan Salaisuuksia-kampanja oli hieno, mutta kuitenkin loppujen lopuksi minulle jäi myös tunne, että kun katson sitä kokonaisuutena, jotakin jäi puuttumaan omasta pelikokemuksestani. Ehkä se johtuu siitä, että minulta jäi monta peliä väliin, joten hahmon tarina tai kehityskaari oli jokseenkin lyhyt ja vajaan tuntuinen. Lisäksi hahmo jotenkin jäi vähän etäiseksi minulle, eikä myöskään oikein koskaan sotkeutunut Turkuun tarpeeksi syvälle, että olisi oikeasti mieltänyt itsensä yhteisön jäseneksi. Kävipä siis kuten jo kampanjan alussa vähän pelkäsin: Eirasta ei tullut minulle yhtä rakasta ja tärkeää kuin edellisten kampanjoiden hahmoni. Kovasti kumminkin vaikuttaa siltä, että olen jatkamassa hahmon pelaamista edelleen. Pitää yrittää keksiä siihen sen verran lisää käänteitä, että siitä saisi vähäsen mielekkäämmän.