Burnout

Eilisillan aikataulutöppäilyhavainto ahdisti niin paljon, etten meinannut saada nukuttua ollenkaan. Kivapa sitten oli herätä ennen seitsemää, että ehtisi ajoissa joka paikkaan. Väsytti järjettömästi. Aamupäivän saldo oli pari kuppia kahvia ja pullo EDiä, lopputuloksena jonkinasteinen hereilläolo ja kofeiinitärinä--jälkimmäistä en yleensä ikinä saa aikaan, joten tämä kertoo jo paljon.

Sello mukaan konsalta ja sitten varikolle. Ajoharjoittelua aamusta. Oli ihan jees. Sen sijaan teoriatunnilla ilmeni ikävyyksiä, jotka hajoittivat. Huominen koulupäivä onkin tunnin pidempi kuin olin kuvitellut. Se aiheutti taas päällekäisyyden kalenteriini. Aih. Vielä kun päälle saimme arviot viime viikkojen ajeluistamme, ja mulla oli taas yksi huonoimmista mitä näkyi porukasta löytyvän--ja perkele, mielestäni ajan ihan hyvin ja kehtaan sen sanoakin--oli hirveä olo taattu.

Onneksi piti paeta varikolta etuajassa, että ehtisi YS:sään. Poistuin takavasemmalle ja itkeskelin yksikseni matkalla, etteivät muut joutuneet tölläämään. YS-treenitkin tuntuivat hirveiltä. En olisi vaan jaksanut soittaa, ja vielä vähemmän olisin jaksanut samalla järkkäilemääni aikataulusäätöä. Aamupäivällä sain jo peruttua ensi viikolta vanhan musan konsertin. Illalla sitten jouduin säätämään huomisia kvartettitreenejä. Olisin halunnut jättää ne väliin, kun kerran istuvat kovin huonosti aikatauluun ja jaksaminen on nollassa. Ilmeisesti kuitenkaan äänensävyni puhelimessa ei ollut tarpeeksi itkuinen ja surkea, koska kaverit eivät joustaneet, treenit on pidettävä. Voi vittu, oikeasti. Ei voi olla tämmöistä tämä elo. Ei minulla periaatteessa edes pitäisi olla paljoa ohjelmaa, joten miten on mahdollista, että koko ajan kaikki menee päällekkäin ja vapaata aikaa on niin vähän, etten edes ruokakauppaan ehdi? Ja kuinka kauan ylipäänsä voi tämmöistä jaksaa? Voisinpa väittää, että tänä päivänä hyvinkin aavistin, miltä burnout tuntuu. Ei kivalta.

Tunnustettakoon loppuun, että YS-treeneistä selvittyäni kylläkin oli noin tunti vapaata ja kauppojen aukioloaikaa jäljellä käytettäväksi meikkien osteluun viikonlopun larppia varten. Se oli aika pop. Illalla vaihteeksi irkkasin kun olisi pitänyt esim. opiskella metroteoriaa. Siitäkin sain vain pahan mielen. Ilmeisesti en saisi olla onneton, koska kuulemma saan aina kaiken mitä haluan. Niin kai sitten. Olen vaan kiittämätön paska, kaikkien muiden luonnevikojeni lisäksi.

(...ja oikeastaan tiedän, että suurimmaksi osaksi tämä ahdistus johtuu vain liian vähäisistä unista. Ensi yön unet vaan jäävät vähintään yhtä lyhyiksi...)