Muse!

Olisi tänäänkin kai jotain ns. "hyödyllistä" pitänyt tehdä, mutta ei se oikein tuntunut mahdolliselta. Päivä meni kovin odottavissa tunnelmissa, olo oli kuin muksulla jouluna. Tein ruokaa, leivoin valkosuklaa-vadelma-muffinsseja (joissa vadelmat painuivat pohjaan, olisi pitänyt tajuta pilkkoa ne) ja katselin Housea. On se vaan hassua, että sarja on harvinaisen kaavamainen mitä tulee jaksojen rakenteeseen, en oikeasti edes mitenkään erityisesti pidä sairaalasarjoista, mutta katselen sitä aivan innoissani puhtaasti siitä ilosta, että House on hahmona niin loistavan sarkastinen ja ovela.

Kuuden kieppeillä Miri ja Dare ilmaantuivat, ja vuorossa oli lisää levotonta odottelua. Suurta hupia irtosi myös siitä, miten loistavassa vedossa olimme illan keikkaa ajatellen--itse taisin olla tervein, aloittelevan flunssanyritelmän ja menkkakipujen kanssa, Mirillä oli sentään edelleen poskiontelontulehdus päällä ties kuinka monetta päivää, ja Dare oikeasti ikävän flunssansa takia viikon sairaslomalla. Että tällä kunnolla suunnattiin kohti Jäähallia ja Musen keikkaa.

Kipeyksistä viis, keikka oli aivan sairaan mahtava. Ihan mieletön. Loistava. Jee! Ei voi sanoin kuvata kuinka onnellinen olin kun aloittivat soitannon ja heti ekana vetivät Take a Bow -biisin, joka on ihan aivan vallan henkilökohtainen suosikkini uusimmalta levyltä. Vau! Yhtä lukuunottamatta (Exo-Politicsia eivät soittaneet) oikeastaan kaikki henkilökohtaiset "voi että toivottavasti ne esittävät tämän keikalla" -biisit kuultiin illan aikana. Miksauskin tuntui olevan juuri kohdallaan, kaikki kuului tarpeeksi, selkeästi, mutta ei liian kovaa. Paitsi aivan ihanaa musiikkia, oli keikalla myös mielettömän hieno visuaalinen ilme: näyttötauluilla näkyi paitsi musiikin mukaan eläviä geometrisia muotoja, myös (muun muassa) lääketieteellistä kuvastoa ja kaiken huippuna tanssivia robottejakin--Supermassive Blackhole oli livenä vielä mahtavampi kuin levyltä, kiitos niiden. Ehkä illan yllättävimpänä huippuhetkenä pitää myös mainita, että Invincible, hitaamman puoleinen biisi, jonka kovin usein tulen skipanneeksi kun uusinta levyä kuuntelen, oli livenä valtavan kaunis eikä yhtään tylsä.

Keikan jälkeen oli jokseenkin leijaileva olo, väsynyt, mutta hyvin onnellinen. Voi että. Vau. Jees.