Metrokurssijuhlaa

Voi että ja vau. Tämmöistä päivää ei ole tainnut olla sitten ylioppilasjuhlieni. Koko päivä meni aika lailla alusta loppuun juhlatunnelmisssa. Oli nimittäin metrokuskikurssin päättäjäispäivä. Opiskeltuani vuosikausia kaikenmoista haahua huuhaata, sainpa sitten yhdeksässä viikossa "oikean" ammatin.

Kurssin viralliset päättäjäisjutut suoritettiin metrovarikolla. Alkuun oli pari oppituntia, lähinnä ammattiyhdistysjutuista, sitten katseltiin ensi viikon alun työvuorot. Sen jälkeen juhlat alkuun. Otettiin kurssin päättäjäisvalokuva, ja vastoin eilistä mäkätystäni, olen varsin tyytyväinen siihen, miltä kuvassa näytän, etenkin kun asetuin reippaasti junan nokkaan kiipeämissuojan päälle patsastelemaan. Sitten jaettiin ajoluvat eli metron "ajokortit", ja kirjoitettiin työsopimukset. Paikalle saapui myös HKL:n toimitusjohtaja, joka puheensa jälkeen palkitsi kurssin parhaan suorituksen... Ja ihmetys sentään, olivat päättäneet, että se olin minä :D Teoriakokeesta tiesin saaneeni 3. parhaat pisteet, mutta ilmeisesti inssi meni oikeasti tosi hyvin, ei tätä voi muulla selittää. Sain semmoisen Siilitie-t-paidan, hih, ja huh, ja vau. Vielä päättäjäiskahvit ja kakku (tietysti pikkuisella metrojunalla koristeltu), ja virallisuudet olivat ohi.

Epävirallisemman, itse järkkäämämme juhlinnan aloitti curling Oulunkylän hallissa. Ensin hetken opastus siitä, miten tämä homma toimii, sitten vaan peliä. Curling kyllä tuntui yhtä hassulta, kuin miltä se näyttää. Kiven saaminen pesään oli älyttömän vaikeaa, aina sen heitti joko niin kovaa, että meni ohi, tai niin hiljaa, ettei päässyt lähellekään. Oli myös hämäävää, kun toisessa jalassa oli liukukenkä ja toisessa ei-liukuva, ja tilaisuudessa nähtiinkin useampi näyttävä liukastumis-pyllähdys. Harjaaminen oli hauskaa. Lopulta meidän joukkueemme voitti vastustajansa lähinnä siksi, että vastapuolen tyyppi kävi harjailemaan meidän kiveämme etuajassa.

Curlauksen päätyttyä oli ohjelmassa kurlausta. Siirtäydyimme hiljakseen, tyylikkään pussikaljoitellen, keskustaan ja siellä Cantina Westiin, missä oli järkätty ruokailumme. Ruoka oli todella hyvää, ja jälkiruoaksi syömäni mutakakku ihan parasta. Tarjoilija oli hassu, kun ei oikein osannut suomea, ja ei meinannut pysyä massatilaustemme ja muuttuvien mielipiteidemme ja höhlien vitsiemme perässä. Meno oli muutenkin mainio, kun valmistuneesta kurssiporukasta sekä opettajiemme joukosta löytyy useampi tapaus, jotka heittävät jatkuvalla syötöllä ihan käsittämätöntä läppää.

Jatkopaikkaa miettiessämme kävelimme vähäsen edes-takaisin, ja päädyimme johonkin Kasarmitorin reunalla olevaan pikkuiseen karaokepaikkaan. Siellä oli meille ihan hyvin tilaa, ja laulamaankin pääsi, kun väkeä ei ollut ihan hirveästi. Porukkamme lauluosuudesta vastasimme sitten kaksi ajo-opettajaamme ja minä. Pahus sentään, tämä on kyllä laitettava ÅBN:n ansioksi, että oikeasti lauloin ihan mielelläni ja viihdyin. Lisäksi ÅBN:ssä laulamatta jäänyt Nemo oli edelleen niin kamala, että taisi tosiaan olla kaikkien parhaaksi, että se jäi siellä väliin. Uusina aluevaltauksina lauloin yhden kaikkein aikain tylsimmistä ja kaameimmista karaokelauluista eli Mombasan (ja häpesin), ja viimeisenä lauluna Cranberriesin Zombien, joka meni yllättävän hyvin, ja muutenkin pidin kovasti. Jeejee.